Ray Bradbury: Fahrenheit 451

"Maailman on vallannut mieletön, suloinen hulluus: sen sijaan että ihminen rentoutuisi kotonaan vaikkapa hyvä kirja kädessä, hän menee olohuoneeseensa, jonka seinissä on televisioruutuja. Näiden kautta voi seurustella muiden kanssa kuin näköpuhelimessa.

Tiedotustekniikka on syrjäyttänyt kirjat. Ne täytyy polttaa. Fahrenheit 451 on lämpötila jossa painopaperi syttyy, se on sieluntila, jossa tuhkakin palaa ja yksikön näkemykset haihtuvat savuna ilmaan. Nouseeko enää kukaan vastustamaan yhteiskuntaa, joka pakottaa ihmiset toistensa peilikuviksi"

Fahrenheit 451 on klassikko, joka kaikkien tulisi lukea tai näin ainakin väitetään. Halusin sivistää itseäni siltä osin ja otin kirjan viimein lukuun. Olin yllättynyt sen lyhykäisyydestä, sillä yleensä miellän klassikot paksuiksi opuksiksi. Fahrenheit 451 lukee kuitenkin melkein yhdeltä istumalta, niin ohut ja nopea lukuinen se on. Kannet kätkee kuitenkin sisäänsä ahdistavan ja lohduttoman maailman. Ihmiskunta on alistettu valtion johdateltavaksi lammaslaumaksi, jolta itsenäinen ajattelu on täysin kiellettyä. Ainoaa viihdettä on tietyn sisältöiset tv-ohjelmat, joita seiniä vuoraavat ruudut tuuttaavat tulemaan. Suurimpia rikoksia mihin voi syyllistyä on kirjojen lukeminen ja niiden hallussa pito. Kirjojen polttamisesta pitävät huolen palomiehet, joiden letkut eivät enään syökse tulta taltuttavaa vettä, vaan liekkejä yllyttävää öljyä. Toisin ajatteleminen ja itsensä sivistäminen on asioita, joista tuomitaan kuolemalla.


Kirja on julkaistu vuonna 1953, mutta sen tarina on ajaton. Se on vastalause teknologian liialliselle kehitykselle ja osa kirjan maalaamista kauhukuvista on nupullaa meidän nyky-yhteiskunnassamme. Teknologia on kehittynyt pitkälle, se valtaa yhä enenevässä määrin sijaa ihmisten elämässä. Sarjat, pelit ja elokuvat ovat monelle mielekkäämpää tekemistä kuin kirjojen lukeminen - miksi nähdä vaivaa, kun kaiken näkee suoraan ruudulta valmiiksi pureskeltuna. Ihminen kulkee paikasta toiseen puhelin kädessä, niin vanhemmat kuin lapset. Elämää katsotaan aina jonkun ruudun kautta. Ihmiskunnan älykkyys on alkanut rappeutumaan, kirjoja luetaan yhä vähemmän ja vähemmän. Lasten koulumenestys laskee vuosi vuodelta. Bradburyn dystopiassa on siis totuuden siemen. En haluaisi joutua elämään hänen maalaamassaan maailmankuvassa ja toivon ettei tämä maailma menisi teknlogian kanssa ojasta allikkoon.

Kirja oli ajatuksia herättävä lukukokemus, sen pääpiste on enemmän sanoman kertomisella kuin miljöökuvauksessa tai vaikka hahmojen syvyydessä. Sen lisäksi että kirja on vastalause teknologian kehittymiselle se myös herättelee ajatuksia siitä kuinka valmiiksi pureskeltu ohjattu elämä, jossa kaikki on liian helppoa, passivoittaa ihmisen. Kun elämällä ei ole enään merkitystä, katoaa elämästä ilo ja onni.  Kukaan ei halua elää sellaista elämää, saati elämää, jossa ei voi haastaa omia aivojaan. Kirja herättää myös ajatuksia siitä kuinka massamedialla pystytään aivopesemään ihmisten ajatuksia, levittämään mielinmäärin propagandaa, jonka turvin valtio voi tehdä mitä lystää kenenkään enään kyseenalaistamatta mitään. Rajoitettu sanavapaus vain toimii kirsikkana kakun päällä. Tämänkin ilmiön voi huomata nykymaailmassa. Puhuttelevuuden puutteesta tätä modernia klasikkoa ei voi siis ainakaan syyttää.

Ei tämä ollut minulle kuitenkaan mikään viiden tähden kirja. Minua häiritsi kirjan maskuliininen maisema, kaikki keskeiset henkilöt olivat miehiä. Naisia oli vain muutama, yksi oli omalaatuinen ja loput tyhjäpäinen lammaslauma. Juoni ei loppujen lopuksi ole mitenkään erikoinen, kuten aiemmin mainitsin, kirjan tarkoitus on enemmän levittää sanomaa kuin valloittaa muilla avuilla. Bradburyn omalaatuinen kirjoitustyyli sai minun otteeni kirjasta välillä herpaantumaan ja ajatukset lähtivät harhailemaan sivuraiteille.

Minulle tämä oli 2,5 / 5 pisteen kirja! Nyt tämä klassikko on kuitenkin luettuna ja olen viisaampi siltä osin. 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Kirjayhtymä
Ilmestynyt suomeksi: 1966
Alkuteos: Fahrenheit 451 (1953)
Suomentanut: Juhani Koskinen

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit

  1. Tämä pitäisikin lukea uudestaan. Ymmärrän lapsile lukemisen, olen itsekin lukenut lapsille. Normaalien aikuisten äänikirjaa en ymmärrä. Twitter ja Facebook ovat minusta askel lyhytjännitteisin mä haluun kaiken, mä olen oikeassa -´kulttuurin. HYvä bloggaus, ja hyvä muistutus, että pitääkin lukea tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Äänikirjat ymmärrän esim näkövammaisille, se on heille väylä nauttia kirjallisuudesta. Itse kuuntelen äänikirjoja lähinnä pitkillä automatkoilla, mutta kirja mieluiten kirjana. Monesti äänikirja ei edes yllä sille tasolle, mitä aivan fyysisen kirjan lukeminen. Lapsille lukeminen ja lasten tutustuttaminen kirjallisuuteen on minusta tärkeää, ja mieluiten niihin fyysisiin kirjoihin, ei ruudulta luettuna.

      Facebook ja Twitter tuuttaavat kyllä kuraa melkoisen paljon, some ylipäätänsä on vähän kaksi piippuinen juttu. Siinä on positiivisiakin puolia, mutta enemmän nykypäivänä askel kulttuuriin, jota en haluaisi tukea.

      Poista
  2. Minä pidin tästä ja se oli lyhykäisyydessäänkin herättelevä teos. Syvällisiä ihmishahmoja ei tosiaankaan kirjasta löytynyt, mutta tarkoitusperät kirjalla on muualla niin kuin totesitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämän kirjan tarkoitus on enemmän tuoda esiin sitä sanomaa, joka olikin puhutteleva. :)

      Poista

Lähetä kommentti