Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi

"Sitä kutsutaan Surmaksi – kulkutautia, joka alkaa levitä Skotlannin maaseudulta eräänä kylmänä uudenvuodenaattona. Viruksessa on jotain selittämätöntä. Miljardit sairastuvat ja menehtyvät, mutta on myös selviytyjiä ja heidän joukossaan niitä, joissa syntyy uudenlaisia kykyjä.

Newyorkilainen kokki Lana pystyy liikuttelemaan tavaroita ja ihmisiä tahdonvoimalla. Fred osaa loihtia valoa pimeyteen. Jonah, ensihoitaja, näkee välähdyksiä tulevaisuudesta. Katie synnyttää kaksoset, joiden hän uskoo pystyvän ihmeellisiin tekoihin.

Mutta Surma vaikuttaa ihmisiin myös päinvastaisella tavalla, ja valon rinnalla nousee synkkiä voimia. Kun viranomaiset alkavat pidättää sairaudelle immuuneja tutkimuksia varten, Lana, Katie ja muut pakenevat New Yorkista löytääkseen turvapaikan. Vaikka maailma ympärillä tuhoutuisi, heillä on toisensa.
Loppu on tullut. On uuden alun aika."

Ahmin Nora Robertsin kirjoja ollessani teini-ikäinen, loikoilin kesät aurinkotuolissa ja tahti taisi olla parhaimmillaan kirja per päivä. Sitten käteeni sattui se ensimmäinen Robertsin yliluonnollinen kirja - Morriganin risti, ja hänen kirjojensa lukeminen loppui kuin seinään. Totesin ettei fantasia ole Robertsin juttu ja samalla tuntui että haluan jo jotain muuta luettavaa. Mitä enemmän luin hänen kirjojaan, sitä enemmän ne tuntuivat toistavan itseään. Kun näin tänä keväänä Robertsilta ilmestyvän  dystooppisen fantasiatarinan, uteliaisuuteni heräsi sen verran että ajattelin antaa hänen kirjoilleen uuden mahdollisuuden. Onhan Roberts kuitenkin vuosien ajan ollut yksi maailman myydyimpiä kirjailijoita. Ja onhan tässä aikaakin kulunut, joten jospa Roberts olisi kehittynyt tarinankertojana. Niinpä siis varasin Ensimmäisen vuoden kirjastosta ja sainkin sen ällistyttävän nopeasti.
Kirja starttasi varsin vetävästi. Skotlannista lähtee liikkeelle tauti, joka tappaa tartunnan saaneen muutamassa päivässä. Tautidystopia, myhäilin mielessäni, vaikuttaa huikealta. Maailmasta katosi ihmisiä hirvittävällä vauhdilla ja samalla esiteltiin kirjan keskeisiä henkilöitä, jotka kriisin keskellä keräävät ympärilleen joukkoja, jotka lopulta kohtaavat. Mutta kun tähän varsin onnistuneeseen dystopiaan, jossa ihmiset yrittävät selvitä ja rakentaa uutta Surman runtelemassa maailmassa, tuodaan keijuja, haltioita, noitia, muodonmuuttajia, ennustajia, parantajia, selvännäkijöitä ja no ihan kaikkea yliluonnollista, mitä pystyy kuvittelemaan (lohikäärmettä ei sentään ollut), niin alkoi menemään höpöhöpöksi. Tarina olisi vielä kestänyt että maailmassa olevien noitien kyvyt kasvavat, mutta siinä vaiheessa kun Eric ja Allegra alkoivat liihotella kuin jotkut mustat enkelit pitkin taivasta levittäen pahuutta mukanaan, en tiennyt itkenkö vai nauranko. Miksi on pitänyt ampua niin pahasti yli, ettei koko fantasian elementti tunnu istuvan tarinaan ollenkaan? Miksei tästä olisi voinut yrittää tehdä edes vähän uskottavaa?

Tarinahan etenee tietenkin kovalla vauhdilla, sillä kannet kätkevät sisäänsä kokonaisen vuoden tapahtumat Surman alkamispäivästä lähtien. Tarinaa aletaan kertomaan useammasta näkökulmasta, jotka yhdistyvät keskivaiheilla ja jonka jälkeen juoni seuraa vain Lanan tarinaa. Lana onkin keskeisessä asemassa kirjassa, sillä hän kantaa sisällään Valittua lasta, joka tulee joskus pelastamaan maailman kaaoksesta, voittamaan valolla pimeyden. VMP- en keksi enään muuta sanottavaa. Varsinkin kun loppukohtauksessa Lanan piilopaikkaan ilmestyy joku velhojen velho, joka tulee olemaan Fallonin opettaja 13 vuoden päästä. Mahtipontista, voisi luulla, mutta minussa heräsi vain huvittuneisuutta. En pystynyt ottamaan tätä kirjaa millään muotoa vakavasti. Tarinan hahmotkin Lanaa lukuunottamatta jäivät liian pinnallisiksi ja juoni etenee sellaisella rytinällä, ettei mistään tunnu saavan kunnolla otetta. Ja joka kerta kun alkoi vähänkään tuntua, että hei tämä tarinahan on ihan luettava ja hyväkin, kirjailija ampuu pahasti yli ja sitten taas mennään.

Ei toiminut teininä, ei toiminut nytkään. Robertsin realistiset rakkausromaanit vielä menee paremman puutteessa, mutta aion jatkossakin pysyä kaukana hänen kirjoistaan. Ei ole minun juttuni ollenkaan. 

Annan kirjalle 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: Year One (2017)
Sivuja: 404
Suomentanut: Lauri Sallamo, Heidi Tihveräinen

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit