Pajtim Statovchi: Bolla

Arsimilla on vaimo, mutta kun hän tapaa Pristinan yliopistolla lääketiedettä opiskelevan Milošin, hän ei voi kuin ottaa tavaransa ja seurata. Heidän välilleen syttyy kiihkeä suhde, joka jatkuu, kunnes sota ajaa Arsimin perheineen maanpakoon. Kun Arsim vuosia myöhemmin palaa yksin sodan runnomaan Pristinaan, alkaa epätoivoinen etsintä. Mitä Milošille, ja mitä heille, oikein tapahtui?

Pajtim Statovchin Bolla voitti viime vuonna Finlandia -palkinnon eikä ihan suotta.  Bolla oli varsin tunteita herättävä romaani kielletystä rakkaudesta, avioliitosta, Kosovon sodasta ja sen seurauksista, rikkinäisistä ihmisistä sekä kaipuusta. Arsimilla on vaimo ja lapsikin tulossa, mutta hän on täysin voimaton Milosin viehätysvoiman edessä. Alkaa suhde, joka kestää salassa kaikkien katseilta aina siihen asti kunnes Arsimin on perheineen lähdettävä maanpakoon sodan jaloista. Lopulta Arsimin palatessa Pristinaan etsimään rakastettuaan on sota jättänyt jälkensä maahan sekä ihmisiin. Tarina on traaginen ja mieleenpainuva, jonka loppu ei varmasti jätä monenkaan silmänurkkia kuiviksi.

Kirjan kieli on hämmästyttävää. Se on upeaa ja taidokasta, sanallista hunajaa, joka vain soljuu notkeasti eteenpäin. Bolla on kuin puu, jonka juuret ovat vakaasti tunteiden maaperässä ja sen kauniisti kaartuvat oksat kurkottavat kohti proosan taivasta. Kuitenkaan tämä ei ollut minulle täydellinen lukukokemus, sillä tästä kirjasta nousi kohdallani esiin se pieni mutta, jota en olisi halunnut olevan. Onneksi tämä ongelma on kuitenkin enemmän henkilökohtaisella tasolla ja epäilen ettei kovin monella, ainakaan toivottavasti, ole samaa ongelmaa. En nimittäin voinut sietää kirjan päähenkilöä Arsimia. Hän on henkilöhahmona aito ja realistinen, paremmin sanottuna inhorealistinen, hyvinkin paljas. Hänen tapansa hoitaa asioita oli vain vastenmielistä luettavaa. 

Statovcin esikoisromaani Kissani Jugoslavia ei lukeudu suosikki kirjojeni joukkoon, mutta kirja on kuitenkin niittänyt mainetta ja sen käännösoikeudet myytiin jo ennen sen ilmestymistä. Toinen romaani Tiranan sydän on minulla vielä lukematta, mutta se voitti Toisinkoinen -kirjallisuuspalkinnon. Bollakin herätti valtavasti kiinnostusta jo ennen ilmestymistään. Pajtim Statovcin on eittämättä aikamme taidokkaimpia kotimaisia kirjailijoita. 

Jo Kissani Jugoslavia hämmensi minua vahvalla symboliikallaan ja Bollassakin on symbolinentasonsa.

Bolla on

1)  haamu, näkymätön, peto, piru, 

2) tuntematon eläinlaji, käärmeenkaltainen olento 

3) ulkopuolinen

ja tämä kaikki avataan jo kirjan alussa. Nämä kaikki myös ilmenevät tarinaa tulkitessa, mutta paljon on myös lukijasta itsestään kiinni. Tarinaa kerrotaan Arsimin näkökulmasta, mutta sen rinnalla kulkee myös kirjeenkaltaisina kappaleina Milosin puoli tarinasta, mikä toi tarinaan enemmän syvyyttä. Juoni ja sen tasot eivät ole haastavia tulkita, mutta kirjan tunnelma on hyvin melankolinen, paikoin jopa ahdistava, mikä tekee lukemisesta omalla tavallaan haastavaa. Statovic ei päästä lukijoitaan helpolla, mutta tarjoaa mieleenpainuvia lukukokemuksia.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Otava

Ilmestynyt: 2019

Sivuja: 240

Mistä minulle: Kirjastosta