John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen

Puistattavan ahdistava lukukokemus, mutta silti yksi parhaimmista kirjoista, joita olen koskaan lukenut! Silti tätä piti sulatella aika kauan, ennenkuin pystyin tästä edes bloggaamaan. Joskus lukiessakin alkoi ahdistamaan ja hirvittämään niin paljon, että oli parempi alkaa tekemään jotain ihan muuta. Mutta se on hyvä, että kirja saa ajattelemaan asioita monelta kantilta ja saa ylipäätänsä herätettyä tunteita sekä keskustelua. Minun on ollut pakko paasata miehellekkin tästä teoksesta, niin ettei se varmaan koskaan enään halua kuullakaan kirjan nimeä.

Tarina saa alkunsa kun Lennart löytää maahan haudattuna parinviikon ikäisen vauvan. Mieheen tekee vaikutuksen se kuinka vauva osaa laulaa puhtaita nuotteja, ja päättää viedä lapsen kotiinsa. Kultatukkainen tyttölapsi saa kasvaa kellarissa suojassa uteliailta silmiltä, seuranaan vain kasettisoitin ja kasvattivanhempiensa vierailut. Kultatukka eli Theres ei ole kuitenkaan normaali lapsi. Hän ei kehity samaan tahtiin kuin muut ja häneltä tuntuu puuttuvan kokonaan kyky tuntea.

Toisaalla ihan tavallisessa perheessä kasvaa ihan tavallinen tyttö Teresa, hän on ehkä hieman omituinen ja yksinäisempi kuin muut. Vanhemmat yrittävät kovasti välittää ja huolehtia lapsestaan sen minkä arjen kiireiltään sekä omilta huoliltaan kerkeävät.

Kun tytöt ovat 14-vuotiaita heidän tiensä törmäävät netissä. Pian he päättävät tavata IRL, eli todellisessa elämässä. Heidän välilleen kehkeytyy vahva, mutta omalaatuinen ystävyys. Yhdessä he pystyvät luomaan jotain kaunista - he yhdistävät Teresan kielellisen lahjakkuuden ja Theresin kauniin äänen ja saavat aikaan kauniita kappaleita. Toisaalta yhdessä he pystyvät tekemään jotain todella pahaa, nuorista tytöistä kehkeytyy kylmäverisiä sarjamurhaajia.

Se mikä tässä kirjassa sai minut eniten ahdistumaan on, että jollakin tasolla ymmärsin miksi nuoret tytöt tekivät murhia ja muita kauheuksia. Toisaalta en nyt kirkkain silmin lukenut kuvauksia siittä, kuinka jonkun kallo hakataan mössöksi, mutta onneksi sillä aiheella ei kuitenkaan mässäilty, muuten kirja olisi voinut jäädä kesken. Ymmärtäminen johtui siittä että Lindqvist oli osannut vangita taidokkaasti tyttöjen ahdistuneisuuden ja ajatuksenjuoksun sekä ennenkaikkea vinksahtaneen maailmankuvan. Hän osasi perustella motiivit, jotka johtivat tytöt tekemään kauheuksia. Vaikka suomennoksessa oli puutteita, teksti oli silti helppolukuista, viihdyttävää ja eteni hyvin, jopa soljuvasti.

Kirja oli myös aihepiiriltään hyvin ajanhermolla. Siinä käsiteltiin koulukiusaamista ja nuorten yksinäisyyttä sekä syrjäytymistä. Nämä seikat saattavat johtaa siihen, että nuorten ihmisten mielenterveys särkyy. Nykyään koulumaailma on raadollinen paikka niille, jotka ovat erinlaisia. Kirjassa käsiteltiin myös musiikkibisnestä ja musiikki oli olennainen osa juonenkulkua alusta loppuun. En varmaan vähään aikaan pysty kuuntelemaan Abban Thank you for the music -kappaletta ajattelematta tätä kirjaa. Lisäksi kirjassa sivutaan nettifoorumeita ja Idols formaattia. Eli siis todella moniulotteinen teos, jossa kaikki nämä ajankohtaiset asiat on osattu kutoa mielenkiintoiseksi tapahtumien vyyhdiksi.

Pidin itse myös siittä, että tyttöjen elämän kuvaaminen aloitettiin aivan alusta asti. Se toi syvyyttä hahmoihin ja heidän mukanaan kasvoi. Joskus minua ärsytti valtavasti Theresin kieroon kasvanut maailmankuva sekä ajatusmaailma, ja toisekseen kirjan tunnelma olisi säilynyt ennallaan vaikka siittä olisikin typistänyt muutaman kymmenen tai  jopa satakin sivua pois.

Kauhua voi siis olla ilman hirviöitä ja kummituksia. Kauhua löytyy ihan arkipäiväisestä elämästä ja ihminen voi vääränlaisissa puitteissa kasvaa hirviöksi. Tämä kirjahan voisi  tapahtua oikeasti, vaikka jotkut kohdat hieman ampuvatkin yli, mutta kuitenkin noin periaatteessa. Ihmisenmieli kykenee yllättävän pahoihin asioihin, kun ne osaa itselleen oikein selittää ja perustella.

Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5! En kuitenkaan suosittele heikkohermoisille ja herkille lukijoille.

-Aletheia