Tuomas Kyrö: Miniä

Minä kerrassaan ihastuin ikihyviksi Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan. Se sai minut nauramaan vedet silmissä jäyhälle ja jääräpäiselle ikääntyneelle miehelle, joka pahoitti mielensä milloin mistäkin. Samalla kuitenkin nyökyttelin päätäni, ollessani samaa mieltä tämän juron sysisuomalaisen ukon kanssa.

Miniä on mielensäpahoittajan pojan vaimo Liisa ja toimii pääosassa tässä teoksessa. Miniä on siittä erikoinen teos, että sitä sain vain Kirjan ja ruusun -päivänä. Oma kappale jäi saamatta, mutta lainasin tämän mieheni äidiltä.

Liisalla on luvassa rauhallinen viikonloppu perheestä vapaana. Hän aikoo rentoutua kotona espoolaisessa paritalossa viinilasin ja designlehtien kanssa. Suunnitelmat saavatkin uuden käänteen kun aviomies soittaa: appi on loukannut jalkansa eikä pärjää yksin. Taksi tuo hänet muutaman tunnin kuluttua ovelle, kun mies jää vielä sysisuomeen hoitamaan isänsä asioita. Se siittä rauhallisesta viikonlopusta. Pian appi jo kolkuttelee ovelle mukanaan kymmenen kiloa peruja, piimää ja omat lakanat.

Liisalla on aina ollut ongelmia appiukkonsa kanssa. Heitä kun erottaa "puoli vuosisataa ja elämänkatsomus". Tuntuu että kerta toisensa jälkeen hän vain sortuu virheisiin, eikä oikein opi ymmärtämään tätä  juroa miestä ja hänen tapojaan. 

Viikonloppu muuttuu vielä kamalammaksi, kun puhelin soi uudemman kerran. Venäläiset asiakkaat saapuvatkin kauppoja hieromaan sovittua aikasemmin. Kyseessä on Liisan uran tärkein kauppa, eikä sitä voi perua. On pakattava appi autoon ja lähdettävä lentokentälle. Miten käy kun sysisuomalainen temperamentti ja venäläisyys kohtaavat sekä maalaisuus ja suurkaupunkilaisuus törmäävät? Kun mukaan hyppäävät vielä lapset, on miniän hermot todella koetuksella.

Miniästä paistaa Kyrön humoristinen kirjoitustyyli, mutta pohjalla on paljon oivalluksia ja asiaa. Silti olin tähän hieman pettynyt. Odotin Mielensäpahoittajan perusteella jotain paljon hauskempaa. Toki kirja sai minut naurahtamaan pariinkin otteeseen, mutta en minä kertaakaan vedet silmissä nauranut. Kyllähän tämän 122 sivuisen teoksen luki mukavana välipalakirjana. Sopivan kepeää kahden todella rankan lukukokemuksen jälkeen. Teos on niin lyhyt ja helppolukuinen, että sen lukee yhdeltä istumalta. Jotenkin jälkimauksi jäi, että se on hieman väkisin väännetty.

Ideahan on toki mainio se on myönnettävä, mutta jäin kaipaamaan sitä jotain, jota oli Mielensäpahoittajassa. En niin välittänyt miniästä, mutta mielensäpahoittaja oli kyllä tässäkin teoksessa lumovoimainen henkilö. Tuo karvalakkinen ukkopahanen on varastanut sydämeni! Onneksi on vielä lukematta Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike, joten saan vielä nauttia tuon änkyrän ukonpahasen seurasta yhden kirjan verran.

Heti ilmestymisensä jälkeen Miniää on luettu todella paljon blogistaniassa. Kirjaa on myös luettu mm. seuraavissa blogeissa: Amman lukuhetki, Järjellä ja tunteella, Luettua, Kaiken voi lukea, Lukutuulia, Aamuvirkku yksisarvinen, Sinisen linnan kirjasto.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Kirjakauppaliitto
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 122

-Aletheia

Kommentit