George R. R. Martin: Valtaistuinpeli

Vihdoin ja viimein löysin kirjastosta paljon puhutun George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -sarjan ensimmäisen osan Valtaistuinpelin. Minulla on ollut jo pitkään haluna tarttua tähän kirjaan, mutta kirja on niin haluttua lukemista, että se on aina menossa. Joten, voi sitä riemun määrää, kun näin tämän kirjaston palautettujen hyllyssä. Syöksyin käsi ojossa kahmaisemaan teoksen itselleni.

Vuosia kestänyt kesä on päättymässä ja kuningas Robert Baratheon on saapumassa vierailulle Talvivaaraan tapaamaan vanhaa ystäväänsä Eddard Starkia ja tarjoaa tälle samalla valtakunnan vaikutusvaltaisinta virkaa kuninkaan Kourana. Viran edellinen haltija koki äkillisen kuoleman ja Eddard aikoo ottaa siittä selvää. Samalla hän joutuu keskelle valtakunnan poliittista vehkeilyä.

Toisaalla maanpakoon ajetut hullun lohikäärmekuninkaan lapset ja perilliset suunnittelevat paluuta isänsä rautavaltaistuimelle. Vanhat kaunat ajavat valtakuntaa kohti sisällissotaa ja vain harvat katsovat omaa miekanvartta pidemmälle. Etelän lämmössä on helppo olla uskomatta kertomuksiin kaukana pohjoisessa Muurin takana herääviin unohdettuihin voimiin.

Olen jo aikaisemmin katsonut kirjasta kuvatun telvisiosarjan. Pidin siittä paljon ja ilokseni ja surukseni sain huomata sen noudattaneen melko tarkkaan kirjan tapahtumia. Tiesin siis koko ajan etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Sorruinkin usein siihen, kun tiesin mitä oli tulossa, että silmäilin kirjassa kerrotun version tapahtumista vain puolella silmällä. Yleensä kaikki menikin juuri omien muistikuvien mukaan. Kirja ei siis tarjoillut minulle juurikaan yllätyksiä ja sen takia lukukokemus jäi hieman vaisuksi. Tulipahan taas huomattua että parempi lukea kirja ensin kuin katsoa elokuva tai tv-sarja. Kirjoista saa oman mielikuvituksen voimalla paljon huikeamman elämyksen. Nyttenkin kaikilla hahmoilla oli kasvot jo valmiina. Ei jäänyt paljon oman mielikuvituksen varaan. Lukukokemus oli minulle vain toisinto tv-sarjasta ilman telkkua.

Hieman hämmenystä minulle tuotti henkilöiden paljous. Menin kertakaikkiaan sekaisin kaikkien lordien ja ritareiden kanssa. Sekoitin heitä auttamattomasti keskenään ja sain sitten palata ihmeissäni takaisinpäin sivuja, koska jokin ei tuntunut täsmäävän. Kyllähän sitä jossakin vaiheessa sitten aina huomasin kenestä oikeasti oli kysymys, mutta alkoihan se jo hieman tylsistyttää se jatkuva sivujen plaraaminen ja takasivuilta sukuhaarojen tarkistelu. Olisi pitänyt piirtää paperille jonkin asteinen muistikartta, että olisi muistanut kuka oli kukin, ei olisi tarvinut aina erikseen alkaa tuota järkälettä plaraamaan. 

Huikea seikkailu Valtaistuinpeli on ja ihan mielenkiinnolla tartun seuraaviinkin osiin. Minua on varoitettu että seuraavat osat menevät jo aika väkivaltaisiksi. Saa nähdä meneekö yli minun sietorajojen. En ole minkään järjettömän verenvuodatuksen ja mäiskimisen suuri ystävä.  Tästä lukukokemuksesta viisastuneena tartun kirjoihin ajan ja ajatuksen kanssa. Ehkäpä sitten ei pääse turhautuminen nostamaan päätään.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 

Kustantamo: Kirjava

Ilmestynyt: 2009

Alkuteos: Game of Thrones (1996)

Sivuja: 709

Suomentanut: Satu Hlinovsky

-Aletheia