J. S. Meresmaa: Mifongin perintö

J. S. Meresmaan Mifongin perintö ampaisi kyllä tämän vuoden luettujen kirjojen suosikkilistan kärkeen. En ihan mahottoman paljon lue fantasiakirjallisuutta, vaikka pidänkin hyvistä fantasiakirjoista. Ongelma on siinä etten pidä alkuunkaan kaiken maailman örkki-velho-lohikäärme fantasiasta, ja juuri nämä kirjat tuntuvat edustavan valtaosaa fantasiakirjallisuudesta. Mutta juuri Mifongin perinnön kaltaisten helmien takia jaksan jatkaa ,yritysten ja erehdysten sävyttämänä, tämän lajin kirjallisuuden läpi kahlaamista.

Mifongin perintö vakuutti minut niin syvästi tapahtumarikkaalla kerronnallaan, että se pääsee jopa minun henkilökohtaisen kaikkien aikojen parhaimpien fantasiakirjojen listalle top 5 parhaan joukkoon. Mifongin perintö sujahtaa suoraan Harry Pottereiden, Tarinan vailla loppua, Twilightien ja Tähtisumun jälkeen. Aah, kuinka janoankaan lisää, ihan harmittaa, kun kirja on nyt luettu ja minä haluanhaluahaluan lukea lisää!

Salaperäinen Rodestanien suku pitää antikvariaattia Sudhaerin maassa, ja kun käy ilmi, että yksi neljästä kuuluisasta Keisarin kirjasta on saatavilla Merontesista, vanhin veli Arran lähettää veljensä Danten ja tämän puuman sitä hänelle noutamaan. Keisarin kirjat ovat suuri osa Rodestanien sukuperintöä ja Arranin on saatava ne kaikki. Merontesissa Dante tulee pelastaneeksi valtakunnan prinsessan Ardisin hyisestä joesta. Ardis on luvattu puolisoksi Belonen ikääntyvälle kuninkaalle ja tytön huolestunut isä määrää sankarillisen Danten tyttärelleen henkivartijaksi siihen päivää asti kunnes avioliitto on määrä solmia. Tästä alkaa huimaava seikkailu, joka kuljettaa Danten vankityrmän kautta merirosvolaivalle ja lopulta myyttisen alkuolennon kotiluolaan.

Oli henkeäsalpaavaa seurata Ardisin ja Danten välillä kytevää kipinää ja voi kuinka toivonkaan, että nämä kaksi rakastavaista saisivat toisensa. Palan halusta tietää myös mitä muille henkilöille kuuluu, entä loput mifongit?

Hienoa kotimaista fantasiaa. Ihanaa ettei kirjassa ollut yhtään Mattia, Pekkaa, Kerttua tai Terttua. Supisuomalaiset nimet eivät sovi fantasiaan yhtään. Ennen vierastin niitä kirjassa kuin kirjassa. Muulla kotimaisella kirjallisuuden saralla ne jo menevät, mutta fantasiakirjallisuudessa ne vain häiritsevät.

Juoni eteni nopeatempoisesti, eikä turhia jääty  jaarittelemaan. Tapahtumia oli paljon, mutta se ei ollut häiritsevää, vaan päinvastoin, juuri se liimasi minut kirjan ääreen kaikiksi mahdollisiksi ja mahdottomiksi vapaahetkiksi. Henkilöhahmot olivat omanlaisiaan ja varsinkin Ardis kehittyi mielenkiintoiseksi persoonaksi kirjan edetessä. Kieli ei ole nyt mitenkään huikeaa, mutta eipä sitä lukiessa tule paljon mietittyä, sillä sitä vaan lukee ahmimalla. Mutta muutami kohtia oli pakko palata lukiessa tarkastamaan, esimerkiksi kun törmäsin sanaan inasen? Enpä ole koskaan aikaisemmin törmännyt tuohon sanaan.

Kertakaikkiaan ihananmahtavaupea kirja, joka on pakko lukea lähes yhdeltä istumalta. (Toisaalta minulla yhdeltä istumalta lukemiset on harvinaista herkkua, jota ei todellakaan taahdu usein. Kyllä minulta tämän kirjan lukemiseen meni pari päivää, mutta kuten sanoin olin aina kun vain sopiva hetki siunaantui nenä kiinni kirjassa.) Todella lupaava esikoiskirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea. Onneksi jatkoa on tulossa käsittääkseni ensi keväänä. Kirjailijan blogissa oli julkaistu jo kakkososan kansi, joka oli huikean hieno. Jos haluat kurkata Meresmaan blogia se löytyy täältä.

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 470

-Aletheia