Antti Pasasella tuntuu olevan elämässä kaikki mallillaan; on asuntolaina, auto, työpaikka toimittajana ja vaimo viimeisillään raskaana. Todellisuus murtuu kätilöopiston pihalla, kun taksin takavalot kääntyvät kadunkulmasta ja takapenkillä istuu vaimo. Antti jää tuijottamaan perään turvakaukalo toisessa kädessään, he ovat nyt kaksin poika ja hän. Mistä mies voi saada ne kivikautiset äitigeenit ja miten mies, jolla ei ole mitään hajua vauvojen hoidosta saa tuon muutaman päivän ikäisen lapsen pysymään hengissä?
Antin on jäätävä vanhempainvapaalle ja opeteltava lastenoito alusta loppuun apunaan neuvolan Ulla, google ja Jönnin puiston kaakattavat naiset lapsineen. Matkustelu, baari-illat ja oma-aika ovat muisto vain kun arkeen astuu kakkavaipat, yösyötöt, tuttipullot ja vaippaihottuma.
Aivan ihana kirja, juuri kuin nakutettu minulle. Tuntui että lukiessa kirjasta tuli minulle kuin paras ystävä, sillä pystyin samaistumaan siihen niin paljon; yöheräämiset, sairastava lapsi, vaippaihottuma jne. Kirjassa oli totuuksia vauva-arjesta hieman sarkastisella otteella kuvailtuna. Kirja tapahtumat olivat minulle jopa lohduttavia, kyllä niistä flunssista selviää ja saa pian taas nukkua, muillakin on vaikeaa - elämä kotona vauvan kanssa ei todellakaan ole mitään lomailua ja päivittäistä onnen auvoa. Tekisi mieli kehystää tämä kirja pinnasängyn yläpuolelle ja muistella kirjan tapahtumia aina kun tuntuu ettei mikään taas auta.
Olin myös yllättynyt kuinka hienosti Hietamies on onnistunut miesnäkökulman käsittelyssä. Vaikka mikäpä minä olen sitä arvostelemaan kuinka paikkansa pitävää se on, mutta lukijana minulla tuli olo että miesnäkökulma on hallussa hyvin. Toki kirjailija oli tukeutunut paljon stereotypioihin, mutta itse olen huomannut useamman kerran, että miesten kohdalla nuo stereotypiat pitää yllättävän monesti paikkansa. Toisaalta, tuntuu tuo itsestäkin välillä siltä että ne kuuluisat äitigeenit on kadoksissa. En kylläkään usko että äiteillä on edes mitään kuudetta aistia sen suhteen mikä on parasta vauvalle ja tietää kaiken pelkällä vilkaisulla, mikä pikku pilttiä vaivaa. Kyllä se tunteminen perustuu siihen, että äidiksi kasvetaan yhdessä lapsen kanssa ja pakosta sitä oppii mikä ruoka sopii lapselle parhaiten, mitkä on väsymyksen merkkejä, mikä rasva sopii parhaiten ja niin edelleen. Siinä mies isäksi kasvaa yhtälailla hyväksi vanhemmaksi yritysten ja erehdysten kautta kuin nainen äidiksi. Kun joka päivä viettää aikaa lasta hoitaen niin joskus pelkkä vilkaisu riittää kertomaan, mikä sitä pikkuista kitisyttää. Mutta kyllä sitä äidilläkin menee välillä sormi suuhun, kun lapsi vieläkin parkuu pää punaisena vaikka kaikki mahdollinen sekä mahdoton on suljettu pois.
"Mutta rakkaus tuohon lapseen vaan kasvaa ja vahvistuu. Lopeta jumalauta hakkaamasta sitä muurahaista sillä lapiolla! Me ei tapeta eläimiä, kuulitko senkin pikkuperkele!"
Kirjan kerronta etenee hyvin ja sujuvasti, välillä sai nauraa vedet silmissä Antin ja Paavon sattumuksille ja välillä taas sydän heltyi. Kirjassa ei ole mitään huikean monimutkaista ja taidokasta juonta, vaan ennemminki juoni koostuu pienistä tapahtumista, joita tapahtuu lapsen kasvaessa ja päivien kuluessa; uuden oppimisesta, puistokeskusteluista neuvolakäynneistä ja väsymyksestä sekä pienistä onnenaiheista. Ennen kaikkea tätä on kuitenkin kerrottu mikä johtaa siihen että Antista tuli yksinhuoltaja isä - vaimo jättää ja se onkin perinteistä tradegiaa värikkäämpi tradegia. Koko kirja ei siis ole huumorilla höystettya lapsiarjen sattumusten pudottelua, vaan kirjassa on myös se vakavempi vivahde, mutta loppua kohden kaikki alkaa kääntymään mallilleen. Loppuratkaisu on jätetty hieman avoimeksi ja lukija saa itse päätellä lopun onnellisuuden asteen. Ehkäpä asiat selviää Tarhapäivässä, joka on jatkoa Paavon ja Antin tarinalle.
Kerrassaan mahtava kirja, joka painii siinä sarjassa, jossa kirjaa ei malta millään laskea käsistään.
Annan kirjalle pisteitä 5/5, sillä tämä kirja osui ja upposi.
Tietoa kirjasta:
Kustantamo:Otava
Ilmestynyt: 2010
Sivuja: 383
-Aletheia
Antin on jäätävä vanhempainvapaalle ja opeteltava lastenoito alusta loppuun apunaan neuvolan Ulla, google ja Jönnin puiston kaakattavat naiset lapsineen. Matkustelu, baari-illat ja oma-aika ovat muisto vain kun arkeen astuu kakkavaipat, yösyötöt, tuttipullot ja vaippaihottuma.
Aivan ihana kirja, juuri kuin nakutettu minulle. Tuntui että lukiessa kirjasta tuli minulle kuin paras ystävä, sillä pystyin samaistumaan siihen niin paljon; yöheräämiset, sairastava lapsi, vaippaihottuma jne. Kirjassa oli totuuksia vauva-arjesta hieman sarkastisella otteella kuvailtuna. Kirja tapahtumat olivat minulle jopa lohduttavia, kyllä niistä flunssista selviää ja saa pian taas nukkua, muillakin on vaikeaa - elämä kotona vauvan kanssa ei todellakaan ole mitään lomailua ja päivittäistä onnen auvoa. Tekisi mieli kehystää tämä kirja pinnasängyn yläpuolelle ja muistella kirjan tapahtumia aina kun tuntuu ettei mikään taas auta.
Olin myös yllättynyt kuinka hienosti Hietamies on onnistunut miesnäkökulman käsittelyssä. Vaikka mikäpä minä olen sitä arvostelemaan kuinka paikkansa pitävää se on, mutta lukijana minulla tuli olo että miesnäkökulma on hallussa hyvin. Toki kirjailija oli tukeutunut paljon stereotypioihin, mutta itse olen huomannut useamman kerran, että miesten kohdalla nuo stereotypiat pitää yllättävän monesti paikkansa. Toisaalta, tuntuu tuo itsestäkin välillä siltä että ne kuuluisat äitigeenit on kadoksissa. En kylläkään usko että äiteillä on edes mitään kuudetta aistia sen suhteen mikä on parasta vauvalle ja tietää kaiken pelkällä vilkaisulla, mikä pikku pilttiä vaivaa. Kyllä se tunteminen perustuu siihen, että äidiksi kasvetaan yhdessä lapsen kanssa ja pakosta sitä oppii mikä ruoka sopii lapselle parhaiten, mitkä on väsymyksen merkkejä, mikä rasva sopii parhaiten ja niin edelleen. Siinä mies isäksi kasvaa yhtälailla hyväksi vanhemmaksi yritysten ja erehdysten kautta kuin nainen äidiksi. Kun joka päivä viettää aikaa lasta hoitaen niin joskus pelkkä vilkaisu riittää kertomaan, mikä sitä pikkuista kitisyttää. Mutta kyllä sitä äidilläkin menee välillä sormi suuhun, kun lapsi vieläkin parkuu pää punaisena vaikka kaikki mahdollinen sekä mahdoton on suljettu pois.
"Mutta rakkaus tuohon lapseen vaan kasvaa ja vahvistuu. Lopeta jumalauta hakkaamasta sitä muurahaista sillä lapiolla! Me ei tapeta eläimiä, kuulitko senkin pikkuperkele!"
Kirjan kerronta etenee hyvin ja sujuvasti, välillä sai nauraa vedet silmissä Antin ja Paavon sattumuksille ja välillä taas sydän heltyi. Kirjassa ei ole mitään huikean monimutkaista ja taidokasta juonta, vaan ennemminki juoni koostuu pienistä tapahtumista, joita tapahtuu lapsen kasvaessa ja päivien kuluessa; uuden oppimisesta, puistokeskusteluista neuvolakäynneistä ja väsymyksestä sekä pienistä onnenaiheista. Ennen kaikkea tätä on kuitenkin kerrottu mikä johtaa siihen että Antista tuli yksinhuoltaja isä - vaimo jättää ja se onkin perinteistä tradegiaa värikkäämpi tradegia. Koko kirja ei siis ole huumorilla höystettya lapsiarjen sattumusten pudottelua, vaan kirjassa on myös se vakavempi vivahde, mutta loppua kohden kaikki alkaa kääntymään mallilleen. Loppuratkaisu on jätetty hieman avoimeksi ja lukija saa itse päätellä lopun onnellisuuden asteen. Ehkäpä asiat selviää Tarhapäivässä, joka on jatkoa Paavon ja Antin tarinalle.
Kerrassaan mahtava kirja, joka painii siinä sarjassa, jossa kirjaa ei malta millään laskea käsistään.
Annan kirjalle pisteitä 5/5, sillä tämä kirja osui ja upposi.
Tietoa kirjasta:
Kustantamo:Otava
Ilmestynyt: 2010
Sivuja: 383
-Aletheia
Ihana postaus ihanasta kirjasta!! <3 Luit teoksen juuri oikeaan aikaan, minä myös, ja rakastuin ihan täysillä. Nautinnollisia hetkiä Tarhapäivän kanssa, toivottavasti saat sen pian käsiisi :)
VastaaPoistaToivottavasti, en malta odottaa sen lukemista. Ja kirjan lukemisen ajankohta oli täydellinen. Siksi varmaan kirja osui ja upposi niin lujaa. :)
Poista"Antti Pasasella tuntuu olevan elämässä kaikki mallillaan; on asuntolaina" hihkaisin luettuani tuohon asti, kaikki mallillaan kun asuntolainakin löytyy ;)
VastaaPoistaTämä on kirja, jota minä en ole ajatellut näin lapsettomana lukea, mutta monet kyllä ovat pitäneet sen verran, että alkanut ihan jo kiinnostella! Ja hyvä kirjailijahan pystyy kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta kiinnostavasti :)
Kyllä tämän lapsetonkin voi tämän lukea, mielestäni kirjailija on onnistunut todella hyvin! :)
PoistaKiva kun pidit tästä, Hietamiehem tyyli uppoaa myös minuun. Ja jatkokirja on sekin hyvä!
VastaaPoistaOlen kuullut paljon kehuttavan Tarhapäivää, ja Hietamies vakuutti minut tämän kirjan kanssa jo niin syvästi, että en usko pettyväni Tarhapäiväänkään. :)
PoistaHauskaa, että sinäkin pidit tästä! Lue ihmeessä myös Tarhapäivä, mahtavuutta molemmat. :)
VastaaPoistaAikomuksena on lukea. :)
PoistaPakko ostaa... Kolme viikkoa hoitanut tyttö vauvaa yksin.Äiti jä sivan parkkipaikalle ja me jäimme autoon kolmepäivää vanhan tytön kanssa..
VastaaPoistaItselläni tuli tätä lukiessa tyhjä olo. Ei naurattanut paljonkaan. Elämä todellakin on yksinäistä ja tylsää pienen lapsen kanssa. Moni asia tietenkin kärjistetty kirjassa, mutta aika paljon todellisuutta. Pari lähes unetonta yötä tuli luettuani kirjan.. Surullista - 3v. tytön isä.
VastaaPoistaKuuntelen tuota äänikirjana, ja minusta se on hauska niin kauan kun Anttiin ja Paavoon keskitytään. Sen sijaan kun Piasta, hänen asumisajastaan Pasasilla jne puhutaan, niin minusta tarina on kipeä ja sattuu. Synnytysmasennus on vakava, ja kahdesti sen kokeneena (sekä lapsivuodepsykoosin), samaistuin häneen ja siksi kirja ei ole minusta kepeä. Enemmin kipeä.
VastaaPoista