Alan Bennett: Epätavallinen lukija

"Vaikka kirjat olivat lumonneet hänet, hän ei ollut odottanut että ne niin suressa määrin veisivät häneltä kiinnostuksen kaikkeen muuhun."

Hänen majesteettinsa Englannin kuningatar hurahtaa aivan yllättäen lukemaan. Tai oikeastaan se kaikki oli koirien syytä, sillä nehän ne alkoivat haukkumaan kirjastoautolle, joka oli pysäköity palatsin muurien juurelle. Kohteliaisuus syistä kuningatar poikkeaa kirjastoautossa pahoittelemassa häiriötä ja lainaa velvollisuudentunnosta kirjan. Mutta pian hän lainaa toisenkin, sitten kolmannen ja neljännenkin. Kohta kuningatar alkaa siirtämään aikataulujaan saadakseen aikaa lukemiselle ja saa hovin pois tolaltaan. Lopulta vaakalaudalla on koko kuningaskunnan tulevaisuus.

Epätavallinen lukija on lyhyt romaani kuningattaren lukuharrastuksesta, mutta kerrontaa siivittää satiirinen kuvaus. Ihanan virkistävää välipala kirjallisuutta. Kaikkein eniten kirjasta taitaa saada todellinen lukutoukka, joka ei voi olla päätään nyökyttelemättä, kun tunnistaa kuningattaressa  tutun lukusyndrooman oireet ja käyttäytymistavat. Kirjasta saa myös aimoannoksen lukuvinkkejä innokkaimmille kirjallisuuden harrastajille. Sivuilla vilisi niin tuttuja kuin tuntemattomiakin kirjailijoita, joita raapustelin paperille ylös lähempää tutkimista varten. Kirja on myös pieni kurkistus kuningattaren elämään, velvollisuuksiin, aikataulutukseen sekä rauhattomuuteen. En kyllä haluaisi olla kuningatar!   

"Aluksi hän ei keskustellut lukemistaan kirjoista kenenkään kanssa, kaikkein vähiten julkisuudessa, koska tiesi että sellainen myöhäisherännenäinen intoilu, oli se muuten kuinka suotavaa tahansa, altistaisi hänet pilkanteolle."

Teos on kuitenkin kaiken huumorin ja lukuvinkkien alla kantaanottava. Kuten yllä oleva lainaus osoittaa, kuningatar pelkäsi harrastuksensa altistavan hänet julkiselle pilkanteolle. Minulle se on tuttu tunne kouluiästä. Ala-asteella kukaan ei niinkään välittänyt siittä lukiko joku paljon vai ei, mutta yläasteella piti olla cool muiden mukana ja omasta kaveripiiristäni ei juuri kukaan tainnut lukea pakollisia kirjoja enempää. Meneppä siinä sitten möläyttämään että rakastaa intohimoisen palavasti lukemista, olisi saanut vain silmien pyörittelyä, leimattu nörtiksi ja yleinen kommentti oli: "miten sää jaksat". Ikätoverit eivät ymmärtäneet mielikuvitusmaailman sukeltamisen hienoutta, kun voihan sitä kattoa elokuvanki ja menee puolet vähemmän aikaa. Olin siis suu supussa, jos joku kysyi niin vastasin, jos joku ihmetteli kerroin aina lukeneeni. En kehdannut nykyiselle aviomiehellekkään aluksi kertoa että luen ja paljon, olin jo niin paljon kuullut pilkantekoa aiheesta, että ihan kyllästytti. Ja minusta tuntuu että vielä nykyäänkin koulumaailmassa tai yläaste maailmassa taitaa lukutoukat olla pilkan kohteena (?). Mikä hauskinta olen 21-vuotias ja vieläkin jotkut vieraat katsovat täysiä kirjahyllyjäni kauhun sekaisin tuntein ja kysyy "lueks sää?",  juu en, kun ihan huvikseen kerään hyllyt täyteen kirjoja. Ja vieläkin kuulee kommenttia: "Miks?" , "Ooks sää hullu?" , "Miten sää jaksat?" , "Vähän tylsää" ja sitten tokaistaan perään ylpeänä: "Mää en oo koskaan lukenu yhtään kirjaa"... ai, no mistäs sitten tiiät että se on tylsää jos et ole koskaan kokeillut?

Kirjaharrastuksen suosio on siis laskenut vuosien varrella. Kuningattaren palatsin juurella käyneen kirjastoauton pysähdyspaikkoja vähennettiin budjettileikkausten takia, auto ei pysähtynyt enään palatsin luona, ei vaikka itse kuningatar asioi siellä. Sama se on täälläkin että kirjastoauto käy vähemmän nykyään, kirjasto on auki lyhyitä aikoja, viikonloppuisin ei ollenkaan. Juuri lohkaistiin naapurikaupungin kirjastosta aimo siivu museolle, ei siinä remontin jälkeen kirjasto on viihtyisä ja pohjaratkaisu parempi, mutta sapettaa silti, koska lohkaisu luonnollisesti tarkoitti sitä että kirjat väheni.

Oikein viihdyttävää luettavaa, jonka ahmaisin yhdeltä istumalta. Sivujakaan ei ole kuin vaivaiset 115.  Ja kuten ylemmästä sepostuksesta käy ilmi kirja oli tosiaankin ajatuksia herättävä. Aloin tosissani pohtimaan miksi minä luen. Päädyin siihen, että haluan "paeta" mielikuvitusmaailmaan, olen tiedonjanoinen ja utelias, viihdyn kirjojen parissa enkä osaisi olla ilmankaan. Kai se lukeminen on minulle vuosien varrella pinttynyt tavaksi; järjestän alitajuntaisesti aikaa lukemiselle, joka päivä, enkä lähde minnekkään ilman kirjaa. Mutta onko lukeminen itsekäs harrastus? En ainakaan ole sen kokenut vielä loukkaavan ketään läheisiäni. Harrastus se on siinä missä vaikka juokseminen. Ainoana erona on se, että jos juoksisin lähtisin ulos - pois kotoa. Kun luen voin tehdä sitä kotona ja olen kuitenkin läsnä jollain tasolla. Jos haluan vetäytyä rauhassa lukemaan niin ei se väärin ole, sillä käytän oman aikani niin, en hölkkäämällä ympäri kyliä. Mitäs te muut olette mieltä?

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä, sillä Epätavallinen lukija oli minulle pieni suuri kirja!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo:Basam Books
Ilmestynyt: 2008
Alkuteos: The Uncommon Reader
Sivuja: 115
Suomentanut: Heikki Salojärvi

-Aletheia