On kulunut viisi vuotta siittä, kun Antti Pasasen elämä muuttui yllättäen pukluiksi, vaipan vaihdoiksi ja yösyötöiksi. Nyt Yösyötöstä tuttu Paavo-poika on kasvanut ja on puhua pulpattava päiväkotilainen. Antin ja Paavon elämä sujuu mukavasti omilla uomillaan, kunnes Antti saa hoidettavakseen pikkuvanhan 5-vuotiaan Tertun. Voiko isä olla myös äiti? Voiko mies oppia letittämään hiukset ja tietämään mitkä sukkahousut sopivat oravamekon kanssa?
Rakastuin Yösyöttöön ja sen tapaan kuvata arkea pienen lapsen kanssa totuudenmukaisesti, mutta huumorilla. Vaikka oma elämäntilanne pienen vauvan kanssa ei aina jaksanutkaan naurattaa, niin Antin elämä nauratti senkin edestä. Kirja oli minulle kuin paras ystävä ja valoi minuun toivoa, että se kaikki on vain ohimenevää. Olisin halunnut kehystää Yösyötön pojan pinnasängyn päälle ja muistella sen tuomaa lohtua, kun valvoin hampaita itkevän lapsen kanssa ja haaveilin täyspitkistä yöunista.
Tuo aika on nyt taakse jäänyttä aikaa ja Antilla on uudet haasteet edessään. Kaikki on alkanut sujumaan omalla painollaan Paavon kanssa, mutta haasteena on oman työn, päiväkodin, vapaa-ajan ja kaiken arjen pyörittämiseen liittyvän sisällyttäminen päivärytmiin. Antti potee välillä riittämättömyyden tunnetta, kun unohtelee päiväkodin lupalaput pyörimään taskuihin ja koska nukkuu päiväunet Pikku kakkosen pyöriessä. Antin ex-vaimosta Piasta ei ole apua, sillä hän painii mielenterveysongelmiensa kanssa. Paavo rakastaa äitiään hyvin paljon, mutta Antti saa isänä syyt niskoilleen jos äiti tuottaa pettymyksen.
Sitten mukaan kuvioihin astuu Terttu ja Antilla on kahden lapsen tarhalaput pyörimässä taskuissa ja arjen pyörittämiseen tulee uusia haasteita. Antti kadottaa itsensä murmelipäiviin, mutta saa iloa arjen pienistä iloista ja onnistumisista. Kyllä vanha koirakin uudet temput keksii.
Oli ihanaa palata Pasasten pariin ja vaikka tarha-arki tulee minulle tutuksi kohtapuolin, pystyin silti samastumaan Anttiin. Isät taitavat painia aivan samanlaisten ajatusten kanssa kuin me äiditkin. Voin jopa sanoa saaneeni muutaman vinkin tulevia tarhapäiviä varten.
Pidän suunnattomasti Hietamiehen tavasta tarttua lapsiperheistä tuttuihin kliseisiin ja arkeen, mutta kuvata sitä huumorin keinoin. Nauroin taas niin että poskilihaksiin sattui. Minulle Tarhapäivä oli yhtä onnistunut lukukokemus kuin Yösyöttökin, vaikka elämäntilanteen kannalta Yösyöttö tuli enemmän ihon alle.
Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 447
Mistä minulle ja miksi: Kirjastosta, koska edeltäjänsä oli parhaita suomalaisia teoksia, joita olen koskaan lukenut.
Jep, sama mulla. Yösyöttö tuli tosiaan enemmän iholle mutta Tarhapäiväkin oli aivan valloittava.
VastaaPoista