Satu Grönroos: Lumen syli

Eletään 1960-luvun loppua suomalaisessa pienessä kaupungissa. Isätön Helmi on juuri aloittanut koulussa, kun hänen paras ystävänsä kuolee ja toiselle ystävälle sattuu jotain josta ei saa puhua. Vaikka isätön Helmi on tottunut siihen, että elämässä saattaa sattua mitä vain, on kaikki tämä pienen tytön mielelle liikaa. Helmi jää aivan yksin pelkojensa kanssa, kun hänen lähipiirinsä aikuiset kamppailevat omien ongelmiensa kanssa.

Lumen syli on Satu Grönroosin esikoiskirja ja varsin onnistunut sellainen. Lapsen näkökulmasta kirjoittaminen ei ole se kaikista helpoin mahdollinen, sillä monet eivät osaa tavoittaa uskottavuutta. Tässä kirjassa Helmi on varsin uskottava päähenkilö. Välillä tarinaa kerrotaan myös Helmin opettajan Kaariinan näkökulmasta, mutta pääpaino kerronnalla on Helmillä.

Kappaleet ovat lyhyitä ja kirja on nopea lukuinen, sillä Grönroos kirjoittaa sujuvaa tekstiä. Ennen kaikkea Lumen syli on sydämeen käyvä tarina pienen tytön rikkinäisyydestä ja yksinäisyydestä. Lukiessa ymmärsin aikuisten paineet, kuinka he eivät omilta murheiltaan ja huoliltaan pystyneet näkemään pienen tytön ahdinkoa, mutta kyllä teki mieli ravistella heitä, että he huomaisivat mitä on tekeillä ja pelastaisivat tämän pienen tytön. Helmin äiti oli todella ylikuormitettu nainen, joten on ymmärrettävää ettei kaikkea pysty, kerkeä eikä jaksa. Kaariina-opettajalla taas oli oma henkilökohtainen tradegia läpikäytävänä. Tuntuu silti niin väärältä, sillä aikuiset on ne jotka voivat lasta auttaa, ettei omista ongelmista voida irtaantua sen vertaa että katsottaisiin kunnolla ympärille. Se on harmittava tosiasia nykypäivänäkin. 

Tämä kirja siis herätti tunteita, kovastikkin, ja pidin kovasti sen lukemisesta. Mutta en kyllä muista milloin viimeksi kirja olisi jättänyt minut näin surulliseksi. Paljon mahtui ikäviä asioita yhden kirjan kansien sisään. Kirja ei kuitenkaan ole liian rankkaa luettavaa, niin että lukiessa tulisi niin painava ja paha olo ettei lukemista enään halua jatkaa. Lumen syli on onnistunut paketti, vaikka kirja on surullinen siinä annetaan lukijalle myös lohtua.

Suosittelen kyllä lukemaan, paljon on tätä kirjaa muissakin blogeissa kehuttu. Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 311

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit

  1. Muistan kuunnelleeni, kun kirjailijaa (?) haastateltiin YLE:n aamu-TV:ssä aikanaan. Kuulostaa kirjalta, jonka minäkin ehkä voisin lukea surullisuudesta huolimatta. Kansi onv hieno.

    VastaaPoista
  2. Oi, piditpä tästä paljon! :) Nostin tätä muutamia viikkoja sitten vähän enemmän esille hyllyssäni, jos saisi vielä tämän vuoden puolella luettua. Arviosi perusteella vaikuttaa todella hyvältä, voi olla että tartunkin tähän melko pian!

    VastaaPoista
  3. Lainasin tuon kirjan omaan talvihaasteeseen, mutta palautin. Tekstisi sai minut kiinnostumaan ja haen kirjan uudelleen lainaan tänään.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti