Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

"Maaginen Haudattu jättiläinen sijoittuu muinaisille Britteinsaarille. Roomalaiset ovat kauan sitten lähteneet, ja Britannia on hitaasti raunioitumassa. Ihmiset ovat kuin noiduttuja, saamattomia ja muistinsa menettäneitä. Onneksi sentään maata repineet brittien ja saksien väliset sodat ovat ohi. Iäkäs pariskunta, Axl ja Beatrice, päättää lähteä etsimään pitkään kadoksissa ollutta poikaansa. He eivät muista pojan nimeä eivätkä sitä, missä tämä on. Yrittäessään ratkaista arvoitusta he vaeltavat sumussa ja sateessa yli kukkuloiden ja kohtaavat palavia kyliä, eksyneitä sotureita ja miekkataisteluita."

Olen aikaisemmin lukenut Ishigurolta vain novellikokoelman Yösoittoja, joka teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen. Jostain  syystä en ole sen jälkeen lukenut enempää hänen kirjojaan, vaikka omasta hyllystä löytyykin muutamia tunnetuimpia. Olen siirtänyt hänen kirjoihinsa tarttumista, sillä Ishiguro on kehuttu kirjailija ja minulle tuppaa usein käymään niin, että se mistä muut niin pitävät ei uppoa laisinkaan minuun. Lainasin kuitenkin kirjastosta jo kesällä tämän Ishiguron kymmenen vuotta odotetun romaanin, jota monet ovat lukeneet Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan kirjasta, jossa on lohikäärme. Uusimisraja alkoi paukkua ja päätin viimein tarttua tuumasta toimeen kirjan kanssa. Pakkasin kirjan mukaani kylpylälomalle ja aluksi sen verkainen unenomainen kerronta tuntui sopivan rentoutumisloman tunnelmaan. En ole kuitenkaan koskaan ollut unenomaisen kerronnan suuri ystävä, joten ei ollut yllätys, että pidemmän päälle kerronta alkoi puuduttamaan ja lukeminen muuttui haastavaksi. Kirjalla on sanomansa unohduksesta, muistoista ja traumoista. Tarinan edetessä selviää että maata riivavalla unohduksen sumulla on ollut syynsä, hyväkin sellainen, vaikka se on saanut ihmiset unohtamaan asioita, niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Tämä teos onkin allegoria yhteiskunnasta, vaikka sen ulkoiset puitteet muistuttavatkin fantasiaromaania - 500-luvun Britteinsaaret, kuningas Arthurin uskollinen ritari, jättiläisiä ja lohikäärmeitä. 

Pidin ajasta ja paikasta, johon tarina sijoittui. Olisinkin pitänyt tästä tarinasta enemmän särmikkäänä fantasiaseikkailuina kuin tälläisenä tunnelmaperäisenä romaanina. Mutta eittämättä Ishiguro on yhdenlainen tarinankerronan mestari. Minulla on nyt muutenkin menossa vaihe, jossa luen mielummin vetäviä ja vauhdikkaita romaaneja tälläisten hitaasti nautittavien romaanien sijaan. Haudattu jättiläinen kärsii, jos sen pyrkii ahmimaan hetkessä.

Miljöön lisäksi tarinassa minua koskettavaksi teemaksi nousi Axlin ja Beatricen vahva rakkaustarina. Se oli koskettava, kuinka rakkaus oli kestänyt menetykset ja unohdukset, kuinka rakkauden kantavana voimana oli anteeksianto, jota yhteiskuntakin olisi tarvinnut selviytyäkseen. Axl ja Beatricen tarina saa lopun, mutta Ishiguro jättää maan tilanteen hajalleen. Kum unohduksen sumu viimein vetäytyy kansakunnan yltä, jotain peruuttamatonta tulee tapahtumaan. Kirjan loppu oli huikea ja sai pohtimaan koko tarinaa syvällisemmin ja toiselta kantilta. En viitsi paljastaa liikaa etten pilaa muiden lukukokemusta, mutta loppu on sellainen joka kannattaa itse kokea. 

Tämä ei onnistunut kipuamaan minulla suuresti vaikuttaneiden kirjojen joukkoon, vaikka kaipaankin kirjan maisemiin takaisin. Silti koin kokoajan hapuilevaa etäisyyttä tarinaan johtuen kerrontatavasta, Ishiguro pitää lukijan etäällä taphtumista, kaikkea seurataan kaukaa. Lukeminen on paikoitellen raskasta ja tunsin olevani yhtä hämmentynyt kuin muistonsa menettänyt vanha pariskunta. Myös kerronta oli liiankin viipyilevää, pieni vauhdinlisäys ei olisi ollut pahasta. 

Kokonaisuudessaan lukukokemus muodostui minulle 3,5 / 5 pisteen arvoiseksi!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Tammi

Ilmestynyt suomeksi: 2016

Alkuteos: The Buried Giant (2015)

Sivuja: 378

Suomentanut: Helene Bützow

Mistä minulle: Kirjastosta