Kate Quinn - Metsästäjätär

Häntä kutsuttiin die Jägeriniksi – Metsästäjättäreksi. Hän oli erään SS-upseerin nuori rakastajatar Saksan miehittämässä Puolassa, järvellä järjestettyjen hohdokkaiden juhlien emäntä, innokas ampuja. Ehkä hän oli rusalka, jonka mukaan järvi on saanut nimensä – vaarallinen, häijy vedenhenki. 

Ian Graham, kaiken nähnyt sotakirjeenvaihtaja jahtaa sotarikollisia. Hänen pääkohteensa on Die Jägerin, mystinen Metsästäjätär, natsien sotarikollinen, joka on piiloutunut Amerikkaan. 

Nina Markova, ankaran Siperian peloton kasvatti, sodasta selvinnyt Neuvostoliiton ilmavoimien lentäjä, yöpommittaja ja yksi Yönoidista. Hän on ainoa eloonjäänyt, joka on kohdannut Metsästäjättären silmästä silmään. 

Jordan McBride, valokuvaajan urasta haaveileva nuori nainen, jonka leskeksi jäänyt isä tapaa uuden naisen. Joku uudessa äitipuolessa saa Jordanin varpailleen ja pelko kiipeää kutsumatta hänen mieleensä. Pian kaikki, jotka ovat hänelle rakkaita ovat hengenvaarassa...

Pidin aivan valtavan paljon Quinnin aikaisemmin suomennetusta Koodinimi Alicesta, joka kertoi toisen maailmansodan aikaisista naisvakoojista. Metsästäjättäressä kerrotaan jälleen vahvoista naisista, mutta kirja ei kuitenkaan tasoltaan yltänyt lähellekkään Koodinimi Alicea, mikä oli sinänsä sääli, sillä odotin tältä kirjalta paljon. Metsästäjätär alkaa kyllä koukuttavasti, Jordanin uusi äitipuoli saa nuoren tytön epäilykset heräämään, naisessa tuntuu olevan jotain vikana, vaikka kaikki näyttää päälisinpuolin täydelliseltä. Ian, joka jahtaa työkseen sotarikollisia, tuntee henkilökohtaista kaunaa Die Jägeriniä kohtaan ja haluaa enemmän kuin mitään muuta löytää juuri hänet eikä ketään muuta sotarikollista. Avukseen tehtävään hän saa kipakan neuvostoliittolaisen, Siperian paksunahkaisen kasvatin, Ninan. Mutta käykin ilmi että he ovatkin jo entuudestaan tuttuja. 

Kolmesta kertojaäänestä naisten kertojaäänet olivat heittämällä parhaimpia, varsinkin Ninan, jonka erikoislaatuinen tarina oli kirjan parasta antia, jahdin lisäksi. Itse jahti olisi kuitenkin voinut tapahtua paljon joutuisammalla tahdilla, mutta Quinn jää jaarittelemaan turhan pitkäksi aikaa ja keskivaiheilla kirja alkaa junnata paikoillaan pahemman kerran. Runsaan 600 sivun kirjassa tämä keskivaihe kestää tuskatuttavan monta pitkää sivua, ennenkuin viimeisen noin 200 sivun kohdalla alkaa jälleen tapahtumaan ja juonessä päästään viimein jännän äärelle. Näin pitkäksi tätä tarinaa ei olisi missään tapauksessa kannattanut venyttää, ainakin puolet pois. Jäin jopa pohtimaan Ianin kertojaäänen tarpeellisuutta, olisiko hänen hahmonsa voinut lomittaa Ninan kertojaääneen mukaan, sillä Ianin osuudet olivat välillä melko tylsää luettavaa. Jordanin ja Garretin suhde oli täysin turha sivujuoni, sillä ei ollut mitään olennaista merkitystä juonenkehityksen kannalta. 

Quinnin teksti itsessään on helppolukuista, mutta hänen tapansa rönsyillä ja venyttää tarinaa liikaa saivat kirjan pisteet ropisemaan aikamoisella tahdilla, varsinkin kun Metsätäjättären uusi henkilöllisyys oli melko helposti pääteltävissä jo takakannen perusteella. Kiertelylle ja kaartelulle ei ollut mitään tarvetta, varsinkin jos yritys oli herättää lukijassa epäilyjä muita henkilhahmoja kohtaan. Kirjan tarina on saanut inspiraationsa todellisista tarinoista ja henkilöistä, mikä näkyy vahvana historiankuvauksena ja onnistuneena ajankuvana. Varsinkin venäläinen kansantaru Rusalkasta, vedennoidasta, toi kivan pikantin lisän tarinaan. Tiivistämällä tämä olisi voinut olla hyvinkin huikea lukukokemus. Toivoisin kuitenkin että Quinnilta suomennettaisiin lisää hänen romaanejaan, joita on ilmestynyt jo seitsemän. Hän kuitenkin vaikuttaa vahvalta tarinankertojalta, näiden kahden keskenään melko erilaisen lukukokemuksen perusteella arvioituna.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Harper Collins

Ilmestynyt suomeksi: 2020

Alkuteos: The Huntress (2019)

Sivuja: 669

Suomentanut: Päivi Paju

Mistä minulle: Kirjastosta