Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

 

Kollikissa Nana silmäilee maailmaa tyynen välinpitämättömästi, kuten kissa ainakin, ja ystävystyy sattuman kaupalla Satorun, kissarakkaan nuorukaisen kanssa.

Onnea tuovan numeron seitsemän mukaan nimetty Nana on asunut Satorun luona viisi vuotta, kun Satoru eräänä päivänä ilmoittaa, ettei Nana voi enää jäädä hänen luokseen. Mies ja kissa lähtevät matkaamaan löytääkseen Nanalle uuden kodin. Matkallaan läpi Japanin he tapaavat Satorun vanhoja ystäviä ja kasvavat yhdessä ymmärtämään rakkauden merkityksen. Mutta miksi Satoru tahtoo kaikesta huolimatta luopua Nanasta?

Byäääh, voi elämä miten tämä kirja sai minut itkemään. Itkin niin paljon, että sivut kastui, enkä meinannut edes sivuja erottaa kyynelten takaa. Niin ihana ja koskettava kirja! Surullinen, kaunis ja toiveikas ja kaikkea samaan aikaan. Ja miten kaunista kieltä ja kauniin kuvailevia kohtauksia kirjassa kannet pitivät sisällään. Heittämällä yksi koskettavimmista kirjoista hetkeen. Luimme tämän lukupiirin kanssa lokakuun kirjana ja täytyy myöntää, etten olisi varmaan muuten koskaan tartunut tähän teokseen, vaikka se lukulistalta löytyikin. Onneksi tämä valittiin lukupiirin luettavaksi, olisin nimittäin jäänyt niin paljosta paitsi. Olen hieman arka japanilaisten kirjojen suhteen, ne ovat niin omalaatuisia etten aina ihan koe olevani samalla aaltopituudella niiden kanssa. Tämä kuitenkin sukelsi suoraan sydämeen.

Olen aina pitänyt kirjoista, joissa eläin on keskeisessä roolissa. Vaikka eläinten inhimillistämisessä on omat sudenkuoppansa, niin Arikawan Nana kissa oli juuri sellainen suuri persoona, jollaiseksi useimmat kissat miellän. Itsetietoinen katukissana elämänsä aloittanut Nana, joka päätyy lemmikiksi Satorulle - pian Nana on vain Satorun ja Satoru vain Nanan. Lopulta Satorun täytyy muuttuneen elämäntilanteen takia etsiä rakkaalle kissalleen uusi koti. Sinne minne hän on muuttamassa ei ole luvallista kissaa viedä. Nana ja Satoru matkustavat ympäri Japania Satorun vanhojen ystävien luona ja samalla Nana avaa lukijalle Satorun menneisyyttä ja ihmissuhteita. Kirja kuvaa niin sykähdyttävästi ihmisen ja eläimen suhdetta - kuinka lemmikki on aina enemmän kuin lemmikki. Jokainen, jolla on joskus ollut kissa tai koira tai miksei joku muukin, tietää sen kuinka vaikuttaa siltä että eläimet ymmärtävät enemmän kuin osaamme olettaakaan. Tämän Nana osoittaa kertomuksellaan ja kuinka kaunis ajatus sekä tarinan aihe se onkaan. 

Japanilainen kirjallisuus on aina ollut todella omaleimaista. Sen tunnelma on usein hyvin rauhallista, jopa unenomaista. Niin oli myös tässä kirjassa. Alku alkoi mielenkiintoisesti ja luin lukupiirin ensimmäisen osion hujauksessa. Odotin vain pääseväni jatkamaan Nanan ja Satorun parissa. Toisessa osiossa kuitenkin juoni ei vetänyt aivan yhtä hyvin kuin alussa. Onneksi tarinan lopetus kuitenkin korjasi koko potin. Aavistelin jo alussa, kuten muutkin lukupiiriläiset, että jotain surullista tai traagista kohti ollaan kulkemassa ja näin olikin. Itku oli taattu. Itkettää edes ajatella, ja kun kirjan kissasta tulee niin mieleeni oma ensimmäinen, jo edesmennyt, koirani Nana. Hän oli luonteeltaan hieman kissamainen, itseriittoinen ja omanarvonsa tunteva yksilö - hyvin samankaltainen suuri persoona kuin kirjan samaa nimeä kantava kissa.

Voi lukupiirin ihanuutta. Siinä yksi asia, joka on varmasti tämän vuoden parhaita juttuja. Vaikka korona on lyönyt oman negatiivisen leimansa tähän vuoteen, niin onneksi mukaan mahtuu myös näitä hyviä asioita, jotka on antanut positiivista energiaa kaiken tämän kurjuuden keskelle. 

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: S & S
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: Tabineko Ripouto (2012)
Sivuja: 250
Suomentanut: Raisa Porrasmaa

Mistä minulle: Kirjastosta