Lisa Jewell- Joka askel jonka otat

 

Gummerus, 2020. Suom. Karoliina Timonen

Idyllinen naapurusto järkkyy kun tapahtuu murha. Hyväosaisten yhteisössä jokaisella on salaisuutensa, mutta kenen salaisuus on kyllin hirveä johtaakseen murhaan?

Bristoliin miehensä kanssa muuttanut Joey hullaantuu naapuriin, charmikkaaseen rehtoriin, ja alkaa pitää tätä silmällä. Rehtorilla puolestaan on oma luvaton ihastuskohteensa, kun taas hänen vakoojaksi aikova poikansa kiikaroi huoneestaan kaikkea mikä liikkuu. Näkökulmat vaihtuvat ja ihmissuhteet syvenevät kihelmöiväksi psykologiseksi draamaksi. Kuka on uhri, kuka syyllinen? Arvailu saa jatkua villinä viimeiselle sivulle saakka.


Lisa Jewellin kaksi aiempaa psykologista trilleri ovat olleet todella koukuttavia ja jännittäviä lukukokemuksia. Olen lähes varauksetta uskaltanut suositella niitä kaikille trillereiden nälkäisille lukijoille. Odotukset olivat siis luonnollisesti korkealla tämän kolmannen suomennoksen kohdalla. Ikävä kyllä lukukokemus jäi melko kädenlämpöiseksi. Kun kirjoitan tätä, lukemisesta on kulunut jo pari viikkoa, enkä meinannut edes muistaa mistä oli kirja kertoi. Täytyi lukea kuvaus kustantamon sivuilta ajatuksen kanssa, enkä siltikään pysty palauttamaan mieleeni esimerkiksi sitä kuka kirjassa menettää henkensä ja kuka oli loppujen lopuksi syyllinen. Pieniä välähdyksiä palaa mieleen kuin oikein ponnistan muistiani äärimmilleen. 

Tämän kuitenkin muistan, että kirjassa epäilyt pyörivät superrehtorin ympärillä, joka tuntui olevan luonnottoman kiinnostunut nuorista, joita hänen koulussaan käy. Ainakin aikana, kun kaikki miesoletettujen huomio nuoria tyttöjä kohtaan tulkitaan heti perverssiksi. Rehtorin poika, joka on joutunut muuttamaan isänsä työn takia lukemattomia kertoja, käyttää kaiken aikansa vakoilemalla naapurustonsa elämän menoa ja siellä asuvia ihmisiä. Sitten oli samaa koulua käyvä tyttö, jonka äiti on pakkomielteisesti hänen vainoamiseen ja salaliittoihin uskova nainen ja uskoo rehtorin kuuluvan jonkinlaiseen vainoajien kulttiin. Rehtori tuntuu olevan varsin kiinnostunut tämän tytön parhaasta ystävästä. Naapurustossa asuu myös sinne vasta muuttanut pariskunta, joiden yläkerrassa asuu miehen sisar ja tämän ulkomailta pokaama pikaromanssi aviomies. Tuore vaimo vaan on puolestaan pakonomaisen kiinnostunut charmikkaasta rehtorista. Silti ei muista kuka kuolee ja kuka on syyllinen. 

Kyllähän tämän luki ja ihan viihdyttävää rantalukemista paahtavan kuumina hellepäivinä. Ei minun aivot olisi jaksaneet edes keskittyä saati sulattaa mitään kovin monimutkaisia kirjoja, joten siinä mielessä tämä kevyt ja viihdyttävä trilleri oli ihan sopivaa lukemista. Mutta harmittavan suuri pettymys kirjailijalta, jota olin niin kovasti hypettänyt. Toivon todella että Jewelliltä ilmestynyt uusin jännäri ei ole näin pliisu, vaan kykenee jälleen lataamaan tunnelman kattoon ja yllättämään juonikuvioillaan. Tälläinen lähiödraama sopii paremmin telkkariin kuin viihdyttäväksi luettavaksi. Toki tämä on vain minun mielipide asiasta.

Jewellin ansioksi täytyy kuitenkin lukea taito kuljettaa tarinaa sujuvasti eteenpäin useammasta näkökulmasta, joka luo tarinoihin monipuolisuutta ja ulottuvuutta. Vaikka näkökulmia on useampia, hänen kirjansa eivät koskaan ole sekavia tai hajanaisia, vaan ihailtavan eheitä kokonaisuuksia. Muistelen, että tässäkin kirjassa loppuratkaisu oli pienoinen yllätys ja henkilöhahmot psykologisesti kiinnostavia persoonia. Juuri monipuoliset henkilöhahmot ovat yksi Jewellin kirjojen suola, hän osaa luoda varsin kiinnostavia hahmoja kirjoihinsa. Lähiöissäkin voi asua kaikkea muuta kuin hyvinvoivaa vaurasta keskiluokkaa. Koskaan ei voi tietää mitä kotien seinät sisäänsä kätkee ja mitä synkkiä salaisuuksia naapurin harmittomalta tuntuvat ja tututksi käyneet kasvot kätkevät taaksensa. 

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!


Kommentit