Kolme kotimaista naisen kirjoittamaa klassikkoa

Suoritin kesän aikana kirjallisuuden opinnoissa kotimaisen kirjallisuudenhistoria -kurssin ja sen tiimoilta tulin lukeneeksi kolme kotimaisen kirjallisuudenklassikkoa. Lisäksi halusin valita kaanonista nimenomaan naisten kirjoittamia klassikoita ja tutustua niihin. Meidänkin kirjallisuuden kaanon on turhan miehinen ja erittäin pätevät ja loistavat naiskirjailijat ansaitsevat tulla sieltä nostetuksi esille, aina kun siihen on vain mahdollisuus. 

Minna Canth: Ihmisen kuvia (toim. Minna Maijala)


Gummerus, 2019

Maijala kertoo kokoelman esipuheessa, kuinka Canthin kertomukset kärsimyksestä pyrkivät tarkoituksellisesti synnyttämään lukijoissa sokkivaikutuksen, jotta he ryhtyisivät vaatimaan yhteiskunnallista muutosta.

Canthin novellit kuvaavat tavallisen ihmisen arkea aikana, jolloin normeista poikkeaminen johti usein lääketieteelliseen diagnoosiin. Muotidiagnooseja olivat muun muassa melankolia, hysteria ja hermoheikkous. Canth piti aikansa hermostuneisuuden syynä modernin ajan liian nopeaa kehitystä, joka vaati ihmisiltä jatkuvaa olemassaolon kamppailua. Olemmeko vieläkään oppineet hiljentämään tahtia?

Minna Canth on kaiken arvostuksen ansainnut kirjailija, joka aikanaan rikkoi lasikattoja. Hän mm. edisti naisten asiaa maassamme valtavasti ja kirjoitti rohkeasti ja kursailematta kaikeasta kärsimyksestä ja vääryydestä yhteiskunnassa. Sokkivaikutelman avulla hän pyrki siihen, että lukijat ryhtyisivät vaatimaan muutosta. Canthin novellit kuvaavat tavallisen ihmisen elämästä sekä mielenterveydenongelmista aikana, kun tavallisuudesta poikkeaminen johti helposti muotidiagnoosien saamiseen ja samalla antoi leiman otsaan. Muodissa olivat mm. melankolia, hysteria ja hermoheikkous.  Hänen novellinsa ovat hyvin realistisia ja realisminajan kirjailijoihin hän lukeutuukin, ja siitä näkökulmasta häntä kurssin puitteissa lähestyinkin. Canthin novellit luovat tarkkaa ja kaunistelematonta kuvaa aikalaisten elämästä ja yhteiskunnasta.

Novellikokoelman luettuani ihastuin ehdottomasti Canthiin kirjoittajana sekä kirjailijana. Miksen ole ennen tullut lukeneeksi Canthia? No tähän osaan kyllä vastata - olen ajatellut että Canthin teokset ovat tylsiä ja puuduttavia teoksia, kuten ne klassikkot joita koulussa pakotettiin lukemaan. Esimerkiksi Ilmari Kiannon Punainen viiva oli niin tylsä, että tunsin melkein elämänilon valuvan ulos kehostani. Oli toki typerää ja naivia niputtaa kaikkia klassikkokirjoja ja -kirjailijoita samaan muottiin ja sain taas kunnon korvatillikkan itseltäni omien ahtaiden ennakkoluulojen takia. Canth on ollut monessa suhteessa aikaansa edellä oleva moderni nainen. Hän saikin aikalaisiltaan ankaraa kritiikkiä teoksistaan. Mutta silti hän kirjoitti ja onnistui muuttamaan maailmaa edes hiukan. 

Canthin aikana suomi kielenä ei ollut vielä kehittynyt nykyiseen muotoonsa ja on vielä lapsen kengissä. Tai ainakin omasta näkökulmasta se tuntui olevan lapsenkengissä, sillä esimerkiksi Canthin sydämessä on vielä kaksi m-kirjainta. Olikin hauskaa lukiessa nähdä miten Canth on kieltämme käyttänyt, miten se silloin taipui ja kuinka paljon kielemme on kehittynyt noista ajoista. Lisäksi ihastuin Canthiin niin paljon, että haluan ehdottomasti lukea häneltä enemmänkin. En yleensä välitä lukea näytelmiä, mutta taidan Canthin kohdalla tehdä poikkeuksen. 

Aino Kallas: Sudenmorsian

Otava, 2007

Balladinomainen tarina Aalosta, joka verensä vetoa totellen muuttuu vainotuksi ihmissudeksi.

Sudenmorsian on klassikko, joka on kuulunut jo vuosia varsinkin nuorten naisten lukemistoon. Enkä ihmettele, sen tarina on upea. Se on kuvaus naiseuden kahtiajakautuneisuudesta ja rakkaudesta. Aalo on toisaalta taipuva ja kiltti vaimo, mutta susilauman osana hän löytää yhteyden villiin puoleensa. Aalo elää kaksoiselämää vuoroin vaimona ja äitinä, kun taas öisin hän juoksee metsässä sudenhahmossa villinä ja vapaana. Lopulta aviomies karkoittaa Aalon tyrmistyneenä metsään. Aalo saa maksaa sen, että on paholaisen houkuttelemana astunut ihmisyyden rajojen toiselle puolelle. Tarina on todella ajaton ja Aalon hahmoon on helppo samaistua. Kirja on täynnä upeita ja puhuttelevia kohtauksia. Aalon kohtaloksi ei lopulta edes koidu hänen aviomiehensä, jota Aalo syvästi loukkasi, vaan kyläläisten ennakkoluulot sekä vanhoilliset asenteet. Ennakkoluulot ja tiukassa istuvat käsitykset ovat meidänkin aikana kirous, vaikkei ketään enää polteta rovioilla noitana, erilaisuus on jotain mikä saa aikaan edelleen vastakkainasettelua ja syrjintää. Ihmisen on kautta aikain ollut vaikeaa hyväksyä erilaisuutta ja sitä, että jotkut elävät elämäänsä eri tavalla kuin toiset.

Tarina on historialliseen aikaan sijoittuva ja tätä tunnelmaa korostaa osittain haastava arkaainen ja balladimainen kerronta. Lyhyt kirja onkin arkaainen kertomus, joka kätkee sisäänsä kuitenkin upean, feministisen tarinan. Täytyy kuitenkin myöntää, että kirjoitustyyli haastoi aluksi hyvinkin paljon. Alun takkuamisen jälkeen aivot kuitenkin tottuivat erilaiseen kerrontaan ja tarina imaisi mukaansa. Alle 100 sivuisena tämä oli täydellinen. Ei tämän olisi kärsinyt olla yhtään pidempi kuitenkaan. Mutta alle 100 sivua kertoi kaiken olennaisen ja poltti Aalon tarinan ikuisesti osaksi minua. Pidin tästä aivan valtavan paljon.

WSOY, 1981

Katujen kasvatti Sonja O. lentää pienen korttelipihan asvalttisuppilosta avaraan valoon, kiitoratoinaan Sörkan kadut, treenisalit, kuppilat, harrastajakirjoittajapiirit, dorkalan pitkät puunatut käytävät, Leningradin öiset ulitsat ja sotaa edeltävän Viipurin iloinen huvielämä…

Anja Kaurasen nyk. Snellmanin Sonja O. kävi täällä on postmoderni klassikko, joka kohahdutti valtavasti jo ilmestyessään. Kirja pitää sisällään hyvin kursailemattoman ja seksuaalissävytteisen tarinan Sonjasta. Sonjan kasvutarina on kaikkea muuta kuin helppo ja ajan raameihin sopiva, mutta se on aito ja rikkoo niitä tabuja naiseudesta, naisen seksuaalisuudesta, mielenterveydestä, traumoista ja monesta muustakin teemasta, jotka olivat vahvasti vallalla tuohon aikaan. Sonja O. kävi täällä on vahvasti omaan aikaansa sijoittuva romaani, mutta se iskee edelleen nuoriin naisiin. Kirja on rohkea ja räävitön.

Sonja O. oli kirja, jonka ymmärsin olevan merkittävä. Miksi se oli tärkeä rajojen rikkoja niin kirjallisuudessa ja yhteiskunnassa aikanaan, miksi se yhä puhuttelee monia nuoria ja vanhempiakin naisia. Minua se ei kuitenkaan vakuuttanut. Kirjan räävittömyys ei ollut minulle mitään uutta taivaan alla, kyllähän näitä tälläisiä estottomia ja seksuaalisia romaaneja on tähän mennessä tullut luettua monenlaisia. En osannut myöskään näin kolmekymppisenä, tasaisen tylsän arjen tuudittamana äiti-ihmisenä hirveästi löytänyt samaistumispintaa Sonjan kanssa. Kirjan slangipohjainen kieli sekä luettelointi tehokeinona tökkivät myös vahvasti. Ansiokas teos, ehdottomasti, ei vain aivan minun juttuni.

Kommentit