Susanna Alakosken Sikalat oli todella hätkähdyttävä lukukokemus. Kirja muotoutui minulle melko henkilökohtaiseksi lukukokemukseksi, koska kirjan tapahtumista löytyy samankaltaisuuksia oman nuoruuteni kanssa. Toki minun nuoruuteni ei ollut onneksi yhtä ankeaa, mutta välillä tiesin niin hyvin miltä Leenasta tuntui.
Ensin kaikki on hyvin. Leenan perhe muuttaa Ystadiin kaupungin uuteen lähiöön Fridhemiin. Uudessa nykyaikaisessa asunnossa on kaikki mukavuudet: kylpyamme, sisävessa ja juokseva lämmin vesi. Pikku hiljaa onni alkaa murenemaan... Vanhemmat tarttuvat pulloon yhä enenevissä määrin ja pieni Leena kertoo perheensä alamäestä sekä perheväkivallasta. Leenan kasvua seurataan teini-ikään asti tässä hitaasti kuolevassa ja kituvassa perheessä.
Todella rankkoja aiheita, mutta koskettaa varmasti niin monia ihmisiä nykyaikana. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 60-70-luvuille, mutta yhtä hyvin ne voisivat tapahtua missä tahansa nykyaikana.
"Mietin kuka eläisi pitkään. Tuntui että mahduin pituuteni puolesta tupakansytyttimeen ja paloin pienissä annoksina aina kun isä ja äiti sytyttivät kotitekoisia sätkiään. Paloin varmaan yhtä kauniisti kuin tähtisadetikku. Paloin varmaan yhtä kauniisti kuin hehkulamppu joka oli juuri mennyt rikki. Puf!"
Pidin erityisesti siittä kuinka hyvin Alakoski on kuvannut Leenan tuskan, hädän ja huolen. Kaikki nämä tunteet ja ahdistus tuntui aivan käsinkosketeltavilta. Niihin oli helppo samaistua ja tytön tunteita oli niin helppo ymmärtää, varmasti vaikkei itse olisikaan kokenut mitään vastaavaa. Mietin kyllä lukiessa kovasti, mitä Leenan sisarukset puuhasivat. Heidät olisi voinut ottaa tiiviimmin mukaan tarinaan. Monesti sisarukset pitävät yhtä, kun vanhemmat ovat kykenemättömiä huolehtimaan kunnolla edes itsestään.
Alakoski on saanut sosionomin koulutuksen, joten hänellä on varmasti kokemusta siittä millaista elämä on lähiöissä. Takakannen mukaan tarina on huumorin sävyttämä selviytymistarina, mutta minua ei ainakaan naurattanut missään vaiheessa, ei edes hymyilyttänyt. Kyllä tämä oli alusta loppuun rankkaa luettavaa ja samalla todella koskettavaa. Toivoin koko ajan, että lapset otettaisiin pysyvästi huostaan! Lapsen asia ei ole huolehtia vanhemmistaan, vaan vanhempien tulee huolehtia lastensa hyvinvoinnista. Jatkuva pelko ja huoli jättää pysyvän jäljen lapseen. Mielestäni lapsen ei ylipäätänsä tarvitsisi nähdä vanhempiaan humalassa, se ei ole kaunista katsottavaa.
Sikaloista on ilmeisesti tehty myös elokuva nimeltään Sovinto. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä filmiversiokin tästä. Suosittelen tätä kirjaa, en kuitenkaan sellaisille, jotka ovat kovin herkkiä. Kirja piti hyvin halussaan ja hyvä että maltoin laskea kirjaa käsistäni ennen kuin oli aivan pakko.
Annan kirjalle arvosanaksi 5/5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Schildts
Ilmestynyt: 2007
Alkuteos: Svinalängorna (2006)
Sivuja: 283
Suomentanut: Katariina Savolainen
Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi
-Aletheia
Elokuva kannattaa myös ehdottomasti katsoa!
VastaaPoistaOlen kyllä todella samaa mieltä kirjasta kuin sinä. Ei juuri hymyilyttänyt, vaan tarina tuli iholle, sillä myös valitettavasti omasta menneisyydestä löytyy samaa.
VastaaPoistaMinuakin hämäsi sisarusten välit, sillä tällaisissa tilanteissa sisarukset usein tosiaan pitävät yhtä. Mutta ei tietenkään välttämättä aina!
Tosiaan aina ei niin käy että sisarukset pitävät yhtä, mutta tässä he oikein välillä kummittelivat poissaolollaan. Heidän kokemuksien mukaan ottaminen olisi tuonut tarinaa vielä lähemmäs ja jopa erilaista ulottuvuuttakin.
PoistaToki tämä nykyinenkin ratkaisu toimi. :)
Tämä kirja toisaalta kiinnostaa kivasti, mutta pyrin välttämään kovin ahdistavia lapsikuvauksia. Sanoisitko, että kirjasta jäi seesteinen/toiveikas vai ankea olo?
VastaaPoistaMinulla jäi kyllä melko ankea olo, vaikka joku voi löytää lopusta pienen toivon kipinänkin. Pääasiassa kuitenkin jälkimaku oli kuitenkin ankea ja tämä oli ajoittain todella ahdistavaa luettavaa. Toiset eivät tietenkää koe samoja asioita ahdistavana kuin minä, joten voithan sinä kokeilla. Jos lukeminen käy liian ahdistavaksi niin ainahan sen voi jättää kesken. :)
PoistaMinullekin tämä oli voimakas ja hieno - jos tällaisen kirjan kohdalla voi näin sanoa - lukukokemus. Omia vastaavia kokemuksia ei tosin ole, ja ehkä siksi kirja ei ollut minusta lopulta liian ahdistava, vaikka ehdottoman ankea se oli. Sekin auttoi, että tietää "Leenan", eli kirjailija Alakosken selvinneen tuosta ilmeisen ehjin nahoin (siis vaikka kirja on romaani, on se käsittääkseni hyvinkin omaelämäkerrallinen).
VastaaPoistaLukemisesta on minulla ainakin pari vuotta, mutta minä en muista poissaolevia sisaruksia vaan liikuttavan siteen siskon ja veljen välillä. Oliko muka muita sisaruksia? Ehkä muistini tekee tepposet.
Suosittelen elokuvan katsomista. Se poikkeaa vähän kirjasta, mutta ratkaisu tekee siitä erityisen selvästi oman taideteoksensa ja se on lisäksi muutenkin todella hyvä elokuva.
Leena oli keskimmäinen lapsista, hänellä oli pikkuveli, josta hän oli huolissaan ja sitten isoveli, joka välillä oikein loisti poissaolollaan.
PoistaEn tiennytkään että Sikalat on omaelämäkerrallinen teos, se antaa aivan uutta toivoa kirjan tapahtumille. Saa hieman tarkastelemaan asioita eri valossa. Mietinkin kirjan lopussa että toivottavasti Leena ei eksy huonoille teille kun puhui loppua kohden lopettavansa koulut jne. Mutta jos Leena on kirjailija Alakoski, niin ilmeisesti elämä on saanut paremman suunnan. Ihminenhän on yllättävän vahva ja selviää paljon kamalemmistakin asioista.
Suunnittelinkin viikonloppuna vuokraavani elokuvan, jos se sattuisi olemaan vuokraamossa. Peukut pystyyn, en malta odottaa filmiversion näkemistä. Luulisi tämän kelpaavan leffaksi miehellekkin. :)
Vaikea uskoa, että kukaan kommentoijista ei nähnyt huumoria tässä tekstissä. Tarinan ankeudesta huolimatta näin huumoria monessakin kohdassa. Parasta oli se, kun Leenan isä mietti, miten olisi voinut tulla hyväksi urheilijaksi tms., mutta VALITETTAVASTI niin ei käynyt. Aivan riemastuttavaa! Synkissäkin aiheissa on aina ripaus huumoria, niin myös tässä, sanoisin. Ja huumori tekee tekstistä uskottavan, sillä kyllähän huumoria on myös tosielämässä aina. Vaikemmissakin tapauksissa.
VastaaPoista