Fabio Geda:Krokotiilimeri

Juhuu, olen ylittänyt itseni ja luin yli puoleen vuoteen ensimmäisen kirjan omasta hyllystäni. Kun luin Elma Ilonan arvion tästä kirjasta en voinut olla tarttumatta tähän hetimiten. Jo takakannen teksti on kiinnostava ja lupailee huikeaa tosi kertomusta afgaanipoika Enaiatollah Akbarista, mutta kehuva arvostelu sai minun uteliaisuuteni aivan kihisemään.

Enaiat on kertonut tarinansa kirjan kirjoittaneelle Fabio Gedalle, joka on palkittu italialainen kirjailija. Tarina siis pohjautuu heidän välillään käytyihin keskusteluihin, ja pätkiä näistä keskusteluista löytyy myös kursivoituna kirjan sivuilta.

Enaiat lähtee eräänä päivän äitinsä kanssa kotikylästään. Hän arvelee olleensa noin 10-vuotias, sillä häntä ei ole koskaan merkitty mihinkään väestörekisteriin. Äidin tarkoituksena on viedä poikansa rajan taakse Pakistanin puolelle turvaan, sillä kotimaassaan Afganistanissa joutuu elämään talebanien pelossa. Pakistanin puolella äiti herättää poikansa yöllä ja antaa hänelle kolme neuvoa: elä tartu aseisiin, elä käytä huumeita, elä varasta! Niin hän jättää poikansa yksin vieraaseen maahan ja näiden neuvojen saattelemana alkaa nuoren pojan selviytymistarina Pakistanista Iraniin, Iranista Turkkiin, Turkista Kreikkaan ja lopulta Kreikasta Italiaan. Matkallaan hän tapaa niin vilpittömyyttä ja ystävällisyyttä, mutta myös kärsimystä, väkivaltaa ja häikäilemättömyyttä.

Hieman tarina tuntuu väritetyltä paikka paikoin, mutta kaiken kaikkiaan lukukokemus oli hyvä. Kirja on nopealukuinen ja puhuttelevasta aiheestaan (joka on ajoittain hieman rankkakin) huolimatta kirjasta löytyy positiivisuutta, huumoria ja empaattisia ihmisiä. Siinä missä ensin kerrotaan poliisien harrastamasta pahoinpitelystä, toisella sivulla kerrotaan kuinka nuoret pojat toikkaroivat Kreikan rannikolla pelkissä alusvaatteissa. Toivoakaan ei todellakaan pidä unohtaa, eikä sinnikyyttä, sitä näitä kahta löytyy päähenkilöstä Enaiatista. Itse olisin menettänyt toivoni jo monta kertaa; äidin hylkääminen, jatkuva epävarmuus toimeentulosta, palautukset rajan toiselle puolelle - takaisin lähestulkoon lähtöruutuun, vaikea taivallus läpi vuoriston ja kodittomuus. 

Kirja on myös kannanotto ihmiskauppaan, joiden uhriksi laittomat siirtolaiset useasti joutuvat. Koska he oleskelevat laittomasti maassa ei heillä ole minkäänlaisia ihmisoikeuksia. He ovat siis helppoa riistaa hyväksikäytölle ja ovat halpaa työvoimaa. Tiedättekö, ettei Kreikassa 2004 vuonna pidettyihin olympialaisiin olisi kaikki valmistunut ajallaan, ellei rakennuttajat olisi käyttäneet laittomien siirtolaista työpanosta hyväksi? Siis tälläistä tapahtuu vielä 2000-luvulla, vaikka ihmisarvoista ja -oikeuksista paasataan tuutintäydeltä.

Suosittelen lämpimästi lukemaan tämän, ehkäpä se auttaa joitakin ihmisiä ymmärtämään, kun suhtautuvat nyrpeästi pakolaisvastaanottokeskuksissa asuviin ihmisiin. Kaikki eivät lähde kotimaastaan helpon rahan perässä, vaan suurin osa ihmisistä ei pysty kotimaassaan elämään ihmisarvoista elämää. Jotkut ihmiset eivät tule uuteen maahan vain oleskelemaan, vaan jotkut haluavat ihan oikeasti opiskella ja tehdä työtä, jos vain saavat siihen mahdollisuuden.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä! Ei tämä ollut kuitenkaan niin huikea kertomus kuin esimerkiksi Jeninin aamut, joka sai minut itkemään valtoimenaan. Koskettava tarina tämä kuitenkin oli, vaikkei saanutkaan patoluukkujani aukeamaan. Odotin kuitenkin paljon enemmän, joten ihan lievä pettymys oli luvassa.

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen maalla Italia.

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: Nel mare ci sono i coccodrilli (2010)
Sivuja: 189
Suomentanut: Leena Taavitsainen-Petäjä

-Aletheia

Kommentit