Peter Franzén: Tumman veden päällä

Eräänä päivänä, kesän puolela, Citymarketissa meinaan koheltaa pahki Franzéniin. Ihimetelen, että mitäs tuo täällä tekkee ja onpas kummallisen homsuisen näköinen julkkikseksi. Kyllä siinä oli Keminmaalaisilla ihimeteltävää ku Rantseenin Pete asioi meiän Cittarissa. Enpäs kuitenkaan asiaa kummemin tuumaillu, vaan jatkoin matkaa pilttihyllylle.

Muutama päivä etiäpäin, niin mieheke tullee sanomaan, että nytte ne kuvvaa sitä Rantseenin leffaa tuossa meiän ringissä. Äkkiä vauva vaunuihin ja salaa kurkistelemaan. Sen jälkeenhän minulla sytytti että Rantseenin omaelämänkerrallinen teos Tumman veden päällä on vielä lukematta ja pakkohan se on lukea ennen ku elokuva ilimestyy, koska pakkohan se on nähä ku sehän on kotikonnuilla kuvattu - ainaki osittain.

Kirjassa kuvataan riipaiseva tarina kasvamisesta epävakaassa ympäristössä ja olosuhteissa. Peten ja hänen pikkusiskonsa äiti on ihailtavan vahva ja hellä äiti, mutta poliisi-isä on viinapäissään väkivaltainen ja hakkaa äitiä. Eräämmän kerran lapset lähtevät yön selkään mummolaan turvaan rieuhuvaa isää. Mummolla on Petelle turvasatama, jossa leikkisä pappa tuo lapsille turvallisuuden tunnetta ja pienen hetken elämä tuntuu olevan taas mallillaan. Pienen Peten maailmaa kummastuttaa myös tieto ettei isä olekkaan isä, vaan Peten oikea isä on Kake, joka asuu Helsingissä ja käy aina välillä tapaamassa Peteä. 

Franzén on tavoittanut hienosti lapsen näkökulman. Koko ajan ei lapsi osaa vanhempiaan pelätä, mutta kun vatsassa tuntuu oudolta, niin silloin tietää että kaikki ei ole enään niinkuin pitäisi. Lapsen elämä keskittyy enemmän leikkimiseen ja sivussa Pete havannoi ympärillään tapahtuvia asioita. Kirja päättyy, kun Pete pääsee ensimmäiseltä luokalta. Siihen mennessä hän on oppinut jo enemmän ymmärtämään ns. aikuisen maailmaa. Lisäksi kirja herätti minussa paljon muistoja omasta lapsuudesta. Franzén on laittanut lapsen näkökulmasta katsovat lasit päähän kirjoittaessaan, sillä yhtäkkiä itsekkin muistin millaista on olla lapsi, joka punaposkisena heiluu pihalla leikin tiimellyksessä ja kuinka mukavaa oli aina mennä mummolaan.

Minua ilahdutti myös lukea tätä meiän murretta. Onhan toki tällä alueela murre muuttunut paljon tuosta ajasta, mutta samankaltaisia piirteitä on kyllä vielä löydettävissä. Välillä ihan alkoi naurrattamaan, että noinkos hullulta tämä meiän puhe kirjotettuna näyttää. Oli myös mukavaa lukea vaiheteeksi kirjaa, joka liikkuu tutuissa maisemissa. Kirjassa puhuttu Voimala näkyy, kun meiltä nousee 200m päässä olevalle joentörmälle. Citykulma on vieläkin olemassa, toki siellä on nykyään eri liikkeet. Kemin kaupungintalokin tönöttää vielä pystyssä, ankeana ja rumana, mutta siellä se on.

Olen jotenkin aina karsastanut julkkisten kirjoittamia kirjoja, jotenkin tuntuu ettei ne vaan voi olla hyviä. Joskus tuntuu että ne on vaan lisähuomion kipeyttä. Tuntuuhan se hurjalta, jos vaikka alle 40 -vuotias julkisuuden henkilö kirjoittaa omaelämänkerran. Tumman veden päällä yllätti minut erittäin positiivisesti, koska minimalistisella kerronnallaan, jossa kerronta eteni kronologisesti tuokiokuvilla Peten lapsuudesta, lyhyillä kappaleillaan ja taitavalla lapsen näkökulman käytöllä kirja oli todella viihdyttävää luettavaa, eikä ollut mitään turhanpäiväistä haihattelua. Juuri tämä lapsennäkökulma karsi rankkuutta ja toi huumoria ja ilonpilkahduksia sävähdyttävän aiheen - perheväkivallan- keskelle. Kirjassa kuvataan välillä hyvinkin onnellisia lapsuusmuistoja ja lämpimiä muistoja on myös isäpuolen kanssa. Niinpä lukijakin alkaa pelätä milloin isä juo ja väkivaltaisuus astuu taas näyttämölle, alkaa jännittämään mitä seuraavaksi tapahtuu.

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2010
Sivuja: 320

-Aletheia

Kommentit

  1. Hienoa, että tykkäsit! Minäkin pidin tästä kovasti. Nyt odotellaan siis elokuvaa innolla :).

    VastaaPoista
  2. Tumman veden päällä on Itsenäisyyspäivän haasteen luettavissani. Kerran jo nappasin sen mukaani kirjastosta mutta vein takaisin. Kaipasin tuolloin vähän kevyempää aihetta. Mukava kuulla, että kirjassa on lämpöäkin. Taidan pian yrittää uudelleen kirjan selättämistä. :)

    VastaaPoista
  3. Pistin sulle haastetta mun blogissa :)

    VastaaPoista
  4. Mää ihastuin kovasti tähä Franzénin kirijaan, vaikka olin aluksi vähä ennakkoluulone! Oon itekki viettäny lapsena aikaa Keminmaasa (ja Kemisä) sukuloimasa, paikat ja murre on hyvinki tuttua ja ommaan suuhun sopivaa :) Harvon saa lukia nuin uskottavvaa lapsikertojaa!

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava lukea tästä kirjasta nyt jonkin ajan jälkeen siitä, kun itse luin ko. opuksen! Aika samoin koin kirjan kuin sinäkin, tosin minulla ei ole tuota henkilökohtaista kontaktia kirjan maisemiin. Se takuulla antaa lisäsäväyksen! :-)

    Opin itse oman postaukseni kautta, että kyseessä ei siis ole omaelämäkerrallinen teos, vaan teos, joka sisältää aineksia kirjailijan omasta elämästä. Yks yhteen tätä ei siis voi lukea. En osaa sanoa, mikä on faktaa ja mikä ei, mutta fiktiotakin siis on mukana ihan reilusti käsittääkseni.

    Hienoa kuulla, että elokuva on ihan oikeasti nyt tulossa! Se on nähtävä :-)!

    VastaaPoista
  6. Minullakin on aikeissa lukea tämä, vaikken vielä tiedä haluanko leffaa nähdä. Hyvä arvio! :)

    Blogissani on sinulle tunnustus. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti