Juhannus saa uudenlaisen käänteen, kun perheriidan seurauksena Janne nappaa kolmikuisen poikansa kainaloon, lukitsee lapsen äidin vessaan ja lähtee ajamaan kohti Turkua. Mukaan ei tullut vaippoja tai ruokaa lapselle ja mies on pukeutuneena kylpytakkiin. Janne ei halua menettää poikaansa, vaikka niin Saija haluaisi - jatkaa elämää poikansa kanssa ilman Jannea. Kun Saija sai tietää raskaudesta hän alkoi pikku hiljaa kasvattamaan muuria hänen ja Jannen välille.
Janne on ensimmäistä kertaa kaksin poikansa kanssa. Pian hän huomaa ettei lapsi suostu syömään korviketta. Mikäs nyt neuvoksi? Vaippakin on vaihdettava, mutta väliaikaisen vaipanhan loihtii vaikka huoltoaseman käsipyyhkeistä.
Saija on huolissaan lapsestaan. Menneisyytensä takia hän ei halua kutsua poliiseja avuksi, niinpä hän päätyy soittamaan Jannen Taisto-isälle, joka on kohta eläkkeelle jäävä poliisi. Saija tietää ettei Janne voisi satuttaa lasta, mutta äiti tietää myös ettei lapsi syö muutakuin rintaa...
Takakannessa Poikaa luonnehditaan Road -romaaniksi. Kyllä, onhan se sitäkin, mutta enemmän se kuvaa mielestäni vanhemmuutta. Jannella ja Saijalla on kummallakin omat luurangot kaapissaan. Janne on istunut vankilassa ja Saija on entinen narkomaani. Nämä seikat varjostavat vanhemmuutta ja siihen sopeutumista. Janne ei heti pysty luomaan vahvaa tunnesidettä lapseensa. Saija on taas puolestaan heti raskauden alettua alkanut kasvamaan äidiksi ja muodostanut vahvan siteen lapseensa. Mutta kun menettäminen isketään Jannelle päin kasvoja hänen isänvaistonsa heräävät.
Lyhykäisyydessään kansien väliin mahtuu paljon. Henkilöhahmoihin saadaan tutustua pikku hiljaa tarinan edetessä. Mukaan mahtuu myös koomisia sattumuksia, mutta päälimmäisenä kerroksena on ehdottomasti menettämisen pelko ja mainitsemani vanhemmuus. Jotenkin pystyin hirveän hyvin samaistumaan niin Saijaan, joka on huolissaan pojastaan, kuin myös Janneen, joka on huolissaan pojan menettämisestä. Heidän tunteesta pystyi aistimaan vahvasti lukiessa.
Hienoa myös, että välillä annetaan ääni isillekkin. Aina vain puhutaan äideistä ja äitiydestä sekä sen merkityksestä lapselle, mutta on isäkin tärkeä lapselleen ja lapsi voi olla tärkeä isälleen! Isän pitää antaa olla isä lapselleen, jos hän niin haluaa. Kaikki eivät halua olla ja isättömyys voi jättää jäljen lapseen. Lähde kuvaileekin teoksessaan isyyttä ja isättömyyttä sekä eri tapoja olla isätön. Yksi isä hylkää lapsensa, toinen isä kohtelee välinpitämättömästi lastansa, yksi nainen sulkee isän kokonaan pois, toinen nainen yrittää eristää lapsen isästää ja sitten on isä, joka ei halua että lapsi riistetään häneltä.
Hieno esikoisromaani! Paikka paikoin kieli oli hieman töksähtelevää ja huomasin muutamia pilkkuvirheitäkin, mutta ne olivat pientä. Muuten kieli oli yksinkertaista ja korutonta, suomalaisen miehen tyyliin. Silti tarinassa oli paljon syvyyttä ja teemoja. Loppu oli jätetty avoimeksi ja lukijan itsensä pääteltäväksi. Hieman sorruttiin joissakin paikoissa yliampuvuuteen, mutta lasken ne komiikan piikkiin.
Toivottavasti Petja Lähteestä kuullaan enemmänkin kirjallisuuden saralla, koska niin hyvän esikoisromaanin hän on pystynyt luomaan, ettei toinenkaan romaani olisi pahitteeksi. Suosittelen ehdottomasti lukemaan, todella nopea lukuinen ja viihdyttävä teos!
Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 189
-Aletheia
Kommentit
Lähetä kommentti