Graham Moore: Kuolema Sherlock -seurassa

New York 2010. Arthur Conan Doylen kauan kadoksissa ollut  päiväkirja on vihdoin ja viimein löytynyt. Sherlockistit ympäri maailmaa ovat kokoontuneet New Yorkiin kuulemaan, mitä tuo kuuluisa päiväkirja pitää sisällään. Kuitenkin Alex Cale, mies joka löysi päiväkirjan, löydetään kuoleena huoneestaan ja päiväkirja on kadonnut. Harold White ottaa mysteerin selvittääkseen ja alkaa huima seikkailu, jossa juostaan Sherlock Holmesin jalan jäljissä.

Lontoo 1893. Arthur Conan Doyley on kyllästynyt jäämään luomansa kuuluisan salapoliisin maineen varjoihin. Lukijakunnan kauhuksi hän päättää surmata tuon kuuluisan sankarihahmon. Pian tohtori Doyleylle lähetetään kirjepommi, josta löytyy lehtileike nuoren tytön surmasta. Doyley tarttuu syöttiin, sillä jospa kirjepommin lähettäjä on tuon surmankin takana. Doyleylla on nyt mahdollisuus näyttää että hän on luomansa Holmesin veroinen. Pian hän on syvällä rikosten vyyhdissä.

Kuolema Sherlock-seurassa on viihdyttävä salapoliisiromaani, joka liikkuu sujuvasti kahdessa aikatasossa. Graham Moore on käyttänyt faktaa apunaan luodessaa Conan Doyleyn tarinan ja oikeasti on olemassa Sherlock-seuroja, jossa hullantuneet Sherlock-fanit toivovat olevansa itsekkin nokkelia salapoliiseja ja osaaavat joka ikisen Sherlock kirjan ulkoa. Hurjaa! Mikä on vielä hurjempaa on se, että Conan Doylen päiväkirjoja oli oikeasti teillä tuntemattomilla aina vuoteen 2004 asti, kunnes niiden väitettiin löytyneen. Kuitenkin niiden löytäjä löydettiin kuristettuna omasta huoneestaa, eikä tekijää koskaan löytynyt. 

Kirjan rakenne oli virkistävä, hypittiin kahdessa ajassa ja jokainen kappale jäi jollakin tasolla jännittävään kohtaan kunnes taas vaihdettiin kertojaa. Kirjan rakenne siis koukuttaa lukijan. Koukuttavaa on myös se että koko ajan tapahtuu jotakin, tarina ei siis jää missään vaiheessa junnaamaan paikoilleen. Kirja on yllättävän nopeaa luettavaa, erinomaista viihdelukemista esimerkiksi loma-ajoille.

Parasta kirjassa oli kuitenkin Conan Doyleyn tarina. Hän oli mielenkiintoinen henkilöhahmo ja hänen tarinassaan oli enemmän antia. Jo pelkästään faktaan perustuminen teki siittä mielenkiintoisemman. Toki Harlodin selvittelemäkin tradegia perustui tosielämän tapahtumiin osittain, mutta Harold itse ei ollut kovin kiinnostava henkilöhahmo, joten se söi mielenkiintoisuutta hänen selvittelemältään mysteeriltä. Harold on väritön, nyhverö ja melkoisen tylsä tyyppi. Sanotaanko näin, että Harold oli yhtä kiinnostava kuin sohvatyyny. Muutenkin koko Sherlock-seura homma on liian nörttiä minun makuuni. Oikeasti jotkut ovat niin faneja?

En vain voinut välttyä ajatukselta, että jos olisin kova Sherlock -fani olisi koko lukeminen ollut melkoista vertailua. Tuskinpa Moore yltää kerronnallaan ja loogisella päättelyllään Sherlockin tasolle. Olen muutaman Holmesin lukenut ja silloin olen aina ihaillut Sherlockin päättely ketjuja, Mooren ei ihan siihen yltänyt, ainakaan Haroldin osioissa. Doyleyn osioissa ehkä oli onnistuttu hieman paremmin. Mutta salapoliisiromaanien saralla en voi millään muotoa pitää itseäni asiantuntijana, olen vain satunnainen nautiskelija.

Ajattelin myös, että Haroldin osiot olisi hyvinkin voinut jättää vähemmälle. Itse olisin paljon mielummin viipyillyt vuosisadan vaihteen Lontoossa tohtori Doyleyn seurassa.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 2012
Alkuteos: The Sherlockian (2010)
Sivuja: 320
Suomentanut: Taina Wallin
-Aletheia

Kommentit

  1. Aletheia, sinulle on jotain blogissani♥

    VastaaPoista
  2. Aletheia, olet voittanut arvonnassani, ole ystävällinen ja tule valitsemaan palkintosi, että muutkin saavat sitten valita omansa.

    VastaaPoista
  3. Minunkin blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti