Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Julie elää elämänsä raskainta aikaa. 41-vuotias nainen saa selville, että hänen aviomiehellään on suhde nuorempaan naiseen. Samaan hetkeen hänen tyttärellään todetaan leukemia. Julie kamppailee elämänsä kanssa Normandian maihinnousun maisemissa eikä kamppailu eron ja syövän kanssa ole ohi hetkessä.

Minun oli pakko saada lukea Maihinnousu jo pelkän aiheen vuoksi. Mutta kaikki se mediakohu, jota minun on varmaan turha alkaa erittelemään, sai mielenkiintoni heräämään ihan tosissaan. Niinpä Ala-Harjan teos pomppasi jonakin päivänä luen -listalta suoraan must read -listan kärkeen.

Olihan tarina koskettava. Näin äitinä varsinkin oli riipaisevaa lukea 8-vuotiaan tytön kamppailusta tappavaa tautia vastaan. Joten kirja koskettin sitä äiti osaa minusta, en toivoisi kenellekkään sitä että oma lapsi sairastuu syöpään.  Kun sekaan heitetään vielä pettävä mies, niin johan on soppa valmis. Elämäntilanne vetää Julien ihan maahan ja hänen ajatuksensa ovat yhtä sekamelskaa, joka välitetään lukijalle koruttomalla kielellä ja välillä lyhyillä pomppivilla lauseilla. Pakko myöntää että tynkä lauseet katkaisivat kerrontaan tympeästi ja sai kielen vaikuttamaan töksähtelevältä, mutta kyllä ainakin mielen hajanaisuus ja ajatuskulku välittyi lukijalle. 

Jotenkin, vaikka Julie on kuvattu vain pintapuolisesti, osasin hirveän hyvin samaistua häneen. Tunsin avuttomuutta, vihaa, turhautumista ja turtumista yhdessä hänen kanssaan. Tiesin kuitenkin alusta asti että lapsi selviää ja Julie ja Henri eroaa, joten Julien toivonkipinät eivät kimpoilleet minuun. Saatoin vain ajatella, että odotas vaan, kyllä kaikki selviää. Jotenkin olisin toivonut ettei loppuratkaisu olisi ollut alusta asti niin ilmiselvä, niin olisin saattanut eläytyä kirjaan vielä enemmän. 

Kaikki välittyy lukijalle vain Julien kautta, joten ei siis ole kumma että mies kuvataan suoraan sanottuna megaluokan kusipäänä. Ei nainen, joka saa miehensä kiinni pitkään jatkuneesta suhteesta ajattelekkaan pettäjästä kovin ruusuisia ajatuksia. Olisin kuitenkin kaivannut myös Henrin näkökulmaa. Mikä on ajanut hänet suhteeseen? Miksi hän ei kykene olemaan vaimonsa tukena tyttären sairauden kanssa? Miten tyttären leukemia vaikuttaa häneen? Nyt Henri oli kirjassa vain vihattava objekti ja näkökulma kirjassa vallitsevaan tilanteeseen jäi suppeaksi ja yksipuoliseksi. Ja vaikka pystyinkin samaistumaan Julieen niin välillä pänni Henrin jatkuva sättiminen ja Julien itsesäälissä rypeminen.

Jos pitäisi sanoa niin kirjan jälkitunnelmat on ristiriitaiset. Koskettava, nopealukuinen, tempoileva romaani raskaasta aiheesta, mutta kaikki se koskettavuus muodostuu vasta lukemisen jälkeen kun oikeasti ajattelee kuinka kauheaa olisi jos oma lapsi sairastuisi syöpään tai saisi miehensä kiinni pettämisestä. Realistinen sukellus Julien rankkaan kamppailuun elämän tuomien haasteiden edessä, sillä realistisuuden Ala-Harja on pystynyt tavoittamaan uskottavasti. Liekö sitten syynä se, että läheisen ihmisen tradegiaa on käytetty kertomuksen pohjana. Jokin kirjaa lukiessa sai ärsyntyymään ja tympiintymään, mutta en osaa suoraltaan erotella mikä sitä aiheutti. Olin odottanut että lukiessa en välty vetistelyltä, mutta eipä silmät kyllä kostuneet kertaakaan. Kieli oli koruttomuudessaan sen verran kolkkoa, että ei paljon itketä vaikka tytär kärsiikin hoidoista ja Julie on ihan riekaleina. Siittä voin kuitenkin mennä takuuseen että tämä kirja jää mieleen eikä varmasti unohdu (joo, varmaankin sen kohun vuoksi osittain). Voin kuitenkin suositella muita kokeilemaan, kirja pitää kokea itse!

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Like

Ilmestynyt: 2012

Sivuja: 230

-Aletheia