Colm Tóibín: Äitejä ja poikia

Novellikokoelma äidin ja pojan suhteesta, sanomattomista luopumisen hetkistä ja peruuttamattomista tasapainon muutoksista. Verhoja suljetaan ja tunteita piilotetaan, salaisuuksia vaietaan. Onko totuuden aina parasta tulla ilmi?

Heti novellikokoelmaa aloittaessani tajusin pitäväni laatukirjaa kädessä. Tóibínin teksti on hyvin kirjoitettua, tiivistä ja napakkaa. Sitä on ilo lukea. Läpikirjan mukana on kuitenkin surumielinen tunnelma alusta loppuun. Äitien ja poikien suhteet eivät ole mutkattomia, helppoja ja aina rakkautta täynä. Yksi taistelee äitinsä menetyksen kanssa, toinen on äidilleen aivan vieras ja kolmas kapinoi äidin hänelle suunnittelemaa tulevaisuutta vastaan. 

Jokaisen novellin pinnan alle kätkeytyy paljon sanomaa ja tunnelmaa. Jokainen novelli on puhutteleva ja ajatuksia herättävä. On sanottu että kätkemisessa piilee Tóibínin taika ja allekirjoitan sen täysin. Jokaiseen novelliin uppotuu syvälle, luin ne yksi kerrallaan rauhassa ja lukemisen jälkeen oli pakko jäädä pohtimaan lukemaansa. 

Mutta oi ne ennakkokäsitykset, jotka tulevat ja ryttäävät muuten hyvän lukukokemuksen. Olin antanut kansikuvan hämätä liikaa itseäni ja tutustunut liian vähän mitä kirjasta sanotaan. Ajattelin että kirja pitää sisällään vähemmän surumielisiä novelleja, jotka kertoo aina niin venyvästä ja ymmärtäiväisestä äidinrakkaudesta positiivisella äänensävyllä. Kertomuksia äitiyden ihanuudesta ja kamaluudesta. Enemmän pojista kuin miehistä, sitä paitsi äiti-poika -suhde oli monessa novellissa vain sivujuonena. Odotin samanlaista lohduttavaa ja samaistuttavaa lukukokemusta kuin Yösyöttö oli minulle. Ei olisi pitänyt olettaa ja odottaa yhtään mitään tai ottaa asioista enemmän selvää. Ei pitäisi antaa kansikuvan hämätä. Muuten kirja olisi ansainnut yhden pisteen enemmän. 

Äitejä ja poikia on yhdeksän novellin kokoelma. Novellit ovat hyvin erin mittaisia. Lyhyin on Laulu, joka kertoo äitinsä hylkäämästä pojasta. Vaikka novelli oli hyvin lyhyt se oli kuitenkin täydellisen kokonainen ja nousikin yhdeksi suosikki novelliksini. Myös kirjan pisin novelli Pitkä talvi, joka oli noin 80 sivun mittainen oli koskettava kertomus. Ehdoton suosikkini oli kuitenkin Pappi suvussa, joka kertoo oikeasti venyvästä äidinrakkaudesta, joka kestää läpi vaikeiden ja häpeällistenkin kokemusten.  

Kirjailijalta on aiemmin suomennettu myös teos nimeltä Brooklyn. Tämän jälkeen lisäsin sen TBR-listalleni. 

Täytyy myöntää että minä, joka en ennen juuri novelleja ole välittänyt lukea olen alkanut novelleihin tykästymään. Varsinkin Keltaisen kirjaston -kirjoista on käteeni sattunut muutama helmi!

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Tammi

Ilmestynyt suomeksi: 2013

Alkuteos: Mothers and Sons (2006)

Sivuja: 315

Suomentanut: Kaijamari Sivill

Mistä minulle ja miksi: Kirjaston uutuushyllystä huomasin ja kirjan nimi sekä kansi saivat minut kiinnostumaan, olenhan kahden pienen pojan äiti.