Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia

"Hämmästyttävän kekseliääseen tapaansa Murakami kertoo kaipuusta ja himosta, unohtumattomista naisista ja tunteellisista miehistä.

Tarinassa Rakastunut Samsa kertoja muuttuu Gregor Samsaksi, totuttelee uuteen tottelemattomaan kehoonsa ja rakastuu kyttyräselkäiseen lukkoseppätyttöön. Šeherazadessa nainen kertoo kotiin suljetulle miehelle uskomattoman tarinan aina rakastelun jälkeen. Kinossa myyntimies irtisanoutuu avioeron jälkeen ja perustaa baarin eräälle Tokion sivukujalle. Asiakkaaksi tulee muiden muassa salaperäinen nainen, jolla on tupakanpolttamia ihossaan. Huikeassa tarinakokoelmassaan Murakami yhdistää nautinnollisesti surumielisyyden, huumorin ja fantasian."

Olen tässä aikani tuijottanut näppäimistöä ja miettinyt mitä sanoisin tästä kirjasta. Päällimmäinen tunteeni on karvas pettymys, joka hyökyi ylitseni kuin tumma aalto, imien kaiken ilon lukemisesta. Olin hieman kauhuissani, sillä minä, vannoutunut Murakami -fani, en pidä hänen kirjastaan. Oli vaikea myöntää itselle, että yhden suosikki kirjailijani novellikokoelma on tylsä, puuduttava ja pitkäveteinen. Koitin lohduttaa itseä kuitenkin sillä, että en ole koskaan ollut novellien ystävä ja siksi niitä tuleekin luettua lähinnä pari kappaletta vuodessa. Lohtu se on laihakin lohtu.

Mikä sitten tökki? Olen tottunut siihen, että Murakamin tarinoissa on käytetty taitavasti maagista realismia. Novellien "realistisuus" sai tarinat tuntumaan liian tavanomaisilta, vaikka jokainen tarina oli kaukana tavanomaisista tarinoista rakkaudesta, kaipuusta ja himosta. Jokaisen novellin miehet olivat enemmän ja vähemmän eristäytyneitä ihmissieluja, eivätkä sovi tavanomaisuuden muottiin edes veistelemällä. Silti nämä novellit eivät onnistuneet lumoamaan minua ja juuri tuota lumovoimaa odotin, kun tartuin kirjaan. Kun minulle parin ensimmäisen novellin jälkeen avautui kylmä todellisuus, aloin vain odottamaan kirjan loppumista. Periksi en voinut antaa edes periaatteesta.

Miehiä ilman naisia on surumielinen kokoelma tarinoita, joissa esitellään rakkauden niitä sävyjä, jotka perinteisesti eivät pääse loistamaan. Tarinoita on höystetty huumorilla, mutta novellit ovat suhteellisen haastavaa luettavaa. Näitä tarinoita, niiden symboliikkaa ja syvintä olemusta voisi lähteä analysoimaan syväluotaavamminkin, mutta minua syvempi pohtiminen ei innostanut, sillä olin käpertynyt liiaksi omaan pettymykseeni. Mitä tästä opimme? Elä muodosta liian isoja ennakko-odotusksia, varsinkaan suosikkikirjailijan kohdalla, koska pettymyksen aiheuttama tiputus voi sattua liiaksi omaan nilkkaan. Jottei tämä menisi nyt ihan pelkäksi mollaamiseksi, niin uskokaa tai älkää, minulla oli pari suosikki novellia. Kino ja Rakastunut Samsa olivat tarinoita, jotka luin ajatuksen kanssa ja innolla.

Murakamin suomennetuista kirjoista minulla on vielä lukematta Rajasta etelään, auringosta länteen, Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Syksyllä ilmestyy uusi Komtuurin surma, jota tietenkin odotan valtavan innokkaasti. Suosikkejani Murakamin tuotannosta on upea Kafka rannalla,  huikea 1Q84 1-3 sekä omaperäinen Maailman loppu ja Ihmemaa. 

Annan kirjalle arvosanaksi 2 / 5 pistettä! Osallistun kirjalla Helmet -lukuhaasteeseen ja kuittaan kohdan novellikokoelmasta.

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Tammi

Ilmestynyt suomeksi: 2016

Alkuteos: Onna no inai otokotachi (2014)

Sivuja: 276

Suomentanut: Juha Mylläri

Mistä minulle: Kirjasto