Ilmar Taska: Pobeda 1946

"Uusi auto loistaa jalokiven lailla lapsen silmissä. Pikkupoika ei tiedä, että sellaiseen aarteeseen oli sodanjälkeisessä Virossa varaa vain valtion turvallisuuspalvelulla.

Autonkuljettaja ajeluttaa autoista innostunutta pikkupoikaa. Luottavainen lapsi tulee kyydissä kertoneeksi perheestään yhtä ja toista, asioita jotka myöhemmin johtavat isän katoamiseen. Pieni poika ei osaa yhdistää isän katoamista kilttiin Pobeda-setään, joka myötätuntoisesti kuuntelee yksinäistä lasta, vaan hakee turvaa yhä uudestaan sedän luota. Vaarallisia salaisuuksia on myös pojan tädillä, kuuluisalla laulajattarella joka yrittää päästä maasta rakastettunsa luo Isoon-Britanniaan."

Ilmar Taskan esikoisromaani päätyi luettavakseni puhtaasti viime vuoden Helmet-lukuhaasteen ansiosta, sillä etsiessäni luettavaa kohtaan "baltialaisen kirjailijan kirjoittama kirja", törmäsin tähän teokseen. Kirjan tarina vaikutti mielenkiintoiselta, joten varasin kirjan kirjastosta. Kauan minulla meni kerätä rohkeutta tarttua kirjaan, ajattelin tämän olevan, kaikista kehuista huolimatta niin sanottu "mieskirja". Ei Pobeda 1946 ollutkaan mikään pelkästään miehille suunnattu tarina, autoista, turvallisuuspalvelusta ja muista miehisistä elementeistä huolimatta. Kirja maalasi esiin karua arkea neuvostoajan Virosta, jossa kehenkään ei voi luottaa ja kuka vain voi antaa kenet vain ilmi kansanvihollisena. Jokaista sanaa ja tekoa on harkittava tarkkaan yhteiskunnassa, jossa koppiautoilla kuljetetaan kansalaisia kuolemaan tai työleireille. Maasta ei saa matkustaa pois, ellet ryhdy agentiksi. Maahan ei saa matkustaa kevein perustein. Rautaesiripussa on vain vähän aukkoja.

Koskettavinta tarinassa oli kertomus pienestä pojasta, joka rakastaa autoja. Pojasta, joka hurmaantuu uudenkarheasta ja kiiltävästä Pobedasta, jota ajaa kiltti setä. Pojasta, joka uskoutuu kiltille sedälle perheestään, kun saa tarttua hienon ajoneuvon rattiin. Pojasta, josta tulee tahtomattaan perheensä ilmiantaja. Pojasta, joka joutuu kahden aatteen väliin, ihmisten pettämäksi ja pelinappulaksi, ymmärtämättä itse siitä mitään. Kuinka pientä lasta riepotellaan kovasti, eikä onnellista loppua ole näkyvissä. Sydäntä särkevää on myös lukea rakastavaisista Johannasta ja Alanista. Johanna on oopperalaulajatar, joka on jäänyt jumiin rautaesiripun taakse, eroon rakastetustaan, vihamieliseksi luokiteltun brittiradion juontaja Alanista. Kuinka he yrittävät kaikkensa juonitellakseen Johannan tien ulos ahdasmielisestä ja ihmisiä sortavasta neuvostotasavallasta.

Pidin valtavasti lukemastani, tämä nouseekin viime vuoden vaikuttavimpien kirjojen joukkoon. Hienosti kirjoitettu rytmikkäästi etenevä tarina onnistuu vetoamaan tunteisiin. Erikoista tarinassa on, että vain Johannalla ja Alanilla on nimet, kun taas pojalla, hänen vanhemmillaan kuin turvallisuuspalvelun Pobeda-sedälläkään ei ole nimiä. Tulkitsen tämän johtuvan siitä, että turvallisuuspalvelun työntekijöitä, jotka ottivat kiinni kansanvihollisia, oli paljon. Samoin kuin perheitä, jotka revittiin rikki. Isiä, jotka lähetettiin työleireille, äitejä, jotka huijattiin surman suuhun ja poikia, jotka jäivät koneiston hampaisiin. Johannan ja Alanin tarina puolestaan on ainutlaatuinen ja omintakeinen tarina, vaikka siinäkin varmasti totuudenperää on. Heidän kohtalonsa ei kuitenkaan ole yleistettävissä tuon ajan Viron ihmisten kohtaloita käsiteltäessä. Neuvostoliiton kommunistinen koneisto tuhosi niin monia ihmisiä, rikkoi perheitä, jätti lapsia selviämään omillaan, käytti ihmisiä pelinappuloina, joko heidän vapaastatahdosta tai pakotettuina, ja sitä Taska on halunnut kirjassaan korostaa nimettömyydellä.

Upea, upea tarina unelmista, niiden sortumisesta, sorrosta ja Viron kohtalosta venäläismiehityksen aikana. Ihmiset, jotka eivät uskoneet kommunismiin uskoivat koneiston murtuvan pian, se ei voisi kestää kaikessa brutaaliudessaan. On musertavaa tietää, että tuo aika Viron historiassa kesti vielä lähes puoli vuosisataa. Toivoisin että mahdollisimman moni löytäisi tämän kirjan luettavakseen.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: WSOY

Ilmestynyt suomeksi: 2017

Alkuteos: Pobeda 1946 (2016)

Sivuja: 380

Suomentanut: Jouko Vanhanen

Mistä minulle: Kirjastosta