Emma Donoghue: Huone

"Huone on riipaiseva kertomus viisivuotiaasta Jackista, joka asuu yhdessä, lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Pienen pojan äänellä kerrottu tarina vie mukanaan vuoroin itkettää, vihastuttaa ja hymyilyttää.

Tarina alkaa Jackin hauskasta viisivuotissyntymäpäivästä, ja vasta vähitellen lukijalle selviää totuus äidin ja pojan elämästä. Äiti on kidnapattu seitsemän vuotta sitten ja on siitä lähtien ollut väkivaltaisen miehen vankina pihavajassa, jossa on tarjolla vain rajallinen määrä ruokaa ja tarvikkeita. Äiti on kuitenkin onnistunut rakentamaan pojalleen täyteläisen elämän, josta ei puutu virikkeitä eikä rakkautta.

Huone, jossa Jack ja Äiti asuvat, on reilut kolme metriä kanttiinsa ja siinä on kattoikkuna ja lukittu ovi. Jack katsoo mielellään televisiota ja tykkää piirroshahmoista, mutta tietää, että mikään ruudulla näkyvä ei ole todellista. Vain hän itse, Äiti ja Huoneessa olevat esineet ovat totta."

Huone on lapsen näkökulmasta kerrottu ja todella riipaiseva tarina Jackista, joka on elänyt lyhyen elämänsä eristyksissä muusta maailmasta. Kirja voidaan jakaa kahteen osaan: huoneeseen ja sen ulkopuoleen. Itse pidin enemmän tarinan siitä osasta, joka kerrotaan huoneen ulkopuolella, kun äiti ja lapsi ovat päässeet pakoon Vanhalta Kehnolta. Oikeastaan tempauduin tarinan mukaan kunnolla siinä vaiheessa, kun Äiti ja Jack alkavat punoa pakosuunnitelmiaan. Kaikki ennen sitä oli kuvausta Äidin ja Jackin arjesta pienessä huoneessa, jossa pakoa todellisuudesta toivat vain muutamat kirjat ja televisio. Toisaalta se näytti myös kuinka äidinrakkaus on saanut äidin tekemään lapsen arjesta rutinoituineen ja mahdollisimman virikkeellisen, niissä puitteissa mitkä ovat mahdollisia. Viisivuotias Jack osaa lukea, juosta radan 16 askeleella todella nopeaa ja hän osaa laskea jopa yli kahteensataan. Jack kokee että elämä huoneessa on turvallista ja onnellista, on vain hän ja äiti sekä heidän omat puuhansa. Mutta Jack tietää, että kun ulko-ovi sanoo piip piip ja Vanha Kehno astuu sisään, hänen pitää mennä vaatekomeroon piiloon siksi aikaa, että äijä on natisuttanut äidin sänkyä tarpeeksi ja poistunut huoneesta.

Se miksi pidin tarinan toisesta osasta enemmän, elämästä huoneen ulkopuolella, on se kuinka hienosti siinä on kuvattu Jackin eristäytyneen elämän jättämät jäljet. Äiti ajattelee ettei pojassa ole mitään vikaa, hän osaa puhua, liikkua, lukea ja laskea, mutta kuitenkaan Jack ei tiedä miten kävellä kengät jalassa, kuinka kohdata toisia ihmisiä tai kavuta portaita ylös ja alas. Hengitysilmassa leijuu bakteereita, jotka voivat olla tappavia pienelle pojalle ja kevätaurinko saattaa polttaa ulkoilmaan tottumattoman pojan ihon pahasti. Jack ei osaa kaikki sanoja oikein, hän sanoo ole hyvä kun pitäisi sanoa kiitos, mutta fiksu poika havannoi ympäristöään tarkasti ja oppii koko ajan enemmän uudesta maailmasta. Toivoa siis on, vaikka tie on pitkä ja kivinen. 

Kirjan tarina onnistui vetoamaan vahvasti tunteisiini. Vaikka Jackissa henkilöhahmona on puutteensa ja epäuskottavuutensa, en antanut sen vaikuttaa lukukokemukseen. Huone on kerronnaltaan klassinen page-turner ja tarinana psykologinen selvitymistarina, joka viihdyttää sekä kauhistuttaa lukijaa.  Vaikka kirjan teema on synkkä, kirja ei mässäile aiheellaan ja tarinan rinnalla kulkee koko ajan valoisa toivo, joka tekee kirjasta miellyttävämmän lukea. 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: Tammi

Ilmestynyt suomeksi: 2012

Alkuteos: The Room (2010)

Sivuja: 323

Suomentanut: Sari Karhulahti

Mistä minulle: Olen saanut tämän kirjan joskus joululahjaksi. Kirja ehti lämmittää hyllyä melko kauan ennen siihen tarttumista.