Kristin Hannah: Satakieli

"Elämä natsien miehittämässä Ranskassa on kovaa. Vianne, jonka mies on rintamalla, on valmis mihin tahansa pitääkseen perheensä hengissä - jopa yhteistyöhön miehittäjien kanssa. Pikkusisko Isabelle on Viannea kapinallisempi ja uhkarohkeampi. Hän rakastuu partisaaniin, liittyy vastarintaliikkeeseen eikä epäröi panna henkeään alttiiksi toisten puolesta. Kumpikin sisarista luovii sota-ajan melskeissä parhaan kykynsä ja omantuntonsa mukaan. Näennäisen erilaisia luonteita yhdistää sitkeys, ja vaikka elämänarvot ja toimintatavat eivät kohtaa, ovat tavoitteet samat: vapaus ja rakkaus."

Kirstin Hannah on minulle tuttu nimi kirjallisuuden maailmasta, mutta koskaan aikaisemmin en ole hänen tuotantoaan lukenut. Vaikka hänen kirjoja olenkin kirjastossa hypistellyt muutamaan otteeseen. Olen jostain syystä ajatellut kirjojen olevan täynnä pintaliitoista höttöä ja lukenut hänet samaan kategoriaan Catherine Cooksonin ja Nora Robertsin kanssa. Satakielen melankolinen ja kaunis kansi kuitenkin kiinnitti huomioni ja herätti mielenkiintoni. Minulle tuli vahva tunne siitä, että haluan tämän kirjan lukea, ja olin jo muutaman kehuvan sanankin kuullut kirjasta. Hieman epäilin pystyisikö aiheensa puolesta kirja tarjoamaan minulle mitään uutta ja erikoista. Toista maailman sotaa on kirjallisuudessa käsitelty sekä analysoitu niin paljon ja niin monelta kantilta, että tuntuu monien tarinoiden olevan jo toistensa toisintoja. Satakielen tunteikas ja riipaiseva tarina jättää kuitenkin rintamat ja keskitysleirit taka-alalle, vaikka saksalaiset sotilaat aiheuttavatkin sekasortoa ja ilmentävät pahuuttaan tässäkin tarinassa. Tässä kirjassa sankareina toimivat naiset, jotka ovat jääneet kotirintamalle, naiset jotka altistavat vaaraan oman henkensä tehdäkseen osansa, pelastaakseen viattomien ihmisten henkiä, natsien hirmuvallan alla.

Sainkin huomata, että tämä kirja tarjosi minulle aivan uudenlaisen näkökulman miehitetystä Ranskasta. Ranskan juutalaisten siirroista ja operaatio Kevättuulesta olinkin aikaisemmin jo lukenut, mutta tämä tarina kerrotaan tavallisten ranskalaisnaisten näkökulmasta, kahden sisaruksen, jotka koittavat omalla tavallaan selviytyä sodasta ja tehdä oman osansa. Toinen suojelemalla jälkikasvua, toinen liittymällä vastarintaliikkeeseen, kapinoimalla nukkehallitusta ja natsien valtaa vastaan hiljaisesti pinnan alla. Tarina etenee kahdessa aikatasossa, vaikka enimmäkseen eletään vuosissa 1940-1945, mutta liikkeelle lähdetään vuodesta 1995. 

Vaikka kirja käsittelee rankkaa aihetta - toista maailman sotaa, puutetta, menetystä, ihmisen pahuutta, on sen lohdullisena taustasävelenä rakkaus. Rakkaus ja sen monet ilmenemismuodot. Se antaa voimaa jatkaa eteenpäin, luo toivoa tulevasta ja saa taistelemaan sen puolesta. Viannen ja Isabellen tarina oli riipaiseva, kaunis ja hätkähdyttävän sekä surullinen samaan aikaan. Tämä lukuromaani vaikutti tunteisiini niin paljon, että kirjan loppumetreillä itkin valtoimenaan ja niin ei käy kovin usein. Ajatuksen tasolla monikin liikuttava kirja on saanut minut itkemään, mutta kyyneliä virtaamaan harvoin. Tiedän että tämä tarina oli täysin fiktiivinen, mutta jotenkin se tuntui kuitenkin niin mahdolliselta ja kaikki kirjan hahmot niin eläviltä.

Tunnelmaltaan Satakieli toi mieleeni Kaikki se valo jota emme näe kirjan, joka onnistui tekemään lähtemättömän vaikutuksen minuun. Samalla se toi etäisesti viihteellisellä tasolla mieleeni Mortonin kirjat. Satakieli on juonellisesti ja kerronaltaan ehdottomasti viihteellinen lukuromaani, joka lievitti mukavasti rankan aiheen käsittelyä. Ajottain kieli oli hieman kömpelöä, mutta kun tarina alkaa kunnolla vetämään olin niin sen vietävissä, etten edes huomannut koko asiaa. Pidin lopulta aivan suunnattoman paljon lukemastani ja ajattelin myös tästä rohkaistuneena tutustua Hannahin muuhunkin tuotantoon. 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:

Kustantamo: WSOY

Ilmestynyt suomeksi: 2019

Alkuteos: The Nightingale (2015)

Sivuja: 450

Suomentanut: Kaisa Kattelus 

Mistä minulle: Kirjastosta