"Uutinen entisen luokkakaverin katoamisesta järisyttää nuorta naista,
joka on rakentanut itselleen uuden elämän Helsingissä. Miksi vanhat
tutut soittelevat ja kyselevät kadonneesta?
Nainen palaa pitkään piilottelemiinsa muistoihin, lapsuusvuosiin
kahden maailman ristivedossa. Herää kaipaus turvattuun elämänpiiriin,
johon kuuluivat suviseurat, marssikasetit, Marimekon vahakangasliinat
sekä serkun puhki katsottu häävideo, jolla hymyili maailman komein mies.
Missä ovat nyt päivit ja markot, lapsuuden rakkaat matkaystävät? Miksei elämä taviksena ota luonnistuakseen?"
Ratisen Matkaystävä kertoo millaista on kasvaa uskonnollisessa yhteisössä ja miltä tuntuu kasvaa siitä ulos. Se kertoo myös lapsen silmin sen miltä tuntuu kokea syyllisyyttä siittä, kun opettaja ryskyttää luokan kynnyksen yli telvision ja katsotuttaa luokallaan opetusvideoita. Miltä tuntuu tuntea huolta ystävistä, jotka eivät eläkkään Jumalan opetusten mukaisesti. Se myös sanoittaa sitä, kun nuori alkaa kyseenalaistamaan ahtaisiin raameihin sulloutuneen vakaumuksen opetuksia sekä sen tarjoamaa pelastusta. Kertomus nostaa myös esille sen häpeän mitä nuori nainen kokee taustansa vuoksi. Kaikki tämä on kerrottu uskottavasti, sillä tarina kumpuaa kirjailijan omista kokemuksista. Kirjan sävy ei ole kuitenkaan tuomitseva vanhoillislestadiolaista yhteisöä kohtaan, kuten kaikesta muustakin siitäkin löytyy myös paljon hyvää, kuten esimerkiksi turvattu lapsuus kodissa, jossa vanhemmat eivät läträä alkoholin kanssa.
Kirjan päähenkilö joutuu välillä liikkeestä erottuaan hyvinkin absurdeihin tilanteisiin, kun hän yrittää opetella elämään maallista elämää. Hän ei tiedä valtavirran musiikista mitään, sillä hän on nuoruutensa ja lapsuutensa kuunnellut siionin lauluja ja marssimusiikkia. Hän ei tiedä sitä että pornofilmit kuuluu laittaa piiloon myös silloin kun ei-uskovaiset vanhemmat tulevat käymään. Hän haluaa kovasti oppia elämään kuin tavallinen suomalainen nuori, mutta opittavaa on niin valtavasti. Suojattu nuoruus yhteisön huomassa ei ole opettanut hänelle tarpeellista tietoa siitä kuinka tavalliset ihmiset elävät ja olevat. Kieltämättä suupieliä vetää myös hymyyn mietelmät siitä ovatko hiusten kihartimet syntiä ja voiko telvisiosta katsoa lastenelokuvia. Jos disneyn vhs-kasetteja löytyy, ne on parempi pitää piilossa ja olla huutelematta asiasta julkisesti. Nykyäänhän tieto on internetin ja älypuhelimien aikakautena helposti saatavilla, joten en usko että enään uskosta eronneet nuoret joutuvat yhtä noloihin tilanteisiin kuin tässä tarinassa päähenkilö joutuu, mutta se peilaa hienosti heidän ja meidän maailman erilaisuutta sekä sitä kuinka kasvatus istuu tiukassa ja nuoren sydämestä kumpuaa pahennusta vaikka hän haluaa hyväksyä niin rokkimusiikin, alkoholin kuin irtosuhteetkin. Kirja kuvaakin hienosti kuinka irtaantuminen yhteisöstä ei ole ihmisille mikään hetken heilautus vaan pitkällinen päänsisäinen prosessi.
Ratisen kieli on hyvin toteavaa ja melko korutonta. Kerronta etenee dialogipainotteisesti suoraan kuin luotijuna puksuttaen vauhdikkaasti kohti loppua. Tahti on silti sopiva ja lukeminen mukavan selkeää. Olin kertomuksen lumoissa, enkä edes tajunnu ettei päähenkilön nimeä kerrottu missään vaiheessa. Huomasin asian vasta kun aloin kirjoittamaan Goodreadsiin lyhytarviota lukemisen jälkeen. Oivallinen esikoisteos, joka lähestyy lempeällä otteella tärkeää aihetta.
Annna kirjalle 5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2019
Sivuja: 346
Mistä minulle: Kirjastosta
Kommentit
Lähetä kommentti