"Francesillä on takanaan epäonnistunut suhde, huolenaan monta
ylimääräistä kiloa ja meneillään elämänsä pahin ammatillinen kriisi. Kun
hän varaa loman ensiluokkaisesta hyvinvointihotellista, hän näkee jo
sielunsa silmin astuvansa hotellin ovesta ulos parempana versiona
itsestään.
Samaan aikaan hotelliin majoittuu kahdeksan muutakin uuden elämän
etsijää. Joukkoon mahtuu pieni perhe, jonka surun kaikki aistivat,
väsynyt kotiäiti, jonka ajatukset kiertävät kehää, ja asianajaja jonka
harrastuksena on erilaiset hyvinvointiretriitit.
Kenelläkään vieraista ei ole aavistusta mitä tuleman pitää. Sen tietää
vain salaperäinen hotellin johtaja Masha, joka ohjailee taitavasti
kunkin vieraan päivittäistä rytmiä. Harmi kyllä, Masha ei tyydy vain
asiakkaiden pieneen painonpudotukseen tai aurinkotervehdyksen
opetteluun, hän haluaa antaa heille jotain paljon enemmän."
Kun ihminen ei enään jaksa arjessaan ja kaipaa muutosta, lähdetään hyvinvointihotelliin lataamaan akkuja. Ehkäpä uusi minä jaksaa arjen haasteet paremmin, näin ainakin pohtii yhdeksän keskenään varsin erilaista ihmistä, kun he saapuvat Tranquillium Houseen eheytymään. Hyvinvointihotellia pyörittää varsin omaperäisenoloinen Mašha, joka on kokenut elämässään taitekohdan rajatilakokemuksen myötä. Hän aikoo saada jokaisen yhdeksän elämän muuttumaan lopullisesti parempaan suuntaan jopa hieman kyseenalaisilla metodeillaan.
Yhdeksän ihmistä, jokaisella omanlaiset ongelmansa elämässä. Kirjan sivuilla käsitellään aihealueita aina keski-iänkriisistä itsemurhiin ja syömishäiriöihin. Oli erittäin viihdyttävää seurata vinksahtaneen retriitin kulkua, tilanteen eskaloituessa hiljalleen erittäin kummalliseksi. Loppua kohden juoni roiskui hieman yli laitojensa, uskottavuuden kärsiessä kolauksen, mutta minä pidin tästä mustalla huumorilla ryyditetystä huipennoksesta. Yhdekäsn hyvää, kymmenen kaunista on tyyliltään tuttua Moriartya, jossa arkojakin aiheita käsitellään näenäisen kepeästi, mutta harmikseni tämän uutuuden kohdalla Moriarty ei ollu kyennyt saavuttamaan sellaista psykologista syvyyttä, joka hänen aiemmin lukemissani teoksissa on ihastuttanut. Kirjan sivuille oli otettu mukaan vähän sitä ja tätä, olihan keskeisiä henkilöitäkin yli kymmenen, mutta mihinkään ei syvennytty oikein kunnolla. Lisäksi runsaassa henkilökaartissa henkilöhahmot jäivät ikävän valjuiksi. Ainoa, joka erottui edukseen oli Frances ja hänestäkin pidin sen takia, ettei hänkään kyennyt menemään nukkumaan ilman joka iltaista lukuhetkeä. Ymmärrän täysin, ja se on erittäin painava syy rikkoa hieman sääntöjä.
Vahviten kirjassa otetaan kantaa nykyajan hyvinvointitrendeihin ja varsinkin someaikakauden vaikutuksista ihmisten itsetuntoon. Materialialismi ja statuksen kohotus on tavoiteltavaa ja vertailukulttuuri kukoistaa. Kun seinä nousee eteen, ei itse osata tehdä tilanteelle mitään, vaan ulkoistetaan oman hyvinvoinnin kohentaminen ulkopuolisten palveluntuottajien käsiin. Ihmiset ovat valmiita syytämään huomattaviakin summia rahaa retriitteihin, ihmepirtelöihin ja hyvinvointivalmentajiin, toivoen samalla hiljaa mielessään ihmettä tapahtuvaksi. Sometilin ja julkisen pinnan alla kuitenkin todellinen onnistumisprosentti tiedetään, ihminen palaa herkästi vanhoihin tottumuksiinsa ja tapoihinsa. Muutoksen tulee lähteä itsestä, jotta siitä voi tulla pysyvä. Ihmisten hyvinvoinnin kaipuuseen on iskeneet monenlaiset humpuukintuottajatkin kiinni, niinpä parempaan huomista toivovia ihmisiä on helppo höynäyttää ja kääriä massit taskuun.
Moriarty oli viimein kyennyt murtautumaan ulos jo liian tutuksi muodostuneesta kaavastaan ja Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista oli raikkaan erilainen lukukokemus. Vaikka tarinaa kerrottiin tutulla tavalla monen eri henkilön näkökulmasta, ei enään ollut olo että kirja on samaa huttua eri lavasteissa. Selvää kehitystä on siis tapahtunut, mutta toisaalta syvyyden puuttuminen pudottaa, ainakin tämän teoksen, arvoa tavallisen sujuvalukuisen viihdekirjallisuuden tasolle. Liekö ollut liian kiire pukata uutta teosta ulos lukijakunnan saataville? Tässä kirjassa olisi kuitenkin ollut aineksia parempaankin. Toki monen henkilöhahmon marssittaminen näyttämölle ja tarinanlankojen hallussa pitäminen on haastavaa kenelle tahansa, jopa pitkänlinjan kirjailijoille.
Jäin lopuksi vielä pohtimaan olikohan Francesissa, tämän saamassa murskakritiikissä ja kirjailijankriisissä, himpun verrran kirjailijaa itseään tai kaikuja omasta kokemuksesta? Lopussahan Frances uudistautuu ammatillisesti ja tekee uuden aluevaltauksen kirjallisella saralla. Tiedostikohan Moriartykin uudistumisen tarpeensa? Omaan korvaani vain särähti murskaavan kritiikin antaneen henkilön ikävä kohtalo kirjan lopussa. Onhan se tosi, että ikävän kritiikin, varsinkin neulasin koristellun, saaminen syö itsetuntoa ja vaikuttaa paljolti yleiseen mielipiteeseen, jos arvostelu saa paljon näkyvyyttä. Jokaisen, myös arvostelijan, pitäisi muistaa olla asiallinen, mutta rakentavaa kritiikkiäkin pitäisi kyetä ottamaan vastaan asiallisesti. Tiedä häntä mikä on totuus Francesin henkilöhahmon takana, mutta aina on kiva spekuloida.
Annan kirjalle 3 /5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: Nine Perfect Strangers (2018)
Sivuja: 455
Suomentanut: Helene Bützow
Mistä minulle: Kirjastosta
Kommentit
Lähetä kommentti