Hävityksen jumala kertoo 1900-luvun dramaattisen tarinan Ursulan pikkuveljen Teddyn kautta. Rakastettu Teddy, joka oli lupaus: runoilijan alku ja sankarilentäjä, josta tuli uskollinen puoliso, hämmentynyt isä ja rakastava isoisä. Sotakokemuksien ja toisaalta sodanjälkeisen nopean kehityksen ja muutoksen välille kasvava kuilu tuovat Teddyn eteen hänen elämänsä suurimman haasteen: hänen on elettävä tulevaisuus, josta hän oli jo luopunut.
Hävityksen jumala on Atkinsonin ilmiöimäisen Elämä elämältä teoksen sisarteos. Siinä missä Elämä elämältä pureutui Ursulan elämän moninaisiin polkuihin, päästään Hävityksen jumalassa lukemaan Ursulan sympaattisen pikkuveljen Teddyn elämästä. Elämä elämältä on yksi parhaista kirjoista, joita olen koskaan lukenut. Sen lukeminen oli yksinkertaisesti tajunnanräjäyttävä kokemus, joka osoitti sen kuinka sattuman varassa ihmishenki voi olla ja kuinka pienilläkin päätöksillä voi olla elämääkin suuremmat seuraukset. Hävityksen jumala ei yllä samalle tasolle, vaikka laadukasta kirjallisuutta olikin. Loppuratkaisu kaikessa yllättävyydessään kuitenkin hipoi jo Elämä elämältä kirjan tunnelmaa. Vaikka kummassakin kirjassa kerrotaan saman perheen jäsenten tarinaa, ovat ne kuitenkin täysin itsenäisiä teoksia, jotka voi lukea kummassa järjestyksessä tahansa. Yhteistä kosketuspintaa ovat sota sekä Teddyn ja Ursulan sisarussuhde. Sota on sama, kummankin kokemukset siitä erilaiset.
Hävityksen jumala on sotakirja siinä mielessä, että se pureutuu Teddyn sotaan, hänen kokemuksiinsa Liittoutuneiden ilmavoimissa. Sota jättää jälkensä aina, niin se tekee myös Teddyllä, vaikuttaen aina hänen tyttäreensä ja lapsenlapsiinsa asti. Sukuromaanin kirjasta tekee se, että se kattaa Teddyn koko elämänpolun ja päästää ääneen myös jälkeläiset toisessa polvessa asti. Teddy päättää, jos hän selviää sodasta ja sen kauheuksista, hän koettaa aina olla ystävällinen kaikille, jonka mukaan hän pyrkiikin elämäänsä elämään. Teddy on rakastettava henkilöhahmo, sympaattinen, ystävällinen ja aito. Sellainen, johon olisin voinut mieluusti tutustua oikeassa elämässäkin.
Poiketen sisarteoksestaan, tässä teksti ei ole läpi teoksen vetävää. Atkinson repsahtaa rönsyilemään useammin kuin kerran. Jokaisen luvun alussa on vuosiluku, jonka aikaisia tapahtumia siinä käsitellään. Tarinaa kerrotaan useassa ajassa eri kertojien näkökulmasta. Mutta kuitenkin, jokaisessa luvussa, harhaudutaan kertoilemaan Teddyn tulevaisuudesta tai menneisyydestä ja sitten palataan taas itse asiaan. Atkinson pyrkii rikkomaan kronologiaa, mutta minun piti pysyä todellakin skarppina, että pysyin kärryillä siitä, missä mennään. Muutenkin teksti olisi kaivannut tiivistämistä ja napakoittamista. Esimerkiksi Teddyn kirjoittamien luontoartikkeleiden siteeraaminen useammin kuin kerran tekstin välissä tuntui täysin tarpeettomalta. Kaiken tämän välissä teksti sekä tarina oli todella vetävää ja laadukasta.
Vaikka tässä kirjassa on sudenkuoppansa, herättää se ajatuksia. Varsinkin Teddyn tytär Viola on oikein omiaan herättäämään negatiivisia tuntemuksia, mitä hän tekee myös isässään sekä lapsissaan. Atkinson on taitava luomaan henkilöhahmoja sekä kuvaamaan ihmissuhteita, joiden myötä pääasiassa tarinan parissa viihtyy hyvin. Atkinson on myös mestari siirtämään vääjäämätöntä, mikä pitää lukijaa jännityksessä omien aavistuksiensa kanssa. Myöskään Teddyn sotakokemukset ei jätä kylmäksi.
Arvoin todella pitkään miten pisteyttäisin tämän lukukokemuksen, sillä se herätti minussa niin monenlaisia tunteita. Jahkailin 3 ja 4 tähden välillä. Kolme tuntui liian vähältä tätä kirjaa kuvaamaan., ikäänkuin hienon kirjan parjaamiselta. Kun taas neljä tuntui liian paljolta ottaen huomioon seikat, jotka lukiessa ajottain häiritsivät. Päädyin sitten kompromissiin.
Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta
Kustantamo: S & S
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: A God in Ruins (2015)
Sivuja: 494
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Mistä minulle: Kirjastosta
Kommentit
Lähetä kommentti