Vuonna 1902 Itävalta-Unkarissa syntyy tyttölapsi, jonka kohtalona on kuolla useasti: vauvana, vankileirillä, vanhainkodissa… Kuinka eri tavalla kaikki voisikaan mennä, jos vain yksi pieni asia muuttuisi?
Jos jossia ei olisi, lehmätkin lentäisivät, niinhän sitä sanotaan. Tässä kirjassa kuitenkin onneksi on, sillä jossitelusta saa kirjoitettua kiehtovia romaaneja. Erpenbeck on luonut melko filosofisen pohdiskelman valintojen mahdollisuudesta, historian merkityksestä yksilön elämässä sekä ennenkaikkea valintojen - pienienkin sellaisten - seuraamuksista. Olen aikaisemmin lukenut yhden kudelmaromaanin, jossa kirjoitettiin päähenkilön elämä uudestaan, aina tämän kuollessa yhdessä versiossa. Tuo kirja oli Atkinsonin Elämä elämältä, joka kuuluu minun the kirjojen joukkoon. Tuosta kirjasta on niin vahvat mielikuvat vielä vuosienkin jälkeen, joten vaalin tuota kirjaa sydämessä kuin aarretta. Siksipä ehkä hieman epäreilusti vertasin tätä kirjaa melkein koko ajan Atkinsonin kirjaan, vaikka Erpenbeckin romaani on samankaltaisuuksista huolimatta erilainen ja omanlaisensa tarina, jota ei kannattaisi vertailulla rasittaa. Minä kuitenkin lankesin jatkuvasti tähän syntiin.
Päivien loppu koostuu viidestä kirjasta, viidestä eri elämästä samalle henkilöhahmolle. Jokainen kirja siis päättyy päähenkilön kuolemaan, jonka jälkeen tulee Intermezzo, jossa jossitellaan pieniä ja suuria tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet olennaisesti päähenkilön elämänkulkuun, jonka jälkeen muutetaan historian kulkua. Seuraava kirja jatkaa siitä, kun päähenkilö ei kokenutkaan kohtalokasta loppua. Rakenteeltaa Päivien loppu on siis paljon selkeämpi ja yksinkertaisempi, mitä Elämä elämältä. Mutta silti koin että kirjaa oli välillä hyvin työlästä seurata. Koskaan ei suorilta tiennyt kuka henkilö oli äänessä ja kenelle puhuttiin. Lisäksi tarina ei ollut erityisen vetävä, varsinkin kolmannen kirjan kohdalla alkoi puuduttamaan, sillä tarina tuntui toistavan liikaa itseään ja politiikasta selitettiin jo liikaa. Minä kaipaan kirjoihin tasaista imua, jotta mielenkiintoni jaksaa pysyä yllä, mutta tässä mielenkiinto herpaantui kohtalokkaasti keskivaiheilla. Ja vaikka loppu olikin parempi, ei päätäni enää kääntänyt mikään. Koin vahvasti ettei tämä ollutkaan minun kirjani.
Päivien loppu on ilmestynyt alunperin vuonna 2012 ja on siis kirjailijan aiempaa tuotantoa kuin Mennä, meni, mennyt. Pidin nimittäin MMM:stä paljon enemmän kuin tästä ja se olikin aivan eri tavalla vetävä tarina, mitä tämä. Päivien lopussa on myös se ongelma, että siinä on niin paljon kaikkea aina juutalaisvainoista, sotiin, Neuvostoliitton ja kommunismiin ja muistisairauteen, että iski ähky. Kun sen rinnalla ei ole tarpeeksi vetävää juonta, ei lopputulos ole sitten minun makuuni mieleinen. Päivien loppu on kieltämättä nerokas, se herättää ajatuksia, mutta samalla se on synkähkö ja koruton tarina. Kannen puu kuvaa hyvin tunnelmaa, joka kirjasta välittyy.
Annan tälle kirjalle 2,5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2020
Alkuteos: Aller Tage Abend (2012)
Sivuja: 320
Suomenatanut: Jukka-Pekka Pajunen
Mistä minulle: Arvostelukappale
Kommentit
Lähetä kommentti