Xiomara Batista on aina pitänyt sanansa sisällään. Harlemin kaduilla kukaan ei kuuntele häntä, mutta kaikki kyllä näkevät hänet. Jotta epätoivottu huomio kohdistuisi minne tahansa paitsi hänen kehoonsa, Xiomara antaa nyrkkiensä puhua puolestaan. Raamatun sanomaa noudattavalle, ankaralle äidille hän ei voi uskoutua. Xiomaralla on kuitenkin paljon sanottavaa, ja hän vuodattaa turhautumisensa ja intohimonsa muistikirjan sivuille - erityisesti ihastuttuaan samalla kurssilla olevaan poikaan. Kun Xiomara saa kutsun koulun lavarunouskerhoon, hänelle tarjoutuu tilaisuus tulla kuulluksi. Mutta kykeneekö hän lausumaan ajatuksensa ääneen?
Nuorille aikuisille suunnattussa kirjallisuudessa on viime aikoina ilmestynyt toinen toistaan upeampia säeromaaneja ja Acevedon Runoilija X jatkaa tällä samaisella tiellä. Jälleen sain ihastella ja hämmästellä tässä kerrontamuodossa sitä, kuinka vähillä sanoilla voidaan kertoa niin paljon. Säeromaanit ovat verrattain uusi kirjallisuuslaji, jossa tarinat on kirjoitettu runomuotoon vähäeleisesti, mutta kertovat useinmiten suurista ja painavista asioita. Vaikka kerronta ei ole runsasta ja kuvailevaa, kaikki lukemani säeromaanit ovat olleet eheitä tarinoita, puhuttelevia, omintakeisia ja mielikuvitukseni on täysin vaivatta kyennyt täyttämään aukot, joita ei kuvailemalla ole täytetty.
Kirjan päähenkilö Xiomara Batista on isoluinen ja hiljainen nuori tyttö, jonka vanhemmat ovat kotoisin Dominikaanisesta tasavallasta, josta muuten itse kirjailijakin on kotoisin. He elävät Harlemissa, lähiössä ja Xiomara joutuu kokemaan koulussa kiusaamista, joka loukkaa hänen koskemattomuuttaan. Xiomaran ja hänen kaksoisveljensä äiti on äärimmäisen uskonnollinen nainen ja kasvattaa lapsiaa tiukassa kurissa ja nuhteessa. Nuoret joutuvat kasvamaan kohti aikuisuutta uskonnon sekä kulttuurien ristipaineessa.
Xiomaran ja hänen äitinsä suhde oli todella ahdistavaa luettavaa. Xiomara ei nimittäin ole mikään hulttio teini, vaan hyvinkin siivosti käyttäytyvä ikäisekseen. Siksi hänen äitinsä asettamat rajat, säännöt ja vaatimukset tuntuivat hyvin kohtuuttomilta. Lapsilla ei ollut minkaanlaista itsemääräämisoikeutta esimerkiksi uskonnon suhteen ja kaikkenlainen uskonkysymysten kyseenalaistaminen oli ehdotomasti kiellettyä. Heidän äitinsä käyttää uskonnon nimissä hirvittävää henkistä väkivaltaa, mikä ei toki ole katolilaisuuden vika, vaan enemmänkin sen joka uskontoa tulkitsee näin.
Xiomaran suurin haave on tulla kuulluksi, mihin lavarunouskerho antaa vihdoin ja viimein mahdollisuuden. Mutta äidin vihan pelko saa nuoren naisen aristelemaan sekä pelko siitä onko hänen sanottavansa kyllin hyvää. Kirja kuitenkin osoittaa lukijalle sen kuinka tärkeää on että me jokainen tahollamme tulemme kuulluksi ja ymmärretyksi. Samaa mieltä ei tarvitse kaikesta aina olla, mutta että antaisimme tilaa toisillemme olla sellaisia kuin olemme mielipiteinemme ja ajatuksinemme. Kirja siis käsittelee tärkeitä teemoja ja näiden teemojen rinnalle nostaisin vielä itsensä etsimisen ja identiteetin kehittymisen. Kerrassaan upea teos, johon kannattaa kyllä tutustua. Säeromaanimuodon ansiosta tämä on myös hyvin helposti ja nopeasti luettava kirja, mutta joka ei kuitenkaan jätä kylmäksi. Kirjoitustyyliä ei kannata säikähtää, vaikka se poikkeaakin totutusta, sillä säeromaaneihin tottuu jo muutaman sivun jälkeen. Ainakin minun kokemukseni mukaan. Siksipä säeromaanit ovat minusta hyviä kirjoja sellaisillekkin, jotka lukevat vähemmän ja aivan loistavia lukujumin selätyksessä. Sivut vähenee silmissä ja eteneminen on joutuisaa, mikä ainakin omalla kohdalla on usein avainasemassa, kun lukeminen tökkii.
Siitä täytyy kuitenkin hieman tätä kirjaa moittia, että loppu oli sivuutettu liian nopeaa. Jotenkin tuntui että loppuratkaisu oli turha nopeasti kerrottu, olisin toivonut jotain hieman enemmän. Muuten erinomainen lukukokemus.
Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: The Poet X (2018)
Sivuja: 286
Mistä minulle: Kirjastosta
Kommentit
Lähetä kommentti