Meitä oli viisikymmentä.Tämä on meidän tarinamme.
Hätkähdyttävä YA-romaani maailmasta, jossa nuoret joutuvat vankilaan rikoksista, jotka heidän on laskettu tulevaisuudessa tekevän.
”Meidät noudettiin keskellä kirkasta päivää, kohteliaasti ja rauhallisesti.Ei varmasti ollut tarkoitus, että kukaan kuolisi.Ei varmasti ollut tarkoitus, että kaikki menisi sellaiseksi kuin meni.Tämä on meidän tarinamme. Nämä ovat meidän äänemme.
Salla Simukan YA-dystopiassa on erittäin mielenkiintoinen idea - kuinka nuoria voidaan vangita rikoksesta, jota he eivät ole vielä edes tehneet? Vastaus tähän kysymykseen on todennäköisyys algoritmi, joka laskee todennäköisyyden rikolliselle toiminnalle jokaisen ihmisen kohdalla erikseen. Ajatus todennäköisyyden laskemisen taustalla on jalo, vähentää rikollisuutta ennaltaehkäisevästi, mutta sen eettinen tarkastelu ei ole aivan ongelmatonta. Yhteiskunta kuitenkin kumoaa poikkeuslailla nuorten vanhempien oikeudet ja lukitsee heidät laitokseen. Ehtona poispääsylle on se, että nuoret koittavat selvittää itse mikä on heidän tulevaisuuden rikoksensa. Ja todennäköistä rikosta tulee myös katua. Miten voi katua mitään sellaista, jota ei ole vielä edes tehnyt?
Big Brother kohtasi Minority Reportin, mutta olisin toivonut että tätä ideaa ja konspetia koko homman taustalla olisi hyödynnetty enemmän. Aivan loistava asetelma, mutta pettymyksekseni kirjassa keskitytään enemmän käsittelemään viiden kertojana toimivan nuoren suhteita sekä sukupuoli- ja seksuaali identiteettiä. Näin lyhyeen kirjaan ihan liikaa kaikkea! Jokainen henkilö oli jotain valtavirrasta poikkeavaa, jota haluttiin alleviivata jokaisen kohdalla. Sinänsä hienoa, että tässä oli haluttu tukeutua muuhunkin kuin perinteiseen heteronormatiiviin, mutta sivumäärään nähden vähemmänkin sateenkaarenvärejä olisi riittänyt - mukaan mahtui nimittäin aseksuaali, panseksuaali, homoseksuaali, demiseksuaali, transsukupuolinen sekä kaupanpäälle vielä polyamoriaa. Eikä unohdeta sitten vielä etnisiä taustoja ja yhteiskunnallista asemaa - adoptoitu, aasialainen, tumma ihoinen, köyhistä oloista tuleva, hyväosainen jne. Ähky tulee jo listatessa.
Runsas kertojakaarti aiheutti myös sen, että he jäivät ikävän etäisiksi. Eikä henkilöhahmojen "kuka tykkää kenestäkin" -sompailu jaksanut innostaa minua niin valtavasti. Kerronta oli kuitenkin sujuvaa ja tämä oli nopeasti luettu kirja. Jo alusta asti lukija tietää tarinan vievän kohti jonkun keskeisen tyypin kuolemaa, eli joku tässä ihmiskokeessa tulee menemään perustavanlaatuisesti vikaan. Voi kun tähän olisi lisätty enemmän sitä psykologista ulottuvuutta siittä, mitä tuollainen kyseenalainen laitokseen sulkeminen aiheuttaa nuorille, heidän mielenterveydelleen sekä keskinäisille suhteille. Todellisuudessa tuollainen skenaario on todella pelottava. Rinnalla olisi voinut kulkea sitten ulkopuolela olevien lähesiten näkökulma tarinasta. Olisin nauttinut enemmän, jos kertojanäkökulmia olisi kartisttu ja tähän maailmaan sekä konseptiin olisi uppouduttu syvemmin. Ihmissuhde asiat ovat aina kirjassa tervetulleita ja polyamoria, demiseksuaalisuus ja muut olisi tuulleet sujuvasti sitten siinä rinnalla.
Jollekkin toiselle tämä taas uppoaa ihmissuhteisiin keskittyvänä dystopiana varmasti hyvinkin. Tarinana, jossa ihmissuhteet ja niiden moninainen kirjoa on vain tuotu uudenlaiselle näyttämölle. Itse taas olen juuri se tyyppi, joka on enemmän toiminnan ystävä. Meitä lukijoita kun on niin moneen junaan.
Sain tämän kirjan lukemalla kuitattua yhden Helmet-lukuhaasteen hankalimmista kohdista - kaksi kirjaa, joilla on samankaltaiset nimet. Sijoitin tämän tuohon kohtaan Ruth Waren Lukitut ovet kirjan rinnalle.
Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt: 2020
Sivuja: 284
Mistä minulle: Bookbeat
Kommentit
Lähetä kommentti