Esmeralda Santiago: Sokeriplantaasin valtiatar

 

Sokeriruo'on leikkaajien työskentelyn rytmi ja maasta uhkuva makea tuoksu huumaannuttavat Anan. Olen täällä, Ana kuiskaa tuulenvireelle, joka keinuttaa sokeriruo'on kukintoja. Olen täällä, hän sanoo kirkkaalle avaralle taivaalle. Tätä maata hän rakastaisi aina.

Espanjalaisen ylimystöperheen tytär Ana haaveilee seikkailusta ja kammoaa yläluokkaisen naisen kuolettavan tylsää elämää kodin vankina. 18 vuotiaana Analle tarjoutuu tilaisuus. Hän nai Ramonin, joka on perinyt kaksosveljensä kanssa sokeriplantaasin Puerto Ricossa. Ja niin nuori morsian matkaa vuonna 1844 valtameren taakse syrjäiseen maailmankolkkaan sydän täynnä odotuksia.

Paksuutta uhkuva, tuhti historiallinen romaani, jonka luku-urakka tuntui välillä päättymättömältä. Vaikkei tämä kirja huono ollut, ei missään nimessä, antoi kansikuva ja kammottavan sotkuisella fontilla kirjoitettu makea nimi minut odottamaan jotain kepeän romanttista. Odotin siis saavani vetävän, viihteellisen ja kevyen historiallisen romaanin romanttisella vivahteella, mutta Sokeriplantaansin valtiatar olikin jotain aivan muuta. Viihteellinen kyllä ja historiallisesta näkökulmasta kiinnostavaa fiktiota, romantiikkakin on mukana ja ripaus eksotiikkakin. Kirja pyörii kuitenkin vakavien teemojen äärellä. Orjat, orjien asema, siirtomaavalta sekä sukupuoliroolit ovat vahvasti läsnä.

Kirjan kerronta on melko hidastempoista ja maltillista. Minusta keskitytään enemmän Puerto Ricon historian maalaamiseen kuin tuomaan syvyyttä henkilöhahmoihin. Näin ollen henkilöhahmot jäivät ikävän etäisiksi eikä tarinan tapahtumat onnistuneet koskettamaan syvemmin. Tapahtumia kyllä piisaa, sillä kirjan tapahtumat ajoittuvat useamman vuosikymmenen ajalle kertoen yhden perheen tarinaa sokeriplantaasilla. Vahva ja omapäinen Ana rakastaa Puerto Ricolaista plantaasia, haciendaa, koko sydämestään heti ensi hetkestä lähtien. Hän vuodattaa tuolle maalle sydänverensä ja työskentelee ankarasti sen eteen, jotta tekisi aviomiehensä sekä tämän kaksoisveljen omistuksessa olevasta tilasta kannattavan. Vaikka kaksoset näennäisesti omistaa ja johtavat tilan toimintaa, on kaiken takana kuitenkin järkähtämätön ja rautainen nainen Ana, jonka tulenapalava intohimo ajaa häntä eteenpäin. Ana toi jopa etäisesti mieleen Scarlettin. 

Hacienda ei pyöri ilman orjia, minkä nuoret tulokkaat saavat hyvin pian huomata saapuessaan ränsistyneelle tilalle. Vakaat aikomukset orjien vapauttamisesta valuvat hiekkaan, kun tilan pyörittämisen realiteetti iskee nuorukaisten kasvoille. Muualla maailmassa orjia on vapautettu, mutta Ana ja kaksoset sujahtavat yllättävän nopeasti orjanomistajan sekä isäntien että emännän rooleihin. Orjien olot Puerto Ricossa eivät ole hääppöiset, vaikka emämaa Espanja yrittääkin heidän asemaansa jonkin verran säädellä. Orjien kapinat ja levottomuudet aiheuttavat epävakautta saarella, jonka elinolosuhteet ovat muutenkin ankarat. Kaiken lisäksi Espanja pyrkii enimmäkseen vain riistämään Puerto Ricoa oman etunsa nimissä. 

Ana on nainen, joka elää väärässä ajassa. Hän ei koe saavansa tyydystä sellaisesta elämästä, mitä länsimaisella elämäntyylillä on yläluokkaiselle naiselle tarjota. Hän on edistyksellinen, älykäs ja kunnianhimoinen nainen, joka saa täyttymyksen aivan muusta kuin tylsästä ja kapeasta vaimonroolista. Hänellä on myös suhde hyvään ystäväänsä Elenaan, jonka on määrä naida toinen kaksosista ja asettua haciendalle yhdessä Anan ja tämän aviomiehen kanssa. Myös kaksosilla on toisiinsa poikkeuksellisen lämpimät suhteet - he ovat lähes tulkoon yksi ja sama ihminen. Alkuun vaikuttikin että tästä kirjasta saattaisi tulla poikkeuksellisen kuumottava. Kuitenkin tämä puoli jäi kirjassa melko nopeasti taka-alalle ja sokeriplantaasin hoidossa eteen tulevien vaistoinkäymisten jalkoihin. Ja vastoinkäymisiä piisaa aina kulkutaudeista luonnonmullistuksiin sekä huonosta maaperästä työvoimapulaan. Puerto Rico ei päästä Anaa helpolla, mutta Anan päättäväisyys raivaa hänen tiensä aina vaikeuksien yli. Ja siinä onkin koko kirjan sydänlanka - sisukas Ana.

Minulle Sokeriplantaasin valtiatar muodostui keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Odotin saavani jotain muuta, mikä johti pienoiseen pettymykseen. Tässä kirjassa on kuitenkin hyvätkin puolensa. Vaikka Ana on kirjan keskiössä, koin kirjan pääpainon olevan enemmän saaren historian kuvailussa. Enpä voi sanoa, että Puerto Ricon historia olisi ollut minulle entuudestaan tuttua, joten kirja oli siinä suhteessa mielenkiintoista luettavaa. Romanttinen ulkoasu vain johti liiaksi harhaan ja kun en saanut sitä mitä odotin, en voinut välttää tuntemasta pientä pettymyksen pohjavirettä. Olisin myös toivonut pääseväni Anankin sielunelämässä pintaa syvemmälle. Sivujakin oli pari sataa liikaa.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar 
Ilmestynyt suomeksi: 2020
Alkuteos: Conquistadora (2011)
Sivuja: 560
Suomentanut: Hilkka Pekkanen

Mistä minulle: Kirjastosta