Aika ja tila, muistot ja todellisuus kietoutuvat yhteen tarinassa kahdesta sisaresta, loputtomasta unesta ja Tokion yön kummallisista kulkijoista. Siskoista vanhempi, Eri, on vaipunut outoon uneen eikä herää lainkaan. Nuorempi Mari valvoo kaiken aikaa ja lukee yöllä ravintolassa, kunnes häntä tulee häiritsemään ensin jazzmuusikko ja sitten kiinalainen rakkaushotellin emäntä. Samaan aikaan Eri-sisko liikkuu unessaan maailmojen välillä. Läpi yön kello kulkee vääjäämättä kohti aamua ja unenomaisten tapahtumien langat kietoutuvat yhteen. Murakami kuljettaa henkilöitään todellisuuksien välillä taianomaisella otteella.
Jo enemmän Murakamia lukeneena, minun pitäisi tietää että outous on osa hänen teoksiaan. Maaginen realismi on oikeastaan yksi Murakamin tavaramerkeistä ja se, mikä alunperin sai minut hurahtamaan hänen kirjoihinsa. Vaikka pääasiassa olen pitänyt lähes kaikista hänen kirjoistaan, on mukaan mahtunut myös muutama rimanalitus. Tarkoitan tällä alituksella minun henkilökohtaisesti asettamani riman alitusta. Muiden mielestä nämä teokset ovat voineet olla hyvinkin vaikuttavia. Yksi tälläinen kirja oli mm. novellikokoelma Miehiä ilman naisia eikä Värittömän miehen vaellusvuodetkaan noussut sille tasolle mille esimerkiksi Kafka rannalla, 1Q84 ja Maailman loppu ja ihmemaa. Pimeän jälkeen ei myöskän ollut minun suosikkejani, vaikken voi tätä kirjaa huonoksikkaan haukkua. En vain oikein saanut otetta kirjasta.
Pimeän jälkeen on niin sanottu yhden päivän romaani tai tässä tapauksessa yhden yön romaani. Se sijoittuu öiseen Tokioon ja kuvaa kaupungin öistä elämää hyvin surreallistisella ja raa'allakin tavalla. Yöhön mahtuu outoja kohtaamisia sekä nainen, joka nukkuu päättymätöntä unta. Eri on jumalaisen kaunis nainen, joka eräänä iltana sanoi menevänsä nukkumaan eikä sen koomin ole herännyt. Erin huoneessa on telvisioruutu, josta näkee toiseen todellisuuteen ja nukkuva Eri siirtyilee näiden todellisuuksien välillä. Tämä tarina todella haastaa lukijansa, eikä näin ollen ole parhainta lukemista juonivetoisten viihdekirjojen ystäville. Tarinaa täytyy pohtia ja pyöritellä mielessä koko ajan lukiessa, että se avautui edes hiukan. Ja silti minulle jäi lukemisen jälkeen olo etten ehkä ymmärtänyt puoliakaan. Päälle päin nimittäin saattaa vaikuttaa siltä ettei tapahtumia ole juuri nimeksikkään, mutta Murakami on kätkenyt pinnan alle paljon enemmän aina olemassaoloon asti.
Musiikki oli taas vahvasti läsnä, kuten Murakamin kirjoissa tuppaa olemaan. Yksi öinen kulkija ja kirjan keskeinen hahmo on Takashi, joka on öisin treenikämpällä harjoittelevan bändin pasunisti. Tunnelma on kautta kirjan myös hyvin melankolinen, jopa unenomainen. Josta päästään siihe, että vaikka minä kuinka paljon Murakamista kirjailijana pidänkin, hänen kirjansa vaativat tietynlaisen mielentilan. Päälle vyörynyt syksyinen pimeys, väsymys sekä vaikeus keskittyä lukemaan oikeastaan mitään ei todellakaan ole paras mahdollinen ajankohta tarttua Murakamiin.
Tulipahan luettua. Annoin tälle Goodreadsissa 3 tähteä, mutta sanoisin että näin muutama päivä lukemisen jälkeen antaisin ehkä vain 2,5 / 5 tähteä. Ehkä toisessa tilanteessa ja mielentilassa olisin saattanut pitää tästä enemmänkin. En vain olisi millään halunnut lukea näin paljon pohtimista vaativaa kirjaan, kun mieli huutaa jotain ultrakevyttä hömppää. Tässä alkoi kuitenkin eräpäivä lähestyä ja halusin lukea tämän ennen kirjastoon palauttamista. Pitäisi kai opetella olemaan itselle armollisempi lukemisten suhteen ja lukea juuri sitä mikä milläkin hetkellä tuntuu parhaimmailta, eikä aina niin orjallisesti seurata kirjaston lähestyviä eräpäiviä.
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2020
Alkuteos: Afuta Daku
Sivuja: 216
Suomentanut: Antti Valkama
Mistä minulle: Kirjastosta
Kommentit
Lähetä kommentti