Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)

 


Elämän ja ajattelun kokonaisesitys, jossa eksytään kansakunnan kaapin päälle ja sukelletaan häpeän alhoihin.

Lapsuutta Sonkajärvellä hallitsee taajaman, häpeän ja Jumalan kolmiyhteys. Kun Railin Grilli-Baari palaa maan tasalle, tuhkasta nousee ilmaisuhirviö, joka päätyy japanilaiseksi ensirakastajaksi Kansallisteatteriin. Mutta kumikaljun liima ei pidä.
Lontoossa lähtevät kaikki neitsyydet, eikä niitä saa takaisin, vaikka sinne palaisi 12 vuotta myöhemmin asumaan. Newyorkilaisessa ruokakomerossa todetaan viimein, ettei elämää voi ymmärtää, sitä voi vain ihmetellä.

Antti Holman autofiktiivinen teos on oodi luomisen tuskalle tai paremmin sanottuna sille, kun mitään ei saa kirjoitettua, vaikka deadlinet paukkuu. Samalla Holma havannoi elämää ja ihmisiä omalla hulvattomalla, mutta kumman tarkkanäköisellä tyylillään. Juuri sillä tyylillä, joka on tullut tutuksi minulle Auta Antti -podcastista, jota olen kuunnellut enemmän kuin on luvallista edes myöntää. Holman jutut vain naurattavat minua, hänen huumorissaan on jotain, mikä uppoaa minuun.

Kuuntelin tämän teoksen Holman itsensä lukemana, joka teki kokemuksesta piirun verran paremman. Täytyy kuitenkin pienenä kritiikkinä sanoa että alapääjutut ovat sellainen huumorin laji, että täydellisesti onnistuessaan ne naurattavat. Sopiviin kohtiin sijoiteltuna ne saavat nauramaan ääneen. Mutta, vaikka osaisikin sijoittaa ne sopiviin kohtiin, niin toinen sudenkuoppa piilee määrässä. Liiaksi viljeltynä nauru saattaa muuttua vaivaantuneeksi  ja pahimmillaan nauru loppuu kokonaan. Ja kun ei enää naurata alkaa miettimään että taas sitten kiveksiä, peniksen hajua ja persereikiä. Ja koska tämän asian otin esille, voitte varmaan jo arvata mihin kategoriaan oma kokemukseni lopulta upposi. 

Holman julkisuudesta tuttu persoona tulee vahvasti esille tässä tarinassa. Olikin hauskaa arvuutella mitkä osat tarinasta on totta, mitkä hieman maalailtua ja mitkä enemmän sepitettä kuin totta. Silti tämä tuntui enemmän omaelämänkerralta kuin omaelämänkerralliselta. Holman persoona on peroona isolla P:llä, tykkään hänen jutuistaan vaikken aina allekirjoitakkaan kaikkea hänen sanomaansa. Siksipä varmasti pidin tästäkin kirjasta. Vaikka täytyy sanoa että Holman lukemana kuuntelisin vaikka merisäätä, seitsemän tuntia putkeen. 

Kaikki elämästä(ni) oli hieman sekava, mutta se kuljettaa Sonkajärvelle Antin nuoruuteen, rakkauden satamaan New Yorkiin ja kirjailijan henkilökohtaiseen murhenäytelmään kesämökin rauhaan, jossa pitäisi kirjoittaa, mutta kun mitää ei tule, vaikka kuinka pinnistää. Holma avaa kuitenkin myös omaleimaisella tyylillään myös ovea riittämättömyyden tunteeseen, ammatillisiin epäonnistumisiin kuin omaan epävarmuuteensa. Kirjan punainen lanka on ihmissuhteissa, mutta myös tarinan ja kirjoittamisen syntyprosessissa sekä Antin omassa tarinassa. Holma kuitenkin on kirjoittanut tähän paljon ajatuksia ja huomioita elämästä sen kaikkine vivahteineen. 

Jos tykkää Holmasta, tykkää myös tästä. 

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2020
Sivuja: 304

Mistä minulle: Nextory  

Kommentit

  1. Minulle jäi osittain vähän samanlaiset fiilikset: alapääjutut alkoivat jossain vaiheessa jo hieman kyllästyttää. Pidän Antti Holmasta (en ehkä niinkään näyttelijänä, mutta persoonana hän on kyllä mielenkiintoisen ja mukavan oloinen), joten tykkäsin kyllä tästä kirjasta, kun sen äänikirjana kuuntelin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antin persoona on kyllä sellainen, ainakin mitä hän siitä julkisuudessa näyttää, ettei siitä voi olla pitämättä. Hänen huumorinsa iskee minuun myös, kunhan ei mene alapääjutut yli. :)

      Poista

Lähetä kommentti