Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

 

Kathy, Ruth ja Tommy ovat oppilaita Hailshamin kodikkaassa sisäoppilaitoksessa Englannin maaseudulla. Siellä olevia lapsia varjellaan tarkoin ulkomaailmalta, ja heidät kasvatetaan uskomaan että he ovat erityisiä, että heidän hyvinvointinsa on olennaisen tärkeää. Mutta minkä tähden he oikeastaan ovat siellä? Vuosia myöhemmin, nyt 31-vuotiaan Kathyn muistoista rakentuu unohtumaton tarina siitä, miten he kolme vähitellen oivaltavat totuuden näennäisen onnellisesta lapsuudestaan ja heitä odottavasta tulevaisuudesta, joka vetää vertoja tieteisromaanien hurjimmille uhkakuville.

Kazuo Ishiguron futuristinen ja poliittinen romaani on kirja, joka on näkynyt usein "lue nämä kirjat ennen kuolemaa" " parhaat 100 kirjaa" ja niin edelleen, listoilla. Minunkin lukulistallani se on keikkunut jo vuosia, omaan hyllyynkin sen olen ostanut, mutta aina lukemista lykännyt. Onneksi tämä kirja valikoitui meidän lukupiirin 6. kirjaksi ja sain viimein minäkin selätettyä tämän kirjan.

Kazuo Ishiguron Ole luonani aina oli hyvin riisuttu, mutta vaikuttava tarina. Heti ensi sivuilta lähtien pääsee sujahtamaan suoraan tarinaan, jota ei turhia selitellä. Kirja oikeastaan pitää lukijaa pimennossa mahdollisimman pitkään. Tarina herättää lukijassa kymmenittäin kysymyksiä, jonka myös lukupiirissä totesimme. Mutta, kun yhteen kysymykseen tulee vastaus herää heti kolme uutta. Kirja onnistui olemaan salaperäinen, ja itse ainakin nautin suunnattomasti siitä, että sain spekuloida erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisia selityksiä kysymyksille. Hieman kuitenkin petyin, ettei vielä lopun tultuakaan ollut tarjolla vastauksia kaikkiin kysymyksiin, vaan vastaukset niihin jätettiin lukijan itsensä mietittäväksi. 

Ishiguro kerää hitaasti tarinaa kasaan, joten odotin viimeisten sivujen olevan tiivistunnelmaisia. Tunnelma ei kuitenkaan tiivisty loppua kohden, vaan loppunäytös keritään auki aivan yhtä rauhallisissa tunnelmissa. Asiat vain selitetään, sen verran mitä selitetään, ilman mitään turhaa draamaa. Olisin toivonut jotain mahtipontisempaa, antaa päähenkilöille viimeisen mahdollisuuden ampaista ihon alle. Niin ei kuitenkaan käynyt, joten Kathy ja Tommy jäivät ikävän etäisiksi, vaikka heidän kohtalonsa klooneina saikin ahdistumaan ja tuntemaan sekä surua että raivoa. Lukupiirissä muutamat totesivat, että kirjan alkupää oli parempi kuin loppu ja olen tässä asiassa täysin samaa mieltä. Loppuratkaisuun latasi niin paljon toiveita, että se antaisi viimein vastaukset kaikkii mielen päällä oleviin kysymyksiin. Kun niin ei käynyt, lopetus tuntui laimealta.

Kloonien kohtelu ja asema kirjassa on jotain ihan hirveää. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja herätti minussa paljon eettistä pohdintaa läpi koko lukukokemuksen. Selkeästi kirja halusi olla kannanotto ja eräs lukupiiriläisemme sanoikin hienosti, että hyvin tyypillistä ihmiskuntaa, kun totuus tuntuu pahalta on parempi lakaista se vain maton alle. Poissa silmistä, poissa mielestä. Mihin ihmiskunta menee, kun ihminen alkaa leikkimään jumalaa tieteen turvin? Kuka voi määrittää ihmisarvon? Onko tälläinen dystooppinen maailma mahdollinen, jos ihminen omanapaisuudessaan astuu tiettyjen rajojen yli?

Surullinen ja traaginen tarina, josta löytyi myös haikeaa kauneutta kolmen ystävyksen ystävyyden voimasta. Yllättävän nopealukuinen kirja myös, joka onnistui kietomaan otteeseensa kaikilla kysymysmerkeillään. Jotenkin minulla on sellainen kutina, että tämä kirja on tulevaisuuden klassikkoainesta. Kirjasta tehty elokuva haluttaisi myös katsoa.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2005
Alkuteos: Never Let Me Go (2005)
Sivuja: 394
Suomentanut: Helene Bützow

Mistä minulle: Kirpputorilta