Elisabeth on aina tiennyt, että velhot ovat pahoja ja taikuus vaarallista. Hän on kasvanut yhdessä Austermeerin suurkirjastoista, hyllyiltään kuiskailevien ja rautakahleitaan kalistelevien loitsukirjojen ympäröimänä. Elisabeth toivookin kohoavansa tulevaisuudessa näiden vaarallisten kirjojen vartijaksi.Kun joku vapauttaa kirjaston vaarallisimman kirjan, Elisabeth vaikuttaa syylliseltä ja hänet kiidätetään pääkaupunkiin kuulemaan tuomionsa. Elisabethin ei auta kuin turvautua pelkäämäänsä velho Nathaniel Thorniin ja tämän salaperäiseen palvelijaan. Pian hän löytää itsensä keskeltä vuosisatoja vanhaa juonta, joka uhkaa syöstä kirjastot ja niiden mukana koko maailman turmioon.
Ai vitsit tämä oli hyvä! Ei nyt ihan the kirja minulle, mutta pidin ihan valtavan paljon tämän kirjan päähenkilöistä. Vahva, rohkea ja itsepäinen kirjaston kasvatti Elisabeth. Orpotyttö, joka on kasvanut nuoruuden kukoistukseensa kirjastossa, kirjojen parissa. Mutta, ei minkään tavallisten kirjojen kanssa, vaan kirjojen, jotka ovat eläviä, joilla on oma tahto ja kyky muuttua vaarallisiksi hirviöiksi. Elisabeth on siitä ihastuttava sankaritar, ettei hän ole mikään perinteinen "neito hädässä" -tyyppi. Hänellä ei mene sormi suuhun hädänkään hetkellä. Toki tarinasta löytyy se komea, mysteerinen, synkeä ja vastustamaton sankarikin, joka saa hieman sukat pyörimään jalassa. Nathaniel, siis se komistus, oli myös henkilöhahmo, johon en voinut olla tykästymättä, mutta hänen ylitseenkin nousi Nathanielin demonipalvelija Silas. Demoni, joka on värvätty palvelijaksi ja joka on saanut vastineeksi mestarinsa elinvuosia. Demoni, joka ei alistu palvelijaksi ilman ettei hyötyisi siitä itse mitenkään. Demoni, joka vapautettuna ei epäilisi tuhota ja tappaa. Silas oli ihan loisto tyyppi!
Hieman hitaasti pääsin tarinaan sisälle, mutta imu kasvoi hiljalleen ja viimeiset pari sataa sivua ahmin. Huusin ääneen, itkin vähän, huusin lisää ja nauroin yhtäaikaa. Välillä niin kovaa, että lapsetkin säikähti. Kirjan loppupuoli vei kyllä aivan mennessään, vaikka alussa hieman epäilin tuleekohan koko tarinasta mitään. Loppujen lopuksi koko Rogersonin luoma maailma oli todella mielenkiintoinen. Kirjan miljöö sijoittuu noin 1800-luvulle, joten paikasta toiseen kuljetaan vaunuilla, pukuloistoa ei puutu ja siihen lisätään sitten sopivassa balanssissa magiikkaa sekä juonenkäänteitä. Ei tätä kirjaa ole turhaan kehuttu.
Pidin tästä melkein yhtä paljon kuin Sarah J. Maasin Valtakunta-sarjasta. Kunhan malttaa odottaa hetken, Kirjojen tytär kietoo otteeseensa, viihdyttää, saa haukkomaan henkeä sekä kutisemaan vatsanpohjassa. Tässä kirjassa oli juuri sopivassa suhteessa draamaa ja romantiikkaa sekä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kirja tarjosi myös yllätyksiä ja viihdyin sen maailmassa. Näin kirjan tapahtumat hyvin selkeästi mielessäni ja uskon niiden jäävän mieleen vahvana muistijälkenä pitkäksi aikaa.
Tässä kirjassa on varmasti yksi upeimmista kansistakin, mitä olen nähnyt. Vetoaa minuun todella kovasti, olisin ottanut tämän lukuun varmasti jo pelkän kannen perusteella.
Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt suomeksi: 2020
Alkuteos: Sorcery of Thorns (2019)
Sivuja: 453
Suomentanut: Mika Kivimäki
Mistä minulle: Kirjastosta
Kommentit
Lähetä kommentti