Matt Haig: Keskiyön kirjasto

 


Mitä kadut? Tässä kirjastossa voit valita toisin

“Elämän ja kuoleman välissä on kirjasto”, nainen sanoi. “Kirjasto, jonka hyllyt jatkuvat loputtomiin. Jokainen kirja on mahdollisuus kokeilla jotakin toista elämää, joka olisi voinut sattua sinun kohdallesi. Nähdä, mitä olisi tapahtunut, jos olisit tehnyt jotain toisin… Olisitko tehnyt toisenlaisia valintoja ja jättänyt pois ne teot, joita nyt kadut?”

Nora on 34-vuotias eikä elämässä ole kehumista. Hän yksinäinen, sinkku ja saanut juuri potkut. Sitten hänen kissansa löytyy kuolleena kadulta, ja se tuntuu viimeiseltä pisaralta. Miksi hänen enää pitäisi elää? Sitten hän löytää kirjaston, joka sijaitsee elämän ja kuoleman välissä ja jossa voi kokeilla kaikkia niitä elämiä, jotka olisi voinut elää.

Keskiyön kirjastoon suurenmoisen koskettava kirja elämästä, kuolemasta ja siitä, mikä jää niiden väliin. Se kertoo toivosta, shakinpeluusta, katumuksen taltuttamisesta ja siitä, miten valita oikeat ihmiset ympärilleen.

Kovinkaan moni lukutoukka ei voi vastustaa kirjaa kirjoista tai kirjastoista. En voinut minäkään. Tähän Haigin uutuusteokseen oli tartuttava jo pelkästään sen nimen vuoksi, vaikka kyllä takakansitekstikin lupaili kiinnostavaa tarinaa kirjastosta, jossa voit kokeilla toisenlaisia versioita elämästäsi. Jokainen kirjaston kirja edustaa mahdollista versiota elämästäsi, jos olisit valinnut elämäsi aikana toisin kuin "juurielämässäsi". Myös hyvin pieniltä ja merkityksettömiltä tuntuvat päätökset voivat kuljettaa elämän aivan toisenlaiselle polulle.

Kirjan päähenkilö Nora elää kurjaa elämää. Hän on opiskellut filosofiaa yliopistossa, mutta työskentelee musiikkiliikkeessä myyjänä, mistä hän saa potkut. Ainoa piano-oppilaskin lopettaa, kissa kuolee, ystävät ovat hylänneet ja välit veljeenkin on viilenneet. Ero pari päivää ennen häitä kaihertaa vieläkin Noran mieltä. Mitä järkeä hänen on enää elää? Kuka häntä kaipaa tai tarvitsisi? Nora päätyy tekemään itsemurhan, mutta lopullisen kuoleman sijaan Nora päätyy jonkinlaiseen rajatilaan, keskiyön kirjastoon, jossa hänen on mahdollista tutustua erilaisiin versioihin omasta elämästään. Nora on tehnyt elämässään paljon päätöksiä, joita on jäänyt katumaan. Nyt hänellä on mahdollisuus nähdä millaista elämä olisi ollut, jos hän olisi valinnut toisin. Mahdollisuus eliminoida katumuksen aiheita pullistelevasta katumusten kirjasta. Kirjaston käytössä häntä opastaa kirjastonhoitaja nimeltään rouva Elm, joka on rinnastettavissa eräänlaiseen henkioppaaseen. Nora matkaa elämästä toiseen kokeillen erilaisia versioita itsestään niin rokkitähtenä, kilpauimarina, jäätikkötutkijana, äitinä, baarinpitäjänä ja monena muuna. 

Kukapa meistä ei olisi joskus pohtinut tuota ikiaikaista kysymystä? Millaista elämäni olisi, jos olisin tuolloin valinnut toisin? Tai olisinpa silloin valinnut eri tavalla, olisinpa ollut viisaampi tai rohkeampi. Jossittelu kuuluu ihmisluonteeseen. Siinä mielessä Haig on valinnut kirjalleen mehukkaan aiheen. minusta Keskiyön kirjastossa oli kiinnostava konsepti ja melkein teki mieleni hetken aikaa uskoa itsekkin rinnakkaisten todellisuuksien mahdollisuuteen. Saatoin myös hieman googletella aiheesta ja kvanttifysiikasta lisää. Sävyltään kirja on kuitenkin kevyehköä viihdekirjallisuutta, vaikka pureutuukin aiheisiin, jotka usein voivat tehdä kirjasta raskasta luettavaa. Yksi kirjan kantavia teemoja on nimittäin masennus. Tärkeä aihe, mutta usein aiheena hyvin masentavaa luettavaa. Haig on kuitenkin onnistunut välttämään liian synkät sävyt lähestymällä aiheitta aivan uudenlaisesta näkökulmasta. 

Elämä, erilaiset elämän polut, tyytyväisyys elämään, katumus... Kieltämättä tämä sai pohtimaan hiukan omaakin elämää. Vaikka kirjan tarjoamat elämänviisaudet ovat niitä moneen kertaan kuultuja ja opetettuja, ei niistä muistuttaminen ainakaan pahaa tee. Tämä viihteellinen tarina tarjoaa sanomaa siittä, kuinka oma asenne elämää ja näkökulma, jolla elämän tielle heittämät haasteet ja tapahtumat kohtaa on juuri se keskeinen tekijä siinä, millaiseksi oman elämänsä kokee. Usein se on helpommin sanottu kuin tehty, mutta kirja toi mieleeni inspiratinal quoten, jonka näin somessa taannoin. Siinä luki vapaasti suomennettuna, että elämä on 10% tapahtumia ja 90% sitä miten niihin suhtaudut. Näinhän se tuppaa monesti olemaan.

Pidin tästä kirjasta, sen lyhyehköt ja helppolukuiset luvut vain vilahtelivat silmissä, kun siirryin Noran matkassa todellisuudesta toiseen. Olisin mieluusti vieraillut vielä todellisuudessa tai parissa. Sitä jäin vain pohtimaan, että keiden kaikkien kuoleman kohdalla päädytään Keskiyön kirjastoon? Sillä näitä todellisuusmatkaajia oli kirjassa muitakin. Olivatko kaikki itsemurhan tehneitä vai vain heitä, jotka erityisesti katuivat jotain elämässään. Ainakin heidän piti olla vielä sielun ja ruumiin voimiltaan sellaisia, joiden elimistö ei ole pettänyt vanhuuttaan. Ajassa ei voi palata taaksepäin, aloitat elämät aina samanikäisenä kuin kuoleman hetkellä. Vai olenko jotenkin onnistunut sivuuttamaan selityksen tälle?

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Aula & co
Ilmestynyt: 2020
Alkuteos: The Midnight Library (2020)
Sivuja: 300
Suomentanut: Sarianna Silvonen

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit

  1. Kiitos, mielenkiintoinen vinkki

    VastaaPoista
  2. Tässä oli kyllä kiehtova idea - samoin myös nimi ja kansi! Mulle tämä oli kuitenkin pettymys juuri tuon kepeyden ja jonkinlaisen nuortenkirjamaisuuden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en osannut edes ajatella tämän olevan mitenkään nuortenkirjamainen ja mukava vaihteeksi lukea tarina, jossa rankkoja aiheita aina lähestytä niin vakavasti, mutta makuja on monia. Idea oli kyllä kiehtova! :)

      Poista
  3. Tykkäsin tosi paljon tästä tarinasta. Kirjastoista tai kirjakaupoista kertovat kirjat ovat ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, samoin kuin kirjoista kertovat kirjat myös!

      Poista

Lähetä kommentti