Emily Brontë: Humiseva harju

 


Kasvinkumppanukset Catherine ja Heathcliff rakastavat toisiaan, mutta Catherinen naidessa säätynsä mukaisesti naapurikartanon pojan Edgarin suvuttoman ottopoika Heathcliffin sijasta, jotain peruuttamatonta tapahtuu Heathcliffin jo valmiiksi koetellussa mielessä. Surullisen vuosikymmenten mittaisen koston kierteen raunioista ei löydy voittajia.

Emily Brontën Humiseva harju on merkittävä klassikko. Se kummastutti aikalaisia ilmestyessään synkällä, karkealla ja moraalittomalla tarinallaan, mutta se hämmästyttää myös nykylukijoitakin synkällä ja makaabeerilla tarinallaan. Osallistuin verkossa toimivaan #klassikkolukupiiriin, jossa tämä teos äänestettiin ensimmäiseksi yhdessä luettavaksi klassikoksi. Minulle tämä oli jo toinen kerta Humisevan harjun parissa. Ensimmäiseltä lukukerralta muistan vain, että kirjan nummille sijoittuva miljöö teki minuun vaikutuksen ja minulla oli paljon romantisoidumpi mielikuva siitä, mitä tämä tarina lopulta olikaan. Olikohan aika jo kullannut muistot sekä kaikki ne kirjoitukset ja muiden mielipiteet Catherinen ja Heathcliffin eeppisestä rakkaudesta. 

Romantiikka tästä on nimittäin hyvin kaukana. Catherinella ja Heathcliffilla on soma ja lapsekas romanssi, kunnes Catherine nai oman säätynsä mukaan ja Heathcliff jää nuolemaan näppejään. Mies katoaa ja palaa muutaman vuoden päästä nummille, mukanaan kostosuunnitelma, jonka hän laittaa hiljallee toimeen kostaakseen sekä Earnshaweille sekä Lintoneille hänen täyttymättömän rakkautensa aiheuttaman tuskan ja vihan. Katkeruus ja viha ovat väkeviä voimia, jotka liikuttavat Heathcliffia. Miestä, joka on kylmä, laskelmoivat ja vaikuttaa lähes täysin tunteettomalta hirviöltä. 

Humiseva harju on goottilaista kauhua, siinä on elementtejä kummitustarinoista, mutta se on myös psykologinen tarina ihmismielen pimeydestä, kostosta sekä sukupolvien aiheuttamasta painolastista. Jokainen kirjan henkilöistä kantaa mukanaan kimpun epämiellyttäviä piirteitä. Toiset enemmän - kuten Heathcliff, Catherine, Joseph, Hindley, Linton ja toiset vähemmän kuten Isabel, Edgar, Hareton ja Catherine nuorempi. Tämäkin on toisaalta sellainen asia, johon vaikutta pitkälti lukijan omat mieltymykset. Tarinan kertojana toimiva palvelija Nelly Dean ei myöskään ole mikään miellyttävä henkilöhahmo ja kyseenalaistin jo heti alusta lähtien Nellyn luotettavuutta kertojana. Samoin sen kyseenalaisti moni muukin lukupiirin lukija. Kuka voi muistaa noin tarkasti kaikki tapahtumat niin kaukaa menneisyydestä lähtien? Kuinka paljon Nellyn näkökulma vaikutti siihen miten hahmot kuvattiin ja kuinka paljon hän on värittänyt tarinaa oman tulkintansa mukaan? Olisi ollut mielenkiintoista lukea myös toisenlainen näkökulma tarinaan. 

Heathcliff on kuitenkin kaikessa karmeudessaan mielenkiintoinen henkilöhahmo. Hänen henkilöhahmonsa puhutti paljon jo kirjan julkaisun aikoihin ja Emilyn siskon Charlotte kirjoitti Humisevaan harjuun esipuheen, jossa puolustaa siskonsa päätöksiä kirjan suhteen. Kuka Heathcliff oikein oli? Oliko hän todella vain katulapsi, jonka herra Earnshaw tuo mukanaan Lontoosta vai kentien Earnshawn lehtolapsi? Normaalisti nuoret miehet pääsevät kyllä yli ensirakkaudestaan, joten kyseenalaistin vahvasti Heathcliffin mielenterveyttä. Hän vaikuttaa suorastaan psykopaatilta. Kuinka kamalasti hän kohtelee eläimiä ja manipuloi ihmisiä omaan tahtoonsa. Kuinka tunteeton ja laskelmoiva hän on. Entä Linton sitten? Vaalea ja hintelä Linton, jonka Heathcliffin vaimo synnyttää Lontoossa paettuaan Humisevasta harjusta aviomieheltään. Oliko Linton edes Heathcliffin lapsi? Sillä ulkoisesti hän ei muistuttanut isäänsä tippaakaan. Käyttikö Heathcliff häntä vain saadakseen tämän pelinappulaksi mahtavaan kostosuunnitelmaansa?

Tätä kirjaa on tutkittu paljon ja varmasti monesta näkökulmasta. Humiseva harju on piinaava kärsimysnäytelmä keskellä nummia. Eräs lukupiiriläisemme kuvasi hienosti, että Humisevan harjun lukeminen on kuin seuraisi ketjukolaria sivusta. Siltä se nimenomaan tuntuu. Yksi katastrofi johtaa toiseen ja toivottumuus on läsnä vahvasti. Aika oli tuolloin niin toisenlainen, siksipä nykypäivänä elävälle ihmiselle eri asiat voivat nousta käsittämättömiksi tai kummastuttaviksi kuin taas niille ihmisille, jotka hätkähtivät tätä synkkää tarinaa sen ilmestyessä. Voisin kirjoittaa tästä vielä vaikka kuinka, mutta jätän pohdintani nyt tähän, ennen kuin kirjoitan valmiin esseen jollekkin läksyjään kaihtavalle nuorukaiselle.

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Julkaisuvuosi: 2011
Alkuteos: Wuthering Heights (1847)
Sivuja: 598
Suomentanut: Juhani Lindholm

Mistä minulle: Omasta hyllystä


Kommentit

  1. Luin tämän teininä ja tykkäsin paljon. Voisikin ottaa joskus uusintalukuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan uusintalukua. Se saattaa avata ihan uudenlaisen lukukokemuksen ja uusia näkökulmia tähän teokseen. :)

      Poista
  2. Tämä löytyy omasta hyllystä, pitäisi vain lukekin. Jotenkin nämä klassikot (Tuulen viemää, Humiseva harju yms) jäävät aina vähemmälle, en edes muista, milloin olisin viimeksi lukenut jonkin klassikoksi luokitellun teoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minulla, klassikkot jäävät jalkoihin kaikkien uusien kirjojen tieltä. Vaikka usein klassikkoiden lukeminen herättää rutkasti paljon enemmän ajatuksia. Siinä mielessä klassikkolukupiiri on hieno homma, tulee nyt väkisin tartuttua klassikoihinkin. :)

      Poista

Lähetä kommentti