Ashley Audrain: Lapsi rakas

 


Blythen suvussa riittää rikkinäisiä äiti-tytär-suhteita. Mutta Blythe on päättänyt, että hän tekee tyttärensä Violetin kanssa kaiken toisin. Äitiyden alku osoittautuu kuitenkin uuvuttavaksi, eikä Blythe onnistu luomaan lapseensa sellaista yhteyttä, jollaisesta on haaveillut. Kun tytär kasvaa, Blythe alkaa epäillä, että lapsessa on jotain vialla. Tämä on etäinen, ei vastaa hellyydenosoituksiin ja käyttäytyy ilkeästi muita kohtaan. Ovatko Blythen pahimmat pelot käymässä toteen?
Odotin todella paljon tämän psykologisen trillerin ilmestymistä. Voiko lapsesi olla oikeasti paha? Mielenkiintoinen ajatus ja ehkä jokaisen vanhemman pahimpia painajaisia. Odotin jotain todella pahaenteistä, synkkää, hyytävää.  Kyllähän tämä ajatuksen tasolla sai niskavillat nousemaan pystyyn, mutta odotin kirjalta paljon enemmän. Rikkinäisiä äiti-tytärsuhteita kirjaan mahtui kolmen sukupolven verran, tytärten saama kohtelu omilta äideiltään oli kammottavaa, kylmäkiskoista ja tunteetonta. Kirjan minäkertoja Blythe sentään yrittää, mutta ei saa luotua tyttäreensä sellaista suhdetta kuin olisi toivonut. Onko tyttäressä jotain vikaa? Onko Blythen epäilykset oikeassa vai ylireagoiko hän kuten hänen aviomiehensä väittää.

Se kuuluisa menneisyyden painolasti lepää Blythenkin harteilla, epäilenpä myös synnytyksen jälkeistä masennusta, jonka mahdollisuus sivutaan melko heppoisesti tarinan edetessä. Jo ennen raskautta Blythellä on epäilyksensä äitiydestä, sillä hänen oma äitinsä ei ansaitse ainakaan mitään vuoden äiti -palkintoa. Blythe rakastaa kuitenkin miestään valtavasti ja taipuu lapseen, sillä mies sitä niin kovasti toivoo. Jo alussa Blythen suhde tyttäreensä on rakoileva, hän epäilee itseään, lastaan, osaamistaan ja kaikki tuntuu vaikelta. Kiintymyssuhde ei muotoudu, vaikka miehen ja tyttären suhde näyttää olevan täydellinen. Blythe tuntee itsensä ulkopuoliseksi, suorittaa vanhemmuutta, koska niin vain kuuluu tehdä.

Kaikesta huolimatta Blythe päättää, että he voisivat yrittää toista lasta. Siitäkin huolimatta, että avioliitto nitisee liitoksistaan ja suhde tyttäreen on edelleen räjähdysherkkä. Blythe tulee raskaaksi ja perheeseen syntyy pikkuveli Sam. Samiin Blythe kykenee muodostamaan kiintymyssuhteen heti ja vauva-aikakin sujuu ihanan kitkattomasti. Vihdoin hän saa kokea äitiyden onnen ja suhde tyttäreenkin paranee. Toisella kerralla äitiys on kuulemma helpompaa ja onhan lapsi myös poika. Kunnes kaikki muuttuu dramaattisesti.

Kirja pallottelee ajatuksella, että lapsi voisi olla jo syntymästään asti paha, mutta saa lukijan myös pohtimaan oikea-aikaista apua ja sitä mikä sen mahdollinen  vaikutus olisi ollut tapahtumien kulkuun. Tarinanan tämä ei ollut hyytävä tai edes jännittävä. En pitänyt juurikaan Blythestä ja kirjan kerrontatyyli oli jotenkin tökerö. Vaikka tiesin koko ajan kuka kertojana toimii, jotenkin olin alussa ihan sekaisin. 

Kirjassa palataan myös Blythen sekä myös hänen äitinsä lapsuuteen, joista kumpikaan ei ole sieltä parhaimmasta päästä. Kaikkien naisten ei vain ole tarkoitus äitejä... Vai olisiko apu ja terapia olleet ratkaisut heidänkin tilanteessaan? Vähintään, jos lapset olisi saatu sijoitettua ajoissa muualle asumaan, olisi se mahdollisesti katkaissut ongelmien siirtymiseen aina kolmanteen sukupolveen asti. Toki lasten traumojen ja ongelmien käsitteleminen olisi ollut tärkeää, sillä lapsuuden vaikeat kokemukset heijastuivat heidän omassa äitiydessään. Minusta vaikutti ettei Violet ollut syntyjään paha, vaan yhtälailla kasvatuksen uhri, kuten äitinsäkin. Ei kai yksikään lapsi ole paha syntyessään? Aina taustalta löytyy joku vaikuttava tekijä, joka saa ihmisen mielen vinoutumaan, kutenkasvuolosuhteet, sairaus tai vaikeat traumat.

Olisin kuitenkin halunnut lukea sellaisen psykologisen kauhua herättävän tarinan suorastaan demonisesta lapsesta, jota suurinpiirtein tämän oma äitikin pelkää. Koska, no sellaiset mielikuvat kirjan markkinointi ja takakanstiteksti sai heräämään ja sellaista myös kirjalta odottamaan.Ja todellakaanen sellaista saanut, joten se verotti melko paljon lukukokemusta. Turhaa sellaisia käänteitä tarinaan, joita ei koskaan edes ollut luvassa. Voi kun joskus oppisi, ettei turhaan muodostaisi minkäänlaisia ennakko-odotuksia kirjoille, niistä kun useimmiten tuppaa olemaan vain harmia. Hyväkin kirja saattaa tuottaa pettymyksen, kun ei saakaan sitä, mitä on oman päänsä sisällä kuvitellut. 

Todella nopealukuinen ja lyhytkin teos kuitenkin, sillä ahmaisin sen yhdessä päivässä.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2021
Alkuteos: The Push (2021)
Sivuja: 317
Suomentanut: Oona Nyström

Mistä minulle: Kirjastosta

Kommentit

  1. En odottanut kirjalta sellaista lasta niin kuin sinä. Kirjan lapsi oli tarpeeksi julma. Kirjan nimi johtaa väärään. Äidiltä ei herunut rakkautta, isoäidiltä ei herunut rakkautta. Kiintymyssuhteen vääristymillä on yleensä ikäviä seurauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en taas näin lapset tässä kirjassa vain olosuhteiden uhreina. Julmaa käytös oli kyllä, mutta johtui varmasti yksinomaan rakkauden puutteesta, perheolosuhteista sekä traumaattisoivistakin kokemuksista. En siis kokenut lapsen olevan mitenkään paha. Mutta kyllä, kiintymyssuhteen vääristymillä on vakavia ja hyvin ikäviä seurauksia, jotka tässä kirjassa kantoivat yli sukupolvien.

      Poista
  2. Kiinnostava aihe. Tuo mieleen tositarinan Nancysta, jonka hänen äitinsä Deborah Spungen kirjoitti.

    VastaaPoista
  3. Oletko lukenut Lionel Shriverin Poikani Kevin -kirjaa? Tämän kirjan kuvauksesta tuli mieleen se, se on aidosti hyytävä kirja (ainakin oli silloin, kun sen lukiossa luin), joka on jäänyt mieleen pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti