Kolme kivaa kirjaa

 Stephen King: Mitä enemmän verta

Tammi, 2021

Kingin tänä vuonna, alkuvuodesta, ilmestynyt novellikokoelma tarjoaa Kingin faneille, ja miksei muillekin lukijoille, neljä kauhun kuninkaan lyhyttä tarinaa. Itse en suuremmin novelleja fanita. Ne eivät vain ole koskaan koskettaneet minua. Tykkään enemmän syventyä tarinaan pitkän kaavan kautta.

Tämä novellikokoelma tarjosi niin perinteistä Kingiä, josta valtavasti pidän, kuin myös hänen vähemmän näkyvyyttä pehmeämpää puolta. Kirjan ensimmäinen novelli Mr. Harriganista nousi kiistatta suosikikseni. Vaikka se olikin perinteinen "kosto haudantakaa tarina", jossa pahuuden välineenä toimii niinkin arkinen kapine kuin iPhone, niin tarinan lämmin tunnelma yllätti minut. Toinen novelli vie postapokalyptisiin tunnelmiin, kun maailma on lähestymässä loppuaan. King on kuitenkin päättänyt kuljettaa tarinansa kääntämällä kronologian päälaelleen. Kolmas novelli linkittyy kahteen muuhun Kingin aiempaan teokseen, se marssittaa näyttämölle Mersumies -sarjasta tuttuja hahmoja ja linkittää ne Ulkopuolinen kirjan tapahtumiin. Viimeinen novelli Rotta puolestaan irvailee kirjailija Jonathan Franzille. 

Novellit sopivat hyvin kesälukemiseksi, on helppoa lukea tarina silloin ja toinen tällöin muiden kesäpuuhien lomassa. Suosittelen varsinkin, jos  kuumana kesäpäivänä jotain hyytävää. King nimittäin taitaa ihmisen ja maailman pimeän puolen raottamisen. Lyhyet tarinat sopivat yksittäin nautittuna tai kerralla ahmaistuna, ihan miten haluaa Kinginsä nauttia.

Vaikkei tämä minulle aivan lemppariksi noussut, johtuen omasta nurinkurisesta suhteesta novelleihin, niin on tämä kuitenkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen kirja.

Anna-Maija Aalto: Korento

Otava, 2020

Kaksi nuorta naista, Satomi ja Mai ovat aina pitäneet yhtä. He ovat syntyneet internointikylään saarella, jota ennen vesien nousua kutsuttiin Japaniksi. He ovat ulkokansalaisia joiden tarkoitus on palvella kokokansalaisia.

Hyvinä iltoina he menevät yhdessä merenrantaan kahlaamaan. Se heillä sentään vielä on, vaikka heiltä vietäisiin kaikki muu.

Sitten komentaja Rafikov vie Main mukanaan Nymfiksi.

Eikä Satomi voi enää vain odottaa.

Anna-Maija Aallon nuorille aikuisille suunnatussa dystopiassa noussut merenpinta on peitänyt alleen valtavia alueita mantereista. Muuttuneessa maailmassa on uusi maailmanjärjestys, jossa elää Satomi ystävänsä Main kanssa. Entisellä Japanin saarella asuvat tytöt eivät ole ns. kokokansalaisia, joten he elävät internointikylässä, joihin on ajettu asumaan kaikki, jotka eivät ansaitse kokokansalaisen statusta. Elämä on niukkaa ja työntäyteistä, mutta sorretut kansalaiset on alistettu ajattelemaan, että huonomminkin voisi olla. Kunnes syntyy kapinahenki sorron alla.

Aallon hitaan maalaileva kerronta luo kuvaa lohduttomasta, jopa ahdistavasta yhteiskunnasta, joka voisi olla pelottavankin mahdollinen. Löysin Aallon luomasta maailmasta hieman orwellilaisia piirteitä, vaikka kirja itsessään on onneksi kevyempi kuin Orwellin Vuonna 1984. Mutta jos tykkää lohduttomista tulevaisuuden kuvista tai on muuten dystopioiden ystävä niin kannattaa laittaa Aallon teoksen nimi muistiin. On aina selkäpiitä karmivaa, jopa hyytävää, lukea tälläisiä tulevaisuudenkuvia ja tajuta, ettei kuvaelma ole edes täysin mahdoton. Ihminen kykenee vaikka minkälaiseen kamaluuteen, johan se historiakin meille osoittaa... ja historialla on tapana toistaa itseään.

Bea Uusmaa: Naparetki - Minun rakkaustarinani

Like, 2015

Jos mieli kaipaa totaalista jäähdyttämistä helteiden keskellä, kannattaa suunnatta Bea Uusmaan kanssa Pohjoisnavalle. Jäälautat, hyisenä puhaltavat napatuulet, pureva pakkanen sekä silmin kantamattomiin asti jatkuva lumipeite saa takuulla viilentymään, ainakin ajatuksen tasolla. Mutta lumen ja jään lisäksi kirja sisältää mielenkiintoisen tarinan Adréen retkikunnasta, joka 1800-luvun lopussa lensi vetypallolla kohti Pohjoisnapaa, mutta katosi matkallaan. Noin 30 vuotta myöhemmin 1930-luvulla retkikunnan jäänteet löydettiin saarelta, jota Valkosaareksi kutsutaan. Miehet olivat selviytyneet arktisissa olosuhteissa pitkälle pallon tippumispaikasta, mutta yllättäen heidän päiväkirjamerkintänsä loppuvat saarella, eikä kukaan osaa kertoa miksi tai miten he ovat kuolleet. Siitä arvoituksesta Uusmaa haluaa ottaa selvää.

Retkikunnan kohtalosta on esitetty monenlaisia teorioita. Mysteeri on kiehtonut Uusmaata vuosia ja hän haluaa selvittää mitä noille kolmelle miehelle on tapahtunut. Selvitystyö vaatii kuitenkin matkaa Pohjoisnavalle sekä lukuisia yrityksiä rantautua Valkosaarelle. Uusmaa on tehnyt tyhjentävää ja pikkutarkkaa työtä, ja jos joku tietokirja pitää Adréen retkikunnasta lukea se on tämä! Uusmaan valtava intohimo paistaa kirjan sivuilta, mutta sen lisäksi hän tyhjentää jokaisen aiemmin esitetyn teorian miesten kohtaloista hyvine ja huonoine puolineen, ja esittää oman käsityksensä tapahtumien mahdollisesta kulusta. Totuus tulee jäämään ikuiseksi arvoitukseksi todisteiden puutteen vuoksi, mutta Uusmaan teoria tuntuu todennäköisimmältä ja hyvin mahdolliselta. Kerrontaa ryydittävät valokuvat, jotka retkikunnan jäljiltä saatiin lumen ja jään alta pelastettua, Uusmaan omat kuvat ja dokumentoinnit, retkikunnan päiväkirjamerkinnät sekä kuvat retkikunnan leirin jäänteistä. 

Tämä oli ahmaistavaa sorttia! En tiennyt ennen tätä kirjaa mitään koko retkikunnasta ja heidän tuhoontuomitusta matkastaan. Uusmaan into asiaa kohtaan tarttui kuitenkin minuunkin heti ensi sivuilta lähtien ja se oli menoa sitten. Yllättäen huomasinkin olevani hyvinkin kiinnostunut aiheesta ja se kävi kuin varkain.