Fantasiaseikkailuja nuorille aikuisille

 Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta

WSOY, 2007


Gemma Doyle on 16-vuotias, kun hänen lapsuutensa päättyy dramaattisesti. Perhe ja koti Intiassa vaihtuvat Lontoon liepeillä sijaitsevaan Spencen sisäoppilaitokseen. Viktoriaanisen ajan Englanti tiukkoine käyttäytymissääntöineen ja yhteiskuntaluokkineen saa Gemman tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi. Voimakkaat mielipiteet ja terävä kieli eivät kuulu vallitseviin hyveisiin, ja sisäoppilaitoksen tehtävä on muokata kasvattinsa ajan naisihanteen mukaiseksi. Menneisyydestä jäävät muistoksi vain piinaava syyllisyys äidin kuolemasta ja kuin tyhjästä ilmestyvät salaperäiset näyt.


Gemma kiinnostuu mystisestä salaseurasta, Neitokunnasta, johon hänen äidillään on ollut yhteys: hän löytää oven tuntemattomiin valtakuntiin, missä hän ystävineen on vapaa maanpäällisistä huolista. Mutta kun portit on kerran aukaistu, mahtavat voimat pääsevät valloilleen… Pystyykö Gemma hallitsemaan pelottavia kykyjään, joista hän ei ole ollut tietoinen? Ja antavatko ne vastauksia menneisiin tapahtumiin vai johtavatko kohti tuntemattomia vaaroja?

Kauhun ja kauneuden valtakunta on Gemma Doylesta kertovan sarjan ensimmäinen ja ilmesesti ainut suomeksi ilmestynyt osa. Minulla on mennyt tämä täysin ohi vuonna 2007, kun tämä on ilmestynyt suomeksi, vaikka rakastin nimenomaan tämän tyylistä kirjallisuutta silloin. Kauhun ja kauneuden valtakunta on nuorille aikuisille suunnattua paranormaalia kirjallisuutta, joka sijoittuu 1800-luvun loppuun. Gemman äidin kuoltua mysteerisissä olosuhteissa, Gemman isä murtuu lopullisesti ja Gemma lähetetään Englannissa asuvien sukulaisten toimesta sisäoppilaitokseen oppimaan kunnolliseksi vaimoksi. Gemma ei oikein solahda valitseviin naisihanteisiin kärkkäine mielipiteineen ja terävine kielineen. Kaiken lisäksi Gemmaa vaivaat pelottavan näyt, jotka tuntuvat todellisilta ja uhkaavilta. Koulussa Gemma kiinnostuu mystisestä salaseurasta Neitokunnasta, jonka pariin hänet johdattaa näkyjen avulla löytynyt päiväkirja. Gemma ystävineen päätyy tielle, jolta ei ole paluuta ja avaavat portin maailmaan, jossa jylläävät ikiaikaiset voimat. 

Mukavan helppolukuista, mutta aiheena jo melko aikansa elännyttä. Kirja tuntui sisältävän melkein kaikki jo kliseiksi muodostuneet elementit, jotka eivät ihan olleet kliseitä vielä kirjan ilmestymisen aikaan. Ei sykähdyttänyt tai sävähdyttänyt juurikaan, vaikka ihan viihdyin kirjan seurassa. Olen vain tottunut jo laadukkaampaan ja monikerroksisempaan nuorten aikuisten fantasiaan, että Brayn sarjan ensimmäinen osa kalpenee kirkkaasti niiden rinnalla. Mutta jos olisin lukenut tämän silloin 16-vuotiaana, mitä olin kirjan ilmestymisen aikoihin, olisin rakastananut sen historiallista miljöötä, tyttöjen salaseuraa, noitavoimia ja mytologiaa sekä vahvaa ja omapäistä sankaritarta. Toisaalta harmi ettei seuraavaa osaa ole saatavilla suomeksi, sillä ihan hintsun verran (ja vähän enemmän) jäi kiinnostamaan miten Gemman nyt käy. Kirja loppui kuitenkin cliffhangeriin ja propsit täytyy antaa vielä myös viktoriaanista aikaa henkivästä miljööstä, joka sijottui realistiseen maailmaan.

Gemman ystäväpiiri on myös kiinnostava, sillä tyttöjen välillä ei ole mitään lämmintä ylitsevuotavaa ystävyyttä. He ajautuvat nokkimalla toisiaan yhteen ja yhteinen salaisuus sitoo heitä. Jokainen kuitenkin pyrkii enemmän ja vähemmän hyötymään toisistaan, mutta samalla he tuntuvat olevan toistensa kilpailijoita sekä sisaria. Felicity taas tuntui olevan jokaisesta amerikkailaisesta draamasta tuttu Queen Bee, jota kaikki pelkäävät ja ihailevat. Hän pompottaa toisia mielensä mukaan, mutta kovan ja hallitsevan pinnanalle patoutuu monimutkaiset suhteet vanhempiin sekä peiteltyä kipua. Nimensä ja asemansa ansiosta Felicity ei vain koskaan tunnu joutuvan vastuuseen teoistaan, vaan pääsee kiemurtelemaan vastuusta vapaaksi aina tavalla tai toisella, mikä oli erityisen turhauttavaa. 

Romantiikkaa tässä ei juurikaan ollut, tai sille ei annettu niin suurta painoarvoa kuin maailman mahdolliselle tuhoutumiselle ja tyttöjen väliselle monimutkaiselle ystävyydelle. Toki muuan salaperäinen mustalaispoika tarinassa vilahtaa kerran jos toisenkin sekä hurmaavan mielikuvituksellisen täydellinen prinssi. Toki mukaan mahtuu lisäksi yksi varsin epämiellyttävä kosija sekä pitkämielinen ja tympeä isoveli. Ehkä seuraavissa osissa romanttiikka saa surempaa roolia, mustalaispojalla tuntui olevan keskeinen rooli tapahtumissa, sillä hieman jotain romanttista hänen kohdallaan Bray punoo.

Stephanie Garber: Valenda

WSOY, 2018

Donatella Dragna sai pelastettua sisarensa Scarlettin järjestetyltä avioliitolta, ja siskokset pääsivät hirviömäistä isäänsä pakoon. Tellan harteita painaa kuitenkin raskas taakka. Caravalissa saamaansa apua vastaan hän on luvannut salaperäiselle rikolliselle paljastaa Caraval-pelin johtajan Legendin oikean nimen – jota kukaan ei tiedä. Tella heittäytyy uuden Caravalin pyörteisiin pääkaupunki Valendan hämyisissä kortteleissa ja komeissa tanssisaleissa. Tällä kertaa pelissä on sekä hänen oma henkensä että pelin – ja koko keisarikunnan – tulevaisuus.

Caraval oli H-U-I-K-E-A! Mitä mielikuvitukset tykitystä. Garberin maailma on uskomattoman mielenkiintoinen ja Caraval pelinä taionomainen, mutta samalla niin synkkä ja tummanpuhuva. En tiedä miksi minulla otti niin kauan tarttua sarjan toiseen osaan Valendaa, vaikka Caraval sai minut melkein ratkeamaan, niin paljon siitä pidin. Ehkäpä pelkäsin ettei Valenda yllä samaan edes puoliksi. Onneksi sujahdin takaisin kirjan maailmaan vaivattomasti, eikä kertojanäkökulman vaihtuminenkaan haitannut. Nyt sain vain hieman laajemman näkökulman tapahtumille. Nyt on Donatellan vuoro astua Caraval peliin, joka poikkeuksellisesti järjestetään jo toista kertaa samana vuonna kuningattaren syntymäpäivien kunniaksi. Legend seurueineen, johon Scarlett ja Tella nyt kuuluvat, matkaava pääkaupunki Valendaan. Tella osallistuu Caravaliin, sillä hän toivoo sillä tavalla saavansa arvokasta tietoa Legendistä, mikä johdattaisi viimein hänet heidän kadonneet äidin jäljille.

Tällä kertaa Caraval ei olekkaan pelkkää taikuutta ja silmänlumetta. Tella joutuu kiperiin tilanteisiin ja vaikeiden päätösten eteen taistellessaan tietään pelin päivästä toiseen itseään suurempia voimia vastaan. Ei auttanut kuin pitää helmoista kiinni ja toivoa parasta. Luin henkeä pidätellen kirjan loppuun ja vaikka peli oli minulle jo entuudestaan tuttu eikä aiheuttanut WAU -elämyksiä enää, niin ihastelin suunnattomasti Garberin luomaa maailmaa ja sen taikuusjärjestelmää. Tummanpuhuvaa karnivaali ja sirkushenkeä, yhdistettynä YA-fantasiasta tuttuihin elementtihin. Siihen vielä ripaus vinksahtanutta Liisa Ihmeemaassa tunnelmaa ja riipivää romanttiikkaa. Ei kyllä malttanut millään laskea kirjaa käsistä. 

Nyt äkkiä kirjastosta hakemaan seuraavaa osaa, jotta tiedän mihin suuntaan tarina etenee. Ja jos et oo vielä jostais syystä tutustunu tähän sarjaa niin kannattaa, ehdottomasti. Voin taata ettet tule pettymään!

Sally Green: Maailmojen tulet

Gummerus, 2021

Sota leviää kulovalkean tavoin, ja kuningatar Catherinen joukot kohtaavat tähänastisista haasteista suurimman. Catherinen isä Aloysius pitelee Pohjoisylängön savuvarantoja tyrannin otteessaan, ja Catherine lähettää uskollisen henkivartijansa Ambrosen suoraan tuleen yrittäessään epätoivoisesti estää paholaissavun toimitukset. Calidorissa Edyon ja March ovat joutuneet eroon toisistaan, ja paholaisten valtakuntaan juuttunut Tash saa kohdata valintansa seuraukset.
Kun ihmisten taistelu valtakunnistaan yltyy, paholaisten maailma paljastaa viimeisen, pelottavan salaisuutensa. Salaisuuden, joka voi muuttaa koko sodan kulun – ja historian – ainiaaksi...

Olen pitänyt hurjan paljon tästä Sally Greenin Savuvarkaat -trilogiasta, joka nyt tuli viimeisen osan myötä päätökseen. Mutta täytyy myöntää, että odotin hienolle ja varsin kiinnostavalle sarjalla hieman parempaa lopetusosaa. Pidän suunnattoman paljon Greenin luomasta hieman keskiaikaishenkisestä fantasia maailmasta, jossa valtakunnat sotivat keskenään ja aateliset juonivat toistensa päänmenoksi. Koskaan et voi tietää kehen kannattaa luottaa. Oman maagisen lisänsä tähän maailmaan tuo Paholaisten valtakunta, jossa asustaa nimensä mukaisesti paholaisia. Hirveitä ja alkukantaisia olentoja, jotka jotkut pyydystävät niiden kuolinhetkellä ulos päästämän savun takia. Tuolla savulla tiedetään olevan huumaannuttavia vaikutuksia, mutta uusimman löydöksen mukaan purppurasavu antaa nuorille yliluonnolliset voimat. Romantiikkaakaan ei tarinasta ole puuttunut, kun tunteita on leiskunut suuntaan ja toiseen. Olen siis viihtynyt mainiosti, varsinkin kun tarinaa on kuljetettu useamman henkilöhahmon näkökulmasta, jotka ovat käyneet tutuiksi kahden aikaisemman kirjan kuluessa.

Tämä, kolmas osa, antoi kyllä tarinalle sen arvoisen lopun ja kyllähän me kaikki tiedettiin jo alusta alkaen kuka sodan tulee voittamaan, eikös? Kiinnostavinta koko ajan olikin, mitä kaikkea ennen sitä tapahtuu. Hyvät asetelmat olivat jääneet ilmoille edellisen kirjan loppuessa, mutta kolmannen kirjan avattuani saan huomata tarinan junnaavan ihan liian kauan aikaa paikallaan, ilman että mitään varsinaisesti jännittävää tapahtuu. Lopussa sitten tapahtuikin ihan hirveällä rytinällä kaikkea, hyvä että kerkesi henkeä vetää välissä. Olisin kaivannut enemmän juonenkäänteitä, jännitysmomentteja ja toimintaa ennen tuota loppurytinääkin. Olisi ollut suotavampaa, että kaikki jännitys, juonenkäänteet ja muut tehokeinot olisivat jakautuneet kirjan aikana tasaisemmin. 

Mutta kokonaisuutena tämä trilogia on hyvä ja aivan ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Epäilen, että omat odotukseni päätösosalle olivat vain liian korkeat, sillä ensimmäinen osa sai minut rakastumaan kovaa ja tulisesti.

Kommentit

  1. Luin Kauhun ja kauneuden valtakunnan silloin aikoinaan teininä ja tykkäsin tosi paljon. Oli turhauttavaa, kun seuraavia osia ei suomennettu. Nyt jos lukisin, niin en varmaan innostuisi niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvin vahvasti omaa aikaansa edustava teos. Harmi kyllä, kun ei suomennettu enempää. 😅

      Poista
  2. Greenin kirjat kiinnostelee. Garberin Caraval mulla jäi kesken, ku se ei vaan lähteny vetämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä kokeilemaan Greenin kirjoja 😊

      Poista

Lähetä kommentti