Jojo Moyes: Tähtien antaja

 

Gummerus, 2020. Suom. Heli Naski

Alice on jumissa, ikävystynyt ja väärinymmärretty. Tavatessaan varakkaan ja komean amerikkalaismiehen hän hurmaantuu ja tarttuu tilaisuuteen. Avioliitto ja muutto Amerikkaan vaikuttavat suurelta seikkailulta, mutta tuoreen vaimon elämä 1930-luvulla tunkkaisessa pikkukylässä Kentuckyssä onkin kaikkea muuta. Alice saa uuden tilaisuuden seikkailuun, kun kiertävää kirjastoa perustamaan etsitään vapaaehtoisia.

Tulisieluisen Margeryn johtama naisten ryhmä matkustaa hevosilla halki vuoriston tuodakseen kirjat ja lukemisen kaikkien ulottuville, ja viimein Alice löytää kaipaamansa vapauden, ystävyyden ja rakkauden. Mutta kun koko kylä kääntyy heitä vastaan, riittääkö edes heidän vahva uskonsa toisiinsa ja tekemäänsä työhön?

Kirja, jonka soman väriset kannet kätkevät sisäänsä mitä ihastuttavimman tarinan. Olen lukenut Moyesilta aikaisemmin vain Kerro minulle jotain hyvää, jota rakastin äärettömän paljon. Tähtien antaja oli kuitenkin jotain täysin erilaista, sillä tämä on historiallinen viihderomaani, joka sijoittuu 1930-luvun Kentuckyyn ja sen villin luonnon keskellä olevaan pieneen kaupunkiin, jonne Alice muuttaa tuoreen aviomiehensä perässä Englannista. Alice kuvittelee elämänsä Amerikassa olevan eleganttia, New Yorkin katuja, teatteria ja seurapiirejä. Vähänpä hän tiesi elämän todellisuudesta Kentuckyssa ja avioliittoelämästään etukäteen. Avioliitto osoittautuu aivan muuksi, mitä Alice osasi ennalta odottaa ja aviomiehen isä on se, jonka varjo häälyy tuoreen avioparin yllä ensi hetkestä lähtien. 

Alicen pelastukseksi muotoutuu uusi, vasta perustettu kiertäväkirjasto, jonka vahvuuteen hän pestautuu. Ratsastavat kirjastonhoitajat antavat hänen elämäänsä kaivattua sisältöä sekä ystäviä. Tulisieluinen Margery oli koko kirjan paras hahmo, sillä hän sotii kaikkia niitä ahtaita normeja vastaan, jotka kaupungin elämää kuristavat. Koukuttava ja lämminhenkinen tarina ystävyydestä ja rakkaudesta, mutta samalla kipeä tarina avioliitto-ongelmista, naistenasemasta, rasismista sekä kaivostoiminnasta ja ay-liikkeestä. Kepeän tarinan pinnan alle mahtuu siis myös vakavia teemoja, jotka tuovat tarinalle valtavasti lisäarvoa, mutta yleistunnelmaltaan kirja on kuitenkin viihdyttävä ja tunnelmallinen. 

Ratsastavat kirjastonhoitajat ovat saaneet innoituksensa todellisista kiertävistäkirjastoista, joita pidettiin yllä USA:ssa 30-40-luvuilla työllisyystoimin ja jonka päämääränä oli levittää lukutaitoa ja sivistystä syrjäseuduillekin. Kirjojen ystävälle oli mannaa, kun saa lukea tarinaa, jossa kirjojen voima on arvossaan ja joka vilisee kiinnostavia kirjoja. Viimeistään tämän luettua ymmärtää että Pikku naisistakin on moneksi. Myös Appalakien villi ja kesytön luonto tuo oman lisämausteensa tähän tunnelmalliseen tarinaan.

Ihastuin ja viihdyin tämän kirjan parissa. Täytyy lukea enemmänkin Moyesin kirjoja, eikö aina vain aikoa. 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!