Kirjoja vahvoista naisista

Kuulin tässä taannoin somea selatessani aivan loistavan uuden kappaleen, joka kertoo naisten alisteisesta asemasta ja joka onkin aivan oikeutetusti saanut naiset jakamaan kappaletta ja herättänyt ylisukupolvista feminististä raivoa. Aloin miettimään naisten asemaa ja heti mieleeni nousi kirjoja, joissa on ollut tavalla tai toisella vahvoja naispäähenkilöitä ja fiktiivisiä kirjoja, jotka kertovat todellisista historiallisista naisista jotka ovat muuttaneet maailmaa tai eivät ole mahtuneet ennalta määrättyyn naisen muottiin. Minusta tällaisten kirjojen lukeminen on aina kaksin verroin mielenkiintoisempaa. 

Madeline Miller; Kirke

Kirke tunnetaan naisena, joka voimillaan muutti Odysseuksen miehet sioiksi. Auringonjumalan tyttärenä, joka karkotettiin asumaan saarelle pois perheensä luota. Kirke ei koskaan tunne olevansa kotonaan jumalten seurassa ja ihmisten maailmassa hän löytää todellisen voimansa. Häntä pidetään pahamaineisena noitana, mutta hän on myös äiti ja nainen. 

Madeline Millerin Akhileen laulu on muodostunut eräänlaiseksi somehitiksi ja olihan se hyvä tarina, joka ammensi inspiraationsa Iliaasta. Kreikan mytologiasta ammentaa myös tämä Millerin uudempi teos, joka oli mielestäni paljon parempi kuin Akhileen laulu. Miller on nostanut Homeroksen Odysseiasta kiinnostavan naishahmon keskiöön ja hyödyntänyt myös Kirkestä kertovia muita lähteitä. Tässä kirjassa Odysseista tuttu noita saa oman äänensä ja mahdollisuuden kertoa oman versionsa tutuista tapahtumista. Miller antaa noidalle, naiselle, puheenvuoron sekä toisenlaisen näkökulman, josta katsottuna tapahtumat saavat erilaisen version. Miller on tuonut kirjaan myös moderneja naiseuden teemoja esimerkiksi äitiyden muodossa. Kirja on uskollinen suuren seikkailukertomuksen tapahtumille, mutta nostaa esiin uudenlaisia nyansseja, joita ei vain ennen ole osattu huomata. Feministisellä otteella kirjoitettu aikuisten satu lumosi minut ja erityisen mielenkiintoisen omasta lukukokemuksesta teki se, että luin ensin Homeroksen Odysseian ja sitten heti perään tämän. Pääsin myös vertailemaan näitä kahta tarinaa sekä Millerin representaatiota koulutehtävän muodossa. Kirken vahva ja kiinnostava henkilöhahmo on jäänyt mieleen, vaikka lukemisesta on kulunut jo pari vuotta. 

Marie Benedict; Rouva Einstein & Lady Churchill

Marie Benedict kirjoittaa upeita fiktiivisiä romaaneja naisista suurmiesten takana. Hän myös nostaa esille näiden naisten mahdollisen osuuden näiden miesten menestyksen takana. Kirjoja lukiessa pakostakin pohtii kuinkahan nämä ihmiset olisivat edenneet elämässä, jos eivät olisi olleet naisia tai jos he olisivat syntyneet toisena aikana.

Rouva Einstein kertoo Albert Einsteinin vähemmän tunnetusta ensimmäisestä vaimosta Milevasta. Albertin ja Milevan rakkaustarina ei anna kovin mairittelevaa kuvaa tuosta tiedemiesnerosta, vaan enemmänkin hänestä saa käsityksen pesunkestävänä narsistina. Mielenkiintoisen kirjasta tekee se että  historian saatossa on paljon spekuloitu sitä kuinka suuressa roolissa Mileva oli suhteellisuusteorian syntymisessä, sillä hän oli itse myös kouluja käynyt ja taitava tiedenainen. Albertin ja Milevan välisiä kirjeitä löydettiin 80-luvulla, mikä herätti aikoinaan paljon keskustelua tiedepiireissä - mikä oli itsensä Albertin aikaansaannosta ja mikä Milevan? Olisiko suhteellisuusteoria koskaan syntynyt ilman Milevan apua? Mileva oli upea päähenkilö ja jäi ikävästi kuuluisan miehensä varjoon. 

Samalla radalla jatkaa Benedictin Lady Churchill, sillä Winston Churchillin menestyksen takanakin on nainen. Clementine Churchill on päämäärätietoinen nainen, joka seisoi miehensä rinnalla horjumatta läpi historian myrskyisimpien ja synkimpien aikojen. Benedict on loihtinut tositapahtumiin pohjautuvan fiktiivisen kuvan naisesta, joka toisena aikana olisi varmasti luonut itse menestyvää poliittista uraa. Kirjaa lukiessa herää väkisinkin taas kysymys - olisiko Winston menestynyt politiikassa niin hyvin ilman vaimonsa apua ja tukea? Epäilenpä.
Clementinen tarinassa näkee selvästi naisen rooliin haastavuuden, mutta myös ajan ahtaan lokeron naiselle, varsinkin politiikassa. Clementine kamppailee avioliitossaan erittäin vaativan miehen kanssa, jonka ura on pariskunnan yhteisen elämän keskiössä. Clementine on miehensä vankkumattomana tukena, pelastaa tämän lukemattomia kertoja, tekee ne työt joita Winston ei itse kerkeä sekä siloittelee tietä miehelleen. Tämän työn lisäksi Clementinen harteilla painaa myös vaimon, emännän ja äidin roolien vaativa ja raskas paino. Kuinka voi yksi nainen riittää kaikkeen? Kirja kuljettaa sotien väliseen Britanniaan ja politiikan keskiöön. Päiväkirjamaisesti etenevä tarina vie mukanaan ja Benedictin kerronta maalaa inhimillisen sekä päämäärätietoisen kuvan rouva Churchillistä. Olisin lukenut mielelläni vielä enemmänkin tämän naisen elämästä Benedictin kertomana. 

Natasha Lester; Ranskalainen valokuvaaja

Ranskalainen valokuvaaja kertoo Jessica Maysta, joka toimii kuvajournalistina toisen maailmansodan aikaan Euroopassa. Hänen hahmonsa perustuu Lee Milleriin ja hänen kiinnostavaan elämäänsä. Ennen mallinuraa luonut Jessica saapuu Eurooppaan aikomuksenaan raportoida sodan kauhuista työnantajalleen Voguelle. Jessica joutuu kuitenkin huomaamaan, että juttuja jakavien miesten mielestä naisille sopivia jutun aiheita ovat muoti, sairaanhoitajat sekä muut stereotyyppisesti naisille mielletyt aiheet. Heidän mielestään naisten herkkää mieltä on suojeltava sodan brutaalilta puolelta. Teräväkielinen Jessica ei kuitenkaan tällaista lokerointia purematta niele ja joutuukin silmätikuksi heti Eurooppaan saavuttuaan.

Lesterin johdolla sukelletaan naisreportterien työhön toisen maailmansodan aikana, jolloin naisen asema oli heikommissa kantimissa kuin nykyään. Jessica oli mielenkiintoinen henkilöhahmo, ja kirjassa historiassa kulkeva aikataso olikin ehdottomasti oma suosikkini. Historialliselle fiktiolle tunnusomaisesti tarina kulkee kahdessa aikatasossa, mutta selkeästi kuitenkin keskiöön nousee Jessica ja hänen työnsä. Aikatasot punoutuvat tässä kirjassa yhteen melkoisen sotkuisessa ihmissuhdedraamassa, joten viihdearvoakin tältä romaanilta löytyy. Jessin ja Danin slow burn -romanssi oli myös kutkuttavaa seurattavaa. 

Kate Quinn; Koodinimi Alice, Metsästäjätär, Ruusukoodi & Timanttisilmä

Kate Quinn kirjoittaa myös historiallista fiktiota, joka on saanut inspiraationsa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana toimineista rohkeista, poikkeuksellisista naisista, joilla on ollut merkittävä rooli sodan kulussa, mutta joista ei puhuta samalla tavalla kuin miesten urotöistä sodan aikana. 

Koodinimi Alice kertoo ranskalaisesta vakoojaverkostosta, joka oli aikansa tuotteliaimpia ja joka toi ilmi elintärkeitä vihjeitä vastapuolen toiminnasta. Poikkeuksellista verkostossa oli se, että siinä toimivat yksinomaan naiset. Eve Gardner palaa halusta päästä ensimmäisen maailman sodan aikaan taistelemaan saksalaisia vastaan. Siihen tarjoutuu yllättäen tilaisuus vakoojana. Hänet lähetetään vihollisten miehittämään Ranskaan, jossa häntä ryhtyy kouluttamaan vakoojien kuningattarena tunnettu Lili. Lili luo vakoojien laajan verkoston suoraan vihollisten silmien alle. 

Tämäkin tarina kulkee kahdessa aikatasossa, joista toinen aikataso sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja jonka keskiössä on Charlie, joka on tullut Eurooppaan selvittämään sodassa kadonneen serkkunsa kohtaloa. Charlie ja Eve ovat kummatkin rikkinäisiä henkilöhahmoja, mutta samaan aikaan erittäin vahvoja naisia. Vakoojattarista kertovat osiot olivat historiannälkäiselle mieluista luettavaa, mutta fiktiivisten tapahtumien lomassa kirja kertoo historiallista faktaa myös muistakin historian tapahtumista. 

Metsästäjätär ei lukeudu omiin suosikkeihini Quinnin kirjoista. Mutta yksikään Quinnin kirja ei ole ollut huono tähän mennessä, joten tätäkin uskaltaa suositella, vaikka omaan makuun muuten mielenkiintoinen tarina oli turhan pitkäksi venytetty. Metsästäjätär kertoo fiktiivisen tarinan, joka jälleen pohjautuu todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin. Nina Markova on venäläinen naishävittäjälentäjä, joka yhdistää voimansa englantilaisen kirjeenvaihtajan kanssa löytääkseen toisen maailmansodan jälkimainingeissa mystisen Metsästäjättären. Metsästäjätär on natsien sotarikollinen, joka on piiloutunut Amerikkaan. Yönoidiksi kutsuttiin hävittäjälentäjäryhmää, jossa lentäjinä toimivat vain naiset. Heistä oli mielenkiintoista lukea ja päästä sukeltamaan sodan aikaisiin tapahtumiin myös tästä näkökulmasta.

Ruusukoodi on ehdottomasti oma suosikkini Quinnin kirjoista tällä hetkellä. Ja tämän kirjan jälkeen olin vakuuttunut, että rakastan Quinnin tyyliä kirjoittaa ah niin miehisille sotahistorian kertomuksille haastajia ja kertoa naisista sodassa. Ruusukoodissa lennähdetään sodan aikaiseen Iso-Britanniaan, jossa Bletchley Parkissa työskentelee harvoja ja tarkoin valittuja naisia koodinpurkajina. Kartanossa puretaan Saksan armeijan koodeja ja pyritään paljastamaan vihollisen salaisuudet. Bethistä, jonka ujous kätkee taakseen terävän älyn, tulee yksi Bletchley Parkin kryptoanalyytikoista. Päivisin Parkissa työskentelevät naiset uurastavat koodinmurtajakoneen parissa ja iltaisin he elävät tavallista elämää. Bletchley Parkin toiminta on kuitenkin äärimmäisen salaista, edes osastojen välillä ei ole lupaa puhua viestien sisällöistä tai omasta työstä sen tarkemmin. Kaikki tulee pitää omana tietona tai joutuu syytteeseen maanpetoksesta. 
Ruusukoodin henkilöhahmoista osa perustuu myös todellisiin historiallisiin henkilöihin. Yksi näkökulmahenkilöistä kirjassa on Osla Kendall, jonka henkilöhahmo perustuu prinssi Philipin ensimmäiseen tyttöystävään Osla Benningiin. Quinn on tehnyt loistavaa taustatyötä historiallisten faktojen osalta herättäessään Bletchley Parkin toiminnan henkiin kirjansa sivuilla.

Timanttisilmä on uusin suomeksi ilmestynyt Quinnin teos, joka kertoo ukrainalaissyntyisestä, Neuvostoliiton yhdestä pahamaineisimmasta tarkka-ampujasta. Rouva Kuolemana tunnettu nainen on Mila Pavlitsenko, joka on kiovalaisen kirjaston virkailija. Hitlerin hyökkäys Venäjälle kääntää hänen elämänsä suunnan ja hänet lähetetään kiväärinsä kanssa taisteluun. Milasta tulee kansallissankaritar, joka repäistään taistelukentiltä hyväntahdonkiertueelle Yhdysvaltoihin, jossa hän ystävystyy Eleanor Rooseveltin kanssa. Timanttisilmä on kertomus äidistä, josta tulee tarkka-ampuja ja kirjastovirkailijasta, joka omalta osaltaan vaikutti historian kulkuun.

Quinn myöntää tämän kirjan loppusanoissa ottaneensa jonkin verran taiteellisia vapauksia Milasta kertoessaan, mutta sen avulla hän on kyennyt luomaan koukuttavan ja eheän fiktiivisen tarinan Rouva Kuolemasta. Kuten aina, tarina kuitenkin pohjautuu faktaan sekä kertoo todellisista historiallisista tapahtumista. Quinn antaa tarinoidensa naisille inhimillisen sävyn, mikä tekeekin hänen kirjoistaan erityisen hyviä. Sen lisäksi, että Quinnilla on kertomisenlahja hyppysissään ja hänen kirjansa ovat juonellisesti hyvin rakennettuja.

Pirkko Soininen; Valosta rakentuvat huoneet

Valosta rakentuvat huoneet kertoo Wivi Lönnistä, joka oli ensimmäinen omaa yritystä pyörittänyt suomalainen naisarkkitehti. Sen lisäksi hän on suunnitellut monia kuuluisia rakennuksia Suomessa. Hänen nimensä on kuitenkin vähemmän tunnettu kuin monen hänen aikana eläneen miesarkkitehdin, vaikka Wivi oli taidoiltaan aivan yhtä ansioitunut. Wivi oli myös aikalaisekseen poikkeuksellinen nainen, sillä hän ei liemin välittänyt avioitumisesta, vaan laittoi työnsä ja intohimonsa etusijalle. Hän ei muutenkaan suostunut taipumaan yhteiskunnan ahtaaseen naisenmuottiin. Ei, vaikka monet paheksuivat hänen päätöksiään. Wivi jakoi suurimman osan aikuiselämästään toisen naisen kanssa. Hanna Parviainen oli Wivin läheinen ystävä ja lopulta elämänkumppani. Heidän sopimaton suhteensa aiheutti paljon puheita selän takana, mutta Wivi ja Hanna olivat vahvasti oman tiensä kulkijoita. 

Soininen vietti kaksi vuotta tutkien Wivin elämän vaiheita, joten pohjatutkimus kirjaa varten on tehty kunnolla. Sen huomasi jo mittavasta lähdeluettelosta. Kirja on kronologisesti etenevä dokumenttiromaani, joka muodostaa aikajanan Wivin elämästä. 

Virginia Woolf; Oma huone

Vahvoista naisista ei voi puhua jos ei nosta esille tätä Woolfia ja hänen upeaa Oma huone teosta. Oma huone on Woolfin feministinen klassikko naistenasemasta ja kirjoittamisesta. "Naisella tulee olla omaa rahaa ja oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa fiktiota" kuuluu Woolfin elämään jäänyt lausahdus, joka on tästä kirjasta. Olemme tulleet paljon eteenpäin niistä ajoista, kun naisten kirjoittaminen oli aliarvostettua ja mahdollista vain harvoille. Emme silti ole valmiita tässäkään asiassa. Vieläkin moni nainen kirjoittaa ja tekee työtään lapsiperheen arjen keskellä, pienissä erissä jatkaen aina kun velvollisuudet on hoidettu. Nykylukijakin voi siis ammentaa vielä paljon tästä Woolfin puheenvuorosta, vaikka se kiinnittyykin vahvasti omaan aikaansa. 

Oma huone on essee, joka pohjautuu kahteen esitelmään, jotka Woolf piti vuonna 1928 Cambridgen yliopiston naisten collegeissa ja se saa edelleenkin pohtimaan asioita nimenomaan tasa-arvon näkökulmasta. Kirjan lopussa sijaitsevat kääntäjä Simonsuuren loppusanat avasivat teosta vielä syvällisemmin. Tämä on merkittävä teos feminismille, mutta myös kirjallisuuden historialle. Oma huone pitää sisällään ajattoman ja tärkeän sanoman naisista, jotka elävät patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Se onkin yksi omista lempiklassikoista. 

Laura Baldacci: Uuden ajan opettaja

Uuden ajan opettaja kertoo italialaisesta Maria Montessorista, joka kehitti urallaan vielä nykypäivänäkin vaikuttavan montessori-pedagogiikan. Hän eli aikana, jolloin naisen opiskelu yliopistossa ei ollut itsestäänselvyys ja siksi hän joutuikin tekemään kahta enemmän töitä kuin miesopiskelijat, todistaakseen olevansa aivan yhtä pätevä. Maria mursi niin kotimaassaan kuin muuallakin Euroopassa lasikattoja, teki menestyksekkään uran ja ajoi naisasiaa eteenpäin. Myös hän joutui elämässään useammin kuin kerran törmäämään naiselle asetetun ahtaan yhteiskunnallisen roolin tuomiin haasteisiin. 

Maria oli kiehtova henkilöhahmo ja hänen työstään lasten parissa olisi mieluusti lukenut paljon enemmänkin. Uuden ajan opettaja on vetävä lukuromaani naisesta, joka jätti jälkensä historiaan eikä suostunut taipumaan siihen, mitä yhteiskunta häneltä odotti. Ainut moitteen sana kirjalle on se, että se tuntui loppuvan hieman yllättäen ja jättävän osan Marian elämästä lukijalle pimentoon. Olisin tosiaan halunnut lukea enemmänkin.



Kommentit