Maaliskuun luetut

Kuukausi vaihtui, ja olemme taas askeleen lähempänä kesää. Maaliskuussa luin määrällisesti paljon enemmän kirjoja kuin helmikuussa, ja mukaan mahtui muutama todellinen helmi. Olen innoissani jo suositellut muutamia maaliskuun lempikirjoistani muille, aina sopivan sauman tullen. Siksipä olen innoissani myös tämän koontipostauksen kirjoittamisesta, sillä pääsen vinkkaamaan näitä huikeiksi todettuja kirjoja. Pidemmittä puheitta, siirtykäämme siis luettujen kirjojen pariin:

• S. J. Bennett - Windsorin solmu

Hänen majesteettinsa tutkimukset ei ikävä kyllä noussut maaliskuun tai ylipäätään lukemieni kirjojen kärkijoukkoon. Oikeastaan tämä kirja oli valtava pettymys. Cozy crime genreen sujahtava Windsorin solmu kuulosti ideana houkuttelevalta, ja siksipä se varmasti äänestettiin lukupiirissämme luettavaksi kirjaksi. Kuningatar Elizabeth ratkoo murhia neiti Marplemaiseen tyyliin ja samalla sujahdetaan mukaan hovin kiemuroihin etiketteineen päivineen. Pidinkin kirjassa nimenomaan siitä, miten siinä kuvattiin kuningashuonetta ja sen moninaisia etikettejä. Muuten koko toteutus ontuikin ja pahasti. Ensinnäkin tähän oli kirjoitettu aivan liikaa henkilöhahmoja, eikä niiden perässä meinannut pysyä kukaan lukupiiriläisistämme. Allekirjoittanut mukaan lukien. Luin autuaan tietämättömänä siitä ketä tutkittiin, epäiltiin tai haastateltiin. Aina en ollut aivan varma miten joku henkilö ylipäätään liittyi koko murhatutkintaan. Kun syyllinen lopulta paljastettiin, olin hetken verran pihalla kuin lumiukko ja täytyi palata kirjassa taaksepäin ja avata tilannetta itselle ajatuksen kanssa.

Windsorin solmu aloittaa kuningattaren tutkimuksista kertovan sarjan, mutta omalla kohdallani sarja taitaa jäädä tähän ensimmäiseen osaan. Vaikka kirja itsessään oli nopea- ja helppolukuinen mutta en koe nautinnolliseksi sitä, että lukiessa olen yhtä suurta kysymysmerkkiä. Kyseenalaistin jo omaa keskittymiskykyä ja muistia, mutta kun lukupiirissä muut olivat kokeneet olevansa yhtä sekaisin henkilöhahmoista kuin minä, uskalsin todeta että tällä kertaa vika taisi olla enemmän kirjassa kuin lukijassa. Annoin tälle Goodreadsissa 2 / 5 tähteä. 

• John Steinbeck - Eedenistä itään

Klassikkolukupiirissä vuoden ensimmäiseksi yhteiseksi kirjaksi äänestettiin Steinbeckin tuhti sukuromaani Eedenistä itään. Aloin suurella innolla lukemaan tätä klassikkoa, sillä olin kuullut paljon kehuja kirjasta. Ensimmäisen lukualueen jälkeen olin siis vallan pettynyt, kun tarina ei tuntunut millään lähtevän käyntiin. Onneksi minua viisaammat Steinbeck-tietäjät osasivat kertoa, että kirjailijalla on tapana takuta alun kanssa, mutta tarina kyllä lähtee käyntiin pian. Siitä rohkaistuneen jatkoin kirjan parissa, enkä joutunut pettymään. Eedenistä itään osoittautui värikkääksi ja rikkaaksi tarinaksi kahdesta perheestä Salinasin laaksossa. Traskin ja Hamiltonien perheistä tuli lukiessa itselle läheisiä ja heidän elämänvaiheisiin uppoutui Kalifornian auringon paahtamassa miljöössä. Monen henkilöhahmon kohtalot koskettivat, kun taas Cathyn henkilöhahmo oli omiaan herättämään vahvoja negatiivisia tunteita. Häntä onkin kuvattu länsimaisen kirjallisuuden paholaismaisimmaksi naishenkilöhahmoksi ja ei tuo arvio varmasti kovin kauas heitä. Kovasti yritin, siinä missä monet muutkin lukupiiriläiset, ymmärtää motiiveja ja syntymekanismeja Cathyn kieroutuneen luonteen ja kamalien tekojen taustalla, mutta Cathyn suoranainen kamaluus teki siitä äärettömän hankalaa. 

Aluksi Eedenistä itään vaikutti hyvinkin mustavalkoiselta tarinalta ja olin valmis leimaamaan sen jo setämiesklassikoksi. Mutta, tarinan edetessä ymmärsin kirjan olevan paljon monisyisempi ja -kerroksisempi, miltä aluksi vaikutti. Uskon tämän olevan juuri niitä klassikoita, jotka avautuvat jokaisen lukukerran myötä vähän enemmän lukijoilleen, eikä tätä teosta ole mitenkään helppoa edes lähteä lokeroimaan. Historiallinen sukutarina kyllä, mistä löytyy perinteistä hyvän ja pahan vastakkainasettelua sekä raamatunkertomusten representaatiota. Varsinkin Kainin ja Abelin tarina nousi keskeiseksi teemaksi veljessuhteiden kuvailun myötä. Silti Eedenistä itään on paljon muutakin. Steinbeckin henkilökuvaus on upeaa, harmillisesti vain hänen naishahmonsa jäivät ikävän ohuiksi tai olivat muuten vain enemmän ja vähemmän negatiivissävytteisiä. Mieshahmoissa olikin sitten enemmän syvyyttä ja osa heistä jäi vahvasti mieleen pitkäksi aikaa lukemisen jälkeenkin. Hitaan alun jälkeen Eedenistä itään yllätti ja tempaisi mukaansa, ja oli ehdottomasti yksi kuukauden parhaista kirjoista. 

• Elina Pitkäkangas - Sang

Kirjoitin pari postausta sitten postauksen, jossa puhuin kotimaisen YA-kirjallisuuden uusimmista löytämistäni helmistä. Siinä postauksessa kirjoitin myös enemmän tästä Pitkäkankaan upeasta Sangista. Postaukseen pääset tästä. Aivan huikaisevaan hyvää kotimaista fantasiaa itämaisella twistillä ja dystooppisilla elementeillä. En malta millään odottaa syksyyn, jolloin ilmestyy Sangin jatko-osa. Tässä kirjassa oli vahvasti kansainvälisen fantasiantuntua, koukuttava juoni, sateenkaareva päähenkilö ja paljon jännittäviä juonenkäänteitä. Suosittelen todella lämpimästi ja rohkaisen myös niitäkin kokeilemaan, joille kotimainen fantasia ei ole aikaisemmin uponnut. Annoin tälle kirjalle täydet 5 / 5 tähteä!

• Fiona 'Elõne - Tulit luokseni kutsumatta

"Millaista on elää nuorena ruskeana äitinä 2020-luvun Suomessa, kysyy ravisteleva esikoisromaani, jossa päihteet ovat arkea siinä missä päivähoito-ongelmatkin". Tämä lause kirjasta kiinnitti huomioni ja sinetöi päätökseni siitä, että tämä kirja on luettava. Ja pidinkin todella paljon tästä 'Elõnen esikoiskirjasta. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin päähenkilö Onan elämästä, kirjan antaessa kurkistuksen vain pieneen hetkeen Onan elämästä nykyisyydessä, keskittyen enemmän menneisyyden tapahtumien avaamiseen. Pystyin samaistumaan vahvasti Onan kokemaan riittämättömyyden tunteeseen vanhempana, mutta ihonvärinsä takia Ona joutuu kohtaamaan myös sellaisia haasteita vanhemmuudessa, joita ei tarvitsisi. Yksinhuoltajuus on raskasta, mutta on vielä raskaampaa olla ruskea yksinhuoltaja. 

Onalla on vaikea suhde isäänsä, minkä kuvaaminen jäi harmillisen vähäiseksi ja tuntui ehkä jopa irralliselta muuhun tarinaan suhteutettuna. Enemmän keskiössä on Onan vaikea suhde lapsensa isään ja yllättävän yhteydenoton myötä palataan ajassa taaksepäin aina niihin hetkiin, kun Ona tapaa miehen ja rakastuu. Suhde on myrskyisä ja monimutkainen ja sitä värittää entisestään päihteiden käyttö. Ihonvärin lisäksi myös Onan sosioekonominen asema vaikuttaa merkittävästi siihen arkeen, jota hän lapsensa kanssa nykyhetkessä elää. 'Elõnen kerronta on värikästä ja tarina soljahtelee eteenpäin mukavalla tahdilla. Aihe on ajankohtainen, joka antaa läpileikkauksen yhden naisen elämään nykyajassa. Kirjan loputtua jäin janoamaan lisää, sillä maltillisen sivumäärän kirjana takakansi tuli liian nopeaa vastaan.

• Christy Lefteri - Laululinnut

Rakastin valtavasti Lefterin aiempaa teosta, Aleppon mehiläistarhuria, eikä tämäkään Lefterin teos kylmäksi jättänyt. Olen suunnittelut kirjoittavani aivan oman postauksensa näistä kummastakin Lefterin teoksesta, sillä hän kirjoittaa tärkeistä ihmisoikeusasioista valoittaen maailman nurjaa puolta ja nimenomaan vieläpä maahanmuuttajien ja pakolaisten näkökulmasta. Lefterin kirjoilla on maailmaa avartava ja silmiä avaava efekti, mikä ansaitsee mielestäni kokonaan oman postauksensa aiheesta. Ihan yhtä kovaa ei tämä Laululinnut ampunut ihon alle mitä Aleppon mehiläistarhuri, mutta annoin tälle kuitenkin 4, 5 / 5 tähteä. Kyse on siis vain hienoisesta erosta. Laululinnut on saanut inspiraationsa vieläpä todellisesta tapauksesta, jossa Kyproksella poliisi ei suostunut tutkimaan kadonneiksi ilmoitettujen taloudenhoitajien tapauksia ja jotka lopulta löydettiin murhattuina.     Kiinnostava kirja, suosittelen ehdottomasti lukemaan!

• Anu Kaaja - Rusetti

Sain tämän Kaajan uutuusromaanin arvostelukappaleena S & S kustantamolta. Kaaja oli minulle entuudestaan tuttu nimi kirjallisuuden opinnoista, mutta en varmaan olisi osannut tarttua tähän ilman, että kirja minulle kotiovelle kiikutettiin. Rusetti oli virkistävän erilainen kirja, joka loihti minusta esiin aivan uuden taiteesta innostuvan puolen. En yleensä lue näin kokeellista ja taiteellista proosaa, mutta Kaajan autofiktiivinen ylistys taiteelle oli sopivalla tavalla omalaatuinen. Olisin mielelläni lukenut enemmänkin Kaajan taideanalyysejä eri taideteoksista, ja mikä mukavinta näiden analyysien tukena löytyy kuvat puhutuista teoksista. On aina helpompi ymmärtää mistä puhutaan, jos kyseisen taideteoksen näkee. Kuvituksen ansiosta ei tarvitse turvautua Googleen. Taideanalyysien lisäksi Rusetti kertoo myös kolmesta exästä, jotka on nimetty heidän kantamiensa lävistysten mukaan sekä kertojan suhteesta heihin. Näiden kahden ohella käydään myös henkeviä keskusteluja kahvilassa elottomien esineiden, kuten kahvin, lusikan ja sokerin kanssa sekä kierretään Euroopassa taiteen perässä. Kaikki tämä on kuitenkin rakennettu loogisesti toimivaksi kokonaisuudeksi, vaikka aiheiden runsaus saattaakin kuulostaa siltä että punainen lanka saattaa kadota kaiken joukkoon.

En osaa oikein sanoittaa sitä, mikä tässä teoksessa minua niin kovasti kiehtoi. Oliko se Kaajan kieli ja kerronta, jota oli nautinnollista lukea vai se, että tämä oli niin erilainen kirja ja poikkesi totutusta. Saattoi se olla sekin, miten kiinnostavasti Kaaja kertoo taiteesta ja taikoi minustakin esiin taiteesta kiinnostuvan puolen. Välillä mentiin kyllä turhan korkealentoisiin ulottuvuuksiin, mikä hieman soti oman makuni kanssa, mutta pian taas huomasin olevani naulittuna kirjan ääreen. Joskus eteen tulee niitä kirjoja, että ne mykistävät sanattomaksi. En minä osaa avata sitä, miksi tästä tykkäsin. Kunhan tykkäsin ja kannattaa kokeilla, jos tykkäät sinäkin.

• J. R. R. Tolkien - Hobitti eli sinne ja takaisin

Luin lapsille iltasatuna tämän klassikkotarinan ja pakko se on myöntää, että Tolkienin tarinoissa on sitä jotain. Oli ilo päästä Bilbon ja ystävien kanssa huimaan seikkailuun, jossa lähdetään pelastamaan kääpiöiden aarretta lohikäärmeen pesästä. Smaugia surmaamaan lähtee Gandalfin ja Bilbon kanssa joukko kääpiöitä, jotka haluavat aarteen lisäksi palauttaa lohikäärmeen ryöväämän asuinpaikkansa kansalleen. Vaiherikkaan seikkailun aikana Bilbo käy läpi huiman henkisen kasvun arasta ja mukavuudenhaluisesta hobitista rohkeaksi sankariksi. Iltasatuna tämä oli sopivan koukuttava, hienosti kuvaileva muttei kuitenkaan liian jännittävä. Luimme luvun parin illassa hitaasti nautiskellen, sillä lapset tuumasivat kirjan vaativan enemmän keskittymistä kuin monet muut kirjat. Tämä on totta, sillä nuorille suunnattuna perinteisenä fantasiatarinana tämä ei ole sieltä helpoimmasta päästä, mutta palkitsee ehdottomasti lukijansa. Tolkienin luoma maailma on täynnä toinen toistaan kiinnostavampia hahmoja sekä paikkoja ja nyt kaipaan Taru sormusten herrasta-trilogian pariin. Se on kuitenkin mielestäni vielä turhan jännittävä lapsille ääneen luettavaksi. Mutta ehkä palaan sen pariin itsekseni, sillä ostin taannoin yhteisniteen THS:stä omaan hyllyyni. Miljöön lisäksi pidimme lasten kanssa kerronnassa pilkistelevästä huumorista, joka keventää mukavasti joskus jopa synkäksi äityvää seikkailua. Klassikkotarina, on klassikko juuri sen takia, että kirjallisten ansioidensa lisäksi Keskimaa ja hobitit kiehtovat sukupolvesta toiseen. 

• Maggie O'Farrell - Hamnet

O'Farrellin Hamnet voitti Women's Prize of Fiction palkinnon vuonna 2020. Olin iloinen, kun teos suomennettiin, vaikka siihen tarttuminen veikin toivottoman kauan monen muun kirjan kiilatessa edelle. Mutta, olenpa iloinen että luin tämän. Hamnet kertoo pojasta, jonka muistolle kirjoitettiin yksi maailman kuuluisimmista näytelmistä. Kirja ei kerro suoraan kuuluisan näytelmäkirjailijan nimeä, mutta ajanjakso ja ripaus yleissivistystä kyllä paljastaa hänen olevan itse William Shakespeare. Will itse ei kuitenkaan ole tarinan keskiössä, vaan hänen vaimonsa Agnes sekä heidän lapsensa, miehen itsensä loistaessa poissaolollaan. Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, jossa toisessa nuori latinanopettaja rakastuu palavasti haukkaa pitävään tyttöön, joka on tottunut kulkemaan omia polkujaan ja toisessa pariskunnan laajentunutta perhettä kohtaa onnettomuus, kun musta surma saapuu taloon. Pidin valtavasti Agnesin henkilöhahmosta, joka ei halunnut solahtaa ajan perinteiseen vaimoihmisen ahtaaseen raamiin.

Kirja perustuu tositapahtumiin ja historiasta todennettavissa oleviin faktoihin, mutta tarinassa on mukana myös kirjailijan omaa tulkintaa ja mielikuvitusta. O'Farrell on onnistunut luomaan kiehtovan tarinan Shakespearen perheestä, joka avaa näytelmäkirjailijan perhe-elämää toisesta näkökulmasta. Nautin tämän kirjan lukemisesta, sillä mielenkiintoisen aiheen lisäksi se on hyvin kirjoitettu. O'Farrellin kieli on hyvin kuvailevaa, mutta hän saa aikakauden taiottua esiin kirjan sivuilla ja hän kuvailee eläväisesti Shakespearen perhettä, joka on melkoisen värikäs sakki Willin itsensä viettäessä suurimman osan ajastaan Lontoossa näytelmiensä parissa. Lumouduin tästä kirjasta ja saatoin pari kyyneltäkin tirauttaa. 

• Raisa Omaheimo - Ratkaisuja läskeille

Raisa Omaheimon tietokirja Ratkaisuja läskeille nostaa esiin tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä läskivihasta. Kirja nostaa esille tärkeitä pointteja ja näkökulmia, jotka laajensivat omaakin näkemystä siitä kuinka tietynlainen läskiviha on iskostunut minuunkin, varsinkin suhteessa omaan kehooni, mutta myös suhtautumisessa ylipainoon ylipäätään negatiivisesti. Ylipaino on epäterveellistä, epäviehättävää ja jotain mistä olisi syytä pyrkiä pois. Ymmärsin miten syvällä läskiviha on meidän yhteiskuntamme rakenteissa ja asenteissa, mikä saikin minut pohtimaan asiaa kirjan edetessä todella paljon. Pystyn allekirjoittamaan monet Omaheimon esiin nostamat asiat, mutta vaikka ylipaino ei automaattisesti tarkoita sitä, että ihminen on sairas, niin on kuitenkin fakta että ylipaino nostaa riskiä sairastua useampiin sairauksiin. Minulla jäi kuitenkin suoraan sanottuna hieman paha maku suuhun lopun kommentista, jossa Omaheimo esittää etteivät keskipainoiset tai vain vähän ylipainoiset ihmiset saisi käyttää kehopositiivisuutta. Vaikka keskipainoiset, ali- ja normaalipainoiset, mahtuvatkin yhteiskunnan asettamaan normiin ja mahdutaan istumaan vaikka sille lentokoneen penkille, niin läskiviha voi vaikuttaa usein myös heidän elämässään. Eikä me voida tietää minkälaisia kamppailuja ihminen on voinut joutua käymään läpi painonsa ja kehonkuvansa kanssa. Onko se niin hirveä asia, että käsitettä on alettu käyttämään kaiken kokoisten vartaloiden kohdalla, jos tavoitteena on normalisoida kaikennäköiset ja -kokoiset vartalot? Minun näkökulmasta on aina parempi, jos jokainen oppisi hyväksymään oman vartalonsa juuri sellaisena kuin se on ja rakastamaan kehoaan juuri sellaisenaan. Minusta kehorauha kuuluu kaikille, myös heille jotka menevät yhteiskunnan kauneusihanteisiin tai sopivat keskikoon standardiin siinä missä myös heille, joilla on rutkasti yli- tai alipainoa. Omaheimon loppukaneetin passiivisagressiivinen dissaus muita kuin 'oikeasti läskejä' kohtaan oli aika mauton ja vei maun muuten niin hyvältä ränttäykseltä ja infopaketilta aiheesta. 

• Alexandra Bracken - Lore

Kun kreikkalainen mytologia kohtaa Nälkäpelin. Bracken on tuonut kirjassaan vanhat jumalat moderniin aikaan kierossa ihmisjahtia muistuttavassa pelissä. Tätä nuorille aikuisille suunnattua urbaania fantasiaa ei ole ikävä kyllä suomennettu. Luen itse jonkin verran englanniksi, mutta tämän kirjan kanssa se oman lukemisen hitaus vieraalla kielellä nousi pintaan. Vaikka pidin kirjasta, minulla kesti yli viikon verran saada tämä kirja luettua loppuun. Toki Lore on paksu paketti yli 500 sivullaan, mutta kirjassa oli myös kohtia, jolloin toivoin tarinan edistyvän paikallaan jauhamisen sijaan. Pääpiirteissään Lore kuitenkin piti otteessaan ja koska rakastan kaikkia vanhoista mytologioista ammentavia tarinoita, olin suunnitellut tekeväni ihan oman postauksen kirjoista, jotka ammentavat vanhoista jumaltarustoista. Niinpä avaan enemmän Lorea ja tunnelmia kirjassa siinä. Lopputunnelma kirjasta oli kuitenkin positiivinen ja Lore nousi keskivertoa paremmaksi lukukokemukseksi, vaikkei se aivan täydellinen kirja minulle ollut. Suosittelen silti, jo kirjan mielenkiintoisen juonikuvion ja jahtikonseptin takia.

• Tuula Kallioniemi - Pitkä ja komee & Sari Luhtanen - Tuhkimo tennareissa

Siitä on pitkä aika, kun olen lukenut viimeksi nuorille suunnattua romantiikkaa. Sain Otavalta arvostelukappaleena heidän uuden LOVE-sarjansa kaksi aloittavaa osaa, jotka oli Kallioniemen Pitkä ja komee sekä Luhtasen Tuhkimo tennareissa. LOVE-sarja kertoo erilaisia rakkaustarinoita ja monenlaisista erilaisista rakkauksista. 

Kallioniemen Pitkä ja komee kertoo Vennusta, joka joutuu muuttamaan vanhempiensa työn takia toiselle paikkakunnalle ja jättämään taakseen kaveriporukkansa sekä ensirakkautensa Viivin. Kirja vei minut takaisin omiin teinivuosiin ja siihen tunteiden myllerrykseen. Kallioniemi kuvaa nuorten tunnemyrskyjä aidon eläväisesti ja uskon että monen nuoren on helppo samaistua Vennuun sekä hänen kavereihinsa. Pidin erityisesti siitä, että kirjan päähenkilönä oli nimenomaan poika ja varsinkin poika, joka kokee ulkonäköpaineita. Kirja tarttuu tunnemyrskyjen ohella tärkeisiin teemoihin, Vennusta on rankkaa aloittaa kaikki alusta ja etäsuhteenkin ylläpito tuntuu liian hankalalta. Mustasukkaisuus ja luottamuspula alkaa kalvamaan Vennun ja Viivin välillä hyvin pian. Uusien kavereiden saaminen on myös työlästä, eikä Vennu tunne heti kuuluvansa joukkoon. Lyhyt tarina Vennusta oli helppo ahmaista yhdeltä istumalta ja aikakin kului kirjan parissa aivan huomaamatta.

Luhtasen Tuhkimo tennareissa iski vielä kovempaa kuin Kallioniemen Pitkä ja komee. Erityisesti Luhtasen pureva huumori sai hymyn kareilemaan huulilla tämän nuorille suunnatun chic litin parissa. Luhtanen tuo Tuhkimon nykyaikaan Sini-Ella Tuhkalan muodossa, joka kärsii uusperheen mukana tuomista sisarpuolista ja uudesta arjesta. Sini-Ellalla on kesäksi kuitenkin kolme tavoitetta - saada kesätöitä, löytää täydellinen kulmakynä sekä poikaystävä. Tehtävä osoittautuu luultua hankalammaksi, varsinkin kun poikaystäväehdokas Joonaksen kanssa kaikki ei mene suunnitelmien mukaan ja sisarpuoletkin ärsyttävät. Tämäkin oli nopeasti luettava ja ihanan kesäinen kirja, joka käsittelee nuorten ihmissuhdesolmujen lisäksi uusperheen arjen haasteita nuoren näkökulmasta. Sini on myös ihailtavan itsevarma päähenkilö, jolla on asennetta! Tykkäsin tästä kirjasta ja sen makean kesäisestä tunnelmasta kovasti. Tuhkimo tennareissa sopii hyvin jo varhaisnuorille.

• Tiffany D. Jackson - Rajaton

Tässä on ehdottomasti ja kiistatta kuukauden paras ja kuohuttavin lukukokemus. Rajaton kertoo Chantedista, joka halajaa tähdeksi. Kun legendaarinen R&B-tähti Korey Fields huomaa koe-esiintymisessä Chantedin ja ottaa tämän siipiensä suojaan, on Chanted heti tämän lupauksien ja luksuselämän lumoissa. Pian unelma muuttuu kuitenkin painajaiseksi.

Jacksonin nuorille aikuisille suunnattu mysteeri veti suorastaan sanattomaksi. Myös alun sisältövaroitukset olivat aivan paikallaan, sillä kirjaa ja sen raffejakin kohtauksia oli ajoittain hyvinkin ahdistavaa lukea. Aikuisen miehen harjoittama väkivalta sekä hyväksikäyttö alaikäistä ja sinisilmäistä Chantedia kohtaan on aiheena varoittava sekä ajankohtainen. Kirjailija kertoo myös saaneensa inspiraation tarinalleen oikeasta tarinasta musiikkimaailmasta, jossa varmasti nuorten tähdeksi halajavien ihmisten hyväksikäyttö on totisinta totta. Pelottavaa siitä tekee hiljainen hyväksyntä ja se miten rahalla voi ostaa ihmisiä hiljaiseksi. 

Se mikä teki tästä kirjasta niin uskomattoman hyvän oli se kuinka tulenpalavasti vihasin jokaisella solullani Koreyta. Kunnon törkykasa! Mutta Rajaton myös koukuttaa. Luimme tätä yhdessä lukupiirin kanssa ja minähän en voinut pidätellä itseäni kirjan kanssa ja luin loppuun jo ennen aikojani. Onneksi en ollut ainoa, joka ei malttanut pidätellä itseään kirjan suhteen. Jo alussa heitetään ilmoille koko kirjan läpi kantava cliffhanger - kuka murhasi Korey Fieldsin - ja koko ajan on vain pakko saada tietää mitä tapahtuu seuraavaksi. Tämä kirja herätti niin paljon tunteita, että välillä oikein kihisin kaikkien tunteiden ja ajatusten voimasta. Minua oksetti aikuisen miehen harjoittama hyväksikäyttö, suututti se miten rahaa ja valtaa voi käyttää väärin omiin tarkoitusperiin ja raivostutti virkavallan suhtautuminen asioihin. Olikin mahtavaa, että luimme kirjan lukupiirissä, jossa näistä kaikista ajatuksista pääsi keskustelemaan muiden kanssa. Älyttömän hyvä kirja, lukekaa ihmiset tämä jos joku!

• Sebastian Fitzek - Sielunmurskaaja

Rakastan Fitzekin kirjoja! Luen enää vähän trillereitä, koska oikein mikään ei enää yllätä. Fitzek kuitenkin tekee poikkeuksen ja luen kaiken mitä häneltä julkaistaan. Enkä ole lukenut vielä yhtään huonoa kirjaa häneltä. Sielunmurskaajassa oli samaa tunnelmaa kuin Potilaassa, sillä tämän suljetun paikan mysteerin tapahtumapaikkana toimii syrjäinen parantola, jossa myrskyisenä yönä pääsee riehumaan sarjamurhaaja vapaana. Kuulostaa kliseiseltä, mutta elokuvamaisesti etenevä juoni saa puristamaan kirjaa rystyset valkoisina samalla, kun kirjaa pitää ahmia eteenpäin henkensä hädässä. Piinaavaa jännitystä on siis luvassa, kun päähenkilö taistelee aikaa ja kuolemaa vastaan. Fitzek oli loppuratkaisun kanssa jälleen minua askeleen edellä, sillä kuvittelin olevani kerrankin oikeilla jäljillä, mutta ei. Motiiveja osasin arvata, mutta syylistä en. Fitzek hallitsee kutkuttavien psykotrilleireiden kirjoittamisen ja osaa kertatoisensajälkeen vetää maton jalkojeni alta, vaikka tiedän että se on sieltä tulossa. Mutta siksi kai rakastankin näitä kirjoja niin tulenpalavan kovasti. Ja vaikka Fitzek käyttää kirjoissaan hyödyksi jännäreiden perinteisiä kliseitä ja juoniratkaisuja, niin hän erottuu edukseen trillereiden massasta nimenomaan sillä, miten hän niitä käyttää ja miten hän yhdistää ne vatsanpohjassa kutkuttavaan jännityksen tuntuun. Olen liittynyt Fitzek-fanikerhoon ja olen sen ylpeä ja vannoutunut jäsen. Tänä vuonna ilmestyy muuten kaksi uutta Fitzekin kirjaa, en malta odottaa!