perjantai 22. maaliskuuta 2019

Päivi Alasalmi: Riivatut

"Kun kaksi outoa kulkijaa ilmestyy Sunilan kylänraitille marraskuussa 1891, kylän rauha järkkyy. Kohta räyhähenki riivaa torppari Manu Lauhaa, hänen vaimoaan Lahjaa sekä heidän keuhkotautista piikaansa Herttaa. Koko kylä todistaa henkensä uhalla Lauhan tuvassa, miten kirveet ja kovasimet lentävät ilmassa. Onko kyseessä kostonhimoinen piru vai vaarallinen joukkoharha?

Sanomalehtimies Hugo Untamo lähetetään paikalle selvittämään, onko Tampereelle asti kantautuneilla huhuilla todenperää. Naisten kertomukset kylän salatusta elämästä ja maalaisidyllin pimeästä puolesta kietovat lehtimiehen pelon ja intohimon tahmeaan verkkoon. Kunnianhimon riivaaman lehtimiehen on löydettävä juorujen keskeltä totuus, ja kun hän löytää sen, hänen henkensä on vaarassa."

Kustantamon sivuilla kuvaillaan tätä Alasalmen 21. teosta kauhuromaaniksi, mutta mielestäni Riivatut on enemmänkin historiallinen romaani psykologisella twistillä. Kirjan ajankuva on todella onnistunutta ja herättää 1890-luvun elävästi henkiin lukijan mielikuvissa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen Sunilan kylään, mutta tarina itsessään perustuu tositapahtumiin, ja on saanut inspiraatiota myös suomalaisesta kansanperinteestä. Tämä tekikin kirjasta varsin mielenkiintoista luettavaa. Juoni kulkee kokoajan toden ja epätoden rajamailla, on lukijan itsensä pääteltävissä riehuuko Lauhan pirtissä itse piru, poltergeisti vai onko kyseessä vain joukkohysteria. Kummallisia asioita tapahtuu, esineet liikkuvat itsekseen paikasta toiseen, mikä saakin kylän ihmiset kauhun valtaan. Alasalmi väläyttelee osalle tapahtumista luonnollistakin selitystä, mutta yliluonnolisille selityksillekin jätetään oma tilansa.

Tarinan kertojina toimii minä-muodossa lehtimies Hugo Untamo, joka lähetetään kotipitäjään selvittämään rieuuhko torpassa todella räyhähenki vai onko kaikki vain huiputusta. Hugo ryhtyykin tutkimaan tapausta ja sekoittuu kylän vaiettuihin salaisuuksiin yhä syvemmälle. Toisena kertojana toimii ulkopuolisen kertojankeinoin Lauhan perheen piika Hertta, joka sairastaa pitkälle edennyttä keuhkotautia, mutta on olosuhteiden pakosta pakotettu työskentelemään piikana perheessä. Kahden kertojan ratkaisu valottaa kirjan tapahtumia eri näkökulmista mielenkiintoisesti. Tunnelma tiivistyy loppuakohden ja huipentuu ennalta-arvaamattomaan loppuratkaisuun, joka yllätti minut täysin. 

Riivatut oli mielenkiintoinen lukukokemus, kirja oli helppolukuinen ja nopeasti lukaistu läpi. Olisin toivonnut ehkä enemmän kauhunelementtejä, sillä kauhukirjana aloin tätä lukemaan, mikä hieman lopulta latisti lukukokemustani. En voi kuitenkaan muuten moittia kirjaa mistään. Siksi lukukokemuksen pisteyttäminen onkin vaikeaa, mutta pitkän harkinnan jälkeen päädyin antamaan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2018
Sivuja: 267

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Fiona Barton: Lapsi

"Pieni uutinen sanomalehdessä kertoo rakennustyömaalta yllättäen löytyneestä, vuosia sitten haudatusta vastasyntyneen lapsen ruumiista. Suurin osa lehden lukijoista tuskin edes vilkaisee uutista, mutta kolmen naisen elämän se mullistaa täysin.

Yksi naisista, lapsensa kauan sitten menettänyt Angela, saa jälleen muistutuksen elämänsä kauheimmasta tapahtumasta.
Toiselle naisista uutinen merkitsee vaaraa, sillä hänen synkin salaisuutensa saattaa olla paljastumassa.

Kolmas nainen, toimittaja Kate Waters, näkee uutisessa ensimmäisen vihjeen, jota seuraamalla hän voi olla suuren jutun jäljillä. Lapsen tarinan on aika nousta esiin."

Lapsi jatkaa toimittaja Kate Watersista kertovaa sarjaa. Pidin Bartonin esikoisesta tai siitä miten siinä lähestyttiin rikosta rikoksentekijän vaimon näkökulmasta. Tykästyin myös päähenkilönä toimivaan Kateen, joka vaikutti varsin inhimilliseltä henkilöhahmolta ammatistaan huolimatta. Oli siis selvää, että halusin lukea sarjan toisen osan ja toivoin pääseväni tutustumaan paremmin Bartonin luomaan toimittajattareen. Kovin paljon ei vieläkään raoteta Katen yksityiselämää. Pääpaino on enemmän rakennustyömaalle haudatun vastasyntyneen tarinan selvittelyssä, mutta hieman paremmin lukija oppii kuitenkin tuntemaan tuota keski-ikäistä toimittajaa, joka on naimisissa syöpälääkärin kanssa sekä kahden pojan äiti. Pohdin vain kuinkahan paljon Katessa on Bartonia itseään, sillä hänkin on toiminut toimittajana ennen kirjailijaksi ryhtymistään. 

Lapsi on nopealukuinen, viihdyttävä ja kevyt dekkari, joka on kaikessa siisteydessään lukijaystävällinen. Rikoksilla ei mässäillä, eikä kirjassa ole väkivaltaisia tai inhottavia yksityiskohtia dekkareille tyypilliseen tapaan. Pidän siitä miten rikoksia lähestytään toimittajan näkökulmasta, mutta ääneen pääsevät myös keski-ikäinen mieleltään hauras Emma, joka pelkää että tuntemattoman vauvan jäännösten löytyminen nostaa pintaa hänen tarkoin hautaamansa salaisuudet. Tapahtumia tarkastellaan myös Emman äidin 73-vuotiaan Juden näkökulmasta sekä lapsensa 70-luvulla menettäneen Angelan silmin. Yhden kappaleen verran äänensä saa kuuluviin myös Juden miesystävä Will. 

Minulle oli alusta asti selvää että kaikkien naisten tarinat tulevat lomittumaan toisiinsa lopulta. En vain osannut yhtään odottaa millä tavalla se lopulta kävisi. En ole varma oliko loppuratkaisu huikean kekseliäs vai liian epäuskottava mennäkseen sattuman piikkiin. Yhtäkaikki viihdyin kuitenkin todella hyvin kirjan parissa, vaikka jossain vaiheessa tarina tuntui junnaavan hetken paikoillaan. Loppua kohden mentäessä minun oli suorastaan ahmittava kirjaa, jotta saan tietää miten kaikki päättyy. 


Yllättävä, vaivaton  ja viihdyttävä page-turner ovat sanat, joilla lyhyesti kuvailisin Lasta. Keskinkertaista rikoskirjallisuutta, mutta sitäkin viihdyttävämpää. Sarjan kolmas osa The Suspect on jo ilmestynyt englanniksi, toivottavasti suomennoskin saataisiin pian. 

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: The Child (2017)
Sivuja: 432
Suomentanut; Pirkko Biström

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Kristin Hannah: Satakieli

"Elämä natsien miehittämässä Ranskassa on kovaa. Vianne, jonka mies on rintamalla, on valmis mihin tahansa pitääkseen perheensä hengissä - jopa yhteistyöhön miehittäjien kanssa. Pikkusisko Isabelle on Viannea kapinallisempi ja uhkarohkeampi. Hän rakastuu partisaaniin, liittyy vastarintaliikkeeseen eikä epäröi panna henkeään alttiiksi toisten puolesta. Kumpikin sisarista luovii sota-ajan melskeissä parhaan kykynsä ja omantuntonsa mukaan. Näennäisen erilaisia luonteita yhdistää sitkeys, ja vaikka elämänarvot ja toimintatavat eivät kohtaa, ovat tavoitteet samat: vapaus ja rakkaus."

Kirstin Hannah on minulle tuttu nimi kirjallisuuden maailmasta, mutta koskaan aikaisemmin en ole hänen tuotantoaan lukenut. Vaikka hänen kirjoja olenkin kirjastossa hypistellyt muutamaan otteeseen. Olen jostain syystä ajatellut kirjojen olevan täynnä pintaliitoista höttöä ja lukenut hänet samaan kategoriaan Catherine Cooksonin ja Nora Robertsin kanssa. Satakielen melankolinen ja kaunis kansi kuitenkin kiinnitti huomioni ja herätti mielenkiintoni. Minulle tuli vahva tunne siitä, että haluan tämän kirjan lukea, ja olin jo muutaman kehuvan sanankin kuullut kirjasta. Hieman epäilin pystyisikö aiheensa puolesta kirja tarjoamaan minulle mitään uutta ja erikoista. Toista maailman sotaa on kirjallisuudessa käsitelty sekä analysoitu niin paljon ja niin monelta kantilta, että tuntuu monien tarinoiden olevan jo toistensa toisintoja. Satakielen tunteikas ja riipaiseva tarina jättää kuitenkin rintamat ja keskitysleirit taka-alalle, vaikka saksalaiset sotilaat aiheuttavatkin sekasortoa ja ilmentävät pahuuttaan tässäkin tarinassa. Tässä kirjassa sankareina toimivat naiset, jotka ovat jääneet kotirintamalle, naiset jotka altistavat vaaraan oman henkensä tehdäkseen osansa, pelastaakseen viattomien ihmisten henkiä, natsien hirmuvallan alla.

Sainkin huomata, että tämä kirja tarjosi minulle aivan uudenlaisen näkökulman miehitetystä Ranskasta. Ranskan juutalaisten siirroista ja operaatio Kevättuulesta olinkin aikaisemmin jo lukenut, mutta tämä tarina kerrotaan tavallisten ranskalaisnaisten näkökulmasta, kahden sisaruksen, jotka koittavat omalla tavallaan selviytyä sodasta ja tehdä oman osansa. Toinen suojelemalla jälkikasvua, toinen liittymällä vastarintaliikkeeseen, kapinoimalla nukkehallitusta ja natsien valtaa vastaan hiljaisesti pinnan alla. Tarina etenee kahdessa aikatasossa, vaikka enimmäkseen eletään vuosissa 1940-1945, mutta liikkeelle lähdetään vuodesta 1995. 

Vaikka kirja käsittelee rankkaa aihetta - toista maailman sotaa, puutetta, menetystä, ihmisen pahuutta, on sen lohdullisena taustasävelenä rakkaus. Rakkaus ja sen monet ilmenemismuodot. Se antaa voimaa jatkaa eteenpäin, luo toivoa tulevasta ja saa taistelemaan sen puolesta. Viannen ja Isabellen tarina oli riipaiseva, kaunis ja hätkähdyttävän sekä surullinen samaan aikaan. Tämä lukuromaani vaikutti tunteisiini niin paljon, että kirjan loppumetreillä itkin valtoimenaan ja niin ei käy kovin usein. Ajatuksen tasolla monikin liikuttava kirja on saanut minut itkemään, mutta kyyneliä virtaamaan harvoin. Tiedän että tämä tarina oli täysin fiktiivinen, mutta jotenkin se tuntui kuitenkin niin mahdolliselta ja kaikki kirjan hahmot niin eläviltä.

Tunnelmaltaan Satakieli toi mieleeni Kaikki se valo jota emme näe kirjan, joka onnistui tekemään lähtemättömän vaikutuksen minuun. Samalla se toi etäisesti viihteellisellä tasolla mieleeni Mortonin kirjat. Satakieli on juonellisesti ja kerronaltaan ehdottomasti viihteellinen lukuromaani, joka lievitti mukavasti rankan aiheen käsittelyä. Ajottain kieli oli hieman kömpelöä, mutta kun tarina alkaa kunnolla vetämään olin niin sen vietävissä, etten edes huomannut koko asiaa. Pidin lopulta aivan suunnattoman paljon lukemastani ja ajattelin myös tästä rohkaistuneena tutustua Hannahin muuhunkin tuotantoon. 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: The Nightingale (2015)
Sivuja: 450
Suomentanut: Kaisa Kattelus 

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 2. maaliskuuta 2019

Emma Donoghue: Huone

"Huone on riipaiseva kertomus viisivuotiaasta Jackista, joka asuu yhdessä, lukitussa huoneessa äitinsä kanssa. Pienen pojan äänellä kerrottu tarina vie mukanaan vuoroin itkettää, vihastuttaa ja hymyilyttää.

Tarina alkaa Jackin hauskasta viisivuotissyntymäpäivästä, ja vasta vähitellen lukijalle selviää totuus äidin ja pojan elämästä. Äiti on kidnapattu seitsemän vuotta sitten ja on siitä lähtien ollut väkivaltaisen miehen vankina pihavajassa, jossa on tarjolla vain rajallinen määrä ruokaa ja tarvikkeita. Äiti on kuitenkin onnistunut rakentamaan pojalleen täyteläisen elämän, josta ei puutu virikkeitä eikä rakkautta.

Huone, jossa Jack ja Äiti asuvat, on reilut kolme metriä kanttiinsa ja siinä on kattoikkuna ja lukittu ovi. Jack katsoo mielellään televisiota ja tykkää piirroshahmoista, mutta tietää, että mikään ruudulla näkyvä ei ole todellista. Vain hän itse, Äiti ja Huoneessa olevat esineet ovat totta."

Huone on lapsen näkökulmasta kerrottu ja todella riipaiseva tarina Jackista, joka on elänyt lyhyen elämänsä eristyksissä muusta maailmasta. Kirja voidaan jakaa kahteen osaan: huoneeseen ja sen ulkopuoleen. Itse pidin enemmän tarinan siitä osasta, joka kerrotaan huoneen ulkopuolella, kun äiti ja lapsi ovat päässeet pakoon Vanhalta Kehnolta. Oikeastaan tempauduin tarinan mukaan kunnolla siinä vaiheessa, kun Äiti ja Jack alkavat punoa pakosuunnitelmiaan. Kaikki ennen sitä oli kuvausta Äidin ja Jackin arjesta pienessä huoneessa, jossa pakoa todellisuudesta toivat vain muutamat kirjat ja televisio. Toisaalta se näytti myös kuinka äidinrakkaus on saanut äidin tekemään lapsen arjesta rutinoituineen ja mahdollisimman virikkeellisen, niissä puitteissa mitkä ovat mahdollisia. Viisivuotias Jack osaa lukea, juosta radan 16 askeleella todella nopeaa ja hän osaa laskea jopa yli kahteensataan. Jack kokee että elämä huoneessa on turvallista ja onnellista, on vain hän ja äiti sekä heidän omat puuhansa. Mutta Jack tietää, että kun ulko-ovi sanoo piip piip ja Vanha Kehno astuu sisään, hänen pitää mennä vaatekomeroon piiloon siksi aikaa, että äijä on natisuttanut äidin sänkyä tarpeeksi ja poistunut huoneesta.

Se miksi pidin tarinan toisesta osasta enemmän, elämästä huoneen ulkopuolella, on se kuinka hienosti siinä on kuvattu Jackin eristäytyneen elämän jättämät jäljet. Äiti ajattelee ettei pojassa ole mitään vikaa, hän osaa puhua, liikkua, lukea ja laskea, mutta kuitenkaan Jack ei tiedä miten kävellä kengät jalassa, kuinka kohdata toisia ihmisiä tai kavuta portaita ylös ja alas. Hengitysilmassa leijuu bakteereita, jotka voivat olla tappavia pienelle pojalle ja kevätaurinko saattaa polttaa ulkoilmaan tottumattoman pojan ihon pahasti. Jack ei osaa kaikki sanoja oikein, hän sanoo ole hyvä kun pitäisi sanoa kiitos, mutta fiksu poika havannoi ympäristöään tarkasti ja oppii koko ajan enemmän uudesta maailmasta. Toivoa siis on, vaikka tie on pitkä ja kivinen. 

Kirjan tarina onnistui vetoamaan vahvasti tunteisiini. Vaikka Jackissa henkilöhahmona on puutteensa ja epäuskottavuutensa, en antanut sen vaikuttaa lukukokemukseen. Huone on kerronnaltaan klassinen page-turner ja tarinana psykologinen selvitymistarina, joka viihdyttää sekä kauhistuttaa lukijaa.  Vaikka kirjan teema on synkkä, kirja ei mässäile aiheellaan ja tarinan rinnalla kulkee koko ajan valoisa toivo, joka tekee kirjasta miellyttävämmän lukea. 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2012
Alkuteos: The Room (2010)
Sivuja: 323
Suomentanut: Sari Karhulahti

Mistä minulle: Olen saanut tämän kirjan joskus joululahjaksi. Kirja ehti lämmittää hyllyä melko kauan ennen siihen tarttumista.

torstai 28. helmikuuta 2019

Kiera Cass: Eliitti & Ainoa

5 tyttöä saapui palatsiin. Vain 6 on jäljellä.
 
Valintaan osallistui alun perin kolmekymmentäviisi tyttöä. Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi – ja America yrittää vieläkin selvittää todelliset tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille?

America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät täsmälleen, mitä haluavat – ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa.


35 tyttöä osallistui Valintaan, vain yksi voi voittaa.

On tullut aika kruunata voittaja.

Kun America kutsuttiin mukaan Valintaan, hän ei koskaan kuvitellut pääsevänsä lähelle kruunua – tai prinssi Maxonin sydäntä. Kilpailun lähestyessä loppuaan ja palatsin muurien ulkopuolelta tulevien uhkien käydessä yhä säälimättömämmiksi, America kuitenkin käsittää, miten paljon hänellä on hävittävänään – ja miten kovasti hänen on taisteltava haluamansa tulevaisuuden puolesta.


Tykäistyin todella paljon Kiera Cassin sarjan aloitusosaan, Valintaan, joten lopulta minun oli luettava myös nämä kaksi seuraavaa osaa. Sarjan on ilmeisesti alunperin tarkoitettu olevan trilogia, mutta näiden kolmen kirjan jälkeen on ilmestynyt suomeksi ainakin Perijätär ja Kruunu, joissa tarinan sankarittarena jatkaa American tytär.

Eliitin kohdalla sarja sai jo aavistuksen vakavempia sävyjä, kun maan politiikkaa sekä historiaa avattiin lukijalle enemmän. Politiikalla alkoi olemaan osansa, tuleehan voittajasta kruununperijän puoliso. Todella kevyt YA-dystopia linja jatkuu kuitenkin näissä kahdessa seuraavassakin osassa. America jahkaa Aspenin ja Maxonin välillä. Hän ei tiedä onko hänestä kuninkaaliseksi sekä tekemään maata koskevia poliittisia päätöksiä, olemaan ylväästi esillä kaiken kansan nähtävillä. Vaikka voittajalle onkin luvassa avioliitto prinssi Maxonin kanssa, jolle American sydän tuntuu odotuksien vastaisesti sykkivän, hämmentää hänen tunteitaan kuitenkin vielä entinen poikaystävä Aspen, joka on saanut paikan linnasta vartijana. America joutuu siis törmäämään entiseen rakkaaseensa väistämättä, hänen yrittäessään tehdä valintoja tulevaisuutensa suhteen. Eikä päätöksen tekoa helpota yhtään Aspenin lämpimät tunteen Americaa kohtaan. 

America ja Maxon joutuvat koko ajan ristiriitoihin toistensa kanssa, vaikka lämpimät tunteet toisia kohtaan ovat kaikkien nähtävillä, on maan kouhuva poliittinen tilanne haastava. Lisäksi kapuloita rattaisiin heittävät muut tytöt, jotka haluavat prinssin myös itselleen. Maxon joutuu jakamaan palan itsestään kaikkien kanssa, sillä hän haluaa olla varma valinnastaan. Tyrannimaisella kuninkaalla on myös omat mielipiteensä siitä, kuka on sovelias maan seuraavaksi prinsessaksi ja lopulta myös kuningattareksi. Näin ollen aina lähennyttyään Maxon ja America tuntuvat ajautuvan yhä uudestaan ja uudestaan kauemmas toisistaan. Voiko heidän suhteestaan lopulta tulla mitään?

Lukijalle on koko ajan selvillä mitä kohden tarinassa kuljetaan. Silti kaikki draama siinä välissä onnistuu viihdyttämään, ja vaikka juoni on  pääpiirteissään todella ennalta-arvattava, ei se haittaa ollenkaan. Tämän sarjan parissa viihtyy ja kirjatkin tulee ahmaistua ennätysvauhtia välipalaksi. Näiden kirjojen koko hienous on siinä, miten loppuratkaisuun päästään, mitä kaikkea ennen vääjäämätöntä lopputulosta tulee tapahtumaan. Teksti on helppoa ja nopealukuista, ja sarjan kirjat toimivat oikein hyvin aivot narikkaan -kirjallisuutena. Sarjalla ei ole oikeastaan muita vahvuuksia kuin viihdearvo, mutta se on riittänyt minulle, sillä aion edelleen jatkaa sarjan parissa. 

Tietoa kirjasta:                                                                  
Kustantamo: Pen & Paper                                            
Ilmestynyt suomeksi: 2016                                               
Alkuteos: The Elite (2013)                                                 
Sivuja: 320                                                                      
Suomentanut: Laura Haavisto   

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Pen & Paper
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: The One (2014)
Sivuja: 323
Suomentanut: Laura Haavisto

Mistä minulle: Kirjastosta                                        

maanantai 25. helmikuuta 2019

Becky Albertalli: Minä, Simon, homo sapiens

"Onko kaikkien pakko tulla kaapista? Riemastuttava ja sympaattinen romaani Simonista, jonka elämä menee mullin mallin, kun hänen salainen ihastuksensa uhkaa paljastua.

16-vuotias Simon inhoaa kaikenlaista draamaa, eikä ole ulkona kaapista homoutensa suhteen. Sitten sähköpostiviesti joutuu väriin käsiin, ja Simonin on astuttava pois mukavuusalueeltaan. Pelissä on mahdollisuus onneen ihastuttavan ja hämmentävän pojan kanssa – pojan, jota Simon ei ole koskaan tavannut."

Tässä oli kirja, jonka sivut loppuivat kesken. Olin aivan hämmästynyt, kun silmien eteen hyppäsivät kirjailijan kiitokset, vaikka olin vielä enemmän kuin valmis jäämään Simonin, hänen hupaisan perheen ja ihanien ystävien pariin fiilistelemään nuoruuden tuskaa ja auvoa. Kerrassaan ihana hyvänmielen kirja, joka kertoo myös nuoruuden vaikeudesta, varsinkin kun nuori yrittää kaikkien odotusten ristipaineissa löytää omaa itseään. Tässä nuorille suunnatussa romaanissa on kuitenkin ihanan pirskahtelevaa huumoria, joka saa väkisin hymyn nousemaan huulille. Olisin voinut lukea tämän heti uudestaan, niin paljon tästä pidin. Kirjaa on kehuttu paljon monelta suunnalta ja kirja on täysin kehunsa ansainnut.
 
Minä, Simon, homo sapiens on sympaattinen tarina Simonista, joka painii kaapista ulostulemisen vaikeuden kanssa. Hän viestittelee Bluen kanssa, joka on hänen ensimmäinen kunnon ihastumisensa, mutta asioita mutkistaa se, ettei Simon tiedä kuka Blue todellisessa elämässä on. Itse arvasin Bluen henkilöllisyyden jo paljon ennen asioiden paljastamista, jotenkin se tuntui loogiselta, kun kirjailija yritti saada lukijan epäilyiden kääntymään ihan toisia henkilöitä kohtaa. 

Vaikka kirja on humoristinen ja helppolukuinen, on sillä myös sanomansa. Se nostaa esille asian, josta edelleenkin puhutaan hyssytellen ja häpeillen, nimittäin homoseksuaalisuuden. Olisi ihana jos jokainen saisi olla sellainen kuin on, ilman että omaa suuntautumistaan tarvisi piilotella tai että sen vuoksi joutuisi kiusatuksi tai leimatuksi. Ihanteellisintä olisi jos kaapista tulemista ei tarvitsisi pelätä tai jännittää, mutta hetero-oletus on niin vahva, jopa niissä suvaitsevaisemmissakin piireissä, ettei oman homoseksuaalisuuden esille tuominen ole aina helppoa. Simon on hyvin sujut oman seksuaalisuutensa kanssa, hän vain tiedostaa sen että asian sulattaminen muille - hänen perheelleen ja ystävilleen - ei välttämättä ole helppoa. Samalla hän pelkää asian julkisuuteen tuomisen muuttavan hänen ja läheisten välejä peruuttamattomasti. Siksipä ystävyyssuhteetkin joutuvat koetukselle, kun Simon yrittää tasapainoilla asian kertomisen kanssa.

Kirjan pohjalta tehty elokuva on ehdottomasti pakko myös nähdä.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2017
Alkuteos: Simon vs. Homo Sapiens Agenda (2015)
Sivuja: 253
Suomentanut: Lotta Soininen

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Stephen King: Cujo

"Suuri, kiltti koira ajaa jäniksen salaiseen maanalaiseen luolaan – ja herättää nukkuvan paholaisen, joka on itse kuolemaakin pahempi. Kauhistunut neljävuotias poika näkee makuuhuoneensa komeron oven avautuvan ihmiskäden sitä koskematta ja kirkuu nähdessään paholaismaisten punaisten silmien kiiluvan pimeydessä. Pienen Castle Rockin kaupungin valtaa hirveä paha voima, joka tuhoaa niin ruumiin kuin mielenkin..."

Cujo oli paikoitellen todella ahdistavaa luettavaa, kun kiltistä ihmisen parhaasta ystävästä tulee asteittain armoton tappokone. Oli riipivää lukea kuinka Cujon mieli hiljalleen murtuu sairauden jyllätessä kehossa, ja kuinka se unohtaa pala palalta hänelle rakkaimmat ihmiset.

Tunnelma kirjassa on aluksi leppoisa kirjailijan esittelessä keskeisiä henkilöitä esitellään lukijalle. Kun Cujon sairaus alkaa etenemään, tunnelma tiivistyy ja juoni rytisee eteenpäin kovalla vauhdilla. Lopulta juonen kanssa kiskaistaan käsijarrua päälle ja tarina etenee verkaisesti viivytellen Donnan ja Tadin piinaa loukossa, verenhimoisen koiran riehuessa ulkopuolella. Tuleeko kukaan apuun ajoissa? Loppuratkaisu kuitenkin tapahtui rytinällä, eikä siinä säästelty lukijaa brutaalilta verilöylyltä.

Tämä ei minusta ollut parasta Kingiä. Ensinäkin tästä kirjasta puuttuu se yliluonnollinen twisti, mikä on ominaista Kingille. Kaikki tapahtumat pääasiassa oli selitettävissä luonnollisesti - oli rokottamaton koira, joka sai sattuman kautta vesikauhu tartunnan. Kuitenkin alkujohdannossa esiteltiin Castle Rockissa riehunut sarjamurhaaja sekä Tretonien perheen pojan, Tadin, komerossa lymynnyt hirviö. Aluksi en nähnyt näiden kahden tarinan välillä mitään yhtäläisyyksiä, mutta kirja käsittelee pahuutta ja nimenomaan sitä miten hyvästäkin voi tulla paha. Sarjamurhaaja oli aluksi poliisi, Cujo mitä ihmisystävällisin koira. Castle Rockin hirviöillä ja pahuudella on kytkös toisiinsa. Castele Rock onkin kaupunkina varsin mielenkiintoinen paikka. Kingin ystävät tietävätkin, että kyseiseen kaupunkiin sijoittuu varsin moni Kingin tarinoista ja HBO:lta ilmestyi vastikään kaupungin nimeä kantava sarja, joka avaa hieman kaupunkia piinaavaa pahuutta. Castle Rock on fiktiivinen Kingin itsensä luoma mainelainen pikkukaupunki, jossa tapahtuu kaikenlaista. Sarja oli todellakin katsomisen arvoinen, sillä juonen ohella siitä saattoi bongata kirjoista tuttuja tyyppejä.

Minun haaveenani on lukea kaikki Kingin kirjat ainakin kerran läpi. Tätä nimenomaista kirjaa on ollut vaikea löytää. Nyt kirjastojen yhdistyessä ja varauksien muuttuessa ilmaisiksi, tajusin lopulta varata kirjan toisesta kirjastosta ja se lähetettiin minulle Sallan kirjastosta. Onneksi tämä oli lyhentämätön versio, sillä jossain vaiheessa tämä kirja on joutunut sensuurin alaiseksi. Cujo on Kingin kahdeksas romaani, lyhyt, vimmainen ja raaka tarina, jota tuskin tulen lukemaan koskaan uudestaan. Tähän mennessä olen lukenut Kingiltä Christine tappaja-auton, Hohdon, Carrien, Painajaisen, Rita Hayworth - Avain pakoon, joka on Kauhun vuodenajat novellikokoelmasta irroitettu pienoisromaani, Julman leikin, Naisen raivon, Kalpean aavistuksen, Eksyneiden Jumalan, Liseyn tarinan, Tapahtumapaikkana Duma Keyn, Tohtori Unen, Heräämisen, Ulkopuolisen sekä Ruususen unen. Kingin tuotannon läpikäyminen on siis edennyt ihan mukavasti ja pääasiassa ollut täynnä positiiviisia lukukokemuksia.

 
Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Book Studio
Ilmestynyt suomeksi: 1992
Alkuteos: Cujo (1981)
Sivuja: 374
Suomentanut: Reijo Kalvas
Mistä minulle: Kirjastosta