maanantai 6. heinäkuuta 2020

Lyhyt arvioita

Joel Haahtela - Adélen kysymys

Otava, 2019
Arvoituksellinen pienoisromaani miehestä, joka lähtee luostariin tutkimaan Pyhän Adèlen mysteeriä ja ottamaan selvää itsestään. 
Mies matkustaa luostariin Pyreneille tutkimaan tarinaa Pyhästä Adèlesta, naisesta, joka putosi jyrkänteeltä alas ja julistettiin myöhemmin pyhimykseksi. Samalla alkaa matka kauas miehen omaan menneisyyteen ja ikiaikaiseen mysteeriin. Adèle esittää kysymyksen yhdeksänsadan vuoden takaa: voiko ihmeitä tapahtua?
Lukeudun siihen moninaiseen porukkaan, jotka pitävät Haahtelan kirjoista ja hänen herkän lyyrisestä kerronnastaan. Varsinkin Elena ja Traumbach ovat teoksia, joiden lukemista muistelen lämmöllä vuosienkin jälkeen. Adélen kysymys ei kuitenkaan yltänyt suosikkieni joukkoon, vaikken kirjaa voi kyllä huonoksikkaan moittia. Haahtelalle ominainen lumoava kerronta oli jälleen läsnä ja monesti hänen kirjojaan haluaa lukea vain sen takia. Miljöönä toimiva munkkiluostari oli mielenkiintoinen paikka ja Adéleakin koskevat kysymykset kutkuttivat uteliasuuttani. Kirjan tunnelamakin oli ainutlaatuinen, herkkä ja ikäänkuin herkästi särkyvä. Mikä sitten tökki?

Kokonaisuutena tarina ei kuitenkaan onnistunut puhuttelamaan sen syvemmin ja en suuremmin välittänyt kirjan hengellisestä painotuksesta, jossa pohdittiin uskonnollisia kysymyksiä. Adélen kysymys jäi minulle vain keskinkertaiseksi lukukokemukseksi, mutta onneksi se oli nopeasti luettava pienoisromaani. Pidemmässä muodossa olisi saattanut käydä puuduttavaksi, sillä kirjasta tuntui puuttuvan se jokin, mikä olisi saanut minut vaikuttumaan.

Enni Mustonen - Pukija

Otava, 2020
Jouluna 1949 pula-aika alkaa lopulta helpottaa. Kirsti yrittää sopeutua elämäänsä sotaleskenä ja isättömän Ilpo-pojan äitinä. Tytär Viena on kirjoitusten jälkeen ollut piikomassa Englannissa ja palaamassa jouluksi kotiin.
Kirsti on tyttärestään huolissaan, Ida-mumma on puolestaan varma, että taiteellinen ja käsistään kätevä nuori nainen löytää paikkansa maailmasta. Viena suuntaakin muotialalle. Marimekon ensimmäisen muotinäytöksen ja Miss Universum -kisojen kautta hän päätyy Hollywoodiin, elokuvatähtien puvustajaksi.

Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjassa ollaan edetty jo kahdeksanteen osaan. Tämän sarjan kirjoista on tullut jo joka keväinen vakio - sitä tietää saavansa lukea laadukasta historiallista viihdettä. Nyt sarjassa on edetty jo niin pitkälle, että tarinaa seurataan alkuperäisen kertojaäänen Idan lapsenlapsen Viennan näkökulmasta. Ida taas on jo vanha ihminen, hieman vaivainen, mutta onneksi vielä suhteellisen hyväkuntoinen. Hänestä on nimittäin vuosien varrella muotoutunut sen verran tärkeä fiktiivinenhahmo, etten varmasti kestä, kun hänestä aika jättää.

Pukija oli hyvin tyypillinen tämän sarjan kirja. Vaikuttavaa ajankuvaa ja historiallisesti tunnettuja merkkihenkilöitä. Nyt liikutaan elokuvateollisuudessa sekä päästään seuraamaan Miss Universum kisoja kulissien takaa, sillä Vienna päätyy mukaan kiertueelle Armi Kuuselan puvustonhoitajana. Harmi vain että rapakon taakse päästiin vasta loppupuolella kirjaa, sillä odotin sitä niin kovasti alusta lähtien. Amerikasta siihen malliin takakannessa puhuttiin, että ajattelin tarinan tapahtuvan pääasiassa Hollywoodissa. Jälleen ei myöskään kummallisilta, jopa uskomattomilta yhteensattumilta vältytä, mutta koska sarja on puhtaasti viihdekirjallisuutta, olen oppinut sivuuttamaan nämä "sattumat" jo olankohautuksella. Ei tämän sarjan kirjat varmasti enää tuntuisi edes sarjaan kuuluvilta ilman niitä.

Tähän mennessä olen kuitenkin ehtinyt Syrjästäkatsojan tarinoista niin paljon puhumaan, etten enää keksi kerrassaan mitään uutta sanottavaa. Ja sarja taitaa olla tällä hetkellä Suomen luetuimpien kirjojen joukossa, joten tätä tuskin tarvitsee erikseen suositella. 

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet


Kolme aikatasoa, kolme sukupolvea, yksi salaisuus.

Rajun perheriidan jälkeen Alex ymmärtää kantavansa sisällään selittämätöntä vihaa. Hänen lapsensa pelkäävät isäänsä, ja hänen vaimonsa kärsii miehensä raivonpuuskista. Alex alkaa etsiä sukunsa menneisyydestä selitystä käytökselleen.
Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet on tosipohjainen kertomus hänen isovanhempiensa kolmiodraamasta sekä omista lapsuusmuistoista. Alexin isoisä Sven Stolpe oli aikanaan Ruotsin tunnettuja kirjailijoita, mutta vaimolleen hän oli hirviömäinen. Alex saa selville että menneisyydessä on tapahtunut jotain, mikä on saanut Svenin katkeroitumaan ja kohtelemaan vaimoaan kontrolloiden ja alistaen. Hänen isoisänsä pahansisuisuus sekä katkeruus on asia, mikä on vaikuttanut koko perheeseen aina toiseen sukupolveen asti.

Minuun tämä kirja ei tehnyt niin suurta vaikutusta, mitä moneen muuhun lukijaan. Tämä oli kyllä hieno ja kipeä monikerroksellinen perhetarina sekä koskettava tarina rakkaudesta ja katkeruudesta. Svenin vihan vaikutukset olivat hätkähdyttävät ja Alexin perheen tarina osoittaa sen, miten kannamme vanhempien sukupolvien painolastia harteillamme, välttämättä sitä edes itse tiedostaen. Silti tämä ei ollut minulle vuoden kirjakokemus. En tiedä olisiko asiaan vaikuttanut, jos olisin tiennyt henkilöhahmot entuudestaan? Minulle Stolpet ja Olof ovat täysin tuntemattomia ihmisiä, vaikka naapurimaassa ovatkin olleet aikaanaan tunnettuja henkilöitä. Alexin paljasteassa alastoman totuuden isovanhemmistaa, tuntui hieman siltä kuin olisin tirkistellyt toisten yksityiselämään. Stolpeilla menneisyyden salaisuudesta vaiettiin visusti. Lisäksi luin kirjaa ripotellen, luvun silloin ja toisen tällöin. On mahdollista että tarinan rikkonainen eteneminen vaikutti lukukokemukseen negatiivisesti.

Sven oli tuottelias kirjailija, mutta persoonallisuudeltaan täysi hirviö. Schulman on kirjoittanut  vaikuttavan kirjan, vaikkei se minulle täysien pisteiden kirjaksi noussutkaan, on Polta nämä kirjeet tänä keväänä ollut sellainen kirjatapaus, joka kannattaa kokea itse.

Anne Catherine Bomann: Agathe


Onko ikinä liian myöhäistä kaivata läheisyyttä?

71-vuotias psykiatri laskee päiviä eläkkeeseensä. Hänen potilaidensa ongelmat tuntuvat mitättömiltä, ja istunnoissa hän piirtää lintuja muistiinpanojen kirjoittamisen sijaan.

Eräänä päivänä vastaanotolle ilmestyy saksalainen nainen, Agathe. Psykiatri kieltäytyy ottamasta yhtään uutta potilasta, mutta nainen on periksiantamaton. Lopulta psykiatrin on myönnyttävä tapaamiseen. Agathen seurassa vietetty aika muuttaa kaiken.
Jos pitäisi valita tämän vuoden kirjan kansista kaunein, olisi se ehdottomasti tämä! Sen takia tämän kirjan lopulta päädyin lukemaan, halusin tietää millaisen tarinan noin suunnattoman kauniit kannet kätkevät sisäänsä. Ja oikein hurmaavan ja lämminhenkisen tarinan ne pitivätkin sisällään.

Agathe on lyhyt, mutta soma tarina vanhasta leipiintyneestä psykiatrista, joka laskee päiviä eläkepäiviinsä. Hänen on vaikea löytää elämästään mitään merkityksellistä enää, mutta kun vastaanotolle saapuu uusi potilas, Agathe, kaikki muuttuu. Agathen tapaamisten myötä vanhan miehen elämänasenne muuttuu hiljalleen - hän tervehtii naapuriaan, opettelee leipomaan ja näkee ihmiset ympärillään aivan uudella tavalla. Psykiatrista kuoriutuu elämälle avoin - miten valtava merkitys voi yhden ihmisen tapaamisella olla toiselle.

Kaikessa lyhykäisyydessään, tämä oli makea kirjallinen suupala, jonka nautti yhdeltä istumalta. Jos kaipaa piristystä ankeaan sadepäivään, suosittelen Agathea

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt



Juuri eläkkeelle jäänyt berliiniläinen professori Richard on hukassa elämässään. Hän on leski, ja työyhteisön kadottua paikkaa elämässä ei tunnu löytyvän rutiineihinsa kangistuneelle miehelle. Toimettomuus ja ulkopuolisuus johdattavat hänen tiensä sattumalta kohti afrikkalaisia turvapaikanhakijoita, joiden olemassaolosta hän on tuskin ollut tietoinen. Tahtomattaankin Richard kiinnostuu miehistä: keitä he ovat ja mistä he tulevat? Mitä he haluavat? Jos heilläkään ei ole paikkaa maailmassa, niin ovatko he sittenkin jollain tapaa samanlaisia kuin Richard itse? Alkaa syvällinen muutos etäisestä ja vetäytyneestä akateemisesta elämästä kohti ymmärrystä ja osallistumista.

Tästä minä juuri pidän Keltaisen kirjaston kirjoissa, laadukasta käännöskirjallisuutta maailmalta. Erpenbeckin puhutteleva romaani Mennä, meni, mennyt kertoo viiltävästi Euroopan pakolaiskriisistä ja on edelleenkin ajankohtainen, vaikka pahimmasta pakolaisaallosta on kulunutkin jo muutama vuosi. Tässä on kirja, joka jokaisen tulisi lukea jo ihan pelkästään sen takia, että kirja antaa äänen pakolaisille, mutta osoittaa myös Euroopan jäyhän byrokratian. Ihmiset, jotka ovat henkensä uhalla matkustaneet pois kotimaastaan, perheidensä ja ystäviensä luota joutuvat täällä julmasti byrokratian riepoteltaviksi, elämään huolissaan siitä,missä seuraavan yönsä saa viettää. Vähintä mitä heille voisi antaa, olisi edes inhimillinen kohtelu. Mutta inhimillisyys on jotain, joka liian usein unohtuu kun on puhe turvapaikanhakijoista ja pakolaisista.

Tarinaa kerrotaan kaavoihinsa kangistuneen eläköityneen professorin, Richardin, näkökulmasta. Hän saa idean alkaa haastattelemaan afrikkalaistaustaisia pakolaisia ja lopulta ystävystyy heidän kanssaan. Erpenbeckin toteava ja vähäeleinen kieli kuljettaa tarinaa kahdessa aikatasossa, palaten välillä Richardin nuoruusvuosiin, kun Berliininmuuri vielä halkoi Saksaa ja vaimo oli vielä elossa. Kun Richard ystävystyy enemmän miehien kanssa, muotoutuu porukan seasta jokaiselle myös yksilölliset selviytymistarinat, jotka jatkuvat Saksassa byrokratian hampaissa. On surullista mitä kaikkea pakolaiset joutuvat kokemaan, kun he ensin ovat menettäneet kaiken, yritetään Europaassa vielä viedä heidän ihmisarvonsa. Kuinka vain harva suostuu kuuntelemaan, mitä heillä on oikeasti sanottavanaan tai millaisia ihmisiä he ovat ulkokuorensa alla. Meidän länsimainen yhteiskunta ja elämäntyyli ovat niin kaukana pakolaisten elämästä, että tuntuu kuin meidän välillemme olisi rakennettu muuri, joka pitäisi saada kaadettua, aivan kuten Berliinin muuri murrettiin aikanaan.

Tämä kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta. Vaikkei tämä minulle täyden viiden pisteen kirja ollutkaan, niin arvoin kauan 3,5 ja 4 pisteen välillä. Kirjassa oli suvantokohtansa, jotka saivat keskittymisen herpaantumaan ja ajatuksen harhailemaan, mutta tämä on ehkä enemmän vallitsevan levottoman mielialan syytä kuin itse kirjan. Näin hetki lukemisen jälkeen, lukukokemusta paljon ajatelleena voisin antaa jopa sen 4 pistettä juuri kirjan herättämien ajatusten pohjalta. Mutta annan kuitenkin 3,5 / 5 pistettä, kun sen ehdin jo Goodreadsiin tallentamaan.

Tietoa kirjasta
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: Gehen, ging, gegangen (2015)
Sivuja: 421
Suomentanut: Jukka-Pekka Pajunen

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 25. kesäkuuta 2020

Camilla Sten: Kadonnut kylä




Vuonna 1959 ruotsalaiseen Silvertjärnin kaivoskylään saapuu poliisipartio selvittämään outoja tapahtumia. Poliisit löytävät lyhtypylvääseen sidotun, runnellun ruumiin kylän keskustorilta. Kylän kaikki yhdeksänsataa asukasta ovat kadonneet jälkiä jättämättä. Tapahtumat jäävät mysteeriksi, ja kylä autioituu.

Vuonna 2019 dokumenttiohjaajaksi opiskeleva Alice aikoo toteuttaa lopputyönään unelmaprojektinsa. Hän haluaa selvittää, mitä Silvertjärnissä vuonna 1959 tapahtui, ja tehdä tapauksesta dokumenttielokuvan.

Päästyään perille kylään Alice kuvausryhmineen huomaa, että matkapuhelinverkkoon ei saada yhteyttä. Heidän tavaroitaan alkaa kadota ja siirtyä paikaltaan, ja yksi ryhmän jäsenistä näkee yön hämärässä ihmismäisen hahmon liikkuvan kylän laitamilla. Kuusikymmentä vuotta vanhan arvoituksen ratkaiseminen asettaa vaakalaudalle paitsi Alicen uran myös kaikkien hengen.

Voi hurja, miten jännittävä kevään uutuuskirja Kadonnut kylä oli. En osannut yhtään odottaa, että joku kirja saisi oikeasti - Kingin lisäksi - ihoni kananlihalle jännityksestä. Mutta, oli mukava huomata olleensa väärässä sen suhteen. Autioitunut kylä, repsahtaneet ja hylätyt rakennukset sekä kuudenkymmenen vuoden takainen mysteeri, joka on edelleen ratkaisematta. Mihin katosivat Silvertjärnin asukkaat vuonna 1959? Sitä lähtee selvittämään elokuvaohjaajaksi opiskeleva Alice yhdessä ryhmänsä kanssa, aikomuksenaan tehdä dokumentti aiheesta. Hiljaa mielessään Alice toivoo myös löytävänsä ratkaisun avaimet mysteeriin, joka koskettaa hänen perhettäänkin. Alicen isoäidin perhe nimittäin katosi yhdessä muiden kanssa.

Minulla oli kaksi asiaa, jotka olivat päälimmäisenä mielessäni tätä lukiessa. Ensinnäkin, tästä tulisi aivan loistava ja todella piinaavatunnelmainen kauhu-/jännityselokuva. Saatoin jo kuvitella taustalla hiuksia nostattavaa musiikkia ja pari oikein kunnolla säikäyttävää jumpscarea. Koin siis kirjan tapahtumat elokuvamaisesti pääni sisällä, mikä kertonee kirjan juonivetoisuudesta. Toinen mitä pohdin oli se, että Kadonnut kylä tuntui välillä hieman nuortenkirjalta. Jos päähenkilöiden Alicen ryhmän ikää olisi laskenut hieman alaspäin, olisi tämä mennyt hyvin nuorille aikuisille suunnatusta kirjasta. Pääpaino on enemmän juonessa ja päähenkilöt jäivät melko ohuiksi, lisäksi he vaikuttivat ajoittain melko lapsellisilta. Juoni onneksi puksuttaa tasaisen vakaasti kohti loppuhuipennusta, joka ainakin minulle tuli yllätyksenä. 

Ei tätä malttanut laskea käsistään. Oli pakko vain lukea ja lukea. Tuntuikin siltä, että aina oli joku jännittävä kohta meneillään. Tätä kirjaa lukiessa olen sanonut hyvin monta kertaa perheelleni: "Joo, joo kohta, luen tämän kohdan vielä". Tarinan koko asetelma on hyvin kutkuttava, saatoin kuvitella mielessäni kirjan tapahtumat hyvinkin elävästi -hylätyt ja ränsistyneet talot, tyhjyyttään kumisevan koulurakennuksen sekä jälkeen jääneet elämän jäljet. Erittäin onnistunut kauhujännäri siis, ehdottomasti kirjakevään värisyttävimpiä uutuuksia.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta
Kustantamo: Bazar 
Ilmestynyt suomeksi: 2020
Alkuteos: Staden (2019)
Sivuja: 448
Suomentanut: Jänis Louhivuori & Risto Träff

Mistä minulle: Arvostelukappale

torstai 18. kesäkuuta 2020

Rainbow Rowell: Eleanor & Park



Vuosi 1986. Eleanor ja Park tietävät, että ensirakkaus on harvoin ikuista. Silti he heittäytyvät sen vietäväksi.

Tätä oli teinirakkaus ennen tekstiviestejä, Facebookia, Twitteriä, Instagrammia ja Snapchatia. 

Park luovii läpi lukuvuosien pitäen matalaa profiilia, kuunnellen Smithsiä ja vältellen ikätovereitaan. Sitten kouluun tulee uusi tyttö, Eleanor. Isokokoisesta, punatukkaisesta ja omituisesti pukeutuvasta tytöstä tulee välittömästi kiusaajien silmätikku. Kun Park huomaa Eleanorin lukevan salaa sarjakuvia, alkaa ystävyys. Hitaasti siitä kehittyy jotakin enemmän. 


Rainbow Rowellin Eleanor & Park on kovassa suosiossa ollut YA-kirja, joka kahmi ilmestymisvuonnaan Yhdysvalloissa lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja sen käännösoikeudetkin on myyty neljäänkymmeneen maahan. Kirjagramissakin YA -tagin alla mitä todennäköisimmin törmää tähän kirjaan hyvinkin pian.  

Eleanor & Park kertoo tavallisen teiniromanssin, johon meistä monen on helppo samaistua, ainakin jollain tasolla. Minut kirja sai ainakin muistelemaan omia teiniaikoja ja ensirakkauden lepatusta vatsanpohjassa. Olisin varmaan rakastunut noina vuosina tähän kirjaan tulisesti. Eleanor on koulun uusi oppilas ja joutuu kiusatuksi heti ensimmäisenä päivänä astuessaan koulubussiin. Hän päätyy sattumalta istumaan aasialaistaustaisen Parkin viereen, joka ei itsekkään kuulu koulun suosituimpien oppilaiden joukkoon, vaikka saakin olla kiusaajilta suhteellisen rauhassa. Hiljalleen näiden kahden välille muodostuu ystävyys sarjakuvien ja musiikin välityksellä. Lopulta ystävyys muuttuu romanssiksi, jonka he yrittävät salata kaikilta. Tarinaa kerrotaan kummankin - Eleanorin ja Parkin - näkökulmasta, joten romanssin hidasta syttymistä pääsee seuraamaan kahdesta vinkkelistä.

Park on melko tavallisesta amerikkalaisesta kodista kotoisin, vaikka hänen äitinsä onkin Koreasta lähtöisin. Eleanor puolestaan on vaikeista kotioloista. Hänen äitinsä on mennyt uusiin naimisiin alkoholia lipittävän Ritchien kanssa, joka on arvaamaton ja uhkaava, niin äidille kuin tämän lapsille aiemmasta suhteesta. Eleanorinkin hän kerran suuttuessaan nakkasi kotoa vuodeksi asumaan äidin ystävän sohvalle. Perhe muuttaa Ritchien vanhaan kotitaloon, jossa viidellä lapsella on yksi jaettu makuuhuone eikä kylpyhuoneessakaan ole edes ovea näkösuojana. Ei ole paikkaa, jossa Eleanor voisi kokea olevansa turvassa ja hyväksytty. Siksipä suhde Parkiin onkin nuorelle tytölle pelastus. 

Kirja käsittelee romanssin ohella myös vaikeita aiheita, jotka luovat tarinaan uhkaavaa tunnelmaa. Eleanor tietää että hänen aikansa Parkin kanssa tulee vääjämättä ehtymään. Ensirakkaus on harvoin ikuista, mutta se on silti ihanaa, kutkuttavaa ja jännittävää. Jotain sellaista, mitä ei koe koskaan uudestaan.

Kirja sijoittuu 80-luvulle, joka näkyy lähinnä kasetteina ja korvalappustereoina, mutta ennenkaikkea älypuhelinten ja somen poissaololla. Suhteet hoidettiin eri tavalla tuohon aikaan. Olisin kuitenkin toivonut hieman näkyvämpää ajankuvaa tarinan taustalle.

Eleanor & Park oli ihana kirja, muttei saanut minun silmänurkkia kostumaan tai rakastumaan itseensä tulisesti. Minulle kirja oli kiva YA-kirja, jota oli mukava lukea. Mutta kuten sanoin, nuorempana olisi varmasti rakastanut tätä kovastikkin. Siksipä suosittelen tätä vahvasti nuorille lukijoille, lukekaa ja rakastukaa.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Viisas elämä
Alkuteos: Eleanor & Park (2013)
Sivuja: 384
Suomentanut: Terhi Kuusisto

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Liv Constantine: Toinen rouva Parrish



Amber Patterson on väsynyt olemaan mitättömyys: näkymätön nainen, joka sulautuu taustaan. Hän ansaitsee parempaa. Hän ansaitsee rikkaan, ylellisen ja leppoisan elämän.

Daphne Parrish on connecticutilaisen Bishops Harborin kullanmuru. Hän näyttää mallilta, asuu loisteliaassa kartanossa ja on naimisissa miljonääri Jackson Parrishin kanssa. Hänellä on kaikkea, mitä Amber haluaa.

Kateus voisi näivettää Amberin kuoliaaksi – mutta hänellä on suunnitelma. Ennen pitkää hänestä on tullut Daphnen paras ystävä, ja Jacksonkin alkaa kiinnittää häneen huomiota. Menneisyyden luurangot voivat kuitenkin tuhota kaiken. Jos ne pääsevät päivänvaloon, Amberin nerokas suunnitelma saattaa luhistua…


Olen hulluna psykologisiin trillereihin ja kaikki kirjat, joiden mainitaan vähänkään edustavan tätä lajia, on pakko saada lukea. Trilleri on mielestäni jännäri, jossa on ihmishenget kyseessä, ehkä hieman yliluonnollista twistiäkin voi olla mukana. Yleensä joku on kuollut tai kuolee, jonkun henki on vakavati uhattuna tai joku totaalisesti päästään sekaisin. Yhtäkaikki trillereissä on piinaava tunnelma ja  psykologissa trillereissä se luodaan ihmismielen synkkyydellä ja monimutkaisuudella. Toki luokitukseni on suppea sekä oikoen kirjoitettu. Olen saattanut unohtaa kirjoittaa jonkun luonnehtivan seikan, mutta ymmärätte varmaan mitä tarkoitan. Tämä kirja ei mahdu minun maailmassani hyvällä tahdollakaan tuohon luokitukseen. Ei tämä ollut piinaavan jännittävä, kenenkään henki ei ollut todellisuudessa vaarassa. 

On perhe, jossa on näennäisesti kaikki ulospäin vallanmainiosti. Rahaakin riittää, jolloin kiillotetun julkkisivun ylläpitäminen käy helposti. Rahalla saa ja hevosella pääsee, niinhän sitä sanotaan. Daphne Parrishilla vaikuttaa olevan kaikki mitä köyhissä oloissa kasvanut Amber Patterson haluaa - komea ja menestyvä aviomies, unelma avioliitto, kaunis kartano ja tukuttain rahaa. Ja Amber on päättänyt saavansa sen mitä Daphnella on, hinnalla millä hyvänsä. Amberin voi ajatella olevan jonkinlainen gold digger, jonka ovelaa soluttautumista Parrishien perheeseen seurataan pääasiassa hänen näkökulmastaan. Kuten voi päätellä, Amber ei ole mikään miellyttävä päähenkilö, vaan erittäin kaksinaamainen, pakkomielteinen ja lurjusmainen tapaus.

Tarinan toinen puoli avataan Daphnen näkökulmasta, jolloin lukijalle selviää ettei avioliitto olekkaan niin täydellinen, mitä aluksi olisi voinut ymmärtää. Tämä ei tullut minulle mitenkään yllätyksenä, silloin kirja olisi ollut puhtaasti tylsä. Joten, joko Daphnen mies on sosiopaatti, narsisti ja suoranainen hirviö tai sitten Daphnella itsellään ei ole kaikki hyvin säihkyvän kuoren alla. Paremminkin minä luonnehtisin tätä kirjaa psykologiseksi draamaksi, jossa on tuulahduksia saippuasarjamaisista vivahteista, välillä tuntui että hei tämähän on vähän niinkuin jostain Kauniista ja rohkeista tai Real Housewifeista. Osasin siis odottaa jotain dramaattista tulevaksi ja ennakoida tarinan kulkusuuntaa. Manipulointia, puolin ja toisin. Tapahtumaympäristönä rikkaiden seurapiirit - yllättävää? Ei minustakaan.

Ei siinä, kyllä tämä onnistui minua kuitenkin viihdyttämään, vaikka ensivaikutelma johti pahasti harhaan. Toinen rouva Parrish on kevyttä viihdekirjallisuutta, joka on sujuvasti kirjoitettua ja helppolukuista. Kirjaa ei kannata ottaa liian vakavasti, koska se on ihan täyttä hömppää, vaikka siinä käsitelläänkin mielenterveysongelmia, perheväkivaltaa ja vaikeita pakkomielteitä.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Harper & Collins
Ilmestynyt suomeksi: 2020
Alkuteos: The Other Mrs Parrish (2019)
Sivuja: 412
Suomentanut: Maija van de Pavert


Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 11. kesäkuuta 2020

Sally Green: Paholaisten valtakunta



Sodan kuohut, paholaiset ja petokset uhkaavat erottaa viisi nuorta sankaria, joiden kohtalot ovat kietoutuneet yhteen.

Prinsessa Catherine johdattaa täpärästi tuholta pelastautuneiden joukkoa Pohjoisylängön karuille seuduille. He pakenevat kannoillaan olevia vihollisia yllättävään turvapaikkaan: paholaisten valtakunnan vaarallisiin tunneleihin. Paholaismetsästäjä Tash päätyy paholaissavun alkulähteelle, mutta Catherinen täytyy palata maan pinnalle uhmaamaan kuningasisänsä tyranniaa – ja selvittämään tunteitaan Ambrosea kohtaan. Lain kouraa pakenevat Edyon ja March lähentyvät entisestään, vaikka heidän salaisuutensa uhkaavat repiä heidät erilleen.

Kun hyökkäyksiin käydään joka rintamalla, ensimmäisenä kaatuu totuus. Mutta pelastavatko savuvarkaiden kertomat valheet heidät vai johtavatko ne täydelliseen tuhoon?

Paholaisten valtakunta on Sally Greenin Savuvarkaat -trilogian toinen osa. Harmikseni tämä todella hyvä YA-fantasiasarja on saanut todella vähän huomiota ja näkyvyyttä. Sarja on tummempaa eeppistä fantasiaa, jossa seikkaillaan keskiaikaishenkisessä valtakunnassa, jossa valtakunnat sotivat keskenään yhden vallanjanoisen ja julman kuninkaan tähden. Erikoisen tästä maailmasta tekee paholaissavu, jota on aiemmin pidetty huumausaineena. Sen kerääminen vaatii paholaisen tappamista ja sen käyttäminen on laitonta. Brigantin valtakunnassa on kuitenkin huomattu purppuranvärisen savun antavan nuorille käyttäjille luonnottomat voimat määrätyksi ajaksi, ja heidän aikomuksenaan on savun avulla rakentaa voittamaton poika-armeija. Tarinaa kerrotaan viiden nuoren näkökulmasta. Tash on vain 12-vuotias, mutta erittäin lahjakas paholaisenmetsästäjä, Catherine on pahamaineisen Brigantin kuninkaan tytär, joka on lähetetty Pitoriaan vaimoksi kruununprinssille. Ambrose on entinen Brigantin armeijan sotilas, joka on seurannut Pitoriaan prinsessa Catherinea, johon hän on toivottoman rakastunut. Edyon on Calidorin hallitsijan äpärälapsi, jolle on määrä antaa kruununprinssin oikeudet. Hän on vaarallisella matkalla isänsä luokse seuranaan nuori abassi March. March ei ole kuitenkaan sitä miltä näyttää, sillä hänen aikomuksenaan oli alunperin viedä hallitsijan perilinen Brigantiin kuninkaan vangiksi, mutta ihastuukin matkalla tulevaan prinssiin. Ensimmäisessä osassa kaikien näiden nuorten polut kohtaavat, kun Pitoriaan hyökätään. He selviytyvät hyökkäyksestä ja jatkavat matkaa joukkona vaarallisen Pohjoisylängön halki, jossa he joutuvat pakenemaan lähestyviä takaa-ajajia paholaisten valtakuntaan.

Porukka kuitenkin hajoaa, mikä on selvä. Catherine joutuu palaamaan maan pinnalle kohdatakseen vallanhimoisen isänsä. Ambrose seuraa sydämensä valittua. Tash jää tutkimaan paholaissavun alkulähdettä, joka tuntuu kutsuvan häntä luokseen. March ja Edyon jatkavat kivistä polkuaan Edyonin isän luo Calidoriin. Aloinkin lukemaan tätä toista osaa suurella innolla, janosin saada tietää mitä kaikille henkilöhahmoille kuuluu ja olin malttamaton jatkamaan matkaa heidän kanssaan. Pidin ensimmäisessä osassa juurikin tarinan persoonallisista sankareista. Alku olikin todella lupaava ja koukuttava. Kuitenkin keskiosassa juoni hieman lopahti, aikaa tuntui kuluvan valtavasti politikointii, joka oli toki tarpeellista, mutta ei minulle sitä mieluisinta. Loppua kohden edetessään tarina ottaa taas tuulta alleen ja sivut kääntyilivät vinhaa vauhtia. Kuinka sota päättyy? Selviääkö Tash hengissä? Kuinka Catherinen ja Ambrosen romanssin käy? Kohtaako Edyon ja March enää koskaan? Ei varmaan tarvitse erikseen mainita, että aion lukea seuraavankin osan, kunhan se ilmestyy suomeksi. Ehkä hieman pettynyt olin siihen, ettei lopussa ollut kuitenkaan mitään todella jännittävää cliffhangeria. Parhaita ovat ne kirjat, joiden lopussa tekisi mieli itkeä ja huutaa, kun seuraavaa kirjaa ei ole heti saatavilla.

Savuvarkaat -trilogia on ollut tähän mennessä nopealukuista ja juonivetoista. Viihdyttävää ja rentouttavaa luettavaa, joka tarjoilee seikkailuja, romantiikkaa, petoksia ja juonittelua. Olisin toivonut kuitenkin enemmän syvyyttä Greenin luomaan valtakuntaan, mitä kaipasin myös ensimmäisen kirjan kohdalla. Tällä hetkellä Pohjoisylänköjä lukuunottamatta kirjan maailma vaikuttaa melko tavanomaiselta keskiaikaiselta maailmalta. Pääpaino on tiukasti juonessa, sen etenemisessä sekä päähenkilöiden kehityksessä että ihmissuhteissa. Kun kaipaa oikeasti helpoa viihdekirjallisuutta, kannattaa valita tämä trilogia luettavakseen.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2020
Alkuteos: The Demon World (2019)
Sivuja: 447
Suomentanut: Meri Kapari

Mistä minulle: Kirjastosta


maanantai 8. kesäkuuta 2020

Courtney Summers: Sadie


 
Cold Creekin pienessä kaupungissa 19-vuotias Sadie voi luottaa vain itseensä. Hänen äitinsä jätti Sadien ja tämän pikkusiskon Mattien omilleen, kun tytöt olivat pieniä. Kun Mattie löytyy murhattuna, Sadien koko maailma romahtaa. Poliisilla ei ole epäiltyjä, mutta Sadie on vakuuttunut, että hän tietää tappajan henkilöllisyyden. Nyt hän ei voi levätä ennen kuin on kostanut sisarensa kohtalon. Hinnalla millä hyvänsä.

Radiotoimittaja West McCray omistaa uuden podcastinsa Sadien tarinalle ja yrittää selvittää, mitä oikeastaan tapahtui. Tunsiko Sadie murhaajan? Saiko hän ikinä syyllisen kiinni?
Sadie on hätkähdyttävä YA-trilleri, jonka jälkitunnelmissa olin lähinnä sanaton. On vaikeaa pukea sanoiksi lukukokemusta, joka mykistää täysin. Sadie on surullinen ja synkkätunnelmainen kirja nuoresta tytöstä, joka on joutunut kokemaan elämässään aivan liikaa. Sadie ja hänen siskonsa eivät ole parhaista mahdollisista lähtökohdista kotoisin. Heidän huumeriippuvainen äitinsä on tyttöjen koko lapsuuden ajan tullut ja mennyt miten huvittaa, raahaten kotiin milloin minkälaisia miehiä ja kadoten retkilleen jättäen lapsensa oman onnensa nojaan ja kadoten lopulta kokonaan. Tyttöjen perään on katsonut naapurissa asuva vanha perhetuttu, mutta Sadie on jo pienestä asti pitänyt huolta siskostaan. Sisko on ollut Sadielle koko maailma ja kun tämä löytyy murhattuna läheiseltä hedelmätarhalta, Sadien koko maailma romahtaa. Sadie on vakuuttunut siitä, kuka siskon murhasi ja hän lähtee matkaan, päämääränään kostaa siskon kohtalo.

Kertojaäänenä vuorottelevat Sadie sekä hänen katoamisestaan tehty podcast -ohjelma, jota luotsaa West McCray. West haastattelee ihmisiä ja seuraa hiljalleen Sadien jalanjäljissä tämän matkaa. West pääsee lopulta Sadien jäljille, aivan kuin Sadie pääsi sen miehen, jonka hän haluaa löytää. Melkoista kissa ja hiiri -leikkiä on siis luvassa, mutta se toimii. Matkallaan Sadie avaa lukijalle myös omaa lapsuttaan, joka on ollut kurjuutta täynnä. Sadieta myös leimaa yksi erityinen piire, sillä hän kärsii änkytyksestä. Vaiva vaikuttaa merkittävästi siihen mitä muut ihmiset ajattelevat hänestä ja millaisen ensivaikutelman he saavat. Sen lisäksi änkytys vaikuttaa siihen miten nuori tyttö pystyy ilmaisemaan itseään. Sadien taustalla on niin paljon vaikuttavia tekijöitä, mikä tekeekin hänestä hyvin monikerroksisen henkilöhahmon. Kirjan tunnelma on hyvin synkkä ja sitä leimaa joka puolelta huokuva toivottomuus. Ja synkkiä teemoja se käsitteleekin, minkä puolesta toivoisinkin ettei kovin nuoret lukijat tätä lukisi. Vaikkei rankoilla teemoilla mässäillä tai mennä liiaksi yksityiskohtiin, jäin silti pohtimaan kysymystä siitä kuinka vanha on kykenevä käsittelemään pedofiliaa aiheena ilman liiallista ahdistusta? Nimittäin se on aiheena minullekin sellainen, etten pysty siitä koskaan lukemaan ilman puistatuksia, vihaa ja ahdistusta. 

Podcastin käyttäminen kerronassa toi kirjaan kyllä raikasta ja nuorten maailman kanssa synkkaavaa twistiä. Monet ovat sanoneetkin, että tämä kirja toimisi varmasti todella hyvin äänikirjana ja olen samaa mieltä, podcastithan on tehty kuunneltaviksi. Äkkiä tutkailemalla en kuitenkaan löytänyt tätä mistään äänikirjana. Olisipa hienoa, jos sellainen joskus tehtäisiin. Luettunakin tämä toimi kuitenkin oikein hyvin. Kirja oli helppo- ja nopealukuinen ja suoraan sanottuna erinomaista YA-kirjallisuutta. 

Viihdyin mainiosti kirjan parissa, vaikka se aiheutti minussa voimakkaita puistatuksen tunteita. Kaikilta muilta osin Sadie on kuitenkin onnistunut teos. Sen loppuratkaisukin onnistui yllättämään minut, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna, se oli hyvin linjassa muun tarinan kanssa. Hienoa että nuorten puolelle saadaan myös tällaisia oikeasti hyviä trillereitä, jotka puhuttelevat lukijaansa. Jos et ole vielä lukenut, niin suosittelen lukemaan! 

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä! 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Karisto
Ilmestynyt suomeksi: 2019
Alkuteos: Sadie (2018)
Sivuja: 331
Suomentanut: Leena Ojalatva

Mistä minulle: Kirjastosta