perjantai 21. heinäkuuta 2017

Extempore lukumaraton!



En ole saanut tilaisuutta osallistua blogistaniassa pyörineisiin lukumaratoneihin, sillä ne eivät oikein koskaan sovi kotiäidin almanakkaan. Mutta nyt viikonloppuna kaikki lapset ovat pois kotoa ja mieskin suurimman osan ajasta, niin  mikäs sen parempi sauma piettää pieni lukumaraton. Toki tämä pitää piettää soveltaen, sillä huomenna illalla on jo sovittua menoa neljäksi tunniksi. Tuntuisi ikävältä menettää se ajassa, joten siirrään sen 4h toiseen päähän maratonia.

Aloitan huomenna lukemaan klo. 14.00, koska pitää käydä ensin kirjastossa. En siis vielä tiedä edes mitä tulen maratoonilla lukemaan, omasta hyllystäkin löytyisi vaikka ja mitä potentiaalisia ehdokkaita, mutta kirjasto on pakko koluta ensin myös. Mennään huomenna siis aivan fiilis pohjalta. Maratoni keskeytyy huomenna klo. 18-22, mutta lopetan sen puolestaan sunnuntaina sitten klo. 18.00

Katsotaan mitä tulee luettua ja miten jaksan lukea. Huomenna maratonin alkaessa teen päivittyvän maraton postauksen, josta voi seurata extempore maratonin etenemistä.

Jos on muitakin, joilla on mahdollisuus osallistua nyt viikonloppuna extempore maratoniin ideana lukea fiilispohjalta ehkä vähän soveltaen 24h (toki pitää nukkua ja syödä välissä), niin ei kun mukaan vaan!


torstai 20. heinäkuuta 2017

J. S. Meresmaa: Mifongin mahti

"Kaksoset Ciaran ja Fewrynn elävät pantterikansan laaksossa äitinsä Ardisin ja isäpuolensa Connailin kanssa. Rauhallinen elämänkulku järkkyy, kun he täyttävät kaksitoista vuotta. Vanha sopimus velvoittaa Ciaranin lähtemään Merontesiin valtaistuimen perijäksi, mutta Fewrynnin on pysyttävä laaksossa. Ciaran odottaa tulevaa kuninkuutta innokkaasti: vihdoinkin hän pääsee näyttämään omat kykynsä ja välttymään ainaiselta vertailulta magiaa hallitsevaan siskoonsa.

Merontesin kuninkaan osa ei kuitenkaan ole helppo. Kaikki eivät ole ihastuneita uuteen vallanperijään. Lisäksi kaupunkia vaivaa mystinen kirous. Kehen Ciaran voi luottaa?

Fewrynniä painaa mahdin taakan lisäksi sydänsurut. Kaksosveli on kaukana poissa, ja läheiset pitävät häntä yhä pikkutyttönä. Lapsesta asti vaivanneet painajaiset pahenevat. Utelias kurkistus Ardisin ajatuksiin käy kalliiksi – Fewrynn ei saa mielestään tummaa muukalaista, joka täyttää äidin muistot. Entä kuka on vihainen nainen, joka vierailee Fewrynnin painajaisissa?

Kun Merontesia riivaava kirous uhkaa yllättäen Ciaranin henkeä, Fewrynn tietää, että hänen on kohdattava pahimmat pelkonsa pelastaakseen veljensä."

Olen alusta asti ollut aivan lumoutunut tästä kotimaisesta fantasiasarjasta. Luin kaksi ensimmäistä osaa lähestulkoon heti ilmestymisen jälkeen, mutta tämän kolmannen osan kanssa ehti vierähtää aikaa ennen kuin palasin sarjan pariin. Täytyy myöntää, että jos muistin kanssa on ongelmaa kun pääsee uuden osan lukemaan vain kerran vuodessa, niin kolme vuotta on ihan liian paljon. Toki Merontes oli tuttu, samoin Ardis ja Dante sekä heidän epäonninen rakkaustarinansa. Silti olin hieman pihalla osasta tapahtumista ja henkilöistä. Kuka kuolikaan ja kuka oli kenellekkin sukua ja kenenkin kaveri ja tuttava? Sarjan kolmannessa osassa otetaan melkoinen aikahyppy, sillä kirjassa jatketaan Ardisin lasten Ciaranin ja Fewrynnin matkassa. Onneksi osa tapahtumista palautui muistiini lukiessa, mutta neljänteen osaan tartun kyllä hieman aikaisemmin kuin kolmen vuoden päästä. Toisaalta koko ajan, alusta asti, sarjassa on ollut paljon henkilöitä ja tapahtumia, joten ehkä tämmöinen hetkellinen hukassa oleminen on aivan normaalia?

Ei Mifonki-sarja taaskaan pettänyt. Juoni oli vetävä ja viihdyttävä, se houkuttelee kääntämään sivua innostuneesti luku toisensa perään. Pidän valtavasti Meresmaan luomasta miljööstä sekä henkilöhahmoista, vaikka kirjoissa on paljon perinteisen fantasian aineksia on kirjailija onnistunut tuomaan kaikkeen oman persoonallisen säväyksensä. Hieman jännitin onnistuvatko Ciaran ja Fewrynn henkilöinä lunastamaan odotukseni, sillä Ardis ja Dante olivat tehneet aiemmissa osissa jo niin syvän ja lähtemättömän vaikutuksen minuun. Pelko oli täysin turha. Vaikka lapset eivät ole äitinsä jatkeita, he onnistuivat lunastamaan odotukset olemalla uuden sukupolven vaikuttavia sankareita. Ciaran kohtaa suuren haasteen astumalla kuninkaan paikalle kirouksen riivaamassa Merontesissa, jossa kaikki eivät todellakaan suhautudu myötämielisesti uuteen kuninkaaseen. Ciaran on nuori ja kokematon ja elänyt elämänsä ensimmäiset kaksitoista vuotta kaukana hovista ja kuningaskunnastaan. Nuoren kruununperijän itsetuntoa on aina kaihertanut magian taitavan siskonsa varjo. Halu pärjätä ja näyttää muille on kova, mutta niin on myös kruunun paino. Fewrynn puolestaan on itsepäinen, mutta hyväntahtoinen nuori naisen alku, jolla on suuret voimat. Suuremmat kuin varmasti vielä on lukijalle selvinnytkään. Hän on rohkea ja periksiantamaton sankaritar. Eikä vanhoja hahmojakaan oltu unohdettu. Dante ja hänen puumansa ovat kyllä suosikkejani.

Juonittelua kirjasta ei tietenkään puutu, eikä romantiikkaa. Sopivassa suhteessa sivujuonia ja koukkuja. Suurimapana koukkuna kuitenkin viimeisellä sivulla paljastuvat kirjeet, jotka houkuttelevat lukijaa tarttumaan seuraavaan osaan. 

Pidän tästä nuorten fantasiasarjasta ja suosittelen edelleen lämpimästi muillekkin. Mifonki-sarja on erittäin onnistunutta kotimaista fantasiaa!

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Myllylahti
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 517

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus

"Omalaatuinen salapoliisikirjailija Ariadne Oliver kutsuu ystävänsä Hercule Poirotin Greenshore Follyn kartanoon, ja huolimatta pätevän sihteerinsä neiti Lemonin paheksunnasta, Poirot päättää lähteä pikaisesti maaseudulle. Omenia rouskuttava kirjailija on järjestänyt murhaleikin paikallisiin kyläjuhliin, mutta Ariadnen mielestä kartanossa jokin on pahasti vinossa, ja uhkaavan tradegian estämiseksi tarvitaan mestarisalapoliisia."

Ja ennen mitään muuta otetaan pieni hetki ja pysähdytään esittelytekstin kohtaan, jossa puhutaan omenia rouskuttavasta kirjailista. Olenko ainoa, jolla tuo särähtää korvaan teennäisenä ja tarpeettomana kuvauksena? Silmiini sattuu joka kerta, kun luen tuon kohdan.

Ja sitten itse asiaan. Agatha Christie kirjoitti tämän pienoisromaanin vuonna 1954 kerätäkseen rahaa kirkkonsa kunnostusrahastoon. Pienoisromaanin mitta oli sen verran hankala, että lopulta se jäi pöytälaatikkoon, mutta sen pohjalta Christie kirjoitti yhden suosituimmista romaaneistaan Kuolleen miehen huvimaja. Vuonna 2014 pienoisromaani julkaistiin ensimmäisen kerran ja sen esittelyn on laatinut taiteilija ja kuvittaja Tom Adams, jonka käsialaa on kaikki Christien taskukirjojen kannet Englannissa 1960- ja 70-luvulla. Esipuheen on kirjoittanut Christien tyttärenpoika Mathew Prichard ja jälkisanat Christie - asiantuntija John Curran.

Luin kyllä suurella mielenkiinnolla itse Christien luoman murhamysteerin. Nuo esi- ja jälkipuheet silmäilin läpi vain nopeasti. Mielenkiintoinen nopea välipalakirja murhamysteerien ystäville ja Christie-faneille. Vaikka tarina on niin lyhyt, että sen lukee muutamassa tunnissa, on se mannaa kaikille, jotka ovat Christien kirjoihin hullaantuneet. Minä pidän Christien perinteisistä salapoliisiromaaneista ja juuri Poirot on sankareista on suosikkini. Tuo belgialaissyntyinen herrasmies salapoliisi, jonka harmaat aivosolut pystyvät ratkaisemaan mitä kinkkisimmätkin mysteerit. Mutta täytyy myöntää, että en ole lukenut Kuolleen miehen huvimajaa, mutta se nousee korkealle listalla Christien kirjoista, joihin haluan seuraavaksi tarttua. Tästä heräsi myös innostus listata bujooni kaikki Christien teokset ja ne, jotka olen jo lukenut sekä ne lukuisat, jotka minulla on vielä lukematta

Tämä kirja muodostui minulle merkitykselliseksi myös siksi, että se valoi uskon siihen että pystyn lukemaan edelleen. Koin vakavan sairaskohtauksen tuossa taannoin, joka vaurioitti rakkaita harmaita aivosolujani. Useampaa kirjaa koitin keskittyä lukemaan tapahtuneen jälkeen, mutta keskittyminen herpaantui parin sivun jälkeen. Tähän jaksoin keskittyä ja sain luettua alusta loppuun, Christie palautti toivon siihen, että saan jatkaa edelleen rakkaan harrastukseni parissa. 

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Hercule Poirot and the Greenshore Folly (2014)
Sivuja: 197
Suomentanut: Antti Autio & Pekka Marjamäki

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 13. heinäkuuta 2017

Kati Hiekkapelto: Suojattomat

"Maahanmuuttajataustainen Anna Fekete kohtaa poliisintyössään identiteettinsä kipupisteet. Ketkä kaikki ovat suojattomia, ja millä tavoilla?

Vanha mies jää auton alle ja kuolee. Tapausta tutkivasta Anna Feketestä tuntuu, että kaikki ei täsmää. Autoa ajanut unkarilainen au pair-tyttö kertoo, että vanhus makasi tiellä jo yliajon sattuessa, eikä onnettomuus paikalta löydy uhrin jalanjälkiä.

Samaan aikaan Annan työpari Esko selvittää Suomeen rantautuneen maahanmuuttajajengin toimia. Mikä on käännytyspäätöksen saaneen nuoren miehen osuus kuolemantapaukseen, joka ilmenee huumeluolan ratsiassa? Yhä vaarallisemmiksi käyvien poliisitutkimusten keskellä Anna tuntee raastavaa koti-ikävää."
Pidin todella paljon Hiekkapellon ensimmäisestä dekkarista Kolibrista, jossa tutustuttiin Jugoslaviasta kotoisin olevaan Anna Feketeen. Tartuin siis suurella innolla tähän toiseen osaan, joka jatkaa Annan tarinaa. Toisessa osassa juonenkäänteintä eikä teemoja puutu. Hieman pohdin, saakohan kirjailija pidettyä kaikkia lankoja käsissään, mutta onnistui siinä kuitenkin hyvin. Tarina ei levinnyt, vaikka siihen olisi ollut ainesta ja lukijalle raotetaan pikku hiljaa koko totuus, jossa kaikki kaikki palaset loksahtavat vihdoin kohdalleen. Edelleen vahvana teemana on maahanmuuttajat, tässä osassa keskiöön nousee maahanmuuttajien alamaailmassa luomat jengit sekä Sammy, joka on käännytyspäätöksen saanut nuori mies. Tämä olikin kirjan teema, joka herätti minussa eniten tunteita.

Edellisen kirja lopussa tunteeni rasistista Eskoa kohtaan olivat hieman myötämielisemmät, kuin alussa. Tässä kirjassa oli kuitenkin Eskon kohdalla otettu muutama askel taaksepäin. Vaikka hänessä on myös hyvät puolensa, herättää hän eniten negatiivisia tuntemuksia minussa. Anna taas on hyvin erilainen poliisi, mitä dekkareissa on tottuttu tapaamaan. Hänellä on sydäntä, hän on hyvä työssään, mutta omassa siviilielämässä Annalla on pienet piirit, kaihertava koti-ikävä sekä sitoutumiskammo. Jännällä odotan mihin suuntaan Annan elämä lähtee kulkemaan, suurten päätösten eteen jäätiin kirjan loppumetreillä Annan osalta. Aijon siis myös tarttua sarjan seuraavaan osaan Tummaan suurella mielenkiinnolla. Tumma odottaakin jo kirjasto pinossa.

Niin suurta vaikutusta tämä kirja ei minuun tehnyt mitä Kolibri. Kolibri oli minusta parempi, vaikkei tämäkään huono dekkari ollut missään nimessä. Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt: 2014
Sivuja: 298

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 24. kesäkuuta 2017

Alan Bradley: Hopeisen hummerihaarukan tapaus

"Hurmaava yksitoistavuotias harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce uskaltautuu kylän markkinoilla mustalaisnaisen telttaan ja järkyttyy kuulemastaan ennustuksesta pahanpäiväisesti. Vielä enemmän Flavia on ihmeissään, kun samainen mustalaisnainen löytyy seuraavana yönä kotikartanon mailta vankkureistaan lähes henkihieveriin hakattuna. Kuka on väkivallanteon takana? Voiko kyseessä olla kosto vuosia sitten siepatun lapsen takia?


Flavia ymmärtää toki kalavelkojen maksun päälle, onhan hänellä kaksi katalaa ja jekkuilevaa sisarta. Mutta Bishop’s Laceyn kylän painostava tunnelma tiivistyy, kun Flavia törmää uuteen uhriin, paikalliseen mieheen, joka yllätettiin hiljan kartanosta luvattomista askareista.


Vaarallisen nokkela Flavia viilettää uskollisella Gladys-polkupyörällään idyllisen kotikylän katuja nuuskien tietoja ja etsien johtolankoja. Hän paljastaa synkkiä salaisuuksia ja löytää uusia todisteita – myös oman äitinsä kohtalosta."

Olen jokaisella kerralla kehunut iki-ihanaa Flaviaa, kun olen kirjoittanut tänne sarjan kirjoista. Hopeisen hummerihaarukan tapaus on sarjan kolmas osa ja tähän astisista kirjoista lempparini. Pidin Fenellan tarinasta hurjasti, johtui varmaan maagisrealistisista elementeistä. Lisäksi kaikki mukaan ujutetut pienet sivujuonetkin olivat onnistuneita ja tekivät lukukokemuksesta entistä nautinnollisemman. Ahmin tämänkin osan ennätysvauhdissa, ei sitä vain voinut laskea käsistä. Todella koukuttava, kuten aikaisemmatkin osat. 

Lukiessa mietin, miksi kerta toisensa jälkeen olen aivan fiiliksissä näistä kirjoista. Sen lisäksi, että pikku vanha Flavia on oiva sankaritar ja rikoksien ratkominen lapsenmielisestä näkökulmasta on virkistävän erilaista. Lapsenmielisyys ja murhat voivat olla melko tuhoontuomittu yhdistelmä, yleensä lapsenmieli ei pysty käsittelemään kunnolla edes sellaisia raakuuksia, mutta Flaviassa on sitä jotain. Hän on älykäs, pikku vanha, nokkela ja hauska. Vaikka hän on lyhyen elämänsä aikana joutunut vaikka minkälaisen tilanteen eteen, hän ei ole menettänyt lapsenmielisyyttään. Mahtavan sankarittaren lisäksi minua ihastuttaa kirjan ajankuva sekä miljöö. Buckshawn ränsistynyt kartano on täynnä yllätyksiä ja muodostunut minulle melkein yhtä rakkaaksi kuin Flavialle. Bishop's Laceyn kylä on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ihmisiä ja sen historia kätkee sisäänsä paljon mysteereitä, joista tulemme varmasti vielä lukemaan. 

Edelleen jäi kortteja kääntämättä, vaikka kolmas osa on jo ahmittu. Hobblerit on teema, jota on raotettu, muttei täysin paljastettu. Entä kotikartanon kohtalo, joutuvatko De Lucet luopumaan rakkaasta kodistaan? Harrietistakin tullaan varmasti vielä kertomaan lisää, sillä Flavian tiedonjano ja halu oppia tuntemaan edesmennyt äitinsä, on kyltymätön. Lisäksi De Lucen perheen perhesuhteet ovat enemmän kuin vähän vinksahtaneet, odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. 

Tartun ehdottomasti suurella odotuksella myös seuraavaan osaan, joka on Filminauha kohtalon käsissä. Lisäksi sarjassa on ilmestynyt myös jo seuraavat osat; Loppusoinnun kaiku kalmistossa sekä Kuolleet linnut eivät laula. Syksyllä ilmestyy myös uusi osa nimeltään Nokisen tomumajan arvoitus.

Mainintana vielä ennen arvosanaa, että sarjan kansikuvat ovat I-H-A-N-I-A!

Annan kirjalle arvosanaksi 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: A Red Herring Without Mustard (2011)
Sivuja: 412
Suomentanut: Maija Heikinheimo

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 8. kesäkuuta 2017

Kim Edwards: Muisto tyttärestäni

"Myrskyisenä yönä vuonna 1964 lääkäri David Henry auttaa vaimoaan synnytyksessä. Norah synnyttää kaksoset, tytön ja pojan. Poika on terve, mutta tytöllä on Downin syndrooma. David haluaa säästää vaimoaan murheelta ja tekee nopean päätöksen, joka vaikuttaa koko perheeseen loppuiäksi. Hän pyytää sairaanhoitajaa viemään tytön laitokseen ja kertoo vaimolleen tyttären kuolleen. Muisto tyttärestäni on voimakas, tunteita herättävä tarina isän painavasta salaisuudesta, valheesta, joka repii perhettä erilleen. Samalla se on upea kertomus rakkauden tervehdyttävästä voimasta ja anteeksiannosta."

Muisto tyttärestäni punoutuu suuren salaisuuden ympärille. David antaa vammaisen tyttärensä poissa, suojellakseen vaimoaan. Hän kertoo vaimolleen, että tytär kuoli synnytyksessä. Ehkä Davidin ajatuksena oli, että vaimo suuree menetettyä tytärtä hetken, mutta vastasyntynyt poika, toinen kaksosista, saa surun hälvenemään. Norah ei kuitenkaan pääse hetkessä yli tyttärensä kuolemasta, vaan suree asiaa pitkään. Hän haluaisi keskustella miehensä kanssa asiasta, mutta David ei pysty puhumaan ja kohtaamaan suurta valhettaan. Tämä jäytää pariskunnan välejä ja ajaa heidät vuosien vieriessä yhä kauemmas ja kauemmas toisistaan.

Caroline ei pysty jättämään Phoebetä hoitolaitokseen, jonne David pyysi vauvan viemään. Niinpä nuori sairaanhoitaja päättää ottaa lapsen ja lähteä kaupungista, kasvattaa Phoeben omanaan. Symppaan tässä päätöksessä Carolinea, mutta enemmän minua ihmetytti heidän elämänsä vaivattomuus. Kun puhutaan kehitysvammaisesta lapsesta, luulisi sen luovan arkeen monenlaisia haasteita. Lisäksi minua ihmetytti kirjan dramaattinen kansi yhdistettynä harhaanjohtavaan nimeen. Minulle näistä kahdesta seikasta nousee mielikuva kuolleesta tyttärestä, ja nuo väkevät muistot tyttärestä jollain tapaa olisivat keskiössä romaanissa. Toki takakannen tekstin lukemalla tajuaa, ettei juoni ole sinnepäinkään. Silti minulle jäi mielikuva dramaattisuudesta, eikä tämä kirja yllä sinne tasolle, millä odotukseni olivat.  Odotin vain koko ajan sitä jotain, jota ei koskaan tullut. Loppupeleissä kirja oli hyvin arkinen ja kuvasi keskeisten henkilöiden selviytymistä ja kasvua valheen seurauksien jälkimainingeissa. 

Kirja oli sujuvaa luettavaa, mutta ajottain hieman puuduttavaa. Vaikka ajatuksena oman lapsen pois antaminen on dramaattista ja kauheaakin, niin silti kirja ei kyennyt herättämään minkäänlaisia tunteita. Jotkut kirjailijan ratkaisut juonenkäänteissä tuntuivat enemmän hullunkurisilta kuin luontevilta. Kyllähän tämän luki loppuun asti ja ajottain kirjan seurassa viihtyi, mutta silti päälimmäisenä tunteena on pettymys.

Annan kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazaar
Ilmestynyt suomeksi: 2008
Alkuteos: The Memory Keeper's Daughter (2005)
Sivuja: 486
Suomentanut:Laura Jänisniemi & Susanna Tuomi-Giddings

Mistä minulle: Kirjastosta

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Syksyn uutuudet

On se aika taas, kun kustantamot julkaisevat uusia katalogeja tulevasta kirjasyksystä. Listataanpa siis, mitä kirjoja minä odotan eniten tulevalta syksyltä. Vaikka aina on yhtä ihanaa fiilistellä tulevia uutuuksia, mutta samalla saa otteen pieni ahdistus kasvavasta TBR-listasta. Kuika ikinä, koskaan, milloinkaan saan luettua kaikki kirjat, jotka haluan lukea. Jo ilmestyneitä on satoja, lisää pukkaa joka kevät ja syksy. Entä ne herkulliset romaanit, joista en ole vielä kuullutkaan. Kaikki lukemattomat kirjallisuuden klassikot ja ja ja... Olenkohan vai sekaisin vai kärsiikö joku muukin tästä elämä on liian lyhyt hyville kirjoille - syndroomasta?

No mutta asiaan.

Bazar:
  • Kate Morton: Talo järven rannalla
  • Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle
  • Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus
  • Jassica Knoll: Onnen tyttö
WSOY:
  • Dan Brown: Alku
  • Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät
Tammi:
  • Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila
  • Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa
  • Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen
Gummerus:
  • Satu Lepistö: Lintutarha
  • Erika Vik: Seleesian näkijä
  • Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki
  • Eka Kurniawan: Kauneus on kirous
  • Camilla Grebe: Kun jää pettää alta
  • Daniel Cole: Räsynukke
Otava:
  •  Christina Sandu: Valas nimeltä Goliat
  • Johanna Hölmström: Sielujen saari
  • Paula Hawkins: Tummiin vesiin
  • Ruth Ware: Synkän metsän siimeksessä
  • J. D. Delayney: Edellinen asukas
  • E. O. Chirovici: Peilien kirja
  • S. K. Tremayne: Tulilapsi

Tässä nämä, jotka herättivät näillä tiedoilla mielenkiintoni. Herkullisen kuuloisia uutuuksia tulossa.