sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia

"Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja, joka kykenee käskemään tuulia. Hän on eristäytynyt, viskiä suruunsa pahoina päivinä kiskova herrasmies, joka ennen rakasti naisilta saamaansa huomiota. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan.

Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Asenteet seleesejä kohtaan ovat koventuneet, ja Corildon pelkää tytön menehtyvän Seuran tiloihin; se lietsoisi vihaa entisestään. Herättyään tyttö ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Mitä luonnottomiksi muuttuneille tuulille on tapahtumassa? Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?"

Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia on avausosa Kaksoisauringot -  trilogiaan. Kirja kiinnitti huomioni jo kustantajan katalogissa mielenkiintoisen kuvauksen ja upean kannen perusteella.  Lisäksi olen törmännyt kirjan mainoksiin siellä täällä somessa ja muualla. Uteliaisuus kasvoi niin kovasti, että varasin kirjan melko tuoreeltaan kirjastosta. Odotukset oli korkealla; yhdistelmä villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Myönnettäköön, että steampunk on minulle melko vierasta, mutta yhdistelmä kuulosti houkuttelevalta. Juoni etenee melko vauhdikkaasti, kun seurataan Corildonin ja Aleian tapahtumarikasta matkaa Seleesiaan selvittämään, mikä on Aleiaa otteessaan pitävä lumous. Paljon jätetään auki seuraavaa osaa varten, koukuista ei ainakaan ollut pulaa, pakko on seuraavakin osa varmasti lukea. Mitä vielä tekevät pahat tuulet? Pääsevätkö sankarimme Seleesiaan turvallisesti? Mikä on Aleiaa vaivaava lumous? Saavatko takaa-ajat heidät kiinni ja miksi he ajavat Aleiaa takaa? Entä tulilinnut ja fenekki? 

Ensimmäinen osa jättää kuitenkin asioita liian avoimeksi, kirja jää minulle melko etäiseksi. Hyvä, että kaikkea ei paljasteta aloitusosassa, mutta hieman syvempää porautumista Vikin luomaan maailmaan olisin kaivannut. Tunnelmasta ei välity tarpeeksi maagisuus tai ylipäätänsä miljöö kuvaus, jonka pitäisi luoda maagista ja steampunk tunnelmaa, on hyvin ohutta. Tunnelma ei juurikaan välity minulle ja kiehtova tulevaisuuden maailma jää vain lavastukseksi. Lisäksi pitkästyin välillä, eikä liikaa avoimia aukkoja viljelevä tarina saa muuta kuin turhautumaan. Näin paksun teoksen pitäisi tempaista mukaansa, ikävä kyllä tämä kirja ei sitä oikeastaan kykene tekemään. Vaikka tapahtumia ja vaarallisia tilanteita ei puutu, niin silti kirjasta puuttui sitä jotain. Elokuvana tämä varmaan toimisi paremmin, kirjana luku-urakka ajottain raskasoutuinen. 
Vikin luomat henkilöhahmot ovat kiehtovia, omanlaisiaan jokaikinen heistä. Aleia, jonka iästä on vaikea päästä selville ja hänen salaperäinen menneisyytensä. Cordelion, joka on toisaalta herrasmies ja toisaalta taas omien haamujensa kanssa kamppaileva haavoittunut sielu. Mateo, josta käsitys kirjan sivujen edetessä muuttuu täysin ja monet muut joihin kirjan sivuilla törmää. 

Olisin halunnut pitää kirjasta enemmän, mutta en kyennyt. Haluan toki tarttua seuraavaan osaan, sen verran koukut minuun tarttuivat, mutta toivon sen antavan hieman enemmän vastuksia kuin tämä avausosa ja pikkusen enemmän tunnelmaa.  Ehkä en ollut kirjan varsinaista kohderyhmää... Iän puolesta kyllä, tämä varmasti puree moneen nuoreen aikuiseen, mutta sopii myös vanhemmillekkin lukijoille. Pidän fantasiasta, joissa liikutaan todellisen maailman seassa tai tarinoista, joissa on taianomainen fantasiamaailma tai sitten ihan maagisesta realismista. Tämä ei sovi mihinkään näistä kategorioista, jotka ovat minun mukavuusalueeni sisäpuolella. Mutta ehkäpä seuraava osa onnistuu muuttamaan mielipidettäni?

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2017
Sivuja: 532

Mistä minulle: Kirjastosta

Edit: Jos haluat tutustua enemmän kirjan henkilöihin, maailmaan ja sen historiaan, seuran arkistoihin sekä muuhun mielenkiintoiseen infoon kirjaan liittyen, niin kliketiklik seleesia.com sivuille! 

torstai 13. huhtikuuta 2017

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

" Nuori toimittaja Camille Preaker palaa kotikaupunkiinsa tekemään juttua kahden siepatun koulutytön tapauksesta. Tutuissa maisemissa Camillen vaivalla tukahduttama menneisyys nostaa päätään ja nuoren naisen itsetuhovietti alkaa kihelmöidä taas iholla. Camille huomaa ajautuvansa arvaamattoman äitinsä vaikutuspiiriin ja hakee tukea niin murhia tutkivasta etsivästä kuin lolitamaisesta sisarpuolestaan. Mutta Wind Gapin klaustrofobisessa pikkukaupungissa ei ole syytä luottaa mihinkään – ei edes omiin muistoihinsa."

Flynn on vakuuttanut minut ja nautin suuresti hänen psykologisista trillereistä. Kiltti tyttö löi minut ällikällä eikä Paha paikkakaan kylmäksi jättänyt, mutta Teräviä esineitä oli kuvottavuudessaan mieleenpainuva lukukokemus. Teräviä esineitä on Flynnin esikoisteos ja todella vaikuttava esikoiseksi. Vielä olisi lukematta suomennetuista Auttava käsi.

En oikein tiedä miten lukukokemustani luonnehtisin sanoin. Kirja oli hyvä ja se loppui kesken nopeammin kuin uskoinkaan. Kirja vei niin mukanaan, että aika vierähti aivan huomaamatta. Tarina etenee sujuvasti eteenpäin ja vaikka aihe on rankka, tapahtumat iljettäviä ja ajottain kirja saa kuvotuksen väreet kulkemaan selkää pitkin, ei kaikki rouheus kirjassa kuitenkaan häirinnyt. Kaikkea oli sopivassa suhteessa. Ehkä herkimmille en lähtisi kirjaa suosittelemaan kuitenkaan; 13-vuotiaiden tyttöjen murhat ovat aiheena rankka, niin nuori on vielä lapsi, lisäksi Camille purkaa lapsuutensa traumoja viiltelyllä ja hänen veitsen kaipuunsa iholla kuvataan hyvin tarkkaan. Flynn tarttuu tyypillisesti rankkoihin aiheisiin ja porautuu niiden ytimeen, kumartelematta kenellekkään.

Syyllisen arvasin melko nopeaa tai sanotaanko, että minulla oli vahva epäilys. Kirjan focus ei kuitenkaan ole pelkästään murhaajan selvittämisessä. Kirja käsittelee paljolti Camillen perheen vinoutuneita suhteita, siittä seuranneita mielenterveysongelmia sekä niiden kanssa elämistä. Flynn punoo taitavasti kirjoihinsa psykologisia verkkoja ja se on selvästi hänen juttunsa. Flynn kirjoittaa myös suoran rehellisesti kaunistelematta mitään, mikä luo hänen dekkareilleen sen ominaisen ronskin vivahteen. Yhteistä on myös aina enemmän tai vähemmän vioittuneet naiset. Tunnelma on tiivistä, joka saa aivan ihon kihelmöimään. 

Onnistunut lukukokemus, voisin jopa sanoa että paras näistä kolmesta lukemastani.

Annan kirjalle arvosanaksi 4,5 / 5 pistettä!
Tietoa kirjasta:
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Sharp Objects (2006)
Sivuja: 316
Suomentanut: Maria Lyytinen

Mistä minulle: Kirjastosta

torstai 6. huhtikuuta 2017

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

"Kuuma alkukesä Saimaalla. Piiliniemi, pieni yksityinen saariparatiisi, josta keski-ikäinen nainen toivoo löytävänsä kirjoitus- ja mielenrauhaa. Toisella puolella salmea kohoaa jylhä ja autio Variskallio, kunnes eräänä päivänä sen rantaan ilmestyy suuri moottorivene ja kallion päällä olevan huvilan ikkunoissa alkaa iltaisin loistaa kutsuva valo.

Trooppisen kosteat kesäyöt tekevät levottomaksi, ja jännitteiset kohtaamiset saavat suhteet solmuun. Jatkuva helle kuumentaa tunteet ja tekee kaikesta epätodellisen tuntuista. Mitä kukakin haluaa, keneen voi luottaa ja mikä on totta?"
Timosen esikoisteoksesta tuttu Klarissa tavataan uudestaan Kesäisen illuusionin sivuilla. Klarissan avioliitto on ajautunut umpisolmuun ja Klarissa on muuttanut Piiliniemen kesäasuntoon, jotta he voisivat Mikaelin kanssa miettiä tulevaisuutta rauhassa kumpikin tahollaan. Viereisessä saaressa asuva mies vaikuttaa jännittävältä tuttavuudelta, kutkuttavalta ja kiinnostavalta. Mutta pian Klarissa saa huomata, että Variskallion uusissa asukkaissa on myös jotain outoa, jopa pelottavaa.
Alku oli hyvä ja pidin kirjasta, joka onnistui yllättämään ja viihdyttämään. Tarina etenee nopealla tahdilla, mutta kuitenkin kirjassa on onnistunut tiivis tunnelma. Loppu oli kuitenkin minulle suuri arvoitus, voin myöntää että putosin ihan totaalisesti kärryiltä. En ymmärtänyt täysin mistä Variskallion kummallisissa asukkaissa oikein oli kyse ja lopun takaa-ajo kohtaus oli hieman sekava. Ehkäpä Klarissan tarina saa vielä jatkoa, joka selittäisi umpeen suuria aukkoja, jotka tämä kirja lukijalle jätti. Silloin outo ja hajanainen loppu olisi ihan ymmärrettävä, koukku, joka saa lukijan tarttumaan seuraavaan osaan uteliasuudesta.

Miljöökuvaus oli onnistunutta, helteinen Saimaa heräsi henkiin ja sai melkein minutkin haluamaan pulahtamaan vilvoittavalle uinille. Kesän kaipuu kyllä koveni tätä helteisen paahteista kirjaa lukiessa, voisinpa tuntea pian auringon lämmittävät säteet paljailla käsivarsilla. Kesäinen illuusioni tiivis paketti, jonka ahmaisee melkein yhdeltä istumalta. Kirja ei paljon turhia selittele, mutta kyllä se on silti lukemisen arvoinen teos. Pidin silti enemmän Timosen esikoisteoksesta Aika mennyt ei palaa.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta
Kustantamo: WSOY
Ilmestynyt: 2015
Sivuja: 165

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Stephen King: Kalpea aavistus

"Vaimonsa Jon yllättävän kuoleman murtama menestyskirjailija Mike Noonan joutuu surun syövereihin. Hän ei voi enää kirjoittaa. Pelottavat unet valtaavat hänen mielensä ja hänen on lähdettävä kesämökilleen tutkimaan, mitä unien takana piilee.
 
Kylässä, jossa mökki sijaitsee, tuntuu vallitsevan sotatila. Mahtava miljonääri Max Devore on saapunut kylään vaatimaan pojantytärtään Kyraa tämän nuorelta leskiäidiltä Mattielta.
 
Kohta Mike, jonka sydän sykkii Kyralle ja Mattielle, on täysillä sodassa mukana. Sotaa eivät kuitenkaan käy pelkästään maanpäälliset voimat. Tapahtuu outoja asioita. Näyttää aivan siltä kuin vaimovainaja Jo yrittäisi auttaa Mikea taistelussa. Mutta keitä ovat Miken vastavoimat ja mitä ne hänestä haluavat? Saadakseen sen selville hänen on sukellettava syvemmälle, syvemmälle..."

Kalpeassa aavistuksessa on tuttu kingimäinen tempo, jossa tunnelma hiipii saaden pikku hiljaa enemmän ja enemmän kauhun väreitä kulkemaan lukijan ihoa pitkin. Lopussa taas rytisee hengästyttävällä tahdilla, mutta silti tämä ei ollut minusta Kingin parhaimistoa. Alku oli kangerteleva ja tarina ei meinannut millään lähteä käyntiin. Alkoi jo puuduttaa, varsinkin kun alun kangertelun olisi voinut helposti typistää pois, sillä se ei ollut oleellista kokonaisuuden kannalta. Kun vihdoin päästään Noonanin mökille Sara Laughsiin, alkaa tapahtua ja pääsin vihdoin tarinan imuun kiinni. Kirjan henkilöt olivat mielenkiintoisia, pidin valtavasti hurmaavasta pikku Kyrasta ja hänen nuoresta äidistään. 

Loppu oli jännittävä, mutta minun makuuni hieman liian sekava. Kirjassa on yli 500 sivua, joten typistämistä olisi voinut harrastaa jonkin verran myös siellä päässä. Silti kirja onnistui viihdyttämään ja yllättämään, ei se huono lukukokemus ollut alun pitkästymistä lukuunottamatta ja ahmaisin tämän lopulta melko nopeaa. Yksi asia minua kuitenkin jäi häiritsemään - kirja nimen suomennos. Kalpea aavistus vilahtaa kirjan sivuilla kerran jos toisenkin, muttei mitenkään merkittävällä tavalla eikä nimi oikeastaan kuvaa kirjaa kovin hyvin. Alkuperäinen nimi  Bag of Bones on paljon osuvampi nimi kirjalle.

 Taas on yksi teos herran tuotannosta luettuna ja seuraavaksi aion lukea Sen, se onkin minulla #hyllynlämmitäjä haasteessa yhtenä kirjana. Siinä vasta kunnon järkäle selätettäväksi. Omalla King kokemuksellani sijottaisin Kalpean aavistuksen keskitasolle herran tuotannossa. Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 1998
Alkuteos: Bag of Bones (1998)
Sivuja: 569
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Winston Graham: Poldark - Kapinallinen

"Cornwall, 1783–87. Ross Poldark palaa haavoittuneena Yhdysvaltain vapaussodasta kotiinsa pieneen englantilaiseen kaivos- ja kalastajakylään. Perillä Ross saa kuulla isänsä kuolleen, kotitilansa ränsistyneen ja rakastamansa naisen kihlautuneen hänen serkkunsa kanssa.

Vaikka Ross tajuaa olevansa ulkopuolinen kovaa vauhtia muuttuvassa maailmassa, hän ei anna periksi. Hänen epätoivoisia kaivosmiehiä ja talonpoikia kohtaan tuntemansa sympatia kantaa yli luokkarajojen ja vaikeiden aikojen. Suurin käännekohta miehen elämässä on kuitenkin se, kun hän pelastaa katukahakan keskeltä nuoren nälkiintyneen tytön ja ottaa hänet kotiinsa palkolliseksi.
"

Odotin valtavasti tämän Poldark-sarjan ensimmäisen osan lukemista, jo siittä hetkestä lähtien, kun näin tämän ilmestyvän kustantamon kirjakatalogissa. Historialliset romaanit ovat minun juttuni, enkä osaa vastustaa niitä. Äitini myös on hypettänyt sarjan pohjalta tehtyä BBC:n uudelleen filmatisoitua tv-sarjaa siihen malliin, että odotukset kirjan suhteen olivat korkealla. Sarjan ensimmäinen osa tutustuttaa hyvin Ross Poldarkiin, joka erottuu muista kirjan henkilöistä edukseen. Suvun musta lammas rauhoittuu ja löytää oman tapansa elää, mutta ennen kaikkea oppii pärjäämään. Ylväistä sukujuuristaan ja nimestään huolimatta Ross ei ole pöyhkeä ja ylpistynyt, vaan hyvä sydäminen, oikeamielinen ja rohkea oman tiensä kulkija. Henkilönä Ross onkin mielenkiintoinen tuttavuus, jonka elämästä ensimmäisen osan sivuille on tallennettu neljä vuotta. Kuitenkin minun huomiotani varasti suurelta osin isänsä pahoinpitelemä Demelza, jonka Ross pelastaa ja palkkaa avukseen tilalle. Demelza aikuistuu ja naisellistuu valtavasti tuon neljän vuoden aikana ja hänen kasvuaan oli mielenkiintoista seurata sekä aseman vahvistumista Rossin elämässä. Seuraava osa Demelzan laulu on minulla jo varattuna kirjastosta, niin jäin kaipaamaan näiden henkilöiden seuraa, vaikka rehellisesti sanottuna odotin kirjalta hieman enemmän mitä se tarjosi. 

Poldark - Kapinallinen on kevyttä luettavaa, lukuromaani, joka onnistui viihdyttämään hyvällä menestyksellä. Se ei noussut suosikiksi, ehkä keskivaiheille genressään. Pidin siittä, että kirjassa kuvataan myös muidenkin kuin Poldarkin suvun elämää, myös talonpojat ja kaivostyöläiset saavat oman osansa kirjassa. Tunnelma kirjassa on realistinen, ainutlaatuinen ja mielestäni onnistunut. Kirja ei tarjonnut mitään suuria seikkailuita tai huikeita juonenkäänteitä, pikkuisen draamaa, juonittelua ja rakkautta. Mutta siinä suhteessa kaikkea kuitenkin, että kirjan lukea huitaisi ihan huomaamatta. Graham on kirjoittanut yhteensä 12 osaa Poldark-sarjaan, luvassa on siis monta hetkeä sarjan parissa. Lähinnä minua huolettaa, voiko idea kantaa niin pitkälle muuttumatta puuduttavaksi? Jään odottamaan mielenkiinnolla kuinka minulle käy sarjan parissa. Ensimmäisen kerran kirja on suomennettu jo 1977 nimellä Ross Poldark - Namparan herra.

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä! 

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Ross Poldark (1945)
Sivuja: 555
Suomentanut: Irmeli Sallamo & Anuirmeli Sallamo-Lavi

Mistä minulle: Kirjastosta


lauantai 11. maaliskuuta 2017

Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tradegia

"Esikoisromaanillaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta maailmanmenestykseen noussut Joël Dicker palaa uudessa kirjassaan kirjailija Marcus Goldmanin nuoruuteen. Poikaiässä Marcus ihailee suuresti rikkaita serkkujaan, Baltimoren sukuhaaran Goldmaneja. Baltimoressa ja perheen kesäasunnolla vietetyt ajat kangastelevat kultaisina hänen mielessään. Mutta kaikki ei ollut kultaa mikä kiiltää, ja nyt Marcus palaa nuoruuteensa ja kysyy: mitä todella tapahtui? Mikä johti Draamaan, joka tuhosi kaiken? "

Avauduin edellisessä postauksessa siittä kuinka jouduin palauttamaan tämän kirjan keskeneräisenä kirjastoon, sillä se oli varattu. Kirja jäi kaihertamaan mieltäni, sillä pidin sen lukemisesta aivan valtavasti. Janosin tietää, mikä kaiken luhistanut Tradegia oli ja ennenkaikkea, mitkä olivat siihen johtaneet syyt. Alusta asti tradegiaa heilutellaan lukijan naaman edessä kutkuttavana koukkuna, mutta totuus kaikesta aukaistaan lukijalle vasta lopussa. Olin aivan riemuissani, kun latasin Bookbeatin kokeilujakson ja tämä kirja oli siellä. Luin sen välittömästi loppuun.

Pidin valtavasti Dickerin esikoisteoksesta, mutta ei tämäkään minua kylmäksi jättänyt. Baltimoren sukuhaaran tradegiassa päähenkilönä on ensimäisestä osasta tuttu kirjailija Marcus Goldman. Kirjassa palataan hänen nuoruuteensa ja sen tradegioihin, joista hän työstää kirjaa. Vaikka päähenkilö on sama kummassakin Dickerin teoksessa, voi nämä kirjat lukea täysin itsenäisinä kirjoina. Juoni oli hyvä, se oli koukuttava, yllättävä ja vetävä. Sukutradegia onnistui pitämään mielenkiinnon yllä kirjan ensimmäisestä sivusta lähtien ja kirja ososttautuikin todelliseksi page turneriksi. Eihän sitä malttanut käsistään laskea. Vaikka aihe on loppuviimein vakava, kirja käsittelee ystävyyttä, ihmissuhteita sekä niiden kestävyyttä, oli se nopea ja helppolukuinen. Dickerille on ominaista paksut kirjat koukuttavalla juonella, jotka yllättävät helppolukuisuudellaan. Sivut hupenevat silmissä, vaikka toivoisi että viimeinen sivu ei tulisi niin nopeasti vastaan. Missään nimessä kirja ei kuitenkaan sorru olemaan kevyttä viihdekirjallisuutta, vaikka äärimmäisen viihdyttävä se ehdottomasti onkin. 

En minä osaa muuta kuin kehua kirjaa, en löydä siittä moitittavaa. Pidän valtavasti Dickerin romaaneista ja toivon lisää. Mies osaa kyllä kirjoittaa!

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Le Livre Des Baltimore (2015)
Sivuja: 554
Suomentanut: Kira Poutanen 

Mistä minulle: Kirjasto ja Bookbeat

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Ruudun takaa

Kirjastosta saa nykyään varata ilmaiseksi kirjoja, mikä on hienoa. Varaan itsekkin entistä enemmän kirjoja, nyt kun siittä ei tarvitse maksaa. Tällä on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Pitäisi olla valoakin nopeampi lukija, jos satut löytämään kirjastosta uutuus tai edes uudehkon kirjan, puhumattakaan jos löytyy useampi kuin yksi tai kaksi. Ne nimittäin varataan sen sileän tien. Ja sitten ottaa aivoon. Olin lukemassa onnellisesti Baltimoren sukuhaaran tradegiaa, voi miten nautin lukemisesta, se oli hyvä. Kalenteri muistutti uusimaan kirjaston lainat ja kappas, se oli varattu. Vielä oli kirjaa jäljellä ja sakkoa olisi tullut ellen olisi palauttanut lukemaani ja kuutta muuta varattua kirjaa. Ei auttanut kuin viedä kirja kirjastoon ja VARATA se, että saan lukea sen loppuun. Ärsyttää niin paljon, kuin myös ne kirjat joita en ehtinyt edes aloittaa. Noista seitsemästä varatusta olin ehtinyt lukea kolme, yksi oli kesken ja kaksi piti laittaa VARAUKSEEN. Aloitin sitten odotellessani lukemaan Poldarkin ensimmäistä osaa, jonka olin varannut ja noutanut kirjastosta, kun edellisellä kerralla se varattiin enkä ehtinyt kunnolla edes aloittaa kirjaa. No, siis itse asiahan oli se, että tästä johtuen minulla ei ole kirja-arvioita kirjoitettavana. Ajattelin sitten ottaa katsauksen sarjoihin, joita olen tuijotellut netflixistä ja HBO:lta viime aikoina. Edellisestä katsannosta on jo aikaa.

Taboo

"Vuonna 1814 James Keziah Delaney palaa Afrikasta kotiin Lontooseen muuttuneena miehenä. Hän on ollut poissa niin kauan, että hänen luullaan kuolleen. Nyt hän ottaa isältään jääneen laivayhtiön haltuunsa ja alkaa rakentaa elämäänsä uudelleen. Isän perintö on kuitenkin myrkkymalja. Viholliset ympäröivät Jamesia, ja hänen on oltava varuillaan selvitäkseen hengissä juonien verkossa. Suvun synkät salaisuudet avautuvat tässä kiihkeätempoisessa tarinassa rakkaudesta ja petoksesta."

Sen lisäksi, että sarjaa tähdittää Tom Hardy, minkä johdosta katsoin ensimmäisen jakson, tämä on oikeasti mielenkiintoinen sarja. Olen koukussa, samoin mieheni. Sarja on tunnelmaltaa tumma ja melankolinen, hyppysellisellä magiaa sekä mysteereitä, unohtamatta valtataisteluita, juonittelua sekä vaarallisia tilanteita. Hardy on onnistunut James Delayneyn roolissa, hänestä ei ota selvää onko hän sekaisin vai nero.

Suosittelen katsomaan, ellei ole vielä katsonut. Sarja löytyy HBO Nordicilta.

The Big Little Lies

"Reese Witherspoon, Nicole Kidman ja Shailene Woodley tumman huumorin sävyttämässä tarinassa kolmesta kalifornialaisesta perheenäidistä, joiden näennäisen täydelliset elämät luhistuvat."

HBO Nordicilla esitettävä seitsenosainen minisarja pienen kaupungin idyllien murtumisesta. Sarja vilisee tunnettuja tähtiä, jotka alkavat jakso toisensa perään vaikuttamaan vähemmän täydellisiltä, mitä alussa annettiin ymmärtää. Perheiden riitojen ja ihmissuhdekiemuroiden sekä vanhemmuuden haasteiden lomassa näytetään pätkiä poliisikuulusteluista ja lehdistötilaisuudesta, joissa on vahvoja viitteitä väkivaltaan, yhteisössä on tapahtunut rikos. Sarjan sivuhenkilöt antavat lausuntoja päähenkilöistä ja kertovat, kuinka toisen avio-onni on vain kulissia, kuinka yksi on liiankin päällekäyvä ja kontroilloiva ja kuinka kolmas on salaperäinen nainen, josta oikein kukaan ei tiedä mitään.

Sarja on käsikirjoitettu Liane Moriartyn romaanin pohjalta.

American Horror Story

American Horror Story on ns. antologiasarja, jossa jokaisella tuotantokaudella on eri henkilöt ja tarina. Tuottaja on kuitenkin paljastanut, että viidennessä kaudessa aletaan pikku hiljaa paljastamaan, miten kaudet liittyvät toisiinsa. 

Ensimmäisessä kaudessa perhe muuttaa Murder Houseksi kutsuttuun taloon, jossa verisen historian aikana on tapahtunut monta murhaa ja kuoleiden henget ovat jääneet jumiin taloon. Toisella kaudella siirrytään mielisairaalan toimineeseen Briarcliffiin, jolla on myös kyseenalainen menneisyys. Olemme itse nyt toisen kauden puoli välissä menossa ja koukussa ollaan. Joka ilta ennen nukkumaan menoa on pakko katsoa yksi tai kaksi jaksoa.

Ajattelin ensin sarjan olevan liian pelottava, varsinkin häiriintyneen oloiset alkutunnarit saavat niskakarvat nousemaan pystyyn. Onneksi ne voi kelata ja loppujen lopuksi sarja ei ole niin pelottava, että sitä tarvisin tyynyn takaa tiirailla. 

Sarja löytyy Netflixistä.

The Macigians

"Lev Grossmanin suosittuihin kirjoihin perustuva sarja seuraa älykkään mutta introvertin parikymppisen Quentin Coldwaterin vaiheita. Quentin on lapsesta asti rakastanut fantasiakirjoja, jotka kertovat taikamaasta nimeltä Fillory, ja kirjojen maailmasta on tullut hänelle lähes pakkomielle. Nuorukaisen elämä muuttuu, kun hän pääsee opiskelemaan hyvin salaiseen eliittikouluun, jossa opetetaan nykyaikaista noituutta tehokkain ja ankarin menetelmin. Magia ei kuitenkaan tunnu tuovan elämään sitä, mitä Quentin oli kuvitellut: onnea, jännitystä ja merkityksen tuntua… kunnes hän ystävineen saa selville, että Fillory on oikeasti olemassa."

Tummasävyinen fantasiasarja noitakoulusta, Filloryn taikamaailmasta, joka ei olekkaan niin kaunis ja puhtoinen, mitä kirjat antavat ymmärtää sekä ystävyydestä. Pidin valtavasti ensimmäisestä kaudesta, jonka katsoin melkein yhteen putkeen. Toinen kausi vaikuttaa yhtä lupaavalta.

Sarja löytyy HBO Nordicilta.