perjantai 13. tammikuuta 2017

Sarah Winman: Merenneidon vuosi

"Marvellous Ways on asunut melkein koko pitkän ikänsä syrjäisessä joenpoukamassa Cornwallissa. Viime aikoina hänestä on tuntunut, että meri on jälleen kerran tuomassa hänelle jotakin. Ja niin tapahtuu: kuolevalle miehelle annettu lupaus kuljettaa Marvellousin poukamaan Draken, nuoren sotilaan, jonka on vaikea saada elämästään kiinni toisen maailmansodan kauheuksien jälkeen."

Olen lukenut Winmanin esikoisteoksen Kani nimeltä jumala, joka oli vaikuttava maagisen ja onnistuneen lapsinäkökulman kuvaksessa. Pidin tuolloin myös Winmanin kepeästä ja kevyestä tyylistä kirjoittaa, sekä monipuolisuudesta kirjan henkilöissä. Kevyt ja helppolukuinen oli myös Merenneidon vuosi, kirjan sivut vain vilahtivat silmissä ja silmät liisivät lauseesta toiseen. 

Maagistarealismia tähän tarinaan tuo omalaatuinen Marvellous Way, jonka äiti on merenneito, ainakin omien sanojensa mukaan. Henkilönä Marvellous oli huikean kiinnostava. Vanha nainen, jolla oli ollut mielenkiintoinen elämä, siitäkin huolimatta, että hän vietti suurimman osan siittä joenpoukamassa mustalaisvankkureissa. Olisin halunnut lukea Marvellouksen elämästä ja kokemuksista enemmänkin. Ihastuttava vanha nainen, ehkä hieman hullu tai ehkä vain merenneidon tytär. Nainen, jonka vankkureista löytyy totuuden kirja ja huhujen sieppaaja. 
Kirjan juoni on varsin polveileva, sitä on kuvattu aalloksi ja tämän väittämän voin allekirjoittaa täysin. Vaikka kirjoitustyyli on helppolukuista, niin juoni haastaa lukijaa. Joskus on palattava hieman taakse päin, jotta pääsee täysin juoneen kiinni. Merenneidon vuosi jatkaa aikuisten satukirjojen jalanjäljissä ja se ihastutti kovasti. Tunnelma kirjassa on taianomainen, melankolinen, mutta silti toiveikas. Merenneidon vuosi on tarina rakkaudesta ja sen voimasta, elämästä sekä merestä. Tarina, jossa kaikeilla on tarkoituksensa. Tarina, jonka loppusoinnut onnistuvat vielä nostamaan tunnelmaa ennen viimeistä säveltä.

Yksi asia minua kuitenkin jäi häiritsemään. Suomennos tuntui hieman hutaistulta. Olisin kaivannut pientä viilaamista suomennoksen suhteen, jotta se olisi tehnyt oikeutta kirjalle enemmän. Eniten silmiinpistävintä oli nimien suomennos ja suomentamatta jättämäminen. En ymmärrä miksi Rauha oli suomennettu, mutta Marvellous ei. Miksi Rauha ei voinut esiintyä kirjassa alkuperäisellä nimellä, jos kerran Marvellouskin oli Marvellous?

Pidin kirjasta ja voin suositella sitä lämpimästi muillekin, varsinkin niille, jotka haluavat leijua satujen vietävänä. Annan kirjalle 4 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: The Year of Marvellous Ways (2015)
Sivuja: 312
Suomentanut: Aleksi Milonoff

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 10. tammikuuta 2017

Eowyn Ivey: Lumilapsi

"1920-luvun Alaska on julma paikka asua ja elää. Sen tietävät Jack ja Mabel, lapsettomuuttaan sureva uudisasukaspariskunta. He ovat ajautumassa erilleen – Jack raataa maatilalla perheen elatuksen eteen ja Mabel taistelee yksinäisyyttä ja epätoivoa vastaan. Kun ensilumi pitkän ja kylmän syksyn jälkeen sataa, hetkellinen ilo ja toivo saa heidät rakentamaan lumesta lapsen. Mutta aamulla lumilapsi on poissa.

Pariskunnan pihapiirissä alkaa liikkua pieni tyttö, metsän lapsi. Hän kutsuu itseään Fainaksi. Tyttö elää yksin keskellä Alaskan villiä luontoa ja metsästää rinnallaan punainen kettu. Pikkuhiljaa Jack ja Mabel oppivat ymmärtämään Fainaa ja alkavat rakastaa tätä kuin omaa lastaan. Mutta kesyttömässä Alaskassa mikään ei ole sitä miltä näyttää. Totuus Fainasta muuttaa lopulta heidät kaikki."

Aikuisten satu, sellaiseksi Eowyn Iveyn Lumilasta voisi kuvaamimmin sanoa. Tarinassa on paljon maagisia elementtejä ja Faina on hyvin mystinen hahmo. Minulla tuli paljon mielenyhtymiä kuuluisaan Frozen sankarittareen Elsaan - vaaleansininen takki, jossa on kirjailtuja lumihiutaleita, vaaleat pitkät hiukset, tyttö, joka elää lumen keskellä ja kesän tultua vetäytyy vuorille, jossa on lunta, tyttö, joka saa aikaan lumimyrskyn. Toki Elsa ei nylje joutsenia tai kaneja paljain käsin. Välillä vaikuttaa, että Faina voisikin olla aivan tavallinen tyttö, mutta kun lukija tuudittautuu ajatukseen heitetään taas uusi tujaus mysteeriä kehiin. Mikä tyttö onkaan, se jää lukijan itsensä pääteltäväksi, rivien väliin upotetuksi, jopa ikuiseksi mysteeriksi. 

Salaperäisen Fainan lisäksi ihastuin kirjan miljööseen. Karu ja kaunis Alaska - paukkuvat pakkaset, villi luonto ja lyhyt kesä. Luonto tarjoaa elinkeinon uudisasukkaille, tuo lohtua yksinäisille sieluille, mutta voi olla varomattomille kulkijoille surmanloukko. Luonto ei anna mitään ilmaiseksi, mutta tarpeeksi niille, jotka tekevät uuraasti töitä selviytymisensä eteen. 

Esikoiskirjaksi tämä oli huikea lukukokemus ja vaikuttava teos. Siinä missä Faina on salaperäisyyteen kiedottu henkilöhahmo, Jack ja Mabel ystävineen ja ihmissuhteineen sekä ongelmineen ovat varsin realistisia. Heidän realistisuus luo sopivaa kontrastia Faina nimiselle mysteerille, joka on luotu pienillä yksityiskohdilla. Jack ja Mabel eivät ole kuitenkaan tylsiä henkilöitä, päinvastoin. Tunnelma kirjassa on ainutlaatuinen ja se on pystytty säilyttämään alusta aina viimeisille sivuille asti. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tunnelma on tiiveintä ensimmäisessä ja toisessa osassa, mutta en voisi loppua huonoksikaan sanoa. Loppu onnistui yllättämään minut, niinkuin koko kirjakin. Ihastuin kaikkiin tarinan henkilöihin, ja heitä on tullut jo pienoinen ikävä, varsinkin sisukasta Mabelia. 

Paljon tätä on jo blogistaniassa luettu, mutta ne jotka eivät tätä vielä ole lukeneet, suosittelen lämpimästi lukemaan. Tämä kirja sopii loistavasti talviluettavaksi.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Bazar
Ilmestynyt suomeksi: 2013
Alkuteos: The Snow Child (2012)
Sivuja: 415
Suomentanut: Marja Helanen

Mistä minulle: Kirjastosta

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Oon viisi vuotias...

www.pinterest.com
Kirjoihin kadonnut on porskuttanut jo viisi vuotta.   Viisi vuotta enemmän ja vähemmän aktiivisesti olen kirjoittanut blogiani ja pohtinut lukemiani kirjoja. Synttäreistä innostuneena rupesin miettimään, mitä blogi on minulle tarjonnut?
  • Minun kirjamaailmani laajeni suuresti, kun aloitin blogin pitämisen ja muiden blogien aktiivisen seuraamisen. Uskalsin tarttua kirjoihin, joita en ennen voinut kuvitellakkaan aikaisemmin lukevani. Tutustuin täysin uusiin genreihin, löysin uusia lempikirjailijoita ja rakastuin Keltaisen kirjaston kirjoihin. Tärkeimpänä kaikista intoiduin lukemaan kotimaisia kirjoja entistä enemmän ja uskalsin tarttua mm. Kingiin uudestaan ja näin aikuisempana se iskikin kovaa.
  • Olen löytänyt mahtavia blogeja seurattavkseni ja saan ihan mahtavia lukuvinkkejä muiden blogeista. TBR-listani on jo niin pitkä, että hengästyttää edes ajatella. Ja se kasvaa vain entisestään. Minusta on myös ihana lukea, mitä muut ovat ajatelleet kirjoista, jotka itse olen jo lukenut. Kirjoista on aina mukavaa keskustella!
  • Kiireisen arjen keskellä blogistania, kirjat ja yhteisö on henkireikä. Vaikka olisi pidempikin tauko postailussa, niin aina kun palaan joku kommentoi ja julkaisua käydään lukemassa. Teidän kommenttinne on aina piristäviä. Muistan aina, kun uskalsin muuttaa blogini julkiseksi ja sain ensimmäisen kommenttini. Minulla kirjaimellisesti lensi perhosia vatsassa. Ja kun lukijoita alkoi kerääntymään, olin todella otettu. Ja olen teistä kaikista edelleen! <3
  • Siis nämä kirjahaasteet, mitä joka vuosi tulee ovat aivan mahtavia. Itse isännöin vuonna 2012 Oi maamme Suomi- haastetta, joka oli hauska ja onnistunut, mutta olen osallistunut myös mitä hauskimpiin haasteisiin vuosien varrella. Tänä vuonna taas haluan osallistua haasteisiin, mitäs kaikkea tänä vuonna on tarjolla?
  • Kuolen välillä nauruun hakusanoille, joilla blogiini on eksytty. Vuosien varrella on nähty vaikka ja mitä, mutta tällä hetkellä on naurattanu mm. hävyttömät joulurunot, norjalainen pyromaani.
  • Kirjahyllyni notkuu kirjoja, niin luettuja kuin lukemattomia. Olen tehnyt mahtavia löytöjä kirpputoreilta ja kaupoista. Kirjoja on helpompi ostaa, kun on rohkaistunut kokeilemaan, lukenut paljon erilaisia arvosteluja ja kirjailijoista on enemmän perillä kuin ennen. Monesti jo pelkkä kansikuvan näkeminen saa mieleyhtymän johonkin arvosteluun ja ostopäätös on sinetöity. Kirjoista luopuminen on hankalaa, koska rakastan joka ikistä niistä, jopa niitä lukemattomia. Sitä paitsi, ei luopuminen ole oikea vaihtoehto, uusi kirjahylly tai isompi asunto kuulostaisi varteenotettavammalta vaihtoehdolta.
  • Minusta on tullut ihan neuroottinen kirjastossa. Ennen ei ollut niin justiinsa saiko jotain kirjaa vai ei, Cooksoneita ja Robertseja riitti jokaiselle. Mutta esimerkiksi eilen, kun näin uutuushyllyssä Poldarkin, juoksin nappaamaan sen. Minua ärsytti mummo, joka ehti napata Parempaa väkeä ennen minua. Poistun aina kirjastosta liian monta kirjaa mukanani ja ylitse pursuavan korin raahaaminen pitkin kirjastoa on saanut käsilihakseni kukoistamaan.
Viiden vuoden aikana sivuani on käyty katselemassa  165 876 kertaa. Googlen kautta ylivoimaisesti eniten, sitten suoraan blogin nimellä. Suosituimmat postaukset ovat isännöimäni haaste, Lionel Shiverin Poikani Kevin, Jenny Downhamin Ennen kuin kuolen ja Johanna Ervastin Jäähyväiset Einolle

Aion jatkaa tämän harrastuksen parissa edelleen, enemmän ja vähemmän linjoilla. Aion lukea edelleen teidän muiden ihania blogeja ja saada mahtavia lukuvinkkejä. Mutta ennen kaikkea aion vieläkin lukea upeita kirjoja ja jakaa kokemuksiani niistä teidän kanssa. 
Kiitos teille ja mukavaa talvea kaikille!
P.S. Ja hei, sinä koululainen, jonka pitää lukea kirja kouluun - lue se, voit yllättyä! Ei googlekaan kaikkea tiedä ja omat mielipiteet ovat paljon laadukkaampia ja parempia kuin muilta otetut.

perjantai 6. tammikuuta 2017

J.K. Rowling & John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

"Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista."

Olin aivan onnesta soikeana, kuun kuulin että Potterin tarina saa jatkoa. Tämä oli minulla joululahja toivelistalla kärkipäässä ja onneksi joulupukki tämän minulle toi. Tämähän oli luettava yhdeltä istumalta melkein, niin hyvältä tuntui palata tuttuun taikamaailmaan. En ole hirveän hyvä arvostelemaan mitään Potteriin liittyvää, sillä Potter on minulle pyhä. Olen lukenut kaikki aikaisemmat kirjat useaan kertaa, nähnyt jokaisen elokuvan, pelannut jokaisen pelin ja odotan edelleen kirjettäni Tylypahkaan. Kaikki Potteriin liittyvä menee minulle kuin väärä raha, olen täysin sokaistunut Potterista. Näin esimerkiksi Harry Potter aikuisten värityskirjoja, nyt haluan sellaisen, vaikka edellinen aikuisten värityskirjakin on värittämättä. Mutta se on Potter!

Olisin toki toivonut, että Kirottu lapsi olisi ilmestynyt ennemmin Rowlingin itsensä kirjoittamana romaanina kuin enimmäkseen Tiffanyn kynästä lähteneenä näytelmäkäsikirjoituksena. Pelkäsin alussa, että en osaa lukea näytelmäkäsikirjoitusta sujuvasti, mikä latistaisi lukunautintoa. En minä kuitenkaan kirjan imuun päästessäni enään edes tajunnu lukevani  käsikirjoitusta. Kaikki tutut paikat ja miljööt elivät minulla niin vahvoina mielikuvissani, etten mitään miljöön kuvausta kaivannut, jotta pystyin kuvittelemaan mielessäni Tylypahkan, taikaministeriön, huispauskentän tai Godrickin notkon. Silti jos kirja olisi ollut romaani, olisi siinä ollut enemmän miljöökuvausta ja pohjustusta, mielenliikkeitä ja niin edelleen, sillä juuri se oli omiaan luomaan tietynlaisen taianomaisen tunnelma. Lisäksi olisi ollut enemmän luettavaa, sillä tämä loppui liian äkkiä. Nyt tarinan eteneminen nojaa henkilölöiden repliikkeihin ja kuvauksiin mitä lavalla tapahtuu kohtauksien välissä. Mutta kuitenkin pidin kirjasta ja toivon, että Albuksesta ja Scorpiuksesta kuuluu enemmänkin, mutta ei näytelmäkäsikirjoituksena. Eivät he alkuperäiselle kolmikolle vedä vertoja, mutta kyllä he tulevat hyvänä kakkosena perässä. Toivon myös, että tästäkin seikkailusta tulisi myös elokuva ennemmin tai myöhemmin, koska itse näytelmää ei ole mahdollista nähdä.

Uutisien mukaan monet Potter-fanit ovat suivaantuneet kahdeksannesta osasta, joka on tuntunut lähinnä fanifiktiolta. Ymmärrän yskän ja ristiriitaiset kohdat verraten aiempiin Pottereihin ja se miten aikuiset Harry, Ron ja Hermione tuntuivat olevan jotain ihan muuta. Itse voin sanoa, että en minäkään ole samanlainen kuin teini-ikäisenä, en varsinkaan nyt kun minulla on lapsia. Albus ja Scorpius olivat onnistuneita hahmoja kaikenkaikkiaan, täysin omanlaisiaan persoonia eivätkä vanhempiensa jatkeita. Kirottu lapsi tuntuu leikittelevän ajatuksella mitä olisi voinut tapahtua 19 vuoden jälkeen ja väläyttelee vaihtoehtoja maailmasta, jos kaikki ei olisi mennytkään niinkuin alunperin tarkoitettiin. Jos ei ota vakavasti muutamia ristiriitoja, jotka ilmenee jos tuntee Potterinsa yhtä hyvin kuin taskunsa, on tämä oikein piristävä lukukokemus. Minua kuitenkin häiritsee se, että Tylypahkan pikajunan karkkimyyjästä tehtiin hirviö, mutta kokonaiskuva kuitenkin jyrää ja tasoittaa pienet rosot. Tai sitten minulla on vain Potterlasit päässä.

Annan kirjalle 4,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Harry Potter and The Cursed Child (2016)
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Sivuja: 432

Mistä minulle: Sain joululahjaksi

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kevään uutuudet

Vuosi vaihtui ja koko ajan kuljemme kevättä kohden. Se sai minut miettimään mitä uutuuksia kevät tuo tullessaan kirjamaailmassa. Olen varmaan Matti Myöhäinen kevään uutuuksien suhteen, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Mikäs sen mukavampi tapa viettää purevan kylmää pakkaspäivää, kuin haaveilemalla kirjoista ja kasvattaa TBR-listaa.

WSOY:
  • Affinity Konar: Elävien kirja
TAMMI:
  • Lasse Nousiainen: Konttaava koomikko
  • Ari Räty: Syyskuun viimeinen
  • Elly Griffiths: Risteyskohdat
  • Luca D'Andrea: Rotko
  • Hanya Yanagihara: Pieni elämä
  • Petina Gappah: Muistojen kirja
  • J.K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
 TEOS
  • Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha
GUMMERUS:
  • Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
  • Han Kang: Vegetaristi
  • Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä
OTAVA
  • Eve Hietamies: Hammaskeiju
  • Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat
  • Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
  • Stephenie Meyer: Kemisti
  • Ian McEwan: Pähkinänkuori
  • Jessie Burton: Nukkekaappi
  • Shari Lapena: Hyvä naapuri
  • Veronica Roth: Viillot
 LIKE
  • Hanna Hauru: Jääkansi
  • Beth Lewis: Suden tie
  • Sylvain Neuvel: Uinuvat jumalat

Huikeita uutuuksia kirjakevät tuo tullessaan. Ei muutakuin katseet kohti kevättä siis!





maanantai 2. tammikuuta 2017

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

"Kun lontoolainen kirjailija Owen Quine katoaa, vaimo kutsuu paikalle yksityisetsivä Cormoran Striken. Tutkimuksissa käy pian selväksi, että miehen katoamiseen liittyy paljon enemmän kuin vaimo luulee. Kirjailija on juuri saanut valmiiksi romaanin, jossa hän maalaa ilkeän muotokuvan lähes kaikista tuntemistaan ihmisistä. Kirjan julkaiseminen tuhoaisi monen elämän. Kun Quine löytyy raa’asti murhattuna, Strikella on edessään kilpajuoksu aikaa vastaan. Kuka on tämä säälimätön murhaaja, jonka kaltaista Strike ei ole koskaan ennen kohdannut?"

Käen kutsu, joka oli Cormoran Strike-sarjan aloitusosa, ampaisi suosikikseni hyvin nopeaa. Pidin hitaasti etenevästä perinteisestä etsivä tarinasta, joka seuraa mm. yhden suosikkini P.D Jamesin hengessä. Ja vaikka ensimmäisen osan lukemisesta oli vierähtänyt jo tovi tuntui Cormoranin ja Robinin seuraan palaaminen luontevalta. Vanhoilla tutuilla ja minulla oli taas yksi raaka murha selvitettävänä. En kyllä osannut arvata syyllistä, taaskaan.

Samalla kaavalla rikoksen selvittämisessä liikutaan edelleen. Ratkaisu tuntuu aivan mahdottomalta, mutta Cormoranin vainu kertoo, että syylinen on aivan joku muu kuin viranomaisten mielestä. Sitkas johtolankojen seuraaminen tuottaa loppuviimein tulosta ja koko tapahtumien vyyhti alkaa selvitä Cormoranille. Lukijaa pidetään kuitenkin jännityksessä loppuhuipennukseen asti, jossa murhaaja huijataan nalkkiin. Ja toimiva rakennen tämä onkin, pidin jokaisesta lauseesta kirjassa. Myös siittä vihjauksesta, että Owenin groteskit, synkät epämiellyttävät romaanit ovat olleet myyntimenestys Suomessa. Meistä suomalaisista mahtaa olla valoissa kuva maailmalla. Bombyx mori ei kyllä kuulostanut yhtään kirjalta, jonka minä haluaisin lukea. 

Robert Galbraithilta eli toisin sanoen J.K. Rowlingilta on tullut tähän sarjaan kolmas osa Pahan polku, se on saatava käsiin. Tämä sarja on niin ihana ja Cormoran henkilönä erittäin mielenkiintoinen. Kiinnostaa myös kuinka Robinin salapoliisikoulutus kehkeytyy, kestääkö hänen suhteensa inhaan Markiin? Saako seuraavassa tarinassa Robin jo suuremman osa rikoksen selvittämisessä. Toki on mielenkiintoista seurata myös mihin suuntaan Cormoranin tarina kulkee, tietenkin mielenkiintoisten salapoliisitehtävien lomassa.

Jos kaipaa vaihtelua kovaksi keitetyille dekkareille, tämä sarja on oiva valinta sellaisille lukijoille. Itse eksyin sarjan pariin, koska J.K Rowling on minulle taikasana. Ensimmäisen osan ilmestyessä ei kenellekkään jäänyt varmasti epäselväksi kuka Galbraithin nimen takana oikein kirjoittaa. Rowling osaa kirjoittaa niin fantasiaa kuin dekkareita. Siinä missä hänen kirjojensa kieli on nautittavaa luettavaa, osaa hän myös luoda mielenkiintoisia henkilöhahmoja.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2014
Alkuteos: The Silkworm (2014)
Sivuja: 459
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 31. joulukuuta 2016

Lukuvuosi 2016

Vuosi vaihtuu ja on aika laittaa lukuvuosi 2016 pakettiin. Vähän on ehtinyt taas lukemaan, siihen nähden kuinka paljon haluaisin lukea, mutta laatu korvaa määrän. Olen myös viimein oppinut paremmin taidon jättää kirjan kesken, jos se ei minua miellytä. Vuonna 2016 sain ylitettyä Goodreadsin Reading Challengessa asettamani lukuhaasteen, joka oli realistinen 30 kirjaa vuodessa. Olen lukenut 35. Harmittavan pieneltä määrä tuntuu siihen nähden, että vuonna 2012 luin yli 100 kirjaa. Ensi vuonna yritän kurkottaa jopa 40 kirjaan. 

Vuoden Top 5 parasta kirjaa:





 Vuoden Top 3 surkeinta kirjaa:



















Oikein hauskaa uutta vuotta kaikille ja toivon teille lukurikasta vuotta 2017!