lauantai 20. elokuuta 2016

Unpopular Bookish Opinions -haaste

Sain Neverendingly -blogin Miralta tämmöisen kivan haasteen. Yritän vastata parhaani mukaan. :)

Säännöt ovat seuraavat:
- Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi
- Vastaa kysymyksiin
- Lähetä vähintään 3:lle, joiden blogit linkität postaukseen
- Ilmoita heille ja linkitä oma postauksesi heille, jotta hekin tietävät mitä tehdä

Kysymykset:
1. Kirja / Kirjasarja, josta muut pitävät mutta sinä et?
2. Kirja / Kirjasarja, josta sinä pidät, mutta muut eivät?
3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?
4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä / josta haluaisit, muttet vain pysty?
5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä?
6. Kirjailija josta monet pitävät mutta sinä et?
7. Suosittu sarja jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?

Vastaukset:

1. Tämä on helppo. Heidi Köngäksen Dora, Dora. Moni sitä niin kovasti kehui, useampaan tehnyt vaikutuksen. Ja minä todella halusin tykätä tästä kirjasta, mutta lukukokemus jäi valjuksi ja kirja oli mielestäni tylsä.

2. Tämä on jo hieman vaikeampi. Mutta muistan tämän, että Gillian Flynnin Kiltti tyttö oli minulle lähes tajunnanräjäyttävä lukukokemus, mutta törmäsin paljon ei niin ihatuneisiin blogikirjoituksiin kirjasta. 

3. En saa mieleen yhtään kolmiodraamaa, jossa päähenkilö olisi päätynyt yhteen väärän tyypin kanssa. Aina kolmiodraamat ovat päättyneet niinkuin toivon tai sitten muistissani on toivomisen varaa.

4. Chick Lit! Hyvin hyvin hyvin harva tämän genren kirja enään uppoaa. Vaikka teoriassa nämähän olisivat juuri oivallista välipalakirjallisuutta, mutta tuntuu että kaikki on jo niin nähty. Oli kausi, teininä, kun luin vain chick littiä, joten sain kai silloin yliannostuksen. 

5. Amelia Sedley. Miten ärsyttävä!

6. Terry Pratchett, ei vaan iske. Ei sitten yhtään. 

7. Anne Holtin kumpikaan dekkarisarja ei vain kiinnosta sitten yhtään. 

8. Tää on helppo, Tuulen viemää elokuva on niin iki-ihana, että tiiliskivestä käyvä kirja jäi heittämällä kakkoseksi. 

Minä en keksi yhtään blogia, missä tämä ei olisi jo ollut. Mutta jos joku haluaa tehdä, niin vapaasti vain. Jätän tämmöisen avoimen haasteen. :)

tiistai 16. elokuuta 2016

Kulttuuriviipaleita

Irene Kingiä, kahvia ja empatiaa -blogista haastoi minut kertomaan kulttuurista. En pidä itseäni mitenkään kultturellina ihmisenä, mutta kulttuuria ne tv-sarjat, kirjat, musiikki ja elokuvat on, jotka kuuluvat elämääni. Irenen jalan jäljissä pohdin viimeisempiä kulttuurikokemuksiani.

Viimeisimmät tv-sarjat:

1. Gilmoren tytöt


Tämä ihana, ihana, ihana sarja oli tullut Netflixiin. Rakastan tätä sarjaa ja sen tunnelmaa. Lorelain ja Roryn äiti-tytär-suhde on ainutlaatuinen. Sarjan dialogit ovat onnistuneita ja nokkelan viihdyttäviä. Kadehdin myös kuinka Gilmoren tytöt syövät järkyttävän epäterveellisesti ja ovat silti mitä laihimpia. Jotenkin kummasti sarjan katsominen on saanu minut juomaan enemmän kahvia. Asialla ei varmaan ole tekemistä, että Lorelai elää lähinnä kahvilla.

2. Under the Dome


Katsoin ne kaikki kaksi tuotantokautta, jotka olivat Netflixissä. Enempää siellä ei ole, mutta monet ovat sanoneet, että  kaksi ensimmäistä kautta ovat hyviä, mutta seuraavat muuttuvat huonoiksi. Ehkä en siis sure sitä, että seuraavia kausia ei ole saatavilla. Jäi vain kutkuttamaan pääsivätkö kaupunkilaiset pois kuvusta vai ei?

Viimeisimmät elokuvat:

1. Tuulen viemää


 Yksi ikiaikaisempia suosikki elokuviani, jota aloin katsomaan uudestaan pakottaen mieheni katsomaan myös. Kuuluuhan tämä elokuva nyt vähintään yleissivistykseen. Tämä on ihana, monin verroin parempi kuin nykyiset Hollywood elokuvat. 

2. Macig Mike Xxl

Tässä nyt nähdään tämä minun kultturellisuus, mutta Channing Tatum. Elokuva ei kyllä ole mikään järjin hyvä, mutta Channing Tatum.


Viimeisimmät kirjat: 

1. Kati Hiekkapelto - Kolibri




Luin tämän dekkarin viimeisimpänä ja tämä oli todella hyvä. Lisää tämmöistä kiitos! Tämä auttoi lukujumiin, kunnes aloin lukemaan tällä hetkellä kesken olevaa kirjaa ja tuntuu että en jaksa millään lukea.


2. William Makepeace Thackeray - Turhuuden turuilla



Tässä syy vuoden pahimpaan lukujumiin. Jaksoin puoliväliin asti lampata jokaisen sivun läpi, loppuun luin harppoen ja toivoen että kirja loppuu joskus. Taidan katsoa tämän joskus mielummin elokuvana. Luin tämän kirjan klassikkohaasteeseen. Kirja on lojunut hyllyssäni useamman vuoden lukemattomana ja ajattelin kokeilla. En tykännyt, oli kuinka klassikko tahansa. 

Viimeisimmät kappaleet:


Nämä kuuluvat tämän hetken suosikki kappaleisiin ja soi usein meillä.

Minun kulttuuriviipaleisiin ei kuulu konsertteja, ellei lasketa viime kuussa, kun kävimme lastenlaulu tapahtuma Rondelissa tai kun kävimme kävelemässä festarialueen kupeessa ja kuuntelemassa. Eikä kyllä teatteria myöskään, olen viimeksi käynyt teatterissa lukioikäisenä, enkä edes muista mikä piti käydä katsomassa. Elokuvissa olen käynyt viimeksi joulukuussa katsomassa Star Warsia. Runoja en lue, ne ei iske sitten yhtään. 

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Marco Malvaldi: Kolmen kortin temppu

"Tarkkavaistoinen mutta mukavuudenhaluinen baarinpitäjä Massimo haluaisi vain viettää täydellisen päivän rannalla, mutta kylän komisario sinnikkäistä vaatimuksista hän joutuu selvittämään japanilaisen professorin murhaa. Juttu vaikuttaa helpolta, sillä vihjeen mukaan professorin tietokoneella on jotakin, mikä paljastaa syyllisen. Mutta koneen sisältöpä ei vastaakkaan Massimon odotuksia."

Luin tämän kirjan lukumaratonilla ja sain todeta kirjan olevan nopeaa luettavaa. Aivan mukiin menevä viihteellinen dekkari, jonka parissa vierähti aika mukavasti. Oikein oivallista maratoni luettavaa tai vaikka rantalukemiseksi.

Kirja on hauska, Bar Lumen kalustoon kuuluva senioripoppoo on lystikästä porukkaa, joka odottaa nälkäisenä uusimpia juoruja kantapöydässään, jossa on baarin ainoa langaton internetyhteys. Massimo on myös äkeydessään ihanan rehellinen hahmo, ja hänen sarkasminsa puree. Varsinkin erään skootterin penkkiin jätetty viesti sai minut nauramaan ääneen. Täytyy sanoa, että moni kirja ei siihen pysty, että nauraa oikeasti ääneen, sen sijaan että ajattelee vain mielessään että hahahah.

Kirjassa siis tapahtuu murha, jota Massimo selvittää. Murha sekä sen selvittely eivät ole kuitenkaan pääosassa kirjassa. Murhaan ei liity mitään dramaattista, ja sen selvittämiseen vielä vähemmän. Juoni ei siis ole tässäkään kirjassa mitenkään haastava, joka juuri tekee lukemisesta nopeaa ja helppoa. Pinetan kylän arki sen tapahtumineen oli yhtä suuressa osassa kirjan muiden tapahtumien kanssa ja huumori tuo sopivan säväyksen, niin että lukemisessa pysyy hyvä mieli yllä koko ajan. Pidän valtavasti italialaisuudesta, joka on vahvana elementtinä ja kantavana voimana tämän sarjan kirjoissa. Tämä on siis Bar Lumen murhat osa 2. Ensimmäinen osa oli Viiden korttipeli, jonka luin toissa talvena. Kolmatta osaa odotellessa siis, tämän sarjan parissa kyllä viihtyy.

En voi muutakuin suositella tätä ja edellistä osaakin, jos se on vielä lukematta. Annan kirjalle arvosanaksi 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo:Tammi
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Il gioco delle tre carte (2008)
Suomentanut: Inkeri Koskinen
Sivuja: 283

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 9. elokuuta 2016

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

"Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen.

Näin ajattelee pieni Mataleena tarpoessaan uupuneena hyytävän lumituiskun keskellä, äitinsä jalanjälkiin askeleensa huolellisesti asettaen. Ympärillä aukeaa vain lohdutonta kurjuutta, mielessä kangastelee kullanhohtoinen, yltäkylläinen Pietari. Loputon talvi ja armoton nälkä ovat tehneet ihmisistä eläimiä toisilleen, vaelluksellaan Mataleena perheineen kohtaa todellisuuden, jollaista on vaikea enää nykypäivänä kuvitella.

Samaan aikaan toisaalla tuskailevat parempiosaiset Renqvistin veljekset omien elämänkysymystensä kanssa. Lääkäri-Teo pohtii ahdistuneena millainen jumala sallii näin suuren katastrofin kohdata ihmiskuntaa, senaattorin apulaiskamreeri Lars puolestaan hautaa omat epäilynsä luottamalla sokeasti esimiehensä päätöksiin ja toimiin. Kun Renqvistien ja nälkäisten vaeltajien tiet yhtyvät, inhimillisyys voittaa viimein kaiken kärsimyksen keskellä."

Luin tämän kirjan kesälukumaratonilla, ja kävin läpi ajatuksiani jo maratonin koonnissa. Kirja oli kuitenkin niin järisyttävä lukukokemus, että halusin tehdä siittä vielä postauksen erikseen. Ollikainen on vaikuttavasti kertonut nälkävuosien julmuudesta ja karuudesta. Olosuhteet pakottavat ihmiset lähtemään kerjuu reissuille kylmään ja purevaan pakkaseen, vaikka toivoa selvitytymisestä ei paljon ole, ruoka on vähissä jokaisessa paikassa ja luihin sekä ytimiin puerutuva pakkanen korjaa ihmishenkiä kuin viljaa. Nälkä ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin ja tekee heistä hirviöitä toisilleen. Jokaisessa paikassa ihmisiä vaivaa epätoivo ja synkkyys, onko enään toivoa paremmasta? Tuoko kevät luonnon kuritukseen helpotuksen?

On myös niitä, joita puute ei vaivaa. Ei ainakaan yhtä rankalla kädellä kuin vähempiosaisia. Heidän näkökulmansa katkaisee kurjaa kertomusta Marjasta sekä hänen lastensa matkasta. Marjan tarina oli rankkaa ja koskettavaa luettavaa, mutta Renqvistien osat olivat pieniä hengähdystaukoja kaiken kurjuuden keskellä. Silti ne sai minut lähinnä puremaan hammasta, sillä kaikki kärsimys on heille niin kaukaista. Tulee avuton olo, kun kaiken sen epäreiluuden kohtaa, suututtaa kun toiset istuvat lämpimien keittolautasten ääressä voivotellen kurjuutta samalla irtisanoen palveluskuntaa, kun köyhtä talolliset yrittävät jakaa siittä vähästä mitä heillä on.

Kirja on saanut Blogistania Finlandia, Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon sekä Finlandia ehdokkuuden. Esikoiskirjaksi tämä on huikea. Se että tarina näin porautuu lukijan sielun syvyyksiin, vaikka onkin pieni kirja se tekee suuren vaikutuksen. Lisäksi se on kielellisesti varsin onnistunut myös. Te, jotka tätä ette ole vielä lukeneet, lukekaa ihmeessä. Tämä on kirja, joka kaikkien kannattaisi lukea.

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Siltala
Ilmestynyt: 2012
Sivuja: 141

Mistä minulle: Kirjastosta

lauantai 6. elokuuta 2016

Hei hei heinäkuu

Heinäkuu oli lämmin kuukausi. Niin lämmin, että kerrostalo asuntomme sisälämpötila muistutti jo lähinnä saunaa ilman kiuasta. Niin lämmin ettei vauva nukkunut kunnolla, minusta puhumattakaan. Niin lämmin, että toivon jo helteiden loppuvan. Mutta heinäkuu oli silti ihana kuukausi, tapahtumarikas ainakin.

Heinäkuun alussa juhlittiin kuopuksen ristiäisiä. Tarjottavat oli oikea menestys ja kaikki meni kuin kuumille kiville. Tarjolla oli Daim-vadelma täytekakkua, mansikka-pensasmustikka kääretorttu, banaanikakkua sekä savulohipiirakkaa. Tilaisuus oli onnistunut, mitä nyt pikku neiti huusi hiestä märkänä lopputilaisuuden ja sylikummi tiennyt miten päin huutavaa nyyttiä pitäisi. Tilaisuus saatiin vietyä loppuu, neiti kauniin nimensä ja hiostavan kastemekon pois päältä. Sitten hän olikin yhtä aurinkoa. Mutta kuuma siis oli, enemmän ja vähemmän kaikilla. Kirjallisesti ajateltuna heinäkuun alku meni reseptikirjojen parissa.

Kävimme myös lasten kanssa vähän siellä sun täällä. Pitihän sitä olla pihalla, kun ilmat sen salli. Pyörittiin leikkikentillä, käytiin liikennepuistossa ajamassa ajokortti esikoiselle ja nyt hän luulee, että voi ajaa autolla, vaikka kortti koskee vain polkuautoja. Tivoli saapui myös kaupunkiin ja kävimme yhden päivän pyörimässä laitteissa. Minulla tuli pahaolo jo heppakarusellissa ja tajusin olevani liian vanha tivoliin, siinä missä muutama vuosi sitten jonotin yhä uudestaan ja uudestaan niihin kaikista hurjimpiin laitteisiin. Kävimme myös eläinpuistossa katselemassa eläimiä ja jouduimme kaatosateen uhriksi.  Lisäksi olemme kävelleet kilometrejä Pokemon Go:ta pelaten. Mikä mahtava syy lähteä lenkille tai pyöräilemään. Tämä peli osuu itsellä niin nostalgiasuoneen, olin lapsena Pokemon -fani ja keräsin kaikki mahdolliset kortit, joita vaihdeltiin kulmakunnan lasten kanssa. Olen kerännyt jo lähemmäs 60 erilaista Pokemonia ja jahti jatkuu vaan. Minusta idea on mahtava tapa saada liikkelle nekin, jotka normaalisti eivät lenkille vaivaudu. Näin pienessä kaupungissa kuin kotipaikkakuntani onkin, pokestopeilla on porukkaa laidasta laitaan ikään katsomatta. Ja se, että jotkut laukkoo autojen alle ja kielletyille alueille pelin takia, on kyllä ihan sen ihmisen itsensä tyhmyyttä. Puhelin värisee, kun pokemon on lähellä, ruutua ei tarvitse siis vahdata intensiivisesti koko ajan, välillä vilkaiseminen riittää. Lisäksi pokemonien perään ei tarvitse hyppiä autotielle, ne saa napattua kauempaakin. Järki käteen liikenteessä!

Mutta sitten kirjallisempiin aiheisiin. Heinäkuussa tyhjensin kirjaston, josta teinkin kirjoituksen jo aikaisemmin. Se olikin vallan mainio kirjastoreissu ja vieläkin hymyilyttää, kun ajattelen mitä kaikkia herkkuja tuolla, jotka odottaa lukemista. Lisäksi osallistuin elämäni ensimmäiseen lukumaratoniin ja se vasta hauskaa olikin. Toki vauvan kanssa keskeytyksiä tuli tietenkin, äitinä ei voi hautautua lukupesään lukemaan vuorokaudeksi, mutta sain luettua kuitenkin monta sataa sivua ja olen loppujen lopuksi tyytyväinen saavutukseen. Kokosin lukumaratonin tunnelmia myös jo erillisessä postauksessa. Suoritin myös klassikkohaasteen ja haastekirjan parissa on mennyt yli puolet heinäkuusta. Luin Turhuuden turuilla ja se on melkoin järkäle, mutta myös erittäin työlästä luettavaa. Kaiken kaikkiaan sain heinäkuussa luettua viisi kirjaa ja kesken jäi Hilary Mantelin Susipalatsi. Turhuuden turuilla lisäksi luin lukumaratonilla Marco Malvaldin Kolmen kortin tempun, Katja Kallion Tyypit, Aki Ollikaisen Nälkävuoden ja Marjo Niemen Juostumaa.



Ja lopuksi on aivan pakko hehkuttaa, sillä Netflixiin on tullut Gilmoren tytöt. En kestä, maailman parhaimpia sarjoja, jonka dialogit ovat parhautta. Olen katsonut jo kohta kaksi kautta ja monta on vielä katsomatta. Mikä parasta syksyllä tulee vielä uusi kausi, joka kertoo mitä Gilmoren tytöille kuuluu nyt. Olen aivan fiiliksissä! Saa nähdä paljon tässä kuussa malttaa sitten lukea, kun haluttaa vain koko ajan katsoa tätä. En varmaan malta keskittyä kunnolla mihinkään kirjaan ennenkuin kaikki jaksot on katsottuna. Kertoo jotain koukuttumiseni laadusta. 

Mutta oikein mukavaa elokuuta kaikille ja ennenkaikkea lukurikasta. Niin se vaan alkaa kesä olla lopuillaan ja syksy tekee pikku hiljaa tuloaan. Ihanaa kun illat alkavat pimenemään ja viilenemään, ehkä meilläkin pian taas nukutaan kunnolla. :D

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kun tyhjensin kirjaston...

Kävin tuossa taannoin kirjastossa palauttamassa kirjoja ja tarkoitukseni oli lainata vain pari kirjaa kesälukemiseksi. No, saatoin vähän innostua. Toki myös osasyyllinen oli valinnan vaikeus ja se, että pakko lainata jos seuraavalla kerralla kirja ei olekkaan paikalla. Niin, ja selittää ne hiihtäjätkin, kun suksi ei luista.



  • Susan Fletcher: Tumman hopeinen meri
  • Kate Atkinson: Joka lapsia ja koiria rakastaa
  • Donna Tartt: Tikli
  •  Inga Röning: Hippiäinen & Unisammakko
  • Sarah Waters: Parempaa väkeä
  • Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit
  • Robert Galbraith: Silkiäistoukka
  • Anni Kytömäki: Kultarinta
  • Eowyn Ivey: Lumen lapsi
  •  Jeffrey Eugenides: Middlesex
  • Julie Kibler: Matkalla kotiin
  • Taiye Selasi: Ghana ikuisesti
  • Kati Hiekkapelto: Kolibri
  • Sirpa Kähkönen: Graniittimies
  • Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi
  • Kiba Lumberg: Musta perhonen
  • Joel Haahtela: Katoamispiste
  • Kishwar Desai: Postimyyntilapset
  • Aki Ollikainen: Nälkävuosi
  • Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
  • Alice Hofman: Noitasisaret
  • Umberto Eco: Ruusun nimi
  • Herman Koch: Naapuri
 Hyviä löytöjä kertakaikkiaan. Nyt vain lukemaan. 

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

William Makepeace Thackeray: Turhuuden turuilla - Klassikkohaaste osa 3

Turhuuden turuilla, romaani vailla sankaria. Kuvaus köyhistä oloista nousevan Becky Sharpin pyrkimystä seurapiireihin. Kunnianhimoinen ja terävä älyinen nainen, joka juonittelee, juoruilee, viettelee, varastaa, laskelmoi ja kieroilee päästäkseen pyrkimyksiinsä. Hyvin hän pyrkimyksissään onnistuukin. Totta kai juoneen kuuluu aina se huippu, joka on kaiken romahdus. Mutta ovela Becky selviää mistä vain. Tarinassa sivutaan myös muita henkilöitä, jotka ovat tavalla tai toisella tulleet lukijalle tutuiksi Beckyn kertomuksen varrella. Kertomuksen henkilökaarti on siis varsin laaja, mutta kirjailija kuljettaa heitä mukana onnistuneesti kertomuksen läpi.

Pidin Thackerayn tyylistä kirjoittaa satiirisesti. Hän kirjailijana kommentoi tarinaa ja keskustelee melko vapaasti lukijan kanssa. En ole törmännyt aikaisemmin samanlaiseen kerrontatyyliin. Ottaen huomioon, että kirja on ilmestynyt vielä 1840-luvulla. Pidin myös aikalaiskuvasta, ylhäisön elämän kuvauksesta 1820-1830-luvun Euroopassa. Kuvaa se myös erinomaisesti ihmisluontoa. Raha on kyllä mahtava motiivi ja saa ihmiset käyttäytymään erikoisesti. Ajattoman tästä tekee juuri tuo ihmiskuvaus, joka sopii hyvin tähänkin päivään.

Becky oli henkilönä varsin mielenkiintinen ahneudessaan ja häikäilemättömyydessään. Hänen ystävänsä Amelia oli melkein yhtä kiinnostava kuin sohvatyyny kaikessa pyhimysmäisessä surussaan ja siveydessään. Mutta hän vain korosti Beckyn kiinnostavuutta. Oikeastaan Amelian kohdalla pääosassa olivat enemmän hänen perhepiirinsä ja Ameliaan rakastunut William Dobbin.

Minulla oli luettava 1950-luvulla ilmestyneet painokset kyseisestä kirjasta. Kirja on ilmestynyt silloin Aino Tuomikosken suomentamana kahdessa osassa. Ensimmäisen osan jaksoin lukea hyvin ja jokaisen sivun ajatuksen kanssa. Silloin vielä ajattelin, että onpa hyvä kirja. Toiseen osaan päästessäni mielenkiintoni kuihtui kuin kukkani ikkunalaudoille. Aloin miettimään kuiva-ainekaapin siivousta ja mattojen pesua sen sijaan, että olisin lukenut. En malttanut odottaa että kiduttavan pitkä luku-urakka tulisi joskus päätökseen. Aloin harppomaan sivuja pikku hiljaa, kun tuntui että sivut olivat täynnä pelkää puuduttavaa plaaplaaplaata. Taikinoin loppuun asti, osa tapahtumista varmaan jäi vähän pimentoon, mutta kumma kyllä ei sureta sitten yhtään. Enemmän riemuissaan olin siittä, että sain painaa takakannen kiinni ja tunkea kirjat kaapin perälle takaisin pölyttymään. Ihan liikaa sivuja minun makuuni. Vähempi olisi ollu parempi tämän kirjan tapauksessa. Tämä on kyllä alunperin ilmestynyt jatkokertomuksena. Jälkeenpäin ajateltuna sellaisena tämä toimiikin, mutta ei kyllä putkeen luettuna. Lukeminen muodostuu erittäin työlääksi nimittäin, tarinassa on niin paljon kaikkea.

Mutta sain suoritettua haasteen kuitenkin ja olen yhtä klassikkoa viisaampi. Taidan katsoa vielä elokuvan myös.

Annan kirjalle arvosanaksi 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Ilmestynyt suomeksi : 1955
Alkuteos: Vanity Fair ( 1847-1848)
Suomentanut: Aino Tuomikoski

Mistä minulle: Kirpputorilta