torstai 20. syyskuuta 2018

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus

"Tervetuloa matkalle sinkkuuden ytimeen! Bikinirajatapaus johdattaa ujostelematta ohi Tinder-sydänten kohti sinkkuelämän kiperimpiä kysymyksiä: Miksi ihastun aina vääriin tyyppeihin? Mitä tapahtuu, jos viivyn treffeillä vessassa liian kauan? Mitä yhteistä on deittailulla ja uuden Netflix-sarjan aloittamisella? Mitkä ovat viestin odottamisen viisi vaihetta?

Ronski ja rehellinen Bikinirajatapaus on sinkkujen korvaamaton vertaistuki, seurustelevien tirkistysreikä, seksikommellusten gladiaattoriareena ja käytöksen kultainen kirja ekoille treffeille."

 Kuuntelin tämän Henriikka Rönkkösen toisen kirjan äänikirjana niinkuin hänen aikaisemman romaaninsa  - Mielikuvituspoikaystävän. Jälleen lenkkeillessä nauroin ääneen Rönkkösen karun rehelliselle tykitykselle naiseudesta ja sen vaikeudesta sekä sinkkuelämän kaikista puolista. Naisen huumori on purevaa, mutta jälleen kuunnellessa pysähdyin miettimään samaa kuin Mielikuvituspoikaystävän kohdalla - olisinko jaksanut kuunnella koko äänikirjan putkella loppuun vaivaantumatta? En olisi, siinä missä ensimmäisessä kirjassa vielä pidin, vaikka se saikin minut suorasukaisuudellaan punastelemaan, niin tämän kirjan kohdalla aiheet tuntuivat jo kulutetuilta. Bikinirajatapaus jatkaa tismalleen samalla linjalla kuin Mielikuvituspoikaystävä eikä tarjoa mitään uutta, paitsi  eri toilailuja ja koheltamista sinkkuuden syövereissä. 

Minua myös ärsytti suunnattomasti se kuinka paljon Rönkkönen oli kuorruttanut kerrontaansa ja vitsinsä erinäisillä eritteillä. Lasten altaan vesi on pissaista, paskaa oli vähän siellä ja täällä. Jos ei pissakakka-huumori sopinut meneillän olevaan tapahtumaan, niin sitten puhutaan pieruista, jos ei ilmavaivatkaan sovi kuvaan, niin sitten on dildo jumissa berberissä. Toki sekin saatiin ulos annelista kakan kuorruttamana. Minulla lähinnä heräsi myötähäpeä kirjailijaa kohtaan, jaksaako jollakin aikuisella muka toistuva pissakakka-huumori vielä naurattaa? Kyllähän se satunnaisesti viljeltynä, sopivissa kohdissa esitettyinä naurattaakin, mutta kun samaa kaavaa toistetaan valellen kaikki sillä itsellään, vie se hauskaltakin huumorilta terän. Monet kohellukset olisivat toimineet ihan ilman eritteiden mainitsemistakin. Just saying!

Tämä kirja myy seksillä ja sitäkin kirjasta löytyy. Nyt kuitenkin painopiste on enemmän pysyvän kumppanin löytymisessä sekä sinkkuuteen tyytyväisyytenä. Minuun tämä ei kuitenkaan enään iskenyt, enkä kyllä kuulu kohderyhmäänkään. 

Annan kirjalle 2 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Atena
Ilmestynyt: 2018
Sivuja: 176

Mistä minulle: Storytel

torstai 13. syyskuuta 2018

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

"90-vuotiaan Doriksen uskomattomat elämänvaiheet avautuvat vanhan punaisen osoitekirjan myötä. Tunteisiin vetoava kertomus hurmaa lukijat ympäri maailmaa.


Doris asuu yksin huoneistossaan Tukholmassa, ja hiljaisten päivien kulkua rytmittävät kotiavustajien käynnit ja Skype-puhelut sukulaistyttö Jennyn kanssa. Punaiseen, isältään 1928 saamaansa osoitekirjaan Doris on merkinnyt elämänsä tärkeät henkilöt.

Hän alkaa kirjoittaa kohtaamisistaan ja kokemuksistaan Jennylle. Doris on elänyt uskomattoman rikkaan ja järkyttävän elämän lähdettyään 13-vuotiaana maailmalle. Sille tielle hän jäi, ensin Tukholmaan, sitten Pariisiin ja New Yorkiin. Edessä oli työn ja sodan vuodet, rakkautta ja seikkailuja."

En osannut odottaa tältä kirjalta juuri mitään, kun valkkasin sen Storytelistä luettavaksi. Kaipasin jotakin kevyempää, helppoa luettavaa, jota pienet keskeytykset ei haittaisi. Olin kuullut kirjaa kehuttavan, vaikka olin aikaisemmin jo päättänyt etten kirjaa välttämättä välitä lukea. Lopulta huomasin imeytyväni Doriksen jännittävän ja tapahtumarikkaan elämän syövereihin niin, että huomaamatta heijasin jo sikeäasti nukkuvaa lasta koko päiväuniajan. En tajunnut edes ajankulua, kun ahmin kirjaa intensiivisesti vielä sivun ja vielä pari sivua ja lopulta koko kirjan. En varmaan ikinä ole odottanut päiväuninukutuksia yhtä paljon kuin silloin, kun tämä kirja oli kesken puhelimessani, sillä luen e-kirjoja lähinnä nukuttaessani lapsia päiväunille. Kerrankin ei harmittanut yhtään, vaikka lapsilta vei vähän kauemmin nukahtaa.

Tarina muodostui lopulta myös koskettavaksi lukukokemukseksi, vaikka tätä olin muutama viikko aikaisemmin skeptisesti pyörittellyt kirjakaupassa kädessä. Yleensä leima "Vuoden koskettavin" tarkoittaa minun kokemuksellani liian siirappista höttöä, mutta yllätyksekseni Punainen osoitekirja oli kaikkea muuta. Kirjan rakenne ja juonenkuljetuskin oli ratkaisultaan omaperäinen ja esikoiskirjaksi se pysyi hyvin koossa. Punainen osoitekirja tarjoaa kauniin tarinan, josta löytyy vakavuutta, välttyen näin sortumasta liian imelään tarinointiin. Tämä kirja on viihdekirjallisuutta parhaimmillaan, se saa haukkomaan henkeä ja vuodattamaan kyyneleitä, mutta herättää myös ajatuksia, varsinkin vanhusten yksinäisyydestä. Maailmassa on paljon ikääntyneitä ihmisiä, joilla olisi varmasti aivan upeita tarinoita elämästä jaettavanaan, jos olisi vain joku, joka pysähtyisi kuuntelemaan heitä. Tulin tavattoman surulliseksi kaikkien noiden ikääntyneiden puolesta. 

Pidin myös valtavasti kirjan ajankuvasta. Punainen osoitekirja kuljettaa lukijansa 1930-luvun Pariisiin ja sen muotimaailman tiimellykseen. Lopulta se vie meren yli Yhdysvaltoihin, kun Eurooppa on toisen maailmansodan jaloissa. Lundbergin kerronta on eläväistä ja inhimillistä, tarina soljuu eteenpäin vaivattomasti. Kirjaan tarttuminen takaa lukunautinnon, joka ainakin minun kohdalla tulee nousemaan tämän vuoden muistettavimpien joukkoon. 

Annan kirjalle 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Ilmestynyt suomeksi: 2018
Alkuteos: Den röda adressboken (2017)
Sivuja: 316
Suomentanut: Tuula Kojo

Mistä minulle: Storytel



keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Harper Lee: Kaikki taivaan linnut

"Harper Leeltä odotettiin turhaan toista kirjaa yli 50 vuotta, kunnes kansainvälisen kustannusmaailman hämmästykseksi ja riemuksi kirjailijan arkistoista löytyi vuoden 2014 lopulla ennen julkaisematon romaanikäsikirjoitus Kaikki taivaan linnut. Kirjan amerikkalainen kustantaja HarperCollins on kertonut kesällä 2015 julkaistavan painoksensa määräksi kaksi miljoonaa.

Vaikka Kaikki taivaan linnut kirjoitettiin ennen Kuin surmaisi satakielen -kirjaa, se jatkaa päähenkilö Scoutin tarinaa. Scout on nyt nuori nainen, joka matkustaa isänsä luo vanhaan kotikaupunkiinsa. Lapsuutensa maisemiin palaava Scout joutuu painiskelemaan niin henkilökohtaisten kuin poliittistenkin kysymysten parissa, joita yhteiskunta, suhde omaan isään ja alabamalainen pikkukaupunki herättävät."

Tässä on kirja, jonka olisi ehkä ollut syytä jäädä arkistoihin pölyttymään. Luulen, että Harper Lee oli tämän aivan syystä sinne arkistoon jättänytkin, ja alkanut työstämään klassikkoromaaniaan Kuin surmaisi satakielen. Hän varmasti tajusi että Kaikki taivaan linnut on kuolleena syntynyt idea ja jalosti hienomman tarinan, jossa päähenkilöinä ovat Atticus ja Scout - henkilöhahmot, jotka olivat vahvoja jo tässä romaanissa. Atticuksesta ja Scoutista tulikin laajasti tunnettuja, kun Kuin surmaisi satakielen nousi maineeseen. Kuin surmaisi satakielen ehdoton päähenkilö oli Atticus, oikeuden puolesta taisteleva asianajaja, joka ryhtyy puolustamaan syytöntä mustaa miestä epäoikeudenmukaisessa raiskausoikeudenkäynnissä. Kirjan kertojana toimii nuori poikatyttö Jean-Louise eli Scout, joka oli varsin ihastuttava henkilöhahmo. Scout luottaa leskeksi jääneeseen isäänsä, joka kasvattaa kahta lastaan oikeamielisesti ja vankasti. On hyvä olla mielessä ensimmäisen kirjan tapahtumat, jotta Kaikki taivaan linnut aukeaa vähääkään lukijalle, vaikka tämä kirja onkin kirjoitettu ennen menestysromaania.

Tässä kirjassa pääosassa on jälleen Scout itse. Hän palaa kotikaupunkiinsa, jota repii raivokas vastustus lakilisäystä kohtaan, joka sallisi valko- ja tummaihoisten opiskella samoissa kouluissa. Samalla itsenäinen, omia polkuja kulkeva Scout törmää pienen etelävaltiolaisen kaupunkin ahtaaseen naisenrooliin sekä lapsuudenystävän Hankin itsepintaisiin kosintayrityksiin. Scoutin koko maailma kaatuu päälaelleen, kun hänelle selviää isänsä osallistuvan Maycombin piirikunnan Valkoihoisten kansalaisneuvostoon. 

Ei tämä onnistunut vetämään vertoja mitenkään Kuin surmaisi satakielelle. Koko kirja on vain pliisu kyhäelmä, josta näkee aloitelevan kirjailijan kädenjäljen. Kirja käsittelee kiinnostavia teemoja, mutta jumiutuu välillä paikoilleen, osaa dialogeista oli vaikeaa seurata ja kokonaisuus on kerrassaan ontuva. Oli kyllä ihanaa tavata Atticus ja Scout jälleen sekä kuulla mitä Maycombiin kuuluu ja nautin myös suuresti kohdista, joissa palattiin Scoutin lapsuuteen. En kuitenkan voinut olla pettymättä kirjaan. En tiedä miten tämä sitten toimisi, jos ei olisi lukenut kuuluisaa edeltäjäänsä. 

Mutta sen verran on vielä pakko sanoa, että tämän kirjan kansi on aivan upea!

Annna kirjalle 2,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt suomeksi: 2015
Alkuteos: Go Set a Watchman (2015)
Sivuja: 286
Suomentanut: Kristiina Drews

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 11. syyskuuta 2018

Lina Bengtsdotter: Annabelle

"17-vuotias Annabelle katoaa jäljettömiin lämpimänä kesäyönä. Perhe ja koko Gullspångin pikkupaikkakunta on suunniltaan.

Tukholmasta lähetetään tapausta selvittämään rikostutkija Charlie Lager. Hänelle työtehtävä Gullspångissa merkitsee paluuta oman lapsuuden traumaattisiin muistoihin. Kun hän saapuu tuttuihin maisemiin selvittämään Annabellen tarinaa, heräävät ympärillä henkiin menneisyyden aaveet, jotka poliisintyön rutiini on vain vaivoin pitänyt kurissa."
  
Otin Annabellen kuunteluun äänikirjana Storytelistä aivan sattumalta. Ajattelin että no menkööt, vaikka kirja ei aikaisemmin ollut liiemmin kiinnostanut. Nämä pohjoismaiset dekkarit tuntuvat olevan niin samankaltaisia keskenään, samat elementit, peruspilarit ja juonenkäänteet toistuvat kirjasta toiseen, eikä lukeminen tarjoa mitään uutta.  Kyllähän Annabelle oli aivan viihdyttävää kuunneltavaa lenkkeillessä, mutta sen tarina ei onnistunut koskettamaan minua millään tavalla. Kuunteleminen ei houkuttanut, sillä tuntui että tämäkin tarina on jo niin nähty, se ei tarjoa minulle mitään uutta. Kirja oli kudottu tuttujen raamien ympärille - on ongelmia pursuava poliisi, jolla on hankaluuksia niin ihmisuhteissa, päihteiden käytössä sekä kaupan päälle vielä traumaattinen menneisyys. Hänet lähetetään pieneen kaupunkiin ratkaisemaan katoamista ja mahdollista henkirikosta, mutta tuo kaupunki sattuu, yllätys yllätys, olemaan päähenkilön, kotikaupunki, josta hän on lähtenyt vuosia sitten pakoon. Tietenkin ratkaistessaan Annabellen katoamista, sen juonenkäänteet kietoutuvat hänen oman traumaattisen lapsuutensa ympärille. Nuoren naisen katoaminenkaan ei ollut mitenkään lukuhermoja kutkuttava tapaus. 

Annabelle loi ahdistavaa kuvaa sisäänpäin kääntyneestä pikkukaupungista, jossa nuoriso ryyppää ja rällää, kaikilla on enemmän tai vähemmän paha olla ja elämä on harmaan eri sävyjen kirjoa. Erityisesti nuorison pahoinvointi välittyi tarinan lomasta selkeästi. Kokonaisuutena tarina kaikkine vivahteineen oli eheä kokonaisuus, mutta tarinalta puuttui selkeä aallonharja, joka saa lukijan tarttumaan kirjaan henkeä haukkoen, kun kaikki viimein selviää. Minulle kirja jäi melko tasapaksuksi kokemukseksi ja olisin toivonut siltä hieman enemmän. Onnistui se kuitenkin viihdyttämään keskitasoisesti, muttei tarjoile mitään uutta ja erityistä sellaisille, jotka ovat enemmän rikoskirjallisuutta lukeneet.

Annan kirjalle 3 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Otava
Kesto: 10h 8 min
Ilmestynyt: 2018
Alkuteos: Annabelle (2017)
Suomentanut: Sirkka-Liisa Sjäblom
Mistä minulle: Storytel

perjantai 7. syyskuuta 2018

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani

"Reija Wren saa elämänsä tilaisuuden: komennuksen Pietariin suorittamaan konsernin sisäistä tarkastusta. Konsernin hallituksen puheenjohtajana toimineen isänsä ammatilliseen varjoon jäänyt Reija jättää turkulaisen, sympaattisen mutta vaarattoman Veli-Pekan suunnittelemaan hääkutsuja ja hyppää pää edellä Pietarin ekspatriaattien skumpanhuuruiseen arkeen. Mutta kun Reijan tutkimukset edistyvät, komennus muuttuu vaaralliseksi ja ystävät vihollisiksi."

Tilikirjat ja bisnesmaailma ei kuulosta korviini kovin houkuttelevalta, mutta Venäjä on kiehtova maa ja heidän kulttuurinsa on minulle suhteellisen tuntematonta. Siksi halusin tarttua tähän kirjaan, mikä osoittautuikin lopulta positiiviseksi päätökseksi - miten upeasti Tarasova maalaa venäläistä elämänmenoa ja Pietarin kaupunginkuvaa. Mieleni tekisi ihan lähteä tutustumaan Pietariin paikan päälle. Myös suomalaisen ja venäläisen kulttuurin erot nousevat hauskasti esille tarinan lomassa ja juuri venäläisyyden kuvaus nousi minun suosikikseni tässä kirjassa. 

Tarasova on onnistunut yhdistämään hauskasti eri genrejä kirjassaan. Venäläiset tilikirjani ei ole mitään kuivan kälpäkkää papereiden pyörittelyä ja kulunkien laskeskelua, kun Reija matkustaa Pietariin tekemään sisäistätarkastusta edustamansa firman tytäryhtiölle. Jo junamatkalla hän epäilee joutuneensa passivarakauden uhriksi sekä tulleensa myrkytetyksi. Matka saa siis vauhdikkaan alun eikä tarkastus firmassa muodostu yhtään sen helpommaksi, sillä joku yrittää koko ajan sabotoida Reijan työtä. Myös firman lakimiehen yhtäkkinen katoaminen kiinnostaa Reijaa, sillä hän haistaa palaneen käryä firman hyssyttelevässä virallisessa tiedonannossa tapahtumien suhteen. Kunnianhimoinen ja työhönsä vakavasti suhtautuva Reija on päättänyt kaivaa totuuden esille, jokaista pimeintä salaisuutta myöten. Tehtävä osoittautuu kuitenkin vaaralliseksi, sillä joku ei halua Reijan nuuskivan liian läheltä. 

Vapaa-ajallaan Reija on aivan toista maata. Hän tupruttelee sikareita, pelaa pleikkaa ja viettää kostean huuruisia iltoja ystäviensä kanssa. Reija vetää myös miehiä puoleensa. Kotopuolessa häntä odottaa sympaattinen Veli-Pekka, jonka kanssa pitäisi suunnitella häitä, mutta myös Omskin tuotantolinjan johtaja Dima on kiinnostunut naisesta. Lisksi pakkaa saapuu sekoittamaan tumma komistus nimeltään Konstantin, joka on tuttu Reijalle jo vuosien takaa, ja saa edelleen naisen polvet notkumaan.

Venäläiset tilikirjani tarjoaa lukijalle  chick litiä sekoitettuna bisnesviihteeseen, olematta imelä tai kuiva. Tarasova on heittänyt sekaan myös dekkarinpiirteitä, sillä Reija toimii myös omatoimisesti salapoliisina. Reija onnistuu säheltämään kerran jos toisenkin niin ihmissuhteissaan kuin töissäänkin, mikä tarjoaa lukijalle takuuvarmaa viihdettä. Pidin myös Reijasta todella paljon! Hän on sankarittarena särmikäs, hieman ronski, omalaatuinen sekä ihastuttavan aito.

Tykkäsin tästä esikoiskirjasta ja viihdyin hyvin sen parissa. En ole koskaan aikaisemmin törmännyt mihinkään vastaavaan ja kirja oli virkistävän erilainen! Ehkä hieman tarinassa olisi ollut typistämisen varaa, sillä ajottain otteeni tarinasta pääsi herpaantumaan, mutta kokonaisuutena kirja toimi ihan hyvin. Haluan jatkossakin lukea Reijan edesottamuksista. Suosittelen!

Annan kirjalle 3,5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Gummerus
Ilmestynyt: 2018
Sivuja: 469

Mistä minulle: Kirjastosta

tiistai 4. syyskuuta 2018

Jeffrey Archer: Vain aika näyttää

"Harry Clifton asuu Bristolin köyhässä kaupunginosassa yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Harryn isästä ei kukaan suostu kertomaan muuta kuin sen, että isä kuoli sodassa. Harryn suunnitelmissa on mennä töihin satamaan heti kun koulu on käyty, aivan kuten suvun miehet ovat tehneet häntä ennen. Harrylla on kuitenkin poikkeuksellinen lahja, jonka ansiosta hänelle tarjotaan stipendi poikakouluun.

Ennen pitkää Harrylle paljastuu karmea totuus isän kuolemasta ja hän joutuu kyseenalaistamaan kaiken elämässään. Onko hän Arthur Cliftonin, Bristolin satamatyöläisen poika vai Barrington Shipping Linen perijän avioton esikoinen? Toisen maailmansodan kynnyksellä Harry joutuu myös valitsemaan, aloittaako opiskelut Oxfordin yliopistossa vai liittyäkö laivastoon ja lähteä taistelemaan Hitlerin Saksaa vastaan."

Vain aika  näyttää on seitsenosaisen Clifton-kronikan ensimmäinen osa. Kirja tuli minulle lukuun aivan sattumalta, kun en saanut kesälomareissun automatkoille valkattua kirjaa luettua edes sinnillä. Pysähdyimme huoltoasemalle, josta löytyi Kirjapörssi. Lasten käydessä vessassa juoksin pää kolmantena jalkana Kirjapörssiin ja valkkasin kiireessä tämän kirjan, sillä se sijoittui minusta kiehtovalle aikakaudelle ja kansikuva oli minusta upea. Ajattelin että syteen tai saveen, minä kokeilen. Ja en voisi olla onnellisempi siitä, että löysin tämän kirjan. Rakastuin täysillä sen tarinaan, maailmaan sekä sujuvaan kerrontaan. Kirja sijoittuu vuosille 1919-1939, mutta varsinaisesti tarina alkaa 1925 päähenkilö Harryn ollessa viisivuotias.

Kirjan tarinaa kerrotaan eri henkilöiden näkökulmasta, joka valottaa juonenkäänteitä eri valossa. Tarinan keskeisessä roolissa on kaksi perhettä - Cliftonit sekä Barringtonit. Harry luulee olevansa satamatyöläisenä työskennelleen Arthur Cliftonin poika, mutta saa lopulta selville, että hän saattaakiin kuulua Barringtonin perheeseen ollen Hugo Barringtonin avioton esikoispoika. Tieto kääntää Harryn koko elämän päälaelleen, sillä hänen koko elämänsä on kietoutunut näiden kahden perheen pilareihin tukevasti.

Harry oli päähenkilönä ihana, kerrassaan hurmaava ja mielenkiintoinen. Mutta kirjan eittämättä kiinnostavin hahmo oli mielestäni vanha Tar. Tar on asunnoton kulkija, joka asuu vanhassa junanvaunussa. Hän on viisas vanha mies sekä Harryn hyvä ystävä. Tarilla on kirjan tapahtumissa hieman kaikkeen osansa sekä monesti myös painava sanansa.
Kirja loppui niin huikean jännittävään kohtaan, että minun on piakoin marssittava ostamaan seuraava osa itselleni. Kunhan löytäisin sen jostain, en ole alkanut tilaamaan vain yhtä kirjaa ja Kirjapörsseistä seuraava osa oli loppunut. Haluan kerätä koko kronikat omaan hyllyyni, sillä en ole pitkään aikaan lukenut mitään näin mukaansatempaavaa, viihdyttävää ja koukuttavaa. Voisin ylistää tätä kirjaa ylistämästä päästyäni. Vain aika näyttää on kurkistus kahden sodan väliseen elämään Iso-Britanniassa, joka kerrotaan eri lähtökohdista olevien ihmisten näkökulmista. Se tarjoilee historiankirjojen ystäville upeaa ajankuvaa sekä juonivetoisuudellaan viihdyttää lukijaa pakottaen tämän ahmimaan kirjaa. Upea teos, suosittelen lämpimästi lukemaan!

Archer oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, vaikka maailmalla hän on ilmeisesti tunnetumpi. Suomeksi häneltä on ilmestynyt Clifton-kronikoiden kolmen ensimmäisen osan lisäksi Kane ja Abel. Clifton-kronikoiden neljäs osa ilmestyy suomennettuna  nyt syksyllä. On ihana ajatella, että minulla on vielä paljon luettavaa tämän herran kirjojen parissa.

Osallistun kirjalla Helmet-lukuhaasteeseen ja kuittaan kohdan kirjasta, jonka kannessa on kulkuneuvo. Annan kirjalle täydet 5 / 5 pistettä!

Tietoa kirjasta:
Kustantamo: Sitruuna
Ilmestynyt suomeksi: 2016
Alkuteos: Only Time Will Tell (2011)
Sivuja: 422
Suomentanut: Susanna Tuomi-Giddings

Mistä minulle: Ostokirja

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Agatha Christie: Roger Ackroydin murha

"Roger Ackroydin rakastettu on riistänyt itseltään hengen, ja Ackroyd tietää asiasta liikaa. Hän tietää rouva Ferrarsin myrkyttäneen aviomiehensä ja epäilee naisen joutuneen kiristäjän uhriksi. Posti tuo Ackroydille vielä viimeisen, kohtalokkaan tiedonjyvän, mutta ennen kuin hän ehtii jakaa tietojaan, murhaaja iskee. Murhatutkimuksen ottaa käsiinsä hänen ystävänsä, kurpitsanviljelijä ja eläkkeelle jäänyt mestarietsivä Hercule Poirot."

Kun mieleni tekee lukea takuulla hyvää kirjallisuutta, erityisesti rikoskirjallisuutta, käännyn yleensä dame Christien puoleen. Sellainen olo koputteli takaraivossani, kun pengoin kirjastolaina pinoani tuskastuneena, mikään ei innostanut runsaan 40 lainan joukosta. Käännyin kerrankin ylitsepursuavan kirjahyllyni puoleen, olisiko sillä tarjottavanaan jotain mikä olisi takuulla hyvää ja viihdyttävää luetavaa? Sitten ratkaisu olotilaan ja sen hetkiseen lukumoodiini löytyi kirjahyllyni alimmalta hyllyltä, hieman sivulle ovien taakse työnnettynä - dekkarikuningataren Agatha Christien läpimurtoteos - Roger Ackroydin murha. Pyyhin pölyt hellästi kirjan päältä ja pohdin mistä kyseinen kirja on hyllyyni edes eksynyt. Kappaleeni ei kuvasta poiketen ollut uusin suomennos, vaan vanhempi Loisto pokkari vuodelta 2005, mutta en kyennyt paikkallistamaan miten kirja hyllyyni on päätynyt. 

Hercule Poirot on minun suosikki, joten oli ihana uppoutua tämän kimurantin murhamysteerin pariin. Christien kerronta on loistavaa, jälleen kerran, ja dekkarirouva on ollut terässä tätä kirjoittaessaan. Juonenkäänteet pitivät huolen, että jokainen minun kehittelemäni teoria murhaajasta valui hukkaan kerta toisensa perään, kunnes loppuakohden aloin miettimään voisiko se kaikista epätodennäköisin syyllinen olla murhaaja. Christie yllätti nerokkaalla juonikuviollaan minut täysin, kirjailijatar oli ovela, eivät minun harmaat aivosoluni kyenneet ratkaisemaan murhaajaa lukuisista vihjeistä huolimatta. 

Roger Ackroydin murha on järjestyksessä kolmas Poirotista kertova kirja ja teos joka ponkaisi Christien menestykseen. En yhtään ihmettele miksi, kirjan juoni on verraton ja nerokas. Tämä ei kuitenkaan minulle noussut mielekkäimmäksi Poirot tarinaksi, vaikka tämä ehdottomasti loistava teos olikin. Suosittelen tutustumaan, jos tätä ei ole jostain syystä vielä lukenut. Pidin kuitenkin siinä määrin, että tämä kirja saa jäädä hyllyyni, haluan palata vielä joskus uudestaan sen pariin. 

Annan kirjalle 4 / 5 pistettä! 

Tietoa kirjasta: 
Kustantamo: Loisto / WSOY
Ilmestynyt suomeksi: 2005
Alkuteos: The Murder of Roger Ackroyd (1926)
Sivuja: 264
Suomentanut: suomennoksen tarkistanut Kirsi Kattelus

Mistä minulle: Oman hyllyn aarteita, mysteeri miten sinne päätynyt